Ultimate Spider-Man

Peter Parker - vanha nuori mies

Stan Leen ja Steve Ditkon sorvaama Hämähäkkimies on tähdittänyt pelejä jo vuodesta 1978. Radioaktiivisen hämähäkin puraisemaa Peter Parkeria on nähty niin flippereissä, lautapeleissä kuin videopeleissäkin. Vuonna 2002 tunnetuimmille konsoleille sutaistu Spider-Man oli kaikin puolin vaisu tapaus. Peli jäi laadussa pahasti jälkeen samanaikaisesti julkaistusta elokuvasta. Pari vuotta myöhemmin lanseerattu pelin jatko-osa - Spider-Man 2 - osoitti, että sen kehittäjä Treyarch ottaa kritiikin terveellisesti vastaan ja jopa oppii siitä. Jatko-osa oli kaikin puolin edeltäjäänsä parempi ja isompi.

Siinä missä edellä mainittujen pelien innoittajina toimivat elokuvat, on myös Ultimate Spider-Manilla esikuvansa. Neloselta vähän aikaa sitten hyllytetty Spider-Man -piirretty ja samassa hengessä raapustettu Ultimate Spider-Man -sarjakuva toimivat tällä kertaa Treyarchin mentoreina.

Äärimmäinen Hämähäkkimies

Graafisesti Ultimate Spider-Man poikkeaa selvästi edeltäjistään. Pelissä käytetty Cel Shading -tekniikka pelkistää varjot ja valaistukset ja kehystää 3D-elementit paksulla mustalla ääriviivalla. Sarjakuvamainen ulkoasu sopii peliin kuin muna voihin. Cel Shadingin suoma polygonien, värimäärän ja tekstuurien yksityiskohtaisuuden supistaminen minimiin mahdollistaa pitkän piirtorajan ja entistä useamman 3D-objektin ripottelun peliympäristöön. Ultimate Spider-Man näyttää kerta kaikkiaan upealta ja pyörii sulavammin kuin Orbitrek Platinum.

New Yorkin läpi liidellessä ehtii kuulla yhtä jos toisenlaistakin ääntä. Ruuhkan melu, turhautuneen taksikuskin tööttäily, ihmisten taustapuhuminen ja jopa linnunlaulu rakentuvat ajoittain kakofoniseksi kokonaisuudeksi. Sitähän New York toisaalta onkin. Sekameteliä voi paeta New Yorkin lähiöseuduille tai hätätapauksessa Central Parkiin, jolloin pääsee nauttimaan eheästä äänimaailmasta. Surround-järjestelmän omistaja saa ahmia valehtelematta hyvän äänisuunnittelijan työnjälkeä. Myös silloin tällöin taustalla jyskyttävä teknomusiikki onnistuu omalla tavallaan nostattamaan fiilistä.

Valtava leikkikenttä

Ohjausmekaniikka on kokenut melkoisen päivityksen. Se ei yritäkään tavoitella realismia, vaan haluaa saada pelaajan tuntemaan itsensä Hämikseltä. Siinä se onnistuukin, sillä ohjauksen nopean sisäistämisen jälkeen toiminnat alkavat tulla suoraan selkärangasta, eikä niiden suorittamista tarvitse ajatella. Tuntuu aivan kuin olisi peliympäristössä itse ampumassa seittejä, eikä ohjastamassa yksittäistä hahmoa sen sisällä. Liikkuminen on nopeaa, mikä ylläpitää illuusiota oikean kokoisesta New Yorkista, vaikka todellisuudessa pelin iso omena on huomattavasti esikuvaansa kiinteytetympi.

Poikkeuksellisesti Ultimate Spider-Manissa pääsee pelaamaan myös yhdellä Hämiksen kovimmista vihollisista - Venomilla. Itse asiassa sekä Venomilla että Hämiksellä on omat tarinansa, joiden käänteitä ja yhtymäkohtia seurataan vuoronperään. Ohjausmekaniikka molemmilla hahmoilla on lähes samanlainen. Siinä missä Hämis on nopea ja ketterä, Venom on vahva ja murskaava.

Tarina on kaikkea muuta kuin lineaarinen. Valtavassa pelimaailmassa voi Grand Theft Auton tyyliin kierrellä vapaasti ja tehdä muitakin kuin tarinaa eteenpäin vieviä tehtäviä. Silloin tällöin kannattaa pelastaa hysteerinen nainen ryöstäjiltä, pysäyttää paikallisten pillurallaajien holtiton ajo tai näyttää vieraileville sarjakuvatähdille närhen munat. Onnistuneilla alitehtävien suorittamisella avautuu lukittuja pelien trailereita, konseptitaidetta ynnä muuta vastaavaa nannaa.

Kipin kapin kauppaan

Ultimate Spider-Man on ehdottomasti tähän mennessä paras Hämähäkkimiehen peleistä. Sarjakuvamainen visuaalinen toteutus toimii huomattavasti paremmin kuin puolitiehen jäävä realismin tavoittelu. Ohjauksesta on saatu entistä nautittavampi ja toiminnallisempi. Pelattavaa on enemmän ja se on entistä hauskempaa. Tässä luulisi olevan jo riittävästi syitä Ultimate Spider-Manin ostamiseen.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Kiitokset arvostelukappaleesta Nordisk Filmille.