Puzzle Quest: Challenge of the Warlords

Heti alkuun on todettava, että Puzzle Quest: Challenge of the Warlords on nerokas peli. Se yhdistelee palikansiirtelyklassikko Bejewelediä ja roolipelielementtejä niin tuhottoman luontevalla tavalla, että on pakko ihmetellä, miksei kukaan ole tehnyt tällaista aiemmin.

Puzzle Questissa pelaaja ottaa taas yhden maailmanpelastajakandidaatin roolin. Kamppailu pahaa vastaan ei tapahdu kuitenkaan tuhannesti nähdyillä taikamiekoilla tai muilla tylsillä perusvehkeillä, vaan ottelut ratkaistaan raa’alla älyllä. Pelaaja ja tietokoneen ohjaama vastustaja siirtelevät vuorotellen jalokiviä 8x8-kokoisella ruudukolla tarkoituksenaan murskata vastarinta lopullisesti. Käytännössä tämä tapahtuu siirtelemällä jalokiviä ruudulla niin, että jokainen siirto tuottaa vähintään kolmen samanlaisen kiven sarjan. Tuhottujen kivien tilalle tippuu ruudun ylälaidasta uusia, joten pelikenttä muuttuu koko ajan. Erilaiset kivet tietysti tekevät erilaisia, poikkeuksetta jännittäviä asioita: Värilliset kivet antavat pelihahmolle manaa, pääkallot lyövät vastustajaa päähän, tähdistä saa kokemuspisteitä ja kultakolikoista kultakolikoita. Neljän ja viiden kiven sarjoista saa vielä lisäksi uuden vuoron. Kun toisen pelaajan osumapisteet loppuvat, ottelu päättyy. Pääkallojen yhdistelemisen lisäksi prosessia voi ja pitää jouduttaa kanavoimalla jalokivistä kerätty mana taikahyökkäyksiin.

Taikoja on luonnollisesti valtava määrä. Manansa pääsee upottamaan suorasukaisista tuli- ja myrkkypalloista vuorojenvarastamisen kautta monimutkaisempiin loitsuihin, jotka muuntelevat pelikentällä makoilevia kiviä lukuisilla eri tavoilla. Ottelut ratkeavatkin huomattavasti useammin oikeilla taikavalinnoilla kuin pelkillä pääkalloyhdistelmillä, ja onpahan kamppailun päättäminen huolellisesti pohjustettuun salamaiskuun huomattavan tyydyttävääkin. Kokemuspisteiden lisäksi taisteluista vangitut hirviöt ja ratsut lisäävät uusia nimiä pelaajan taikakirjaan, joten tarjolle putkahtelee jatkuvasti uusia hienoja loitsuyhdistelmiä kokeiltavaksi.

Huimaa, huimaa

Kun aikaa ei vietetä vehtaamassa kivien kanssa, seikkaillaan maailmankartalla. Kartta on täynnä paikkoja, joista metsästää uusia tehtäviä. Tehtävät taas koostuvat maailmankartasta seikkailemisesta ja kivien kanssa vehtaamisesta. Kaava on simppeli ja kaikki pelissä uusien tavaroiden kehittämisestä ratsujen kouluttamiseen tapahtuu Bejeweled-laudalla, mutta sääntövariaatioita ja vaihtelua on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi. Pääjuoni on aika huttua, mutta rullaa sulavasti eteenpäin ja tarjoaa tehtävä tehtävältä laajenevan pelialueen kanssa mielekästä tekemistä vaativimmallekin asiakkaalle. Kun pelin koukku iskee, on siitä äärettömän vaikea päästä irti.

Paratiisilla on tietysti käärmeensäkin. Puzzle Questin tekoäly huijaa paikoin rankasti, tai ainakin niin on todella helppoa luulla. Turhauttavan usein pääsee seuraamaan, kuinka tietokoneen alun perin ihan tyhmältä vaikuttava siirto johtaa kahdeksaantoista lisävuoroon, kun neiti Sattuma pudottelee juuri oikeita palikoita juuri oikeisiin reikiin. Tietysti itsekin pääsee välillä pyörittämään peliä samalla tavalla, mutta paljon harvemmassa ovat ne kerrat. Vastapainoksi peli on helppo rikkoa antamalla hahmolleen oikeat tavarat, jolloin on mahdollista taikoa loputon lisävuorokierre heti ensimmäisellä siirrolla. Haastehan siinä menee, mutta toisaalta osa juonen mukana kohdattavista pomovastustajista harrastaa niin härskejä temppuja, että moinen höykytys on niille ihan oikein.

Maagista vetovoimaa

Puzzle Questin kynäohjaus on rautaa, vaikka muutama soraääni sitä on maailmalla haukkunutkin. PSP-pelaajat siirtelevät palikoitaan ristiohjaimella, mutta on vaikea kuvitella kuinka heput selviytyvät kolmen sekunnin aikarajoilla varustetuista vuoroista. Valitettavasti pelin DS-version tekniikkaa ei muuten voi kauheasti kehua. Vaikka peli näyttää pääasiassa tarpeeksi hyvältä, ainakin tällaiselle heikolla värinäöllä varustetulle ihmiselle pelin keltaiset ja vihreät palikat erottuvat huonosti toisistaan, mistä seuraa usein turhia virhesiirtoja. Silmien lisäksi myös korvat joutuvat kovalle koetukselle, sillä Puzzle Questin musiikki on tylsää fantsuhelinää, joka ei hirveästi innosta hyviin suorituksiin. Tämän lisäksi musiikki vielä pätkii ja tökkii rasittavasti. Huonohkosta käännöstyöstä viestii vielä pelin runsas kaatuilukin. Onneksi pelitilanne tallentuu itsestään jokaisen ottelun jälkeen, joten mustaksi jäävän ruudun kohdatessaan joutuu vain käynnistämään konsolin uudelleen.

Loppujen lopuksi Challenge of the Warlordsin vaivat ovat kuitenkin pelkkiä kyyneliä sateessa – pelin vahvuudet ja hyvät puolet painavat noin piljoona kertaa kauneusvirheitä enemmän. Tekoälyn huijaamiset sun muut on helppo antaa anteeksi, kun on pakko pelata vielä se kuuluisa yksi matsi. Ja sitten vielä yksi. Tai miksei saman tien viisitoista? Puzzle Quest on ehdottomasti vuoden peli -ainesta.