Klonoa Phantasy Reverie Series_Klonoa ja perhonen

Ah, kesä ysikasi, PlayStation ja Klonoa. Silloin kissamainen, korviensa avulla leijaileva lätsäpäinen otus jäi lähtemättömästi pikku-Nikon mieleen. Kesäisen Super Powerin sivuilla arvosteltiin japanilaisstudio Namcon mystinen, niin sanottu kaksi ja puoliulotteinen tasoloikka nimeltään Klonoa: Door to Phantomile. Hyppelyä pelattuani totesin, että ”SuPo” oli ihan oikeassa: lyhyydestään ja lievästä helppoudestaan huolimatta se oli ehtaa laatukamaa. Söpö, charmia uhkuva teos menestyi muissakin arvosteluissa varsin mainiosti, joskin 3D-buumin ollessa kovimmillaan se jäi vähän isompien nimikkeiden varjoon.

Nykyisin ensimmäinen Klonoa nauttii kulttiklassikon statuksesta, osittain siksi, että se on tätä nykyä jumalattoman kallis ostaa aidolle PlayStation ykköselle. Vuonna 2009 teoksesta nähtiin myös Wii-versio, mutta sitä on ihan yhtä haastavaa löytää kohtuuhintaisena.

Klonoa Phantasy Reverie Series_Klonoa vehreillä mailla

Virallista jatkoa nähtiin loppuvuodesta 2001, kun Klonoa 2: Lunatea’s Veil saapui iloksemme PlayStation 2:lle ollen käytännössä lisää sitä samaa eli söppänä ja värikäs 2,5D-tasoloikka. Ulkoasultaan toinen Klonoa oli erilaisuudestaan huolimatta jälleen hyvin miellyttävän näköinen, sillä pikseligrafiikka oli vaihtunut cel-shadattuun sarjakuvailmeeseen. Vastaavaa hyödynsivät muun muassa GameCuben The Legend of Zelda: Wind Waker ja Dreamcastin Jet Set Radio.

Kolmatta osaa ei Klonoasta kuitenkaan nähty, sillä Namco hylkäsi roppakaupalla maskottipotentiaalia huokuvan kissaotuksensa vuosikausiksi keskinkertaisten myyntilukujen vuoksi. Toki Klonoa nähtiin loikkimassa vielä taskukonsoleilla sekä joissain pienemmissäkin tuotoksissa, kuten PS1:n Klonoa Beach Volleyball -lentopalloilussa, mutta minkään sortin tasoloikkaa ei otuksen tiimoilta ole nähty vuoden 2009 Wii-uusversion jälkeen.

Asiaan on kuitenkin onneksi tullut viimein muutos Klonoa Phantasy Reverie Series -kokoelman muodossa. Paketti sisältää kaksi ensimmäistä loikkaosaa ja täten Klonoa 2:n ensimmäistä kertaa PS2:n ulkopuolella. Japanissa ensimmäinen peli julkaistiin jo vuonna 1997, joten Reverietä on markkinoitu eräänlaisena 25-vuotislahjana sarjan faneille. Miten se onnistuu tehtävässään?

Klonoa Phantasy Reverie Series_haarukkavekara

Yksi väsynyt uni(ty)matkustaja

Kehittäjätiiminä toiminut Monkey Craft ei ole tyytynyt pelkkään emulaatioon, vaan Klonoa: Door to Phantomile ja Klonoa 2: Lunatea’s Veil on luotu kokonaan uusiksi Unity-pelimoottorilla välianimaatioita myöten. Ratkaisu on 2,5-ulotteisuuden sekä vanhojen rakeisten välivideoiden vuoksi ymmärrettävä, mutta jotkut aspektit jättävät silti hiukan toivomisen varaa. Ensinnäkin ensimmäinen osa on edelleen toki värikäs ja suhteellisen miellyttävä, mutta samaan aikaan jopa liian pelkistetty, yksityiskohdiltaan hyvin vajavainen ja vähemmän persoonallinen kuin originelli. Olisin mielelläni nähnyt uudelleenluotua pikselitaidetta 3D-grafiikan sijaan. Ei uudistettu tyyli klassikkoa kuitenkaan pilaa, mutta nykyisellään se näyttää ehkä vähän halvalta.

Kakkososan kasvojenkohotus on puolestaan huomattavasti ensiosaa onnistuneempi, mutta yhtä asiaa ihmettelen: miksi ihmeessä Monkey Craft on hylännyt paksut ääriviivat ja sarjakuvamaisuuden käännöksen yhteydessä? Muutosta muutoksen vuoksi vai ei, en tiedä, mutta ratkaisun myötä häviää ripaus persoonallisuutta. Valikoista löytyvän ”pikselifiltterin” funktio on sekin hakusessa, sillä se saa teokset näyttämään vain rumilta. Onneksi ruudunpäivitys on kuitenkin stabiili 60 ruutua sekunnissa molemmissa nimikkeissä.

Klonoa Phantasy Reverie Series_vesiputous

Remasteroitu ääniraita saa puolestaan kiitosta. Mieleenpainuvat melodiat jäävät päähän soimaan päiväkausiksi aivan kuten reippaat 20 vuotta sitten. Mielenkiintoisena kuriositeettinä kakkososan ääniraidalla on ollut aikoinaan mukana peräti kahdeksan eri säveltäjää. Vaikka erilaisia genrejä kuullaankin matkan varrella laidasta laitaan, on kokonaisuus silti koherentti. Lunatea’s Veilin musiikkikokoelma onkin ensiosaan verrattuna entistä mieleenpainuvampi, persoonallisempi ja viehkeämpi.

Äänimaailmankin pitäisi olla mainospuheiden mukaan remasteroitu, mutta jälkityötä ei ole saatettu ihan maaliin asti. Hahmot toki ynähtelevät ja juttelevat toisilleen siansaksakielellään parannetulla äänenlaadulla, mutta ykkösosan välinäytöksissä on oiottu. Niiden repliikit kuulostavat niin heikkolaatuisilta, että ne ovat varmaan napattu suoraan ykköspleikkarin koodista ilman minkäänlaista jälkikäsittelyä. Hassua kyllä, näin huonolaatuista dialogia en ole kuullut sitten Shenmuen remasteroinnin. Tähänkin puuroon kuitenkin tottuu aika nopeasti.

Klonoa Phantasy Reverie Series_Kalakaveri

Älä anna lapsekkaan ulkoasun hämätä

Yksi syy Klonoan kulttimaineeseen lienee pelattavuuden ja vetävän ulkoasun ohella sen mielikuvituksekkaat hahmot ja lennokas tarina. Ensimmäinen osa tapahtuu nimensä mukaisesti Phantomilessa, maassa, jota ruokkii ihmisten yöllä näkemät unet. Klonoa itse on unimatkustaja, joka uneksii tarinan alussa ilmalaivan rysähtämisestä läheiseen vuoreen. Uni osoittautuu lopulta enneuneksi, joten hän lähtee ystävänsä Huepow'n kanssa tutkimaan asiaa. Käy ilmi, että korsto nimeltä Ghadius haluaisi muuttaa Phantomilen pysyvästi painajaisten maaksi, ja sehän ei tietenkään käy päinsä.

Toinenkin osa tapahtuu unimaailmassa, tällä kertaa Lunateassa. Klonoa joutuu maailmaan näkemänsä painajaisen kautta ja lähes hukkuu veteen samassa rytäkässä, mutta papitaroppilas Lolo ja hänen toverinsa Popka löytävät Klonoan ja pelastavat kissakaverimme ennenaikaiselta lähdöltä. Kolmikon on löydettävä ympäri Lunateaa sijoitetut kahdeksan soittokelloa, joista kukin sisältää oman maaelementtinsä. Juuri kun Lolo on ylennetty papittareksi, toverusten tielle asettuu piraatti Leorina, jonka tavoitteena on saada jumalvoimat ja siirtää hänen kokemaansa suru maailmaan muiden koettavaksi. Merirosvoa avustaa leijuva kissaotus Tat, joka pystyy jakaantumaan kahdeksi käden käänteessä.

Klonoa Phantasy Reverie Series_Popka ja Lolo

Lapsekas ja karkkivärikäs ulkoasu hämäävät, sillä vaikka tunnelma on enimmäkseen hyvin kepeä, käsittelevät molemmat osat tunteita myös sieltä mollivoittoisesta päästä. Ei synkistely yli mene, mutta pakko myöntää, että yllätyin, miten syvissä sfääreissä Klonoassa välillä liikutaan. Lapsena en sitä vajavaisen englannin kielen vuoksi edes tajunnut.

Mutkatonta, mukavaa ja ajatonta loikkailua

Pelillisesti molemmat osat ovat kuitenkin edelleen täyttä timanttia. Siitä on pitkälti kiittäminen etevää kenttäsuunnittelua ja unimaailmojen omintakeista otetta, sillä pelaaja ei tarvitse kummassakaan Klonoassa kuin yhtä nappia loikkimisen lisäksi. Klonoalla on kädessään tuulisormus, jonka avulla voi napata (yleensä naurettavan söpön) vihollisen syliinsä.

Örmelöä voi käyttää ponnahduslautana tai sillä voi heittää vihollisia tai taustalla piileviä Ngapoko-munia, joista saa muun muassa energiaa. Lisäksi kissaotus keräilee timantteja, joita sata kappaletta keräämällä tipahtaa lisäelämä. Joka kentässä on myös kuusi kuplaa, joiden sisällä on kussakin yksi vanki (kakkososassa tähti). Niiden vapauttaminen on käytännössä välttämätöntä ”oikean lopun” saavuttamiseksi. Tutkimusmatkailua säestää mukavan sujuvat ja ytimekkäät kontrollit.

Klonoa Phantasy Reverie Series_laavalandia

Pelattavaa paketissa on mukiinmenevästi. Ensimmäisen osan viisi maailmaa pomotaisteluineen veivät itselläni aikaa reippaat neljä tuntia, kun taas jatko-osa vei suunnilleen tuplaten enemmän aikaa. Uusia ominaisuuksia on vähänlaisesti: säädeltävä vaikeustaso (mielenkiintoinen ratkaisu ennestään helpohkossa seikkailussa), saman ruudun äärellä pelattava kaksinpeli sekä toiminnan keskeyttävät vinkkiruudut, jotka suosittelen vain ottamaan pois päältä. Usko minua kun sanon, että Klonoan salat pystyy kyllä päättelemään loikkimisen tiimellyksessäkin.

Klonoa Phantasy Reverie Series_vaikeustaso

Ekstrojen osalta kokoelma on valtava pettymys, sillä niitä ei käytännössä ole joitain maksullisia asuja lukuun ottamatta. Haastattelut ja lisäpelit olisivat olleet loistava lisä pakettiin, alkuperäisistä tuotoksista puhumattakaan, mutta tähän on nyt sitten tyytyminen.

Klonoa Phantasy Reverie Series on valtavan vaikea arvosteltava, sillä tunnustan, että nostalgian voima pörrää takaraivossani vahvasti. Vanhoihin klassikoihin oli äärimmäisen mukavaa palata ja mielestäni seikkailut olivat kestäneet aikaa todella hyvin. Olen yksinkertaisesti iloinen siitä, että Klonoaa voi vihdoinkin pelata helposti modernilla laitteistolla.

Klonoa Phantasy Reverie Series_painajainen ulkosalla

Samanaikaisesti kokoelma ei tarjoa kuitenkaan sisällöllisesti mitään uutta, eikä se varsinaisesti yritä voittaa puolelleen uusia faneja, sillä monipuolisempia teoksia on markkinat täynnä. Mikä vanhanaikaisuudessa hävitään, se persoonallisuudessa toisaalta voitetaan, joten rohkaisen erityisesti tasohyppelyiden ystäviä kokeilemaan Klonoaa viimeistään alelaarista hankittuna. Saatat jopa yllättyä positiivisesti!

Maailma on jo kylliksi inhottava paikka. Väittäisin sen olevan vielä huomattavasti inhottavampi ilman Klonoaa.