Edesmenneen THQ:n keväinen konkurssi uhkasi viedä mukanaan monia kiinnostavia nimikkeitä. Suurin osa saatiin sentään pelastettua muiden julkaisijoiden hoiviin. Metro: Last Light lukeutuu näihin onnekkaisiin. Taloussotkujen vuoksi jatko-osa muutaman vuoden takaiselle Metro 2033:lle ehti kuitenkin kärsiä piinallisista viivästyksistä. Vihdoin peli näkee päivänvalon Deep Silverin kaapattua oikeudet 4A Gamesin työstämään räiskintään. Lopputuloksena saadaan edeltäjäänsä sulavampi mutta samalla aavistuksen persoonattomampi selviytymistarina Moskovan metrotunneleissa.

Kiskojen keskellä

Dmitry Glukhovskyn samannimiseen romaaniin perustuva alkuperäinen tarina käsiteltiin Metro 2033:ssa. Menestyskirja sai aikanaan myös itsenäistä jatkoa, mutta uutta peliä varten Glukhovsky räätälöi erikseen toimintapuitteisiin paremmin soveltuvat raamit. Pelaaja palaa Artyomin saappaisiin ydintuhon jälkeisissä tunnelmissa. Ihmiset pysyttelevät yhä eristäytyneinä maanalaisissa metrotunneleissa, sillä säteily tappaa sekunneissa ulos ilman suojavarusteita pyrkivät. Artyom paistattelee sankarin roolissa hoidettuaan pimeiden voimien muodostaman uhan pois päiväjärjestyksestä. Siitä huolimatta kahakat jatkuvat ihmisten kesken vihamielisten ääriryhmittymien nostaessa päätään. Vähäpuheisen päähenkilön apua tarvitaan, kun miltei tuhotun Dark One -rodun viimeinen edustaja vaikuttaa parhaalta toivolta rauhan saavuttamiseen. Artyomia pidetään ainoana, joka pystyy kommunikoimaan mystisen olennon kanssa menettämättä järkeään.

Ensimmäinen osa jäi konsolipuolella Xbox 360 -yksinoikeudeksi, joten monelle pleikkaristille Metro: Last Light edustaa neitsytmatkaa ydintuhon jälkeisen Moskovan maisemiin. Edeltäviin tapahtumiin viitataan useasti sivulauseissa, mutta tarinaan pääsee sisään ilman aiempaa taustatietämystä. Oman lusikkansa Dark Onen jahtaamissoppaan tunkevat muun muassa reviiriään laajentavat natsit ja kiihkomieliset kommunistiryhmittymät, joten luvassa on lukuisia yllättäviä juonenkäänteitä.

Artyomin vierellä seikkailee usein suulaita sivuhahmoja, jotka pyrkivät valottamaan maailman taustoja runsaan dialogin avulla. Lisäksi sivullisten keskusteluita kuuntelemalla voi poimia mielenkiintoisia tiedonjyväsiä. Moni asia jätetään myös pelaajan pääteltäväksi, mikä on nykyään harvinaista. Pääjuonen langat pidetään tiukasti kasassa tyydyttävään loppuratkaisuun saakka.

Vihamielisillä varikoilla

Merkittävimmän pesäeron muuhun räiskintämassaan 4A Gamesin luomus tekee rytmityksellään. Kiivaita toimintakohtauksia siivittävät pitkät seesteiset hetket. Välillä tutkitaan hylättyjä raunioita pelkän sytkärin valossa. Toisinaan törmätään metrotunneleiden asutuskeskittymiin, joissa shoppaillaan asekaupoissa tai vedetään pää täyteen lähibaarissa. Tulitaisteluita voi välttää pitkään hiippailemalla. Tekoälyn hoksottimet käyvät jopa turhan hitaalla: vahtivuorolaisia pystyy puukottamaan vain metrien päässä toisistaan ilman, että kukaan huomaa mitään.

Tilanne kääntyy silmänräpäyksessä päälaelleen, mikäli tulee huomatuksi. Vastustajat pystyvät mitä ilmeisimmin kommunikoimaan telepaattisesti keskenään, sillä koko laajalle hajaantunut joukko saa kollektiivisesti tiedon kutsumattomasta vieraasta. Hälytyksen aikana pimeyden suoma etu häviää täysin, kun tähtäimet kohdistetaan miltei automaattisesti pelaajan asuttamaan piiloon. Kömmähdyksistään huolimatta hiiviskely toimii mukavana vaihteluna, eikä siihen pakoteta missään vaiheessa.

Hienoimmat hetket seikkailussa koetaan, kun ahtaiden tunneleiden uumenista noustaan väliaikaisesti maanpinnalle samoilemaan kaupungin aavemaisissa raunioissa. Happimaski on ulkoilmassa Artyomin paras kaveri, ja matkaan täytyy varautua myös reilulla määrällä vaihtosuodattimia. Maski saattaa lisäksi ottaa osumaa taistelutilanteissa, joten säröjen kasvaessa näkökentässä täytyy tilalle etsiä nopeasti uutta pukinetta. Ulkoilmakohtaukset ovat fiilikseltään huikeita, vaikka pari pitkitettyä ja kokonaisuuteen sopimatonta pomotaistelua voisi jättää väliinkin.

Varsinainen räiskintä sujuu callofdutymaisella vaivattomuudella. Tämä ei ole tosin pelkästään positiivista, sillä ensimmäisen osan altavastaajan tunne jää uupumaan Artyom niittäessä tuhoa toimintatähden tavoin. Sankari ei kestä kuritusta loputtomasti, mutta aseita ja ammuksia jaetaan turhan avokätisesti. Lisää voi aina poimia ruumiiden taskuista. Ranger-moodi palauttaa hyvällä tavalla mieleen Metro 2033:ssa koetut pula-ajat, kun tarpeelliset tavarat ovat kiven alla. Jostain käsittämättömästä syystä Deep Silver päätti veloittaa tiukimman vaikeustason avaamisesta erikseen, joten oletettavasti moodi jää monelta kokematta. Lompakolla äänestäminen on oikeutettua, etteivät muut julkaisijat vahingossakaan ota toimintatavasta mallia.

Mainio Moskovan-matka

Teknisesti Metro: Last Light nousee parhaaseen A-ryhmään, mikä on hatunnoston arvoinen suoritus varsin tuntemattomalta studiolta. Etenkin tyylikkäät valaistusefektit sekä pienet graafiset kikat, kuten likaantuva happimaski, muodostavat uskottavan kokonaisuuden synkkien puitteiden ympärille. Ainoastaan osa säteilyn synnyttämistä hirviöistä näyttää turhan askeettisilta möykyiltä. Audiopuolella tunneleissa kaikuvat metalliset kolinat, pahaenteiset narinat sekä muut ambienssiäänet nostavat tunnelman etenkin kuulokkeilla kattoon. Mahdollisimman autenttisen kokemuksen takaamiseksi puhekielen saa vaihdettua venäjäksi, mikäli kliseinen slaavilaisittain murrettu englanti ei maistu. Muutamaan otteeseen äänet alkoivat särähdellä toimintakohtausten aikana. Ongelmien lähde jäi epäselväksi, sillä television purkkikaiuttimien kautta harmit eivät toistuneet. Nettifoorumeilla on kohistu myös suuremmista pelin kaatavista bugeista, mutta testiversio toimi mallikkaasti äänioutouksia lukuun ottamatta.

Kokonaisuutena Artyomin noin kymmentuntinen matka on erittäin onnistunut. Metro: Last Light kosiskelee selvästi suurempaa yleisöä kuin edeltäjänsä helpommalla lähestyttävyydellään ja vauhdikkaammilla toimintaosuuksillaan. Ensimmäisen osan varsin askeettiseen menoon ihastuneille siirtyminen kohti valtavirtaa saattaa aiheuttaa kapinamielialaa, mutta olisi väärin kategorisoida peliä tyhmennetyksi räiskinnäksi. Pelkästään hienot puitteet nostavat sen harmaan massan yläpuolelle. Ukrainalaisen kehittäjän näkemyksessä ydintuhon runtelemasta Venäjästä on jotain sellaista, mihin länsimaiset studiot eivät kovin helposti yllä. Vielä kun rytmitys ja yleinen tunnelma edustavat huippuluokkaa, voi maaseutumatkaa itänaapuriin suositella lämpimästi.