Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Forza Motorsport 2

Siitä on puhuttu pitkään. Sitä on odotettu ja usein epäilty. Nyt se on täällä. Eikä uskoisi, että se on vasta sarjansa toinen osa. Forza Motorsportin ensiesiintymisestä on kaksi vuotta, ja siitä asti se on kuulunut ajopelien kovimpaan A-luokkaan. Jatko-osalle on kasattu valtavia paineita, mutta tekijät ovat luottaneet omaan tekemiseensä.

No onkos tullut joulu...

Forza Motorsport 2 vaikuttaa paperilla melkoisen vakuuttavalta paketilta. Yli 300 autoa kaikista tärkeimmistä automerkeistä ja kymmenkunta rataa ympäri maailman, maustettuna jo ykkösosasta tutuilla keksityillä kohteilla ovat pelin keskeistä tarjontaa. Lisukkeeksi on varattu autojen viritystä ja maalausta sekä verkkotoimintoja kisaamisen ja kaupankäynnin merkeissä.

Forzassa riittää pelattavaa viikkokausiksi, vaikkei muuta tekisikään. Uratila, pelin keskeinen tarjonta, aloitetaan valitsemalla oma ajoneuvo, mikä määrää myös kotialueen. Se, ottaako autonsa Euroopasta, Amerikasta vai Japanista vaikuttaa myös jatkossa kotiseuduilta helpommin saatavien alennusten ja bonuksena annettavien ajoneuvojen myötä. Itse uran kisailut on jaoteltu kategorioihin, joista jokainen muodostuu noin kymmenestä eri tapahtumasta, joissa jokaisessa on kolmesta viiteen lähtöä. Poikkeuksena ainoastaan kestävyysluokan kilpailut, joista jokainen on oma tapahtumansa. Herkästi yli tunnin mittaisiksi venyvissä kisoissa onkin aivan omanlaatuista hohtoaan, ja näitä kilpailuja olisi kaivannut enemmän. Kun muissa kisoissa ei tarvitse miettiä renkaiden kulumista tai bensatankin tyhjenemistä, kestävyysajoissa voi voittaa tai hävitä pelkästään väärin ajoitetulla varikkokäynnillä.

Kilpailuluokat sitovat samankaltaisia kilpailuja yhteen, mutta jokaiseen tapahtumaan osallistumisessa on omat vaatimuksensa. Alussa pelaajalla on varsin vapaat kädet viritellä valitsemaansa autoa voittamillaan rahoilla, mutta ajan kanssa kilpailuihin päästäkseen auton pitää olla tiukasti sääntöjen sallimissa rajoissa, mikä johtaakin autotallin valikoiman runsaaseen kasvuun. Köyhänä aloittavan kuljettajan tilannetta helpottavat rahan ohella palkinnoksi jaettavat autot.

Eri kilpailujen rajoitukset toimivat hyvin kilpailujen jännityksen ylläpitämisessä, mutta useimmiten on kuitenkin mahdollista löytää täysin ylivertainen auto alle, mikä tekee touhusta toisinaan liian helppoa. Vaikka Forza tähtää realistisuuteen, myös aloittelijoilla on siis mahdollisuus. Etenkin peliin luodut eri vaikeustasot auttavat tätä. Tekoälykuskien haastavuuden lisäksi pääsee vaikuttamaan ajoapuihin, eli käyttöönsä saa jarrujen lukkiintumisenestoa, hallittavuutta parantavaa liukumisen estoa sekä vakaudenhallintaa. Jopa parhaat jarrutuspaikat näyttävä ajolinja löytyy sitä kaipaaville. Ilman ajoapuja ajaville tarjoillaan bonuksena kovempia rahapalkintoja.

Rahaa ei tietenkään kerätä vain pankkiin, vaan sillä saa sekä uusia autoja että parempia osia vanhoihin. Autojen parantaminen nostaa myös niille annettavaa suorituskykyarvoa, mikä rajoittaa osallistumista osaan kisoista. Autojen parantamisessa ei siis ole kyse pelkästään kalleimmista osista mitä rahalla saa, vaan tasapainon löytämisestä tehojen ja ajettavuuden välille. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä simulaatiofaneille, vaan myös auton asetusten säätämiseen on tarjolla runsaasti vaihtoehtoja. Virittämisessä onkin alkuun niin paljon vaihtoehtoja, että autoilun ummikot putoavat helposti kärryiltä. Samalla Forza kuitenkin osoittaa monipuolisuutensa. Koska taitava virittäjä osaa ottaa heikommastakin autosta viimeisetkin tehot irti, ei lähtöviivalla ratkaisekaan enää pelkkä ajotaito tai silkka röyhkeys ensimmäisessä mutkassa.

Virittelijöiden lisäksi Forza on herkkua myös taiteellisimmille pelaajille konsolihistorian monipuolisimman maalaustyökalun ansiosta. Vaikka vapaata piirustustyökalua ei olekaan, auton jokaiselle pinnalle saa laitettua tuhat muotoa, jotka mahdollistavat mahdottomatkin maalaukset. Voikin huoletta sanoa, että auton saa maalattua juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Kuten yleensä, työkalun käyttämisen opettelu vie aikaa, mutta se on jokaisen hetken arvoista.

Verkottuminen kannattaa

Forzassa voidaan kisailla kevyemmin arcade-kisoissa sekä aika-ajoissa. Palkinnoiksi näissä tarjoillaan pääsääntöisesti kisaluokkien autoja, millä onkin hyvä lähteä verkkoon kaasuttelemaan. Verkossa eri autoille onkin käyttöä. Tarjolla on perinteisesti TrueSkill-luokitusta kasvattavia urakisoja sekä vapaita ajoja. Myös verkkoturnauksiin pääsee ottamaan osaa. Turnauksissa käydään ensin aika-ajovaihe, minkä jälkeen nopeimmat selviytyvät playoff-taulukkoon ajamaan lopullisesta mestaruudesta.

Verkkokisaaminen tuo peliin täysin uuden ulottuvuuden. Siinä missä yksinpelin tekoälykuskeista ei ole kovempaa vastusta ja kilpailut ovat hyvin ennalta määrättyjä vastustajien käyttämien kilpureiden suhteen, verkossa kaikki on mahdollista. Lähtöviivalla on aina uusia ihmetyksen aiheita, oli kyseessä sitten animekuvioinnin saanut Japanin hirmu tai viimeisilleen viritetty muskeli Amerikasta. Kun omien aikaansaannosten yksityiskohdat saa pistettyä uteliailta katseilta piiloon, ei kopiointiakaan tarvitse pelätä.

Kisaaminen verkossa on paljon rajumpaa kuin yksinpelin puolella, eikä kolhuilta vältytä etenkään ensimmäisen mutkan kahinoissa. Toki myös kanssapelaajat tuntuvat kunnioittavan koskemattomuutta enemmän kuin esimerkiksi Project Gotham Racing 3:ssa, mutta varmasti osansa on myös vauriomallinnuksella. Vaikka ilkeimmät kielet ovatkin jo ehtineet moittia, että autot eivät mene kunnolla lyttyyn, on vauriomallinnus loistava lisä pelattavuuteen. Vaikka törmäys ensimmäisessä mutkassa ei kisaa päättäisikään, on vajaatoiminnallisella vaihdelaatikolla tai savut ulos sylkeneellä moottorilla ikävä kitkutella muutaman kilometrin matka varikolle. Kilpailu on käytännössä menetetty yhden kunnon mätkyn seurauksena.

Forzan ajettavuuteen vaikuttaa viritysten ja vaurioiden lisäksi lukuisat asiat renkaiden lämpenemisestä alkaen, ja kaikki tiedot saa näkymiin myös kisojen aikana erillisestä valikosta. Etenkin renkaiden lämpötilan vaikutus pitoon on niin huomattava, että usein vasta toisella kierroksella voi mutkiin ajaa oikeasti lujaa.

Verkossa viihtyy myös muuten kuin pelkän kisaamisen merkeissä. Forza 2:n yksi suurimmista uudistuksista on pelin sisäisillä krediiteillä toimiva huutokauppa, jossa on myynnissä tuhansia ja tuhansia autoja perusmalleista hurjiin maalauksiin. Huutokaupasta onkin muodostunut oikea aarrearkku erikoisuuksia etsiville. Verkkototeutuksesta pistää muutenkin kokemus esille, onhan Turn 10 saanut konsultointiapua PGR:n tehneeltä Bizarrelta. Esimerkiksi kuvien siirtäminen verkkoon onnistuu heti julkaisussa, ja autoja voi lähettää kavereilleen lahjoina.

Huomio: rattipakko

Forzan ajettavuus perusohjaimella on hyvällä tasolla, mutta ilman rattia menettää puolet pelin viihdyttävyydestä. Siinä missä Guitar Heron keskeinen osa on kitaraohjain, Forza suorastaan vaatii ratin käyttöön. Pelistä huomaa, miten rattiohjain on ollut koko ajan suunnittelussa keskeisessä roolissa. Ohjaus on todella realistisen tuntuista. Tienpinnasta välittyy ratin kautta selkeästi informaatiota epätasaisuuksista, ja jopa kanttien yli ajaessa tuntee käsissään yksilölliset erot. Kannattaakin saman tien unohtaa mielestä huonot kokemukset, jos Test Drive Unlimited tai PGR3 ovat niitä päähän asettaneet. Ajoi sitten ratilla tai ohjaimella, asetuksista pääsee säätämään ohjauksen mieleisekseen, ja tähän kannattaakin käyttää hetki heti alkuun. Vaikka perusasetukset ovat varmasti monille mieleen jo sellaisenaan, kannattaa ohjaus suunnitella oman tyylinsä mukaan.

Ulkoasullisesti Forza ei ole Xbox 360:n kärkikastia, mutta olisi vääryys sanoa peliä rumaksi. Yksityiskohtiin on panostettu minkä lisäksi peli pyörii sulavasti 60 kuvaa sekunnissa. Jarrulevyt hohtavat lämmetessään, ja pitkissä kisoissa auto kerää likaa pintaansa. Grafiikka ei ehkä häikäise, mutta ei siinä ole myöskään tyylivirheitä. Forzaa on myös ilo katsella. Mielenkiintoisena lisänä peli tukee useampaa näyttöä, mutta tällöin tarvitsee myös samassa suhteessa lisää konsoleita ja pelilevyjä.

Äänipuolella autot murahtavat uskottavasti ja äänimaailma toimii muutenkin pelin tukena. Kun ratilla ajettaessa ei pysty katselemaan ympärilleen, vaan ainoastaan taakseen muodostuu kuuloaistista tärkein ystävä ohittajien tunnistamisessa. Muuten pelin äänimaailma on pelkistetty, mainion soundtrackinkin soidessa vain kilpailujen ulkopuolella.

Lähes täydellinen

Jos jossain Forza 2 jättää toivomisen varaa, niin sadekeli, yökisat sekä ajoneuvojen ohjaamonäkyvä kuuluvat seuraavan osan toivomuslistalle. Toisaalta kun virheitä saa etsiä suurennuslasin kanssa, tietää pelin tekevän paljon oikein. Tosiasiassa Forzaa pelatessa ei kertaakaan tullut mieleen, kuinka hölmösti jokin tietty asia olisi tai kuinka huonosti joku toinen asia toimii. Forza koukuttaa pelaajan ensimmäisestä mutkasta alkaen, eikä loppua näy.

Forza ei ole ehkä täydellinen ajopeli, mutta se on juuri niin lähellä sitä kuin osasi toivoa. Sen ajaminen on hauskaa ja koukuttavaa. Parannusta ykkösosasta on tapahtunut pelin jokaisella osa-alueella, minkä lisäksi verkkopeli vie kokemuksen aivan uudelle tasolle. Forza Motorsport 2 on yksinkertaisesti loistava ajopeli. Mutta ennen kaikkea se tekee mahdottoman ja täyttää odotukset.

Galleria: 

Kommentit

"Mielenkiintoisena lisänä peli tukee useampaa näyttöä, mutta tällöin tarvitsee myös samassa suhteessa lisää konsoleita ja pelilevyjä."
Mitäs tuo tarkoittaa???

Multiscreen-toiminto toimii siten, että Xbox 360 -konsolit linkitetään samaan kotiverkkoon, jolloin ne voivat renderöidä samaa pelitilannetta useista kuvakulmista. Esimerkiksi kolmella konsolilla, näytöllä ja pelilevyllä saa aikaan mukavan ajoympäristön, jossa yksi näytöistä näyttää kuvaa auton edestä ja kaksi muuta lievästi sivuilta. Näin katselukulma laajenee ja myös vauhdin tunne paranee. Ökyviritelmän saa aikaan lisäämällä kokoonpanoon vielä yhden näytön, joka toimii "peruutuspeilinä". Viides näyttö puolestaan on uusintakuvakulma, jos kaveri haluaisi seurata kisaa vieressä huoneessa kaikkine televisiomaisine efekteineen. ;)

Mitä johtoja tarvitsen tuohon Multiscreen toimintoon? Ilmeisesti Usb-johtoja? En tiennyt USB johtojen tiedonsiirto nopeuden riittävän tällaisiin suorituksiin.

Eiköhän se tieto ihan verkkojohdossa kulje. Kun kerran nettipelikin toimii niin kyllähän se lähiverkko riittää vaikka mihin.

Hyvä arvostelu.
Tuolla juttua multiscreenistä:
http://forzamotorsport.net/news/tuningguides/triplescreen.htm

Tuollainen kolmen näytön setti olisi kyllä kova... :O

Tosta multiscreen pelaamisesta on jossain videookin, mut en muista missä... Vaikuttaa upealta peliltä.

- jehu

Aivan tyhmähän olin. Lähiverkossahan se tietysti toimii.
Tässäpä tämä jehun kaipaama video http://www.youtube.com/watch?v=HuQE858nk-4.

Missäköhän lcd televisioissa olisi kaikista kaipeimmat nuo television kehykset. Vasemman ja oikean television reunathan saa piilotettu vaikka keskimmäisen television taakse. Jäi vain jotenki häiritsemään nuo reunat tuossa.

Mahtava peli tosiaan :)

Huomio Forza Motorsport 2:sen omistajat, on siis avattu uusi yhteisö. Forza Nation, tällähetkellä on käytössä 2 domainia:

http://forza-nation.urli.net/
sekä
http://late.arkku.net/Forum/index.php

Tarvittaessa vaihdamme kielen suomeksi jos se osottautuu paremmaksi vaihtoehdoksi käyttäjille.

Tervetuloa!

Voiko pelata kahdella näytöllä??

jos on rattipakko niin aivan turha peli!

Tilauksessa on jo tämä peli.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi