Twisted Metal on jo yli kymmenen vuotta vanha pelisarja, jonka ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1995 alkuperäiselle Playstationille. Tässä välissä Sony on ehtinyt tuoda markkinoille puolenkymmentä peliä samalla nimekkeellä, ja uusin yritys nähdään PSP:llä. Twisted Metal: Head-Onin on iloksemme kyhäillyt utahilainen Incognito Entertainment. Itselleni kyseisen firman tuotoksista tuttu on vain alamäkipyöräilypeli Downhill Domination. Kovaa mennään nytkin, ja ruumiita tulee, mutta näiden pelien perusteella jäätelöauton ohjaaminen asfaltilla on hankalampaa kuin maastopyörällä kivistä rinnettä alaspäin kiitäminen.
Peltiä ruttuun
Twisted Metal: Head On kertoo yksinkertaisen tarinan: kummallinen mielipuoli Calypso järjestää tuhontäyteisiä autokilpailuja, joissa raskaasti panssaroidut ja aseistetut moottoripyörät, autot ja tankit kiertävät ympäri maailmaa ampumassa toisiaan, ohikulkijoita ja maamerkkejä. Kiertueen lopussa pystyyn jäänyt kilpailija saa esittää yhden toiveen, jonka Calypso vanhana velhona toteuttaa.
Pelin tarinamoodin voi suorittaa noin viidellätoista eri hahmolla, joista jokaisella on omat erityiskykynsä ja oma toiveensa. Yksi haluaa saada sikaläjän rahaa, toinen löytää kadonneen siskonsa ja kolmas päästä eroon painajaisistaan. Noh, vanha sanonta toteaa "varo mitä toivot, sillä se voi toteutua". TM:HO näyttää, miten toiveiden toteutuminen ei aina olekaan pelkästään iloinen asia.
Pellejä ruttuun
Twisted Metalin viehkeimpiä piirteitä onkin juuri näennäisen vaihteleva kilpailijakaarti. Tosin kilpailijoiden ero ei näy itse tarinassa sen kummemmin, vaikka jokaisesta hahmosta onkin kirjoitettu lyhyt taustatarina, jokaisella on erinäköinen ajoneuvo ja jokaisella on oma erityiskykynsä. Tässä yhteydessä erityiskyky tarkoittaa jonkinlaista tappovälinettä. Useimmat näistä ovat jonkinnäköisiä ohjuksia, mutta hupaisia poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi Twister-nimisen kisailijan "Tornado Twist" heittää tielle sattuvat vastustajat tuskalliseen ilmalentoon. Ei se putous, mutta se äkkipysäys...
Erityiskykyjen lisäksi pelistä löytyy tietysti muutakin arsenaalia. Kentät on ripoteltu täyteen erilaista ohjusta, pommia ja napalmitynnyriä. Lisävauhtia menoon saa sieltä täältä löytyvistä turbokanistereista ja laastaripaketeilla liimaillaan irronneet raajat takaisin kroppaan kiinni. Twisted Metalista tuleekin enemmän kuin vähän mieleen toinen kaahailuräiskintäpeli Fired Up. Näkyvimpänä erona näiden kahden välillä on kuitenkin Fired Upin huomattavasti parempi juoni (joka sekään ei tosin kovin kummoinen ollut) sekä Twisted Metalin järkyttävästi heikompi ohjattavuus.
Peliä ruttuun
Surullista sinänsä, ohjaus on juuri se kivi johon Twisted Metal kompastuu. Ja kovaa.
Kaikki PSP:llä pelanneet tietävät, että analogiohjaimen tuntumassa on parantamisen varaa. Joissain autopeleissä (kuten Pursuit Forcessa) ohjaus on saatu jopa hämmästyttävän hyvin toimivaksi, mutta useimmiten minitatilla ohjatessa kyyti on niin hoippuvaa, että lauantaiaamun liikenteessä moisella tavalla koko tien leveydeltä ajelevaa olisivat sinipukuiset poijjaat jatkuvasti puhalluttamassa.
TW:HO tekee asian vielä vähän hankalammaksi, sillä normaalin "X kaasuttaa, neliö jarruttaa ja tatilla valitaan suunta" -mallin sijaan kaasu, jarru ja peruutus hoidetaan kaikki analogiohjaimella. Jos tämä kuulostaa hankalalta, niin uskokaa pois: se tuntuu vielä pahemmalta. Selkäytimeen iskostuneen ohjainkartan unohtaminen vaatii aktiivista keskittymistä, ja kaikki tämä keskittyminen on pois vihollisten hävittämisestä. Lisäksi ajon vakaudesta ei voi puhua lainkaan, sillä pientä liikettä sivuille (kaasuttaessa tai jarruttaessa) tai eteen tai taakse (ohjatessa) ei voi välttää. Niinpä rintamasuunnan kääntäminen viholliseen päin on enemmän kiinni säkästä kuin taidosta.
Pisteitä ruutuun
Ohjauksen täydellinen epäonnistuminen ei ehkä harmittaisi niin pahasti, jos peli ei muuten olisi ihan kiinnostava. Paremmin käyttäytyvillä ajoneuvoilla voisin hyvinkin kuvitella tahkoavani tarinan läpi joka ainoalla hahmolla vain nähdäkseni kunkin loppuanimaation.
Myös kenttäsuunnittelu on onnistunutta. Pariisissa pääsee luonnollisesti kiitämään Eiffel-tornin juurella, Los Angelesissa vihulaiset voivat piiloutua studiohalleihin, Egyptissä turbokiihdytetty auto saattaa pajauttaa pahki sfinksiä ja Monacossa kohteen ohi lentänyt Power Missile voi - pienenä lohtuna - räjäyttää Casinon tunnelista ulos ajaneen Formula-auton hiilikuitupilveksi.
Twisted Metalissa yksinpeli on vain pieni osa hupia, Head-On tarjoaa verkkomoninpeliä kaikilla PSP:n suomilla tavoilla. Lähietäisyydellä moninpelin voi perustaa joko WLAN-tukiaseman kanssa (infrastructure) tai ilman (ad-hoc), eikä kaikilla pelaajilla tarvitse olla omaa pelilevyä, sillä TM:HO tarjoaa myös Game Sharing -mahdollisuuden. Jos lähistöllä ei satu olemaan ketään kaveriksi luokiteltavaa, voi peliseuraa lähteä metsästämään myös muualta maailmasta. Twisted Metal on ensimmäisiä PSP-pelejä, joka tarjoaa mahdollisuuden pelata Internetissä, kunhan WLAN-tukiasema ja Internet-yhteys vain löytyvät. Tosin ihan näin alkuvaiheessa ei peliseuraa sieltäkään löytynyt, ehkä tilanne korjaantuu jatkossa.
Hupaisista hahmoista ja pienistä mutta persoonallisista kentistä huolimatta Twisted Metal siis jää luokattoman ohjauksensa takia kehnoon keskikastiin. Tämänlaatuista toimintaa haluaville on esimerkiksi Fired Up suositeltavampi vaihtoehto. Moninpeli ei Twisted Metalin ongelmia korjaa, sillä vaikka jaettu peli voikin olla kahdeksankertainen peli, joutuvat kaikki kahdeksan saman ohjattavuusongelman eteen.
