Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Dirt 3

Viime vuonna julkaistu virallinen WRC-peli ei vastannut rallinnälkäisten fanien odotuksiin, joten sorapoluille jäi vielä tilaa muillekin yrittäjille. Colin McRaen tittelin nimestään unohtava Dirt 3 jatkaa edeltäjiensä kevyellä kaahauslinjalla. Tällä kertaa kokonaisuus istuu viimekertaista paremmin eurooppalaiseen makuun, sillä kelloa vastaan ajettavat rallipätkät saavat enemmän huomiota. Muitakaan kisamuotoja ei ole unohdettu: ajotaitojaan pääsee testaamaan muun muassa rantakirpuilla sekä avolavamaastureilla.

Keikkakuskin arkea

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy uudistuneisiin valikoihin. Vai pitäisikö sanoa taantuneisiin, sillä tyylillisesti mennään lähemmäs ensimmäistä osaa viimekertaiseen festivaaliteemaan verrattuna. Valinta on käytettävyyden kannalta oikea. Pelin päärungon muodostaa Dirt Tour, jossa lyhyissä kisakokonaisuuksissa pärjäämällä avataan yhä uusia tapahtumia. Kaikkia mittelöitä uran etenemiseksi ei tarvitse kuitenkaan suorittaa. Alkupäässä haittapuoleksi nousee liiallinen valikoissa pyöriminen. Jo parin lyhyen rykäisyn jälkeen palataan valitsemaan seuraavaa haastetta, mikä pätkii varsinaista ajamista. Lataustauot sentään pysyvät inhimillisinä, ja ongelma pienenee uran loppupuolella tapahtumien kestojen pidentyessä. Menestys avaa myös vapaavalintaisia haastetehtäviä, jotka tuovat mukavaa lisäsisältöä.

Showmeininkiä ei ole täysin unohdettu, sillä uudet gymkhana-tapahtumat perustuvat mahdollisimman näyttävään ajamiseen. Erilaisilla tempuilla kerätään pisteitä tiukan aikarajan sisällä. Kyse ei ole kuitenkaan sattumanvaraisesta kaahaamisesta, sillä tehtäväalueelle määritellään tarkat suorituspaikat esimerkiksi auton pyörittelylle, sivuluisussa ajamiselle sekä hypyille. Huipputuloksiin päästään kikkojen nopeasta ketjuttamisesta syntyvien pistekertoimien avulla. Liiallisesta toistosta tai törmäilyistä rangaistaan kerrointa pudottamalla. Gymkhana-kisat ovat kaksijakoinen kokemus: mitalihaasteissa sopivan tiukoiksi vedetyt pisterajat saavat yrittämään vielä sen kuuluisan yhden lisäkerran, kunnes kirkkain platinapytty avautuu. Toisaalta temppuiluiden anti jää turhan kevyeksi, sillä vaivaiset viisi erilaista pisteenkerryttämiskeinoa tulevat tutuiksi nopeasti. Jonkin verran vaihtelua tuovat eri tehtävävariaatiot, kuten pahvikylttien murskaus. Perinteistä driftausta kokeillaan muutamaan otteeseen, mutta helppo ajomallinnus yhdistettynä anteeksiantavaan pisteytykseen jättää pelkkään luisutteluun perustuvan kokemuksen kylmäksi.

Hanaa havumetsissä

Pääpainon siirtäminen ralliin aiheuttaa muutoksia ratavalikoimaan. Ilahduttavasti Suomen soratiet näyttelevät suurta roolia uran aikana. Myös Norjan lumimaisemat tuntuvat kotoisilta pohjoisesta näkövinkkelistä tarkasteltuna. Eksoottisempaa tunnelmaa tarjoilevat Kenian hiekkareitit. Yhdysvaltojakaan ei ole unohdettu: rallien tapahtumapaikkana toimii Michigan. Kauden päättävät X-Gamesit puolestaan vierailevat muun muassa Los Angelesissa. Rallicross- ja gymkhana-tapahtumat vievät pelaajaa lisäksi Monacoon ja Iso-Britanniaan. Ratavalikoima ei ole järin suuri, mutta vaihtelevat olosuhteet sekä autojen useat teholuokat estävät tehokkaasti puutumista.

Satunnaisesti tartutaan rantakirpun tai maasturin rattiin, mutta suurin osa mittelöistä käydään ralliautoilla. Pelkästään rallikulkineissa on niin paljon valinnanvaraa, ettei eksoottisempaa – ja samalla tylsempää – kalustoa tarvittaisi välttämättä lainkaan. Valikoimaan lukeutuvat monet lajin ikonisimmista menopeleistä aina 60-luvun Ministä nykypäivän WRC-tykkeihin saakka. Virallisen lisenssin puuttuessa Codemasters yhdistelee keksittyjä nimiä tosielämän tähtiin. Hyvänä esimerkkinä Sebastien Loebin Citroenia pääsee ohjastamaan, mutta itse maailmanmestaria ei tuloslistoilla näy. Varsinaisena keulakuvapoikana toimii jälleen amerikkalainen extreme-urheilun monitoimimies Ken Block. Edellisosasta tutut kaverijärjestelmät ja apukuljettajat on korvattu valikoiden aikana uran etenemistä kommentoivalla tallihenkilökunnalla. Toivottavasti seuraavalla kerralla loputkin taustajoukot maltetaan jättää suosiolla pois.

Dirt 3 edustaa pelattavuudeltaan puhdasta arcadea. Autojen vaurionmallinnuksen saa halutessaan täysin kosmeettiseksi. Realistisimmalla asetuksella auto päätyy lunastuskuntoon yhdellä kunnon törmäyksellä, mutta kolarin sattuessa voi käyttää takaisinkelausta tilanteen paikkaamiseksi. Rallipätkien välillä ei tarvitse huolehtia minkäänlaisista huoltotoimenpiteistä, sillä kulkupeli palautuu automaattisesti uudenveroiseksi seuraavalle pikataipaleelle. Ohjattavuus on piirun verran aiempaa herkempi, mutta suurin osa ajasta paahdetaan edelleen kaasu pohjassa. Ajoapuja saa käyttöön luistonestosta jarruapuriin, mutta ilman koneen holhoustakin pysyy ojien välissä.

Tekninen taidonnäyte

Dirt 3 kuuluu ehdottomasti nykykaahailuiden komeimpaan kastiin. Maisemat näyttävät näteiltä vuorokaudenajasta tai säätilasta riippumatta. Kentät ovat täynnä maakohtaisia tunnusmerkkejä, ja eri ympäristöjen teemat erottuvat selkeästi toisistaan. Kokonaisuuden kruunaa hieno fysiikanmallinnus. Auton lipsahtaessa metsähallituksen puolelle heinäseipäistä tehdyt aidat kaatuvat realistisesti samalla, kun pelti vääntyy. Irronneet puskurit jäävät reitille makaamaan takana tulevien harmiksi. Maisemat vaihtuvat tasaisesti 30 ruudun sekuntivauhdilla. Tekoäly ajaa inhimillisesti tehden virheitä niin rallipoluilla kuin mies miestä vastaan. Kanssakuljettajat saisivat tosin olla aggressiivisempiakin – saman julkaisijan Gridissä kisaamisen raivokkuus tulee selkeämmin esiin.

Rautainen toteutus jatkuu audiopuolella. Autot kuulostavat äkäisiltä, ja pienimpiinkin yksityiskohtiin kiinnitetään huomiota. Jyväskylän pikataipaleilla voi kuulla satunnaisia kommentteja kuskin ajosuorituksista selvällä suomenkielellä. Kartturi pysyy erinomaisesti tilanteen tasalla ilmoittaen tulevat mutkat hyvissä ajoin. Nuotituksen saa valita yksinkertaisemman tai yksityiskohtaisemman väliltä, molemmat toimivat mainiosti.

Mukavaa ajanvietettä yksin tai yhdessä

Nettipeli sisältää perinteisen kisaamisen lisäksi pari mielenkiintoista uudistusta. Gymkhanaan pohjautuvissa bilemuodoissa pääsee kokeilemaan esimerkiksi hippaa tai lipunryöstöä neljällä pyörällä. Vaikka kisoista muodostuu hauskan kaoottisia, silti kilpailullisuus on sopivasti läsnä koko ajan. Vakavamielisempiä ratinkääntäjiä miellyttää ajoavuista riisuttu hardcore-moodi, jossa kaikkien kuvakulma lukitaan auton kojetauluun. Kisatyyppejä pyöritetään tasaisesti rallista avolavakamppailuihin. Vaihtelevuus tuo oman mausteensa soppaan, sillä harvoin sama kuljettaja on suvereeni kaikissa muodoissa. Hyvää moninpelipakettia täydentää mahdollisuus jaetun ruudun mittelöihin. Tosin kattavammat kierrosaikavertailut kavereiden kesken myös uran aikana olisi ollut tervetullut lisäominaisuus. Nyt kovimpien rattimiesten suoritukset näkyvät ainoastaan erillisessä aika-ajotilassa. Maailmanlistan kärkimiesten haamuajat kirittävät omaa suoritusta kellokamppailuissa.

Dirt 3 ei tarjoa mitään mullistavaa uutta etenkään, mikäli edellisosa on tuttu. Kaikki tuntuu kuitenkin aiempaa hiotummalta, ja nettipelien laajempi valinnanvapaus pitää tiukasti otteessaan. Vakavampaa simulaatiota epätoivoisesti etsivien kannattaa jälleen kiertää Codemastersin uutukainen kaukaa, mutta vauhdikkaana kesäviihteenä se toimii erinomaisesti. Vaikka täyteluokat ovat osin onnistuneita, toivoisi silti seuraavassa osassa keskityttävän vieläkin selkeämmin oleelliseen, eli ralliin. Nopeilla ja kapeilla pikataipaleilla Colin McRae Rallyn perillinen on ehdottomasti parhaimmillaan.

Galleria: 

Kommentit

Hyvä arvostelu, joka kerrankin kattoi lähes kaikki osa-alueet.

Huvahuva! Vielä kun tajuaisivat jättää kokonaan show-puolen pois.

Sebastien* Loeb, sori pakko oli. nuss nuss

Olen elänyt valheessa kaikki nämä vuodet! Kiitokset Hydrogenille tarkkasilmäisyydestä. :)

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi