Tony Hawk's Project 8

Jos paleontologit joskus löytävät todisteita siitä, että dinosaurukset tappoivat aikaa pelailemalla, todennäköisesti yksi heidän peleistään oli jokin Tony Hawk Pro Skaterin jatko-osa. Tony Hawk on muuttunut maailman tunnetuimmasta skeittaajasta brandiksi, joka muistuttaa hyvin paljon Electronic Artsin NHL:ää. Tuntuu olevan suorastaan laki, että molemmista sarjoista täytyy julkaista uusi versio joka vuosi, oli niihin sitten keksitty parannuksia tai ei. Tony Hawk on itse asiassa muodostunut jonkinlaiseksi pelialaa näivettävän itseään toistavan pelisarjan arkkityypiksi, jonka vuosittaisesta rahastuspäivityksestä jaksavat aina nurista äänekkäimmin juuri ne, jotka eivät ole koskaan ostaneet ensimmäistäkään osaa. Sarjan fanit sen sijaan hankkivat joka ainoan pelin ja nauttivat niistä seuraavan osan saapumiseen asti.

Viime vuoden pakollinen haukkamiespeli saapui Euroopan Playstation 3:lle luonnollisesti vasta tämän vuoden puolella itse konsolin julkaisun myötä. Tony Hawk's Project 8 ei ole pelkästään ensimmäinen PS3-Tony, se on myös kaiken sen kiteytymä, miksi sarja alun perin nousi maailman suosituimmaksi konsoliskeittailuksi. Underground-harharetkien jälkeen palataan puhtaaseen rullalautailuun, mutta tämä tehdään upeasti toteutetussa avoimessa maailmassa, missä jokainen kaide, katukivetys ja kumpare nähdään ponnahduslautana uuteen temppuun.

Hyvät herrat, rasvatkaa laakerinne

Nykyään vähemmän skeittaileva ja enemmän lajiaan mainostava Tony esiintyy Project 8:ssa mesenaatin roolissa. Hän saapuu lupaavia lautailijoita kuhisevaan kaupunkiin aikomuksenaan koota kahdeksan nuoren suojattiryhmä. Tietysti halukkaita harvojen valittujen joukkoon olisi vaikka millä mitalla, pelaaja mukaan luettuna. Ei siis muuta kuin lauta tanassa tekemään itseä tykö, ja mitenkäs se onnistuisi paremmin kuin graindaamalla, slaidaamalla ja singahtamalla lentoon jokaisesta kynnystä korkeammasta hyppyrinnäköisestä.

Köykäisen ja tuskallisen hitaan hahmoeditorin läpikäynnin jälkeen pelaaja löytää juuri luomansa skeittaajan idylliseltä esikaupunkialueelta. Kotikutoisella takapiha-skeittipuistolla ja lyhyellä kadunpätkällä pääsee mukavasti alkuun tutustuttaessa uuden kulkupelin ajo-ominaisuuksiin. Project 8:n lauta ei ole yhtä hanakka kiihtymään matkanopeuteen ilman vauhdinantoa kuin Undergroundissa, mikä tekee liikkumisesta yksinkertaisempaa. Kontrollit ovat tutut joka ainoasta aikaisemmasta Tony Hawkista, joten veteraani tuntee olonsa heti kotoisaksi. Ensimmäistä Tony-kosketusta ottavalle kokemus voi olla kuin kylmä suihku: tätä peliä ei ole tarkoitettu sunnuntai-konsolistille.

Tony Hawk on nimittäin perinteisesti haastava. Pelihän voi olla vaikea monesta syystä, kuten kehnon toteutuksen tai sadistisen kryptisten arvoitusten takia. Tony Hawk on vaikea, koska sen kontrollien hallitseminen vaatii harjoitusta. Itse en edes muista, koska viimeksi olisin pelannut peliä, jossa oppimiskynnys olisi ollut yhtä korkea. Perustemppujen tekeminen vielä onnistuu, mutta erilaisten tehtävien suorittaminen edellyttää temppujen ketjuttamista. Ketjuttaminen taas ei ole mitenkään automaattista, vaan vaatii jatkuvaa eteenpäin suunnittelua. Mutta toisin kuin vaikkapa shakissa, Tony Hawkissa seuraavia kahta siirtoa ei voi miettiä varttia. Joka ainoa hetki täytyy pystyä näkemään ja analysoimaan edessä avautuvat erilaiset reittivaihtoehdot. Samaan aikaan täytyy pystyä tasapainottelemaan tai kääntämään lauta hypystä laskeutumista varten. Nappeja ei voi takoa satunnaisesti kuin jossain SSX:ssä, vaan kaiken täytyy tapahtua oikea-aikaisesti ja oikeassa järjestyksessä. Tony Hawk on hardcore-pelaamisen viimeisiä linnakkeita.

Koistinen on kikkaillut taas siihen malliin...

Kun ohjaus alkaa olla hallussa ja reililtä pääsee laskeutumaan muutenkin kuin leualleen, on aika alkaa tavoitella mainetta ja kunniaa. Tällä saralla tekemistä riittää. Yksinkertaisimmillaan tehtävät voivat olla pikahaasteita, jotka näkyvät katuihin tai seiniin piirrettyinä merkintöinä.  Pikahaasteen pystyy käynnistämään yksinkertaisesti hyppäämällä akselin varassa rotvallin reunalle; sitten vain toivotaan että liukua riittää. Kaupunkia kansoittavat myös valokuva- tai videokameran kanssa kiertelevät kuvaajat, jotka voivat tallentaa pelaajan tekemät temput jälkipolville tai suojattikandidaatteja katsastaville tonyhawkeille näytettäväksi.

Sieltä täältä löytyy myös alkuperäisten Tony Hawk -pelien tyylisiä Classic-haasteita. Näissä kerätään pisteitä tekemällä pitkiä yhdistelmätemppuja, suoritetaan tehtäviä ja metsästetään COMBO- ja SKATE-sanojen kirjaimia. Ensimmäiset Classic-haasteet ovat melko yksinkertaisia, mutta pidemmälle edetessä niiden suorittaminen edes osittain vaatii velhomaisen sorminäppäryyden lisäksi myös suunnitelmallisuutta ja älyä. Esimerkiksi COMBOn kirjaimet täytyy kerätä yhden pitkän trickin aikana; alkuun kirjamien keräämiseen riittää grind-hyppy-manual-hyppy-combo, mutta loppupuolella peliä saattaa joutua tasapainottelemaan ja pomppimaan koko kentän laajuudella.

Nerokasta kaikissa haasteissa on niiden kolmiportainen vaikeusasteikko. Haasteet voi suorittaa joko amatööri-, ammattilais- tai sairaalla vaikeustasolla. Hienoa tässä on se, että vaikeustason voi valita lennossa haastetta suorittaessaan, mikä ilmenee erityisen hyvin pikahaasteissa. Esimerkiksi kotikadun grindissa haaste käynnistetään vihreältä merkiltä ja amatöörisuorituksen raja näkyy kadun toisessa päässä oranssina merkintänä. Mikäli amatööritaso riittää, voi merkille päästyä vain hypätä perusrullaukseen – eli laskeutua tempun – ja näin kerätä pisteet kotiin. Jos taas liukua tuntuu riittävän, voi jatkaa siniselle (ammattilainen) tai jopa keltaiselle (sairas) viivalle. Mutta jos flow loppuu ja lautailija lankeaa turvalleen asfalttiin, käy kuin Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa: "Sinulla oli amatöörititteli, nyt sinulla on ruhje".

Vanhakin koira oppii

PS3:n Project 8 puolustaisi paikkaansa pelkästään next-gen-päivityksenä vanhoista PS2-Hawkeista. Tehokkaamman konsolin mahdollistaman ohjattavuuden ja grafiikan parantumisen lisäksi Project 8 sisältää kuitenkin uusia pelimekaanisia jippoja. Temppuketjun edetessään vaikenemista kompensoimaan on kehitetty bullet-timen skeittiversio. Tällöin kuvakulma siirtyy jalkoihin ja ajan kulku hidastuu aina tasapainomittarin heilahtelua myöten. Tämä taas helpottaa vaikeimpien trickien suorittamista ja mahdollistaa vaatimattomammallekin virtuoosille huikeiden pistesaaliiden keräämisen.

Vinkeämpi uutuus on Nail the trick -tila, jonka voi aktivoida minkä tahansa hypyn aikana painamalla molemmat tatit yhtä aikaa pohjaan. Tämän jälkeen kumpikin tatti hallitsee yhtä jalkaa, joilla voi antaa laudalle kyytiä. Ilmalennon aikana laudan saa kieppumaan kaikkien akseliensa ympäri, ja lisävauhtia voi antaa aina laudanpinnan tai renkaiden osoittaessa suoraan ylöspäin, mutta kuten aina, ajoitus on tässäkin kaiken avain. Väärään aikaan tatin höllääminen tai kääntäminen saa laudan kieppumaan villisti ja taas kerätään tekareita kanveesista. Nail-the-trick voi onnistuessaan tuottaa hysteerisen määrän pisteitä, minkä lisäksi omien kieputusten kehittely on itsessään hauskaa.

PS3:n SIXAXIS-ohjain heittää soppaan vielä yhden pikku lisämausteen: kallistusohjauksen. Kallistukselle tarjotaan kolmea eri käyttötapaa: tasapainottelu, ohjaus temppujen aikana ja ohjaus muuten. Itse en innostunut kovasti mistään näistä, vaikka tasapainottelua en ihan lyhyen kokeilun perusteella olisikaan täysin lyttäämässä. Hyvä ratkaisu on kuitenkin se, että näistä kolmesta voi aktivoida vain itse haluamansa optiot.

Pienikin kiusa

Kun kaikki pelattavuudesta grafiikan kautta taustamusiikkeihin tuntuu olevan Project 8:ssa niin viimeisen päälle hyvin toteutettua, täytyy valittamista kaivaa ei-pelillisistä seikoista. Pari pikkujuttua alkaa nyppiä, jos tapoihin kuuluu käynnistellä peliä usein. Ensimmäinen ovat Activisionin ja Neversoftin alkuvideot. Ymmärrän kyllä, jos firmoissa työskentelevät ovat rakastuneita omiin tuotoksiinsa, mutta minä haluaisin hypätä näistä – vaikka kuinkakin lyhyistä – ärsykkeistä yli. Mutta ei, skeittilaudalla pyörivää alienia täytyy ihailla joka kerta pelin startatessaan.

Toinen ovat valikot. Pelien kehittämiseen käytetään tolkuttomasti rahaa, mutta käyttöliittymäasiantuntijan kohdalla pihistellään. Eihän se tietysti iso ongelma ole kulkea useamman valikon ja vahvistuksen kautta saadakseen ihan vain jatkettua siitä, mihin viimeksi jäi, mutta kun tällaiset ongelmat on jo aiemmin saatu ratkaistua ihan fiksusti jopa TH:Undergroundeissa. Yksi (tai nolla) napinpainallusta on merkittävästi vähemmän kuin seitsemän, jos yksi riittäisi.

Kolmas valitus on pitkä latausaika käynnistettäessä. Vaikka projekti jättää jalanjälkensä konsolin kovalevylle, vie alkulataus aina melkoisesti aikaa. Toisaalta itse pelin aikana ei katkoksia nähdä: koko kaupungin voi rullata reunalta toiselle lukemisen tapahtuessa huomaamatta taustalla.

Viimeinen laadunvarmistuksen läpi lipsahtanut ominaisuus ovat pelin hyytymiset verkkoilmoitusten lävähtäessä näytölle. Joka kerta, kun konsoli huomaa, että "Oliver on nyt online", kuva pysähtyy muutamaksi sekunniksi. Taustamusiikki kyllä jatkaa paukettaan, mutta muuten täytyy odottaa tatti oikeaan suuntaan väännettynä, että tauosta selvitään ilman luunmurtumia. Ongelman itsehoidoksi käy verkosta uloskirjautuminen, kun alkaa pelata, mutta ihan oikeasti, miten tällaista voi päästä läpi muuten niin hiottuun peliin? Ja verkosta puheen ollen: Xbox-versiosta löytyvää verkkopeliä ei PS3:n Project 8:ssa ole missään muodossa.

Pikku nillityksistä huolimatta Project 8 on sairas peli (asteikolla Amatööri - Ammattilainen - Sairas). Sikamaisen vaikeustason, täydellisen pelattavuuden, audiovisuaalisen loistokkuuden ja letkeän meiningin vuoksi taitava tai taitavaksi haluava pelaaja voi saada tästäkin haukasta paljon irti. Satunnaisen sohijan kannattaa kuitenkin pysyä kaukana: tämä peli vaatii sen verran reippaasti koordinaatiota, että tumpelommalla menevät sormet umpisolmuun. Lumilaudalla putoaa pehmeämmin.

Galleria: 

Kommentit

hyvö peli, mutta harmi että nettipeli puuttuu

juu , ostin ton pelin äskettäin ja ihan hyvä peli oli!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi