Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Lost Odyssey

Oli kenties kohtalon peliä, että Final Fantasy -sarjan isänä tunnettu Hironobu Sakaguchi pakkasi laukkunsa ja irtisanoutui tehtävistään Squarella. Vuonna 2004 Sakaguchi perusti Microsoftin rahoituksen tuella Mistwalker-pelitalon. Sakaguchi ei saanut elämäntyötään mukanaan, mutta miehen mukana hävisi kuitenkin Final Fantasyn sielu. Square Enixin harjoittama kyseenalainen kehitys- ja markkinointipolitiikka Final Fantasyn parissa on pudottanut kunniakkaan sarjan asemaa useiden silmissä. Toivoa kannattaakin ehkä etsiä nykyisin Mistwalkerin suunnalta. Mistwalkerin Blue Dragon hehkui tunnetta, haikeutta ja menneisyyden kulta-aikaa, joskin aika heikolla liekillä. Blue Dragon oli silti puutteineenkin hyvin sympaattinen ja inhimillinen peli - se kosketti syvästi, toisin kuin Square Enixin lukuisat tekeleet, eikä vähimpänä uudistunut Final Fantasy.

Lost Odyssey on kuitenkin poikkeuksellinen. Ei ole yhtään liioiteltua sanoa, että kyseessä on tärkein JRPG-nimike sitten PSX:n Final Fantasyjen. Lost Odyssey on mahdollisesti eräs merkittävimmistä pelitapauksista vuosikymmeneen. Kun Hironobu Sakaguchi taannoisessa haastattelussa visioi, kuinka Lost Odyssey toisi tunteet mukaan peleihin ennennäkemättömällä tavalla, mies ei olisi voinut osuvammin sanoa. Lost Odyssey ei ole pelkästään peli; se on kasvutarina täynnä elämänviisautta, ja kenties kantaa nuoren pelaajasukupolven läpi vaikeiden aikojen, kuten pelin hengelliset edeltäjät muinoin. Käsissämme on ehkä Sakaguchin magnum opus, tai ehkä Lost Odyssey on vasta alkua jollekin suurelle.


Kuolemattoman tie on pitkä ja yksinäinen

Kuolemattomuus on erityisesti peleissä enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Pelaaminen jo itsessään on toistoa, kuolemista ja syntymistä, ja näin tunne kuolemattomuudesta on yksinkertaisimmassakin pelissä läsnä. Silloin kun aihepiiri otetaan eksplisiittisesti esille, itse kuolemattomuuden käsittely jää kuitenkin vähälle huomiolle. Kuolematon sankari kun ei juurikaan poikkea muista, kuolevista ja taas henkiin nousevista hahmoista ollenkaan. Ikuinen vaeltaminen on silti paljon enemmän. Kaim Argonar, kuten kreikan mytologian Iason ja argonautit - tai Raamatun Kain - on yksinäinen vaeltaja. Toisin kuin edellä mainitut kirjallisuuden vastineensa, Kaimin matka on ikuinen. Poikkeuksellisen traagisen Kaimin matkasta tekee silti se, että hänen muistonsa ovat vääristyneet ja useimmat niistä kadonneet. Ilman päämäärää, tavoitetta tai syytä Kaim kulkee ajan virrassa todistaen sivilisaatioiden synnyn ja kuoleman. Wohlin ylängön taistelu on jälleen erään sivilisaation päätepiste, ja Kaim on palkkasotilaan ominaisuudessa mukana verisessä näytelmässä.

Lost Odysseyn ensiminuutit maalaavat synkän näkymän, jota Nobuo Uematsun jylhä ja tarmokas musiikki tukee täydellisesti. Rivisotilaiden keskellä Kaim päästää hengiltä vauhdikkaasti sotilaan toisensa perään. Lyhyen välinäytöksen jälkeen ohjakset siirtyvät pelaajalle lähes saumattomasti. Hurme, savu ja höyry täyttävät taistelukentän, ja miekan kalske käy painostavaksi. Hiljaisuus halkaisee melun. Pilvet repeävät ja taivas oksentaa laavameren tulikivineen sotilaiden niskaan. Apokalyptisen näytöksen keskeltä yksi sotilas nousee silti ylös. Kaim on kuolematon.

Samainen välinäytös, jolla Lost Odyssey ensi kerran esiteltiin yleisölle, potkaisee itse pelin käyntiin. Tyylilleen uskollisesti tämäkin Sakaguchin peli alkaa vauhdikkaasti. Pelin "Ring Aim" -systeemi tulee tutuksi heti kättelyssä. Varustamalla sankarinsa erilaisilla sormuksilla, pelaaja saa hahmojensa lyönteihin tuntuvasti lisätehoa. Systeemi tuo taisteluihin kaivattua interaktiivisuutta pelkän komennon valitsemisen sijaan. Lyönnin aikana ruudulla näkyvän kehän päälle sulkeutuu toinen, isompi kehä. Pitämällä oikeaa liipaisinnappia pohjassa ja päästämällä tämän oikealla ajoituksella irti, renkaat leikkaavat ja sormuksen teho valjastuu. Erilaisia sormuksia on lukuisia, kuten myös tehosteita. Oikealla ajoituksella lyönti voi sormuksen tehosta myrkyttää tai jopa tuhota vihollisen yhdellä iskulla. Strategista särmää kamppailuihin lisää myös se, että hahmot on jaettu sekä etu- että takariville. Näiden rivien välissä on näkymätön ja suojaava seinä, jonka kestävyys riippuu eturivin taistelijoiden yhteisestä energiamäärästä. Kaikki hyökkäykset eturiviin pudottavat suojamittaria, ja lopulta suojan teho häviää täysin. Koska takarivillä yleensä taistelevat heikommat maagit, tarkoittaa suojan menetys kipeää turpareissua. Näin sekä tähtäyskehän että suojaseinän taitava käyttö nousevat keskeiseen asemaan, ja tekevät pelaamisesta keskivertoropea mielekkäämpää. Poikkeuksellisen kova vaikeustaso pitää myös huolen siitä, ettei peli ole yksi suuri läpihuuto. Usea pomotaistelu vaatii selvän ja toimivan strategian, joskin toisinaan kahakan lopputulos tuntuu enemmän tuurikysymykseltä. Kun edessä rähisevä mutantti iskee äkkitappoliikkeen kolmesti peräkkäin, alkavat hampaat narskua ikävästi.

Pesäeroa genren muihin edustajiin haetaan lisäksi hahmonkehityksen puolelta. Kaimin rinnalle asettuu pelin edetessä sekä kuolevaisten että kuolemattomien joukko. Kuolemattomuus heijastuu myös tappeluihin, sillä ikuisen elämän kiroamat sankarit nousevat kuoltuaan henkiin, tosin vain jos muusta porukasta on pystyssä edes yksi. Kuolemattomat eivät myöskään avaa kykypisteiden avulla uusia taitoja - toisin kuin kuolevaiset -, vaan oppivat näitä kuolevaisilta. Tämä tapahtuu linkkaamalla kuolevaiseen ja valitsemalla tältä halutun kyvyn. Taito avautuu käyttöön, kun kykypisteet nettoavat taisteluista vaaditun saldon, ja vain jos linkattu kuolevainen on myös mukana taisteluissa. Käytännössä tämä erottelu johtaa siihen, että pelin kuolevaiset hahmot ovat kehitykseltään ja kyvyiltään kiveen painettu; maagi on maagi ennalta määrättyine kykyineen. Kuolemattomat sen sijaan ovat vapaasti muokattavissa, ainakin kykyjen suhteen. Ainoastaan kykypaikat, joita alussa on vain muutama, rajoittavat hahmonkehitystä. Lisäksi molemmat ryhmät ansaitsevat taitoja esineistä hieman Final Fantasy 9:n tapaan. Peli kuitenkin hyvin selvästi osoittaa vaatetuksen ja tavaramerkkiaseen avulla kuka on kuka, eikä hameessa ja huivissa keppiä huitova velho koskaan kehity hyväksi taistelijaksi. Satunnaisissa vuoropohjaisissa ja varsin runsaissa taisteluissa on reilusti mielenkiintoa, eikä yksinkertaiseen mutta koukuttavaan pelimekaniikkaan kerkeä kyllästyä. Ainoastaan muutamissa tilanteissa ominaisuus kytkeä satunnaistaistelut pois päältä olisi tervetullut. Erityisesti jo koluttuja alueita uudelleenpelattaessa jatkuvat taistelut latausaikoineen pistävät vihaksi. Kahakoista onneksi pääsee vaivattomasti karkuun, mikä tasoittaa lajityypin perisyntiä hieman.

Epätodellisen täydellistä ja kaunista

Lost Odyssey on monessa mielessä merkittävän upea peli. Unreal 3.0 -grafiikkamoottorilla varustettu Lost Odyssey on näyttävin JRPG-koskaan. Tuotantokustannukset näkyvät ja kuuluvat. Maita ja mantuja taittaessa peli loitsii esiin jylhiä vuoristoja, steampunk -tyylisiä (tai pitäisikö sanoa, Mako Reactor -tyylisiä) voimalaitoksia, monoliittimaisia ziggarat-tyylisiä rakennuksia ja mystisiä aavemetsiä ja -kartanoita. Jokainen alue on huolitellusti ja harkitusti suunniteltu. Missään vaiheessa alueet eivät käy liian suuriksi tai ahdistavan sekaviksi. Erilaiset sääefektit sekä näkyvät että tuntuvat, ja rankkasadetta vasten vaatteet ja hiukset hulmuten kävelevä Kaim näyttää kehonkielellään aidosti heijastavan sisäistä tuskaansa. Välinäytöksiä on paljon, ja näistä suurin osa esitetään pelin omalla grafiikkamoottorilla. Kuvallisia kikkoja, kuten jaettua ruutua ja ristikuvakulmia käytetään runsaasti. Näin merkittävissä skenaarioissa tilanteen tunnelatausta luetaan ympäristön lisäksi hahmojen kasvoilta. Tunnettu ROBOT-studio vastaa pelin varsinaisista CG-pätkistä, jotka ovat studion laatutason tuntien todella näyttäviä.

Lost Odysseyn yleisilme huokuu täydellisyyttä. Valikot, äänitehosteet, efektit ja pienet yksityiskohdat ansaitsevat kiitosta. On ilahduttavaa huomata, että Mistwalker on jo lyhyen etappinsa aikana vakiinnuttanut tiettyjä elementtejä. Esimerkiksi pelin Kelolon-viholliset esiintyivät jo Blue Dragonissa. Ällösöpöt Kelolonit ovat periaatteessa vaikkapa Final Fantasy -sarjan Cactuarin vastineita, ja tuovat tietynlaista kodikkuutta ja keveyttä muuten sydänverenkatkuiseen, erittäin vakavahenkiseen kokemukseen. Viittauksia Blue Dragonin suuntaan on muutenkin melko paljon. Musiikkipuolesta vastaa pelisukupolven Mozart, Nobuo Uematsu. Tällä kertaa maestro on ylittänyt itsensä, ja luonut ehkäpä erään parhaimmista soundtrackeistaan ikinä. Yksikään kipale ei kuulosta huonolta, ja jopa pienimmätkin, vain muutaman sekunnin mittaiset melodiat ovat mestariainesta. Aivan kuin pelin score ei olisi muuten jo ylilyönti onnistumisen suhteen, laulaa kaksinkertainen Grammy-voittaja Sheena Easton Lost Odysseyn kaksi tunnuskappaletta. Harvinaislaatuisesti pelin ääninäyttelyn saa viidelle kielelle, saksaksi, englanniksi, japaniksi, ranskaksi ja italiaksi. Erityisesti englanninkielinen ääninäyttely edustaa pelimaailman parhaimmistoa, ja "muista" kielistä ainakin saksa tarjoaa huumorilisän.

Hahmosuunnittelusta vastaa ainakin itselleni tuntematon Takehiko Inoue, jonka kädenjälki huokuu inhimillisyyttä ja rehellisyyttä. Matkan aikana sankarijoukkoon liittyy monenkirjava joukko persoonallisia ja rakastettavia sankareita, nuoria ja vanhoja. Hahmoille annetaan tilaa hengittää, eikä yksikään niistä jää anonyymin statistin rooliin. Kuolevaiset ovat myös ominaisuuksiltaan toisistaan poikkeavat. Tämä tarkoittaa sitä, että tietyn taidon voi oppia vain yhdeltä hahmolta. Jonkun hahmon kyvyt keskittyvät vastaiskuihin, toisen alaa taas ovat erilaiset rahaa, kokemuspisteitä ja tavaroita tuplaavat taidot. Omintakeisten kykyjen lisäksi henkilökaartin taustoja kartoitetaan kattavasti takaumissa, sivutehtävissä ja dialogissa. Lost Odyssey lainaa yllätyksettömästi Sakaguchin varhaisemmista projekteista paljon. Japanilaisen roolipelin arkkityypit löytyvät myös tästä seikkailusta, mutta rakkaudella tehty hahmo- ja juonikehitys kumoaa mahdolliset mauttomuudet henkilökemioissa.

Erilaista tekemistä Mistwalkerin lempilapsessa riittää jopa 80 tunnin verran. Pelkästään pääjuoni imaisee ahkeran pelaajan aikataulusta kuutisenkymmentä tuntia. Sivutehtäviä, piilotettuja pomovastuksia ja uusia pelialueita on kiitettävä määrä, tosin näihin pääsee käsiksi vasta tarinan loppupuolella. Lost Odyssey on nimittäin aluksi hyvin lineaarinen, sillä pelaaja kulkee kartalla pisteestä toiseen, kunnes vasta myöhemmin maailmankarttaa voi useammallakin koneella luotsata kyllästymiseen asti. Seikkailufiilis on parasta sitten kultaisen 90-luvun RPG-buumin, ja kaikki bonustehtävät ja aarteet on huolella kätketty ja suunniteltu. Hiljaisia "kiitos" -lauseita lentelee Mistwalkerin suuntaan säännöllisin väliajoin, sillä pelaajan tarpeet on otettu kaikessa huomioon. Hironobu Sakaguchin kultainen kosketus näkyy ja tuntuu.

Tuhat vuotta, tuhansia kyyneleitä

Hieman yllättäen luettu teksti vie Lost Odysseyn kohdalla voiton. Tarinan tuhat vuotta -teemaa tukee Kiyoshi Shigematsun kirjoittamat 34 novellia, jotka on ripoteltu ympäri laajaa maailmaa. Tyypillisesti nämä tarinatilat aukeavat, kun Kaim kohtaa muistoja mieleen tuovan ihmisen tai ympäristön. Metsässä käveltäessä muiston voi herättää heinäsirkkojen laulu, kaupungilla nuori yhteisen elämänsä aloittanut pariskunta. Novellit voi lukea heti tai myöhemmin "A Thousand Years Of Dreams" -valikossa tai majataloissa sängyn pohjalla. Jotta tärkeä tunneside ja ymmärrys tuhatvuotisen Kaimin kohtaloon syntyisi, on oleellista, että pelaaja lukee tarinat heti ne avattuaan. Joskus tämä voi tuntua tympeältä, kun joutuu kesken tehtävän pysähtymään useammankin kerran kymmenien minuuttien ajaksi. Tympeä olo tosin katoaa ensimmäisen sivun jälkeen - tarinat kun ovat niin hyviä.

Shigematsun 34 novellia ovat todennäköisesti usealle myös ne 34 parasta novellia, jotka tämä on lukenut. Jo pelkkä presentaatio on nerokas; luettu teksti putoaa, läsähtää, roikkuu ja paiskautuu ruudulle, tunnelatauksen mukaan. Kyljellään roikkuva "sadness" on kuin kyynel poskella. Tekstin taustalle piirtyy tarinaan sopivia minimalistisia kuvia ja efektejä. Lost Odysseyn musiikillisesti parhaat palaset kuullaan näiden minitarinoiden taustamusiikkina. Nämä 34 novellia kertovat ihmisestä pelottavan tarkasti, profetaalisella äänellä. Jokaisen tarinan keskipisteessä on vaeltaja ja ikuinen Kaim. Vastahahmona tarinoissa on yleensä nuori ja kokematon mies, ehkä kuoleman pian kohtaava lapsi. Tuhatvuotinen, elämää kokenut Kaim oppii tarinoiden puitteissa aina jotain uutta ihmisistä. Yleensä Kaim kuitenkin aavistaa vastahahmon kohtalon, ja hiljaisesti hyväksyy ihmisolemuksen heikkouden - sen kauneuden. Novellit käsittelevät tärkeitä aiheita rohkeasti, mikä on harvinaista peleissä. Erityisesti Shigematsun kirjoitelmat ottavat kantaa sodan oikeutukseen, perheen merkitykseen, kuolemaan, eutanasiaan ja syrjintään, jopa rasismiin. Yhtä usein kuin tarinoiden hahmot vuodattavat kyyneleitä, niin tekee - toivottavasti - myös pelaaja.

Lost Odyssey on vastaus niihin lupauksiin ja pyyntöihin, joita lajityypin ystävät ovat kauan pyytäneet. Sillä on tietysti pienet puutteensa, ne toisinaan pitkät latausajat ja runsaanpuoleiset taistelut. Kaimin seikkailu on silti liian nautittava, että pienet kauneusvirheet pääsisivät häiritsemään. Lost Odyssey on sopivan haastava, ja kokenutkin RPG-konkari saa varmasti kokea tappion jos toisenkin. Mutta vaikka Mistwalkerin lippulaiva olisi pelillisesti kuinka hajalla tahansa - vaikka lajityyppi ei kiinnostaisi muuten ollenkaan -, on Lost Odyssey aivan liian hyvä peli missattavaksi. Se pakottaa pelaajan tutkimaan omaa ihmisyyttään, tunteitaan ja arvojaan. Se esittelee toimijan ja johtajan roolin ottavia naishenkilöitä ilman tyypillistä sukupuolikuormaa, ja tuo perheen yksikkönä ennenkuulumattomasti keskiöön pelimaailmassa. Mistwalker on tehnyt näin kulttuuriteon, ja todella luotsannut omalla toiminnallaan pelin viihdemuotona ja kulttuurituotteena uusille vesille. Tunteiden tulkkina omaa sydäntäni on yhtä paljon liikuttanut aikaisemmin vain Erik Satien pianolla soitetut Gymnopédies'it, ja se on paljon sanottu se.

Galleria: 

Kommentit

10+ olisi ollut lähempänä totuutta. *rumpufilli*

*seinfeld-basso*

Erinomainen arvostelu ja komppaan täysin, mutta omasta mielestäni taisteluita on jopa vähemmän kuin wanhoissa Final Fantasyissä.

"Hironobu Sakaguchi pakkasi laukkunsa ja irtisanoutui tehtävistään Squarella. "

Niin, siis hänet erotettiin sen jälkeen kun hän ajoi silloisen pelkän Squaren konkurssin partaalle.

Olipas ylistävä arvio - mutta paras ansaitsee parhautta.

FamaZ, olin hieman kahden vaiheilla muotoilun kanssa. Japanissahan on tyypillistä, että firmasta savustetaan aina "syntipukki" pois siten, että eroaminen näyttää irtisanoutumiselta. Tuota tuki vielä se, että lukemassani 1up-haastattelussa, Nobuo Uematsun kanssa, sekä Nobuo että haastattelija puhuivat siihen sävyyn, että Sakaguchin lähtö oli sovittu juttu, että Sakaguchilla itsellään oli myös paljon erimielisyyksiä Squaren muun johdon kanssa. Voisin tietty muotoilla asian selvemmin. Kiitos huomautuksesta!

Kerrankin arvostelu, jossa Lost Odyssey saa ansaitsemansa kehut ja arvostuksen.

Aika eriäviä mielipiteitä on pelistä, kun Metacriticin keskiarvo on vain 76. http://www.metacritic.com/games/platforms/xbox360/lostodyssey?q=Lost%20O...

Kyllähän tämä on ainut "saman sarjan" rope Final Fantasy VII:n jälkeen, joka edes hipaisee fiiliksissä kyseistä peliä. Ja se on tarpeeksi se.

Hieno peli hienoilta miehiltä. Yhdyn arvosanaan :)

No on jumalointia. Kaikki eivät pidä japsi RPG:stä.
Arvio kannattaisi tehdä keskivertopelaajille, ja todeta lajityypin erikoisystävien saavan pelistä paljon paljon enemmän irti.

Hyvin kirjoitettu arvostelu joka tapauksessa!

"No on jumalointia. Kaikki eivät pidä japsi RPG:stä.
Arvio kannattaisi tehdä keskivertopelaajille, ja todeta lajityypin erikoisystävien saavan pelistä paljon paljon enemmän irti."

Eikös sit tarttis kaikki muutkin arviot tehdä samalla periaatteella? IMO aika luonnollista, että jos ei pidä genrestä, antaisi sen edustajille huonomman arvosanan jo sen takia kun edustavat sitä genreä.

Näin ne arvostelut kuuluukin tehdä.

Ei muhunkaan autopelit kolahda niin miten ois jos vähennettäis tosta Forza 2:sen arvosanasta muutama pojo?

Lost Odyssey kannattaa tsekata, vaikkei lajityypistä erityisemmin pitäisikään. Ei se tietenkään kivuton kokemus ole, mutta tarinassa on draamaa ja syvyyttä sen verran, että kaikenkaikkiaan kokemus tyydyttää vähän nirsommankin pelaajan. Malttia ja aikaa vain pitää olla uhrattavaksi.

Jotenkin ihmetyttää, kun Meta antaa jotain alle 8 ja täällä annetaan 9,5. Ei sillä, että arvostelijan pitäisi Metaa alkaa selailemaan ennen arvostelun tekoa, mutta pisti vaan mietityttämään, onko lopulta niin huippupeli? Peliä en kuitenkaan ole testannut, niin aika paha mitään johtopäätöksiä sanoa. Toivottavasti jossain vaiheessa löytyis saumaa tämkin kokeilulle, kun kerran noin paljon ylistystä arvostelijalta tuli.

Wiips 360: Lost Odyssey on todella hyvä peli, ja RPG:nä jää ehkä hitusen vain ah-niin-jumalaisen Final Fantasy 7:n jälkeen. Jos genre ei ole muuten tuttu, niin tämä on peli, josta tutustuminen kannattaa aloittaa. Erikseen ovat ne ihmiset - todennäköisesti suurin osa Metankin kriitikoista -, jotka eivät ylipäänsä voi sietää japanilaisia roolipelejä. Ymmärrän kyllä näitä ihmisiä, sillä JRPG on lajityyppi, joka vaatii pelaajalta ihan oman mindsetin. Myös jonkinlainen taipumus pitää japanilaisesta kerronnasta, estetiikasta ja yliampuvista loitsu-, hirviö- ja tapahtumavyöryistä vaaditaan, jotta näistä peleistä voi digata.

Nimittäin länsimaalaisen ropen - kuten vaikkapa Ultiman tai Elder Scrollsin - nahkahatturitarit, säkkipukumaagit ja rujokasvoiset barbaarit vetoavat yleensä hieman toisenlaiseen pelaajakuntaan. Joka tapauksessa suosittelen, että tutustut Lost Odysseyn ainutkertaiseen tarinaan. Menetys ei pahimmillakaan voi olla kovin suuri.

Pelaajien kommenttien perusteella Orinin arvosana on huomattavasti lähempänä oikeaa (ellei jopa täysin kohdillaan) kuin Metan keskiarvo.

Sitä metaa ei todellakaan kannata edelleenkään selata kuin raamattua konsanaan. Pelin saaman arvosanan oikeellisuuden kommentoiminen on myös todella hataralla pohjalla, jos itse ei ole peliin koskenutkaan. Saati sitten lukenut niitä metan "laadukkaita" arvosteluja ajatuksen kanssa.

Itse olen pelannut peliä vasta vajaan yksitoista tuntia, ja aivan mahtavaa menoa ollut tähän mennessä. Menee fiiliksissä sinne aivan FF seiskan paikkeille. Tähänkin mennessä on tarjoiltu jo niin eeppistä menoa ja draamaakin sen verran, että valittamaan en todellakaan kykene.

Shigematsun novellit ovat myös todella hyvä lisä ja niiden esitystapa on mitä mainioin. Tämän hetkisten fiilisten perusteella voisin itsekin sanoa, että Orin on kyllä osunut arvosanallaan aika lähelle oikeaa. Ainoina miinuksina tulee nyt oikeastaan latausajat mieleen.

Harmi vain, että osa pelisivustoista on lähtenyt arvostelemaan peliä juuri tuolla Joblon periaatteella. Kumma juttu ettei CoD nelosen arvostelijoiksi aikoinaan pistetty sitten esimerkiksi jotain J-rpg jäärää. Eihän se CoDi niiden silmissä yhtä hyvä ole kuin fps- fanaatikkojen.

Ei Lost Odyssey vielä vanhojen Final Fantasyjen ubertatsiin pääse etenkään pelimekaniikaltaan, mutta aika herkkää settiä silti. 18 tuntia on tullu väännettyä. Odysseyn musat ei oikein kolahda vaikka niiden takana onkin virallisista virallisin mies. FFX:n soundtrack on mielestäni Nobuon viimeinen masterpiece. Maukasta siivua joka tapauksessa. Arvosanassa ehkä puolikas liikaa.

Aivan loistava peli on ainakin vielä toisen levyyn mennessä, ainoastaan grafiikka on ainakin minun silmään ollut välillä ehkä hieman sarjakuvamaista muutamissa hahmoissa, varsinkin kun se ei noin ihan yleensä sovi pelin muuhun graafiseen maailmaan, mutta muuten kaikki on kohdallaan täydellisesti, jopa se paljon parjattu "liian vähän kehittynyt" taistelu, on minusta juuri sopiva.

En oikein muuten käsittänyt tuota liiallisesta vaikeustasosta valitusta, tähän mennessä on kaikki kaatunut ensi yrittämällä, vain yhtä loppupomoa jouduin yrittämään toisenkin kerran.

Uusin Final Fantasy ei todellakaan kolahtanut. Toivottavasti tämä on parempi peli. :)

"Lost Odyssey on todella hyvä peli, ja RPG:nä jää ehkä hitusen vain ah-niin-jumalaisen Final Fantasy 7:n jälkeen."

Jos tää ois FF7:aa huonompi, niin tää ei ois kovinkaan hyvä :E

Itse omistan tämän pelin ja muutaman pelitunnin jälkeen vaikuttaa paremmalta kuin yksikään rpg FF4:sen jälkeen. Orinin antama arvosana on kyllä aivan oikeutettu. En ymmärrä, että miten joillakin sivuilla on voitu antaa huonoja arvosanoja tälle ja vieläpä haukutta juonta. Juoni tästä pelistä juurikin tekee niin jumalaisen. Välillä tulevat novellit ovat mukavaa luettavaa ja niitä lukiessa meinaa oikeasti tulla tippa linssiin, kun ne on niin surullisia.

Jälleen kerran Orinilta hieno arvostelu :)

No tää peli lähti sit kaupasta hakuun, epäröin aiemmin tota toteutusta, vanhana FF-fanina, mutta kyllä se näköjään ihmisten puheista päätellen on onnistunut :) toivotaan, että mäkin saan kytkettyä päälle vanhan kunnon ff7 meiningin ^^

Löytyihän se arvostelu vihdoin, jossa Lost Odyssey saa ansaitsemansa kehut ja pisteet. Olen täysin samaa mieltä jokaisen kohdan kanssa arvostelussa. Final Fantasy -sarja valitettavasti menee nyt siihen suuntaan kuin menee, mutta onneksi on Lost Odyssey.

Harvinaisen tasokas teos on kyseessä, vastaavaa laatua ei ole nähty vuosiin.

Ostin pelin, uskon että arvostelijat haukkuvat sitä kun se muistuttaa liikaan vanhoja Final Fantasyjä pelimekaniikalta. Minun mielestä se on vaan hyvä asia, miksi korjata jotain joka toimii vieläkin.

Ne novellit on oikeasti hyviä muuten ja musiikki on loistavaa. :)

Ei taida iskeä tämä muille kun wannabe-vinosilmille. Kova arvosana kyllä jos vertaa Gamerankings.com

Oho, en ole wannabe-vinosilmä mutta kyllä vaan iskee.

En ole vielä kertaakaan törmännyt peliin jolle metacritic/gameranking arvosana tekisi yhtä pahasti vääryyttä. On oikeasti vähän surku miten näin hyvä peli lytätään niin monissa arvosteluissa (voidaan huoletta sanoa että surkeiden, ammattitaidottomien arvostelijoiden toimesta. Kyllä hyvä arvostelija osaa antaa hyvälle pelille hyvän arvosanan vaikka se ei omaan suosikki genreen kuuluisikaan).

Harmillista siksikin että jos ei Mistwalkerin pelit menesty, niin kauanko ne pelejä vielä tekee? Paljonko Blue Dragon myi? Puoli miljoonaa? Ei taida olla voitollista toimintaa. Microsoft tietysti haluaa hyviä jrpg pelejäkin luetteloonsa mutta kuinka paljon se on niistä valmis maksamaan ja kuinka pitkään?

Kiitos vielä Orinille, pelille oikeutta tekevä arvostelu ajoi minut ostoksille ja hyvä niin.

Itse en erityisemmin suosi mitään tiettyä roolipeligenreä, oli peli sitten tehty missä maailmankolkassa tahansa. Fallout 2 on oma suosikki roolipeleistä kautta aikain, mutta esim. Lost Odyssey kampitti omalta osaltani Mass Effectin. Näiden kahden välillä tosin Massa Efektiä tuli hypetettyä liian kanssa, kun taas Lost Odyssey tuli vähän enemmän puun takaa - kaiken kehun vallitessa pelin ympärillä (nyt en puhu pelijournalisteista tai arvostelijoista).

Tarinassa oli syvyyttä kiitos novellien ja muutenkin maailma oli kaikinpuolin rikkaampi kuin MS:ssä. Pelin pääjuoni oli itsessään jo pidempi kuin MS:ssä ja sivutehtävät tarjosivat yksinkertaisia, mutta huomattavasti vaihtelevampaa sisältöä kuin MS. MS:n hirvittävä toisto vei loiston muuten hienosta pelistä; planeetat ja sisätilat näyttivät samalta lukuunottamatta merkittävempiä juoneen littyviä planeettoja. Se kesti vain hetken, ja n. 10-16 tuntia kestää pääjuonen läpäisemiseen, kun taas Lost Odysseyssa se perinteinen JRPG:n 30-40 tuntia.

Loppujen lopuksi, vaikka LO:ssa oli mukamas vanhentunut pelimekaniikka niin taistelusormukset, CG (vai GC?) ja skill link-systeemi pitivät pelin mukavan taktisena ja melkoisen tervetulleen raikkaana. Mass Effect teki sen mitä niin monet muutkin toimintapelit ja muutenkin se tuntui hyvin vähän roolipeliltä - siinä jäi kaipaaaan KOTORia, koska se oli yksinkertaisesti roolipeillisempi ja rikkaampi sisllöltään kuin MS. Olihan Mass Effectissä "sisältöä" valtavan dialogin ja tekstimäärän muodossa, mutta muuten se jätti paljon toivomisen varaan.

Mass Effect 2 voisikin olla se oikea scifi-pelien eepos, jos vain lupaukset rikkaammasta sisällöstä lunastetaan ja virheet korjataan. Lost Odyssey oli pienistä virheistään ja latausajoistaa huolimatta äärimmäisen tervetullut roolipeli, joka loistaa todella monella saralla. Uematsu oli myös tehnyt todella hienoja sävellyksiä peliin ja samalla ne olivat myös huomattavasti monipuolisempia kuin mitä Final Fantasyissa on kuultu. FFX:ssä oli hieno score, mutta LO:ssa oli kaikinpuolin loistava score, joka ei jättänyt kylmäksi melkein missään vaiheessa.

Lost Odyssey on ainakin minun mielestäni sopiva kenelle tahansa roolipelien ystäville, sillä se tarjoaa kaikkea, mitä hyvän roolipelin tulisikin tarjota. Minä ainakin suosittelen, ja LO on tietysti paras next-gen JRPG tällä hetkellä. Mistwalker lunasti itsensä minun silmissäni tämän myötä. Blue Dragon vaikutti kaikinpuolin kököltä, mutta Lost Odyssey on kerrassaan fantastinen!

Toiston kunniaksi vielä loppuun MS ja LO :)

Taidan itsekkin ostaa tämän pelin..sen verran kehuja saanu pelaajilta

Loistava peli ja hyvä arvostelu.

Kyseessä on hyvä peli, siitä ei pääse mihinkään. :) Hyvä arvostelu. :)

Pakko yhtyä myös tuohon hehkutukseen.
Taitaa olla ensimmäinen japskiroolipeli joka on oikeasti taitavasti kirjoitettu.
Tähän mennessä ollaan jouduttu kärsimään jos jostakin uberdramaattisesta jöötistä näissä tarinoissa ja sen päälle kun laitetaan ilmeettömät hahmot ja aivan liikaa turhaa jaarittelua niin itseä ainakin alkaa haukotuttaa (paras esimerkki ehdottomasti Eternal Sonata).
Vaikka pelissä jälleen päähenkilö on tehty samalla kaavalla kun fantasyissä yleensä, niin tällä kertaa sentään päähenkilön mutruiluilla on selvä syy.

Pakko minunkin tänne tätä kehaista. Vasta noin 7 tuntia takana ja peli on kyllä mahtava. Juoni on loistava, hahmot ovat ihan oikeasti kiinnostavia (eikä ärsyttäviä idiootteja, kuten esimerkiksi Vaan FFXII:stä) ja musiikkikin sopii joka tilanteeseen täydellisesti. Jos nämä tunteet säilyvät pelin loppuun asti, tästä luultavasti tulee paras pelaamani X0-peli tähän mennessä.

En pidä JRPG:eistä, en pitänyt niiden parhaimmistoa edustavasta FFIIV:stäkään. Yleensäkin tällaiset pelit ovat olleet mielenkiinnotonta soopaa. Poislukien PSO, jos sitä voi perinteiseksi JRPG:ksi laskea. Kunnes kaiken muutti Lost Odyssey. Tämä riittänee kertomaan aivan tarpeeksi pelistä.

Itselle aikalailla ensimmäinen kosketus JRPG:ihin ja hieman kyllä epäröin peliä ostaessa, koska en ollut ennen kauhean kiinnostunut kyseisestä genrestä, mutta sitten kun hintalappukin oli jo niinkin alhainen kuin 29 päätin kokeilla. Onneksi kokeilin. Loistava peli, jossa tarina oli oikeasti loistava. Omastakin mielestä metacriticin arvosana tekee tälle pelille suurta vääryttä. Tosin jostain olin kuulevani että MS lähetti suurimmille pelimedioille vahingossa hieman keskeneräisen pelin. Liekö vaikuttanut monen sivuston arvosanaan.

Jännä juttu että kovana RPG-fanina multa meni tämä peli ihan ohi korvien ja silmien sen ilmestyessä. Vasta viikko sitten kuulin pelin nimen ensimmäistä kertaa ja päätin tutustua peliin arvosteluiden ym. avulla. Ja ai että ku nappas.

Nyt on peli hankittu ja n. 12h takana ja oon rakastunu uudestaan. Mitä sitten vaikka peli tarjoaa sitä samaa mitä RGP/JRPG on tarjonnu jo 10v sitte? Juuri ne pelit loivat pohjan suurelle osalle meistä pelaajista ja tämmöiset pelit nykypäivänä ovat harvinaista herkkua.

Finalitki alkaa kohta mennä siihen että ne muistuttaa jotai Star Wars-peliä nii ei hyi!

Erinomainen peli, tälläistä RPG menoa oon ainakin itse kaivannut jo pitkään koska viimeisestä pelaamastani FF:stä on jo monta vuotta aikaa. Tarina itsessään kestää sen 45-50 tuntia eli ihan hyvä pituus (vaihtoehtoiset bossit ja tehtävä sekä achievementit lisää sen muutamakymmen tunnin).

Ostamisen arvoinen peli ehdottomasti. 4 tähteä saa multa, ei ehkä kuitenkaan ihan 5 arvoinen. Parannettavaakin löytyy esim. kartat jotka ärsyttää minua suunnattomasti, kun ei jaksaisi käyttää 2 tuntia aikaa siihen että yrittää päästä alueen päästä päähän.

Ja huhut on että Lost Odyssey 2 olisi tulossa myöhemmin, jos vaikka tästä tulisi samanlainen saaga kuin final fantasystä.

Moro vaan kaikille! Joskus taannoin kuin ensimmäinen playstation ilmestyi, sain semmoisen lahjaksi vanhemmiltani, sillä sitten tuli pelattua perinteiset gta:t sun muut crash bandicootit.. :)

Eräs kaunis päivä menin sitten ostamaan FF7, hyvin nuorena ja kärsimättömänä silloin tylytin pelin nopeasti hyllyyn mätänemään, kunnes puoli vuotta tapahtuman jälkeen päätin antaa toisen mahdollisuuden. Yksi parhaimpiani päätöksiä ikinä, peli tuli pelattua moneen otteeseen läpi ja kahlattua niin paljon kuin pystyikin niin loputtomalta tuntuvan piilotetun tavaran seassa.

Vuosi tämän jälkeen pleikkari jäi, ja sen jälkeen olen ollut hyvin harras PC-pelaaja.. RTS, FPS, RPG, MMO.. kaikenlaisia genrejä on nähty ja koettu, on ollut hyviä ja huonoja pelejä. Ja aina silloin tällöin uudestaan pelattu FF7 PC Versiona on pitänyt pitkään kaipuuta genren pariin. Itseltäni on jäänyt kaikki FF8:sta eteenpäin olevat versiot pelaamatta koska en ole konsolia omistanut sitten sen jälkeen. Muutama viikko takaperin olin kaupassa käymässä vaimoni kanssa ja huomasimme Alan waken hyllyssä, silloin vaimo tokaisi: "Nyt ostetaan se Xbox360!" Ja niinhän se tuli ostettua pelin kera, sen jälkeen on tullut army of twota, gears of waria, haloa & red dead redemptionia kokeiltua ja ollut hyvin tyytyväinen konsoli ostokseeni.

4.6.2010 päädyin Prisman alelaarille ja vaimo löysi sieltä pelin "Lost Odyssey" nimen kuultuani meinasin tehdä todella pahan virheen jälkikäteen ajateltuna. Meinasin tyrmätä pelin pelkästään silloin niin kliseisen tai "The Game" kuuloisen / tuntuisen pelin samantien ja peli jäi laariin 15e hintalapun kanssa.

Muutama päivä eteenpäin nettiä selailessa eksyin tälle sivustolle ja silmiini osui uusimman Final Fantasyn arvostelu ja fiilis arvostelusta jäi latteaksi, kumminkin huomasin heti alussa mainittavan "lost Odyssey" ja "lähellä FF7 fiilistä" päätin lukea arvostelun. Arvostelun luettuani tuntui kun olisin missannut jotain todella tärkeää peli maailmassa ja rynnistin kauppaan hakemaan pelin. Nyt peliä pelattuani, muistot nuoruudessa pelatusta FF7, odysseyksen tuoma fiilis ja musiikki + kertakaikkiaan uskomattomat novellit toivat minulle ainakin henk.koht tipan linssiin, täydet pisteet pelille ovat täysin oikeutettuja mielestäni.

Ja tämä on se mitä älköön kukaan missatko, antakaa sille mahdollisuus jos ette aikasemmin genreen ole uskaltanut koskea ja älkää tehkö samaa virhettä kuin minä että meinaa jättää pelin hyllyyn pelkästään nimen takia. Kiitokset konsolifin arvostelustanne, kyseinen peli on tuonut paljon valoa pelimaailmaan ja toivon että vieläkin tehdään hyvin tunne-vahvoja pelejä...

Voin allekirjoittaa Yertedin kirjoituksen aika täysin. Itsekin tutustuin tähän peliin ensimmäistä kertaa vasta eilen! Olen kyllä tiennyt tämän olevan hyvä jo vaikka kuinka kauan, mutta en vaan ole raaskinut hankkia. No nyt kun sen sai sitten koneboxista hintaan 6,67€, niin ostamatta jättämiselle ei olisi ollut oikein perusteita.

Ja kylläpä tämä maistuukin hyvältä, vasta vaikka pari tuntia on takana. Fiilis on tosiaankin kallellaan vähän sinne FF7 suuntaan... Itsellenikin tuo viimeisin "oikea" FF osottautui pettymykseksi. Lost Odysseyssä tuntuu kyllä olevan mukana taas kaikki se, mitä noissa vanhoissa klassikoissa; on ihmisiä joille puhua, kauppoja joissa käydä, taistelusysteemi on se vanha klassinen, musiikki on hyvää ja tarinassakin tuntuu olevan ideaa, eikä se ole liian sekava.

Peli siis toimii ja suosittelen ehdottomasti!!!

Aivan upea peli kerta kaikkiaan. Pääsin tänään pelin läpi ja meinas kyynel tulla. Tarina on fantastinen ja hahmot mielenkiintoisia ( varsinkin seth ja jansen). Pomotaistelut ovat sopivan haastavia ja taisteluissa pelaajan pitää käyttää päätään. Novellit ovat aidosti koskettavia ja muutenkin laadukkaita. Musiikeissa huokuu Final Fantasyn VII taikaa ja varsinkin novelleissa ja pomotaisteluissa musiikit ovat eeppisiä. Huonoa pelissä on vain pieni nykivyys taisteluissa ja pari luolastoa aiheuttaa pientä ragetusta.

Final fantasy XIII oli armotonta paskaa mutta onneksi lost odyssey jatkaa ps1:en FF pelien linjalla ja tekee sen loistavasti.

Lost Odyssey on moderni klassikko, joka kuuluu jokaisen pelihyllyyn! 5/5

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi