dragonsdogma

Dragon's Dogma: Dark Arisen

Dragon’s Dogma on esiintynyt KonsoliFINin arvosteluissa jo pariin otteeseen: viime kesänä Zanis Dust syventyi PlayStation 3 -version saloihin samalla, kun Waluigi testaili Capcomin luomusta Xbox 360:lla. Suopeita arvioita kerännyt toimintaroolipeli tuodaan nyt uudelleen kauppojen hyllyille ja latauspalveluihin Dark Arisen -lisätittelillä ryyditettynä. Kyseessä ei ole suinkaan täysiverinen jatko-osa, vaan enemmänkin pidennetty "ohjaajan versio". Alkuperäisen sisällön kylkeen pultataan muun muassa Bitterblack Isle -laajennus, joka tarjoaa uusia haasteita etenkin hahmonsa maksimitasoille kehittäneille. Kymmeniä tunteja Gransysin valtakunnassa kolunneiden ei tarvitse aloittaa savottaa alusta, sillä tallennuksen voi siirtää saumattomasti vanhasta seikkailusta.

Oma leima ikiaikaiseen taruun

Pikaisella vilkaisulla Dragon’s Dogma: Dark Arisen vaikuttaa varsin perinteiseltä genrensä edustajalta niin kliseisiä miekka ja magia -puitteitaan kuin onttoa juontaan myöten. Tarkempi syventyminen paljastaa kuitenkin oivalluksia, joilla pyritään erottautumaan kilpailijoista. Ensimmäisenä mainittakoon kolmen tekoälyapurin, pawnin, paimentaminen seikkailun aikana. Kiinteästi mukana roikkuva pawn luodaan hahmoeditorilla jo alkumetreillä, mutta kaksi muuta kumppania voidaan noutaa esimerkiksi pelaajienvälisestä verkkopalvelusta. Tarjolla on muutamia omaa tasoa selkeästi kehittyneempiä hahmoja, mikä helpottaa aloittelevan sankarin elämää. Tärkeintä on silti kasata riittävän tasapainoinen nelikko velhojen, miekkamiesten, samoajien ja muiden arkkityyppien kirjavasta joukosta. Varsinainen hahmonkehitys jää taka-alalle, joten pääpaino kallistuu aseiden ja varusteiden hiomiseen.

Aiemmin muiden pelaajien mittelöissä kannuksiaan ansainneet pawnit muistavat toimivia taktiikoita vihollisia vastaan, mikä saattaa osoittautua hyödylliseksi ominaisuudeksi vaikeampia mörököllejä kohdattaessa. Porukkaa ei voi kuitenkaan käskyttää järin syvällisesti. Käyttökelpoisin komento lienee ”auta”, mikäli on muistanut ottaa parantajan mukaan turvakseen. Kaverit saattavat myös antaa tarpeellisia etukäteisvaroituksia ympäristöstä, jos pelaaja eksyy liian vaarallisille vesille. Harmittavasti hyödylliset tiedonjyväset hukkuvat helposti muun jorinan alle, kun tekoäly ilmoittaa lähes jokaisen rivivihollisen erikseen. Kokemustasostaan riippumatta seuralaiset tapattavat itseään varsin herkästi, mutta onneksi taistelun tiimellyksessä väsyneen kumppanin pystyy herättämään henkiin napin painalluksella.

Mielenkiintoisempi pelimekaaninen kikka on yön ja päivän välisen merkityksen korostaminen. Kun aurinko laskee mailleen, muuttuvat Gransysin niityt suhteellisen harmittomista samoilukohteista loputtomien vihollismassojen temmellyskentiksi. Lisäksi yön mukanaan tuoma pimeys ei jää vain sanahelinän asteelle: ilman mukana kulkevaa lyhtyä näkyvyys laskee käytännössä nollaan. Etenkin pidemmälle kantautuvilla tutkimusretkillä kaukana linnanmuurien turvasta hiljalleen hämärtyvä taivas aiheuttaa mukavasti sydämentykytyksiä. Kunnollisen pimeän pelon kokeminen tosin edellyttää vaikeustason pitämistä riittävän tiukkana, sillä helpoimmalla asteella hommasta katoaa nopeasti hohto. Mikäli taistelussa uhkaa tulla turpaan, tilanteista voi aina luikkia miehekkäästi karkuun.

Mustan saaren luolastokauhua

Kaikki edellä mainitut ominaisuudet ovat tuttuja useille jo ennestään. Sen sijaan Dark Arisen -lisänimellä varustetun painoksen merkittävin anti liittyy Bitterblack Islen luolastoihin, joihin pääsee seikkailemaan ainoastaan uusversion avulla. Pahaenteiseltä kuulostavalle saarelle lähdetään selvittämään eteläiselle laiturille ilmestyneen mystisen naisen kohtaloa. Ensimmäistä kertaa Dragon's Dogman pariin sukeltavien ei kannata ihan heti ottaa kurssia aavan meren tuolle puolen. Vastarannalla odottaa nimittäin massiivinen linnake täynnä armottomia vastustajia, eikä oman tason mukaan skaalautuvia mörköjä tunneta.

Alati vaikeutuviin kerroksiin jaetun holviston ensimmäisissä kahakoissa saattaa vielä pärjätä kevyemmin kehitetyllä hahmolla, mutta syvemmissä kerroksissa emopelin läpäisseilläkin tulee helposti äitiä ikävä. Vertailukohtana voisi mainita Dark Soulsin, kun kuolema korjaa satoa jo pienestä lipsahduksesta. Toki manuaalinen tallennusmahdollisuus tekee urakasta puolittaista nimikaimaansa huomattavasti inhimillisemmän. Vihollisten lyömiseen on aina olemassa selkeä logiikka, joten eeppiset taistelut tuntuvat parhaimmillaan erittäin antoisilta. Keskimääräistä korkeamman vaikeustason lisäksi Bitterblack Isle eroaa muusta kokonaisuudesta kenttäsuunnittelultaan, kun laajat tasangot vaihdetaan loputtomiin käytäviin. Juonellinen anti jää emopelin tapaan varsin köykäiseksi.

Bitterblack Islen ohella Dark Ariseniin sisällytetään kosolti pienempiä lisukkeita. Merkittävimpänä elämää helpottavana uudistuksena pikasiirtymiä mahdollistavia apuvälineitä jaetaan aiempaa avokätisemmin. Siitä huolimatta etenkin seikkailun alkupuolella kannattaa varautua kuluttamaan runsaasti kengänpohjia, kun maailmaa taivalletaan jalkapatikassa äärilaidasta toiseen. Karttaan tai navigointiin ei saada päivitystä, joten reitinhakuun liittyvät ongelmat tulevat takuuvarmasti tutuiksi. Toisaalta yleinen haahuilu ja sattumalta uusiin paikkoihin törmääminen kuuluvat erottamattomasti Dragon’s Dogma -kokemukseen. Grafiikat ovat markkinapuheiden mukaan saaneet jonkinasteisen päivityspaketin, mutta tätä on vaikea äkkiseltään huomata. Peli ei vieläkään varsinaisesti houkuttele luokseen näyttävyydeltään, vaan visuaalista yleisilmettä voisi kuvailla lähinnä tarkoituksenmukaiseksi. Vaatimattomasta ulkoasustaan huolimatta ruudunpäivitys notkahtelee usein toimintakohtausten aikana. Audiopuolella valittavaksi annetaan japaninkielinen ääniraita, mikä on tervetullut vaihtoehto kehnoon länsidubbaukseen verrattuna.

Roolipelaajan runsaudensarvi

Dragon’s Dogma: Dark Arisen on monella tapaa omalaatuinen tapaus. Hämäävän nimensä lisäksi Bitterblack Isle -lisäsisältöä ei voi ostaa erikseen, joten pelin ennestään omistavien täytyy marssia uudelleen kauppaan. Toisaalta budjettihintaiselle julkaisulle tämä ei ole järin suuri ongelma, kun tallennuskin siirtyy kivuttomasti versiosta toiseen. Capcomin länsi- ja itämaisia roolipelielementtejä yhdistelevä luomus tarjoaa huikeasti rahoille vastinetta etenkin, mikäli Gransysin mannut eivät ole vielä tuttuja. Hitaasti lämpenevä Dragon’s Dogma: Dark Arisen ei välttämättä koukuta heti mukaansa, mutta sen pariin huomaa palaavansa ilta toisensa jälkeen kuin huomaamattaan. Kymmenien sen maailmaan kadonneiden tuntien jälkeen on lopulta helppo todeta, että kyseessä saattoi sittenkin olla varsin mainio ostos.

Galleria: 

Kommentit

Kiitos mainiosta arvostelusta. Olen pitkälti samoilla linjoilla noin 100 pelitunnin jälkeen Xboxin puolella. Seuraavaan asiaan haluan kuitenkin lisätä pienen tiedonjyväsen:

"Varsinainen hahmonkehitys jää taka-alalle, joten pääpaino kallistuu aseiden ja varusteiden hiomiseen."

Hahmonkehitys saattaa äkkiseltään vaikuttaa sivuseikalta ja yksinkertaiselta, mutta kun hommaan perehtyy tarkemmin onkin touhussa enemmän syvyyttä ja innovaatioita kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Nimittäin hahmonluonnissa ideana on yhdistellä eri hahmoluokkia, joita voi vaihtaa käytännössä lennosta. Kaikista hahmoluokista on mahdollista poimia taitoja (aktiiviset asetaidot, passiiviset taustakyvyt yms.), joista sitten rakentuu hyvinkin henkilökohtainen omaan pelityyliin sopiva kokonaisuus. Hybridien eli hahmojen, jotka hyötyvät sekä voimasta että magiasta, kehittäminen on erityisen mielenkiintoista puuhaa. Tällöin voit nostaa tasoja välillä maagina välillä soturina ja hyödyntää hahmoluokkien erikoiskykyjä sekä taitonousuja (strength, health, stamina, magic...) myöhemmin edellä mainittuna (taika)jousimiehenä (Magick Archer).

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi