Voodoo Vince

Olipa kerran voodoo-nukke

Mitäköhän pelaajille tulee mieleen pelitalosta nimeltään
Beep Industries? Monet tuskin edes tietävät pelitaloa, koska markkinoilla
ei ole yhtään poppoon tekemää peliä – paitsi
nyt kun Voodoo Vince on kaupoissa. Vuonna 2000 perustettu pelitalo ei kuitenkaan
ole aivan keltanokka alallaan, sillä ydinporukka on työskennellyt
yhdessä jo liki vuosikymmenen. Pitkään ilman suurempaa hypeä
elänyttä Voodoo Vinceä on kehitetty syksystä 2001 alkaen
tarjotakseen nyt, kaksi vuotta myöhemmin, Xbox-pelaajille sitä kauan
kaivattua persoonallista ja toimivaa tasoloikkaa yksinoikeudella.

Pelimoottorilla toteutetuilla välipätkillä eteenpäin kulkeva tarina kertoo pienestä voodoo-nukesta, Vincestä. Eräänä
yönä, kun Vincen luoja Madame Charmaine kidnapataan jo pitkään
hänen zombie-pölyään tavoitelleen Kosmo the Inscrutablen
jengin toimesta, Vince herää henkiin ja saa telepaattisen yhteyden
luojaansa. Madame Charmaine antaa Vincelle tehtäväksi pelastaa hänet,
mikä johtaa seikkailuun kidnappauksen yhteydessä vapautuneen zombie-pölyn
vääristämissä ympäristöissä, jotka ulottuvat
aina New Orleansin kaduilta Louisianan rämeikköihin. Pituutta seikkailulla
on 30 kentän verran, jonka aikana pelaaja kohtaa useita tasoloikka- ja
ongelmanratkontaosuuksia sekä tavallisia mölliäisiä ja pomovastuksia.

Vince saattaa vaikuttaa ensisilmäyksellä mitättömältä
sankarilta, mutta se on vain silmänlumetta. Yksisilmäinen ja neulapäinen
räsynukke on todellisuudessa nokkela kaveri, joka taitaa hurtin huumorin
ohella myös tukun erilaisia liikkeitä. Pelimekaniikka ei tältä
osin ole mitenkään erikoista muihin tasoloikkiin nähden, mutta
ainakin se toimii. Vince voi hypätä usealla eri tavalla: tavallinen
hyppy toteutetaan näppäämällä A:ta ja korkeammalle
yltävä tuplahyppy luonnollisesti näppäinyhdistelmällä
AA. Pituutta näihin hyppyihin voi lisätä painamalla lopuksi B:tä,
joka toimii myös vauhdikkaana pyörähdyshyökkäyksenä.
Tiukimmissa tasoloikkaosuuksissa Vincen hallitsema liitely on avuksi. Vasenta
liipaisinta painamalla Vince voi pudottautua alas hitaammin ja liidellä
pitemmälle. Samalla kamera, joka toimii tilanteessa kuin tilanteessa hyvin,
kääntyy katsomaan Vinceä hieman yläviistosta, jotta neulapäisen
sankarinuken ”tähtääminen” jollekin tasolle on hieman
helpompaa.

Kipu tuntuu, mutta kenessä?

Vihollisia vastaan Vince voi taistella joko fyysisesti tai hyödyntämällä
voodoo-nuken erikoisominaisuuksia, voodoo-voimia. Fyysisiä hyökkäyksiä
ovat edellä mainitun pyörähdyksen ohella rehti nyrkein piekseminen
(X) sekä pääisku (AX). Voodoo Vincen suolana toimivat kuitenkin
voodoo-voimat, sillä käsipelillä vihollisten kurittaminen on
pitemmän päälle puuduttavaa varsinkin, jos niitä pyörii
ympärillä normaalia enemmän. Erilaisia voodoo-voimia pelistä
löytyy 25 kappaletta. Voodoo-hyökkäys toteutetaan painamalla
molemmat liipaisimet pohjaan, jolloin Vince kohtaa jonkin surkuhupaisan tavan
kuolla, joka sitten heijastuu ympärillä oleviin vihollisiin ja Vince
palaa elävienkirjoihin. Tällaiset voodoo-voimat vaativat kuitenkin
tietyn määrän maagisia helmiä, joilla voi kohottaa myös
Vincen energiaa. Helmiä saa kuritettavilta vihollisilta. Jos haluaa saada
välittömästi uuden voodoo-voiman käytetyn tilalle, yksittäiset
viholliset kannattaa hoitaa ihan käsipelillä ja säästää
tehokkaammat hyökkäykset massoja varten.

Vince voi käyttää itsensä kurittamista myös muulla
tavalla. Pääasiassa pomovastuksia vastaan on satutettava itseään
esimerkiksi vetämällä salama puoleensa, hyppäämällä
korkealta piikkeihin tai jäämällä kahden vastakkaisista
suunnista tulevan leikkijunan väliin. Tämä ei kuitenkaan toimi
kaikkialla, joten voisi kysyä, että mikä se sellainen voodoo-nukke
on, joka selviää tehosekoittimen käsittelystä, mutta hukkuu
veteen. Onneksi Vinceä voi sentään käyttää kävelevänä
soihtuna pienen liekityssession jälkeen.

Voodoo Vince sisältää melko kirjavan valikoiman erilaisia vihollisia.
Yhteistä niille on se, että ne ovat kaikki hieman vinksahtaneita hyönteisiä
tai muita elukoita. On kärpästä, on myyrää, on krokotiilia.
Harmi vain, että pelaaja ei koskaan tunne olevansa oikeasti uhattuna –
eikä tähän ole syynä pelkästään ylivoimaiset
voodoo-voimat. Viholliset nimittäin ovat erittäin helppoja välteltäviä.
Vain harvat lähtevät tosissaan perään ja vain harvat omaavat
niin sanotusti kättä pitempää. Jos energiamittari on täynnä
eikä voodoo-voimalle ole tarvetta, vihulaisen jättäminen omaan
rauhaansa on ihan perusteltua.

Sen sijaan pomovastukset ovat hyvin tehtyjä. Ne ovat hauskoja ja useimmiten
ihan riittävän haastavia pitääkseen pelaajan liikkeessä.
Vastaan asettuu muun muassa dinosauruksen luuranko, pyörremyrsky ja kiva
pieni nukke, joka ei loppujen lopuksi olekaan niin kiva ja pieni. Kuten aiemmin
mainitsin, pomoja ei tavallisilla hyökkäyksillä kukisteta, vaan
on löydettävä jokin, joka aiheuttaa suurta kipua Vincelle. Nukkeaan
opastava Madam Charmaine heittää yleensä pientä vinkkiä
ratkaisun löytämiseksi, mutta onneksi opastukset eivät helpota
peliä liikaa.

Vaihtelevuutta ja tyyliä

Pelin ympäristöt ovat hyvin toteutettuja. Ne eivät ole täysin
mielikuvituksen tuotetta, vaan ne perustuvat löyhästi olemassa oleviin
paikkoihin, joita on sitten sovellettu tasoloikkapeliin sopiviksi muun muassa
lisäämällä rotkoja ja sekä staattisia että liikkuvia
tasoja. Rotkot ovat siitä keljuja, että ne aiheuttavat äkkikuoleman,
ellei pelaaja tuurilla ehdi suunnata alemmalle tasolle tai kiinnittää
Vincen riipuntaköyttä lähistöllä oleviin tartuntapalleroihin.
Juoksemalla rotkoihin harvemmin putoaa, sillä Vince osaa ottaa automaattisesti
kiinni tason reunasta, jos hyppynamiskaa ei paineta. Useimmat kentät tosin
ovat sen verran pienikokoisia alueita, ettei kuolon koittaessa hirveästi
menetä, ja vastaavasti niissä hieman pitemmissä kentissä
välttää paluun ihan alkuun, jos elämiä on plakkarissa.

Jokaiseen pelialueeseen liittyy joku ongelma, joka on ratkaistava päästäkseen
eteenpäin. Se voi olla esimerkiksi roinaa viskova polttoainepumppu, keittoonsa
aineksia kaipaava kokki tai porttia vahtiva jazzaava luuranko. Näihin yhdistyy
usein muita ongelmia, kuten haastava tasoloikkaosuus tai jokin minipeli, joiden
ratkaiseminen palvelee alueen pääongelmaa. Ongelmat ovat kauttaaltaan
hyvin suunniteltuja, järkeviä ja niitä ratkoo ilokseen. Hyvästä
pelisuunnittelusta kielii se, että Blinxin tuottamaa ärtymystä
ei pääse syntymään missään vaiheessa.

Sen lisäksi, että Voodoo Vincessä samaa maisemaa ei joudu koskaan
tuijottamaan liian pitkään, peli tarjoaa myös muunlaista vaihtelua.
Erilaisia minipelejä on ihan kivasti aina minilentokoneella lentelystä
ja kävelevien sipuleiden potkimisesta kauhujunassa päälle käyvän
rekvisiitan räiskimiseen.

Voodoo Vince huokuu tyyliä. Parhaimmillaan siitä muistuu mieleen
menneiden vuosikymmenten LucasArts-hitit. Graafisesti peli näyttää
ihan hyvältä ja näkymä on selkeä, muttei liian kliininen.
Varsinkin kauniit tekstuurit ja muutamat mukavat efektit nousevat selvästi
esille. Ruudunpäivitysnopeus on erittäin tasainen, mutta ei täysin
sulava: peli pyörii 30 ruutua sekunnissa kuten Blinxikin.

Sen sijaan äänimaailma on tällaiseen peliin lähes täydellinen.
Taustalla ei soi iloista pimputusta, eikä Vince käy tiukoissakaan
paikoissa ylipirteydellään hermoille kuten eräs pulska putkimies.
Pelin taustamusiikki on hauskasti jazzahtavaa humppaa ja ääninäyttely
kerrassaan loistavaa. Vincen huumori toimiikin pelin eräänä kantavana
voimana. Dolby Digital 5.1 -järjestelmän omistajat pääsevät
vielä hieman syvemmälle rikkaaseen ja hauskaan äänimaailmaan.
Kokonaisuudessaan sekä visuaalinen että auditiivinen ulosanti natsaavat
yhteen erittäin hyvin luoden varsin tunnelmallisen ilmapiirin, joka lämmittää
ainakin allekirjoittaneen mieltä.

Parasta laatuaan – Xboxilla

Valitettavasti Voodoo Vince on melko lyhyt peli. Nopeimmat uhoavat pelanneen
sen läpi noin viidessä tunnissa, mutta minä kyllä hieman
epäilen. 10-15 tuntia on läpipeluun perusteella sellainen aika, joka
peruspelaajalta siihen menee. Jos kentät tutkii perinpohjaisesti, aikaa
voi mennä enemmänkin. Siitä huolimatta Vince ei ole ehkä
kaikkein paras valinta, jos haluaa pelin, joka kestää viikonlopun
yli. Suoraviivaisuutensa takia sen uudelleenpeluuarvo on myös aika olematon,
kun pelissä ei ole edes mitään erityisiä bonuksia metsästettävänä.

Elinikään vaikuttaa myös se, että Voodoo Vince ole missään
vaiheessa niin vaikea peli, että samaa kohtaa joutuisi yrittämään
lukuisia kertoja uudelleen. Kokeneemmat tasoloikkaajat vetänevät lähes
joka kentän läpi ensimmäisellä yrittämällä.
Peli kyllä vaikeutuu – ja paranee – loppua kohden, mutta toisaalta
matkan edetessä Vincen energiamittaria voi kasvattaa suuremmaksi keräämällä
zombie-pölyä sisältäviä pussukoita. Pitää
kuitenkin nostaa Beep Industriesille hattua siitä, että peliä
ei ole keinotekoisesti vaikeutettu, jonka ansiosta hauskuus säilyy aivan
loppuun asti.

Kokonaisuudessaan Voodoo Vince on ylivoimaisesti Xboxin paras tasoloikkapeli
ja henkilökohtaisesti pidän sitä yhtenä parhaimpana tasoloikkana
nykykonsoleille. Unohda Blinx, unohda kolmansien osapuolien viritelmät
ja osta Voodoo Vince, jos tasoloikkahammasta yhtään pakottaa, eikä
kriteerinä ole japanilaistyylinen ylipirteys. Se ei missään nimessä
järisytä pelityyppiään, mutta se on hauska, tyylikkäästi
toteutettu ja sutjakalla pelattavuudella varustettu peli. Valitettavasti täällä
Euroopassa siitä joutuu maksamaan lähes tuplasti enemmän kuin
Pohjois-Amerikassa, jonka hintatasossa on selvästi otettu huomioon teoksen
elinikä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi