Pelivinkit lokakuulle 2018
Lokakuussa pelastetaan robotteja, hukutaan, istutaan valtaistuimella ja seilataan merellä.
Lokakuussa pelastetaan robotteja, hukutaan, istutaan valtaistuimella ja seilataan merellä.
Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella vihjaili viimeisimmässä yhtiön kokouspuhelussa Xbox Game Pass -palvelunsa laajentuvan PC-pelaajien käsiin.
Viidennen Fortnite-kauden lopussa nähty mysteerikuutio on viimein paljastanut tarkoituksensa.
Hello Gamesin ristiriitaisia tuntoja herättänyt No Man's Sky saa seuraavan ilmaislaajennuksensa ensi viikolla.
The Abyss -nimellä kulkeva lisäpaketti fiilistelee monien muiden pelien tavoin halloween-teemalla. Hello Games ei ole toistaiseksi paljastanut yksityiskohtia laajennuksen tiimoilta, mutta lisäinfoa on luvassa viimeistään ensi viikolla The Abyssin pärähtäessä linjoille. No Man's Sky -seikkailua on lisäksi lupailtu kehitettävän edelleen astetta pienemmin päivityksin, joita tipahtelee tarjolle lähestulkoon viikottain.
Frozenbyte palaa takaisin Trinen pariin.
Enemmän tai vähemmän upeita tuotoksia Soul Calibur VI:n maailmasta, olkaapa hyvä.
Crossroads Inn on pienen puolalaisstudio Kraken Unleashedin tuleva teos, joka yhdistää rooliseikkailun ja tavernasimulaattorin.
Ennakkotilaajan (huonot) edut ovat huonoja. Tästä syystä en ennakkotilaa Red Dead Redemption 2:a.
KonsoliFIN on aiemminkin testannut pelikuulokkeita niin paremmin kuin astetta heikomminkin tuloksin. Tällä kertaa vuoroon päätyy keskikastin rooliinsa antaumuksella loikkaava Turtle Beach Stealth 300.
Defiant Developmentin Hand of Fate 2 on saanut toisen maksullisen lisäosan nimeltä The Servant and The Beast.
Hand of Fate 2 on vanhanajan luolastoryömintäpeli, jossa kaikki tutkimasi ympäristöt, viholliset ja aarteet on päätetty korttipakan korttien avulla. Jokaisen seikkailun jälkeen pelaajalle avautuu uusia kortteja tuoden erilaisia vaihtoehtoja seuraaville läpipeluukerroille.
Tässä se on, Red Dead Redemption 2:n julkaisutraileri. Peli on siis kohta täällä.
DICE on julkaissut uuden trailerin odotetun Battlefield V -räiskintänsä tiimoilta.
Tällä kertaa täysin yksinpelikampanjan ympärillä pyörivä traileri esittelee pikaisesti kaikkia viittä War Stories -tarinaa, joista jokainen sijoittuu omaan toisen maailmansodan tapahtumaansa. Saksalaista tankkirykmenttiä seurailevaThe Last Tiger -kampanjaosio ei ehdi aivan pelin julkaisuun, vaan moisen pariin päästään hieman myöhemmin.
Battlefield V julkaistaan 20. marraskuuta PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.
IO Interactiven kehittämän HITMAN 2:n upouusi moninpelimuoto esittäytyy tuoreella trailerilla.
Ghost Mode -nimeä totteleva pelitila heittää pelaajat kisailemaan satunnaisesti valituista yhteisistä salamurhakohteista – mielellään mahdollisimman salamyhkäisesti aitoon agenttityyliin. Koukkuna on se, että kumpainenkaan pelaaja ei näe matkan varrella toista, joten loppupeleissä jäljelle jää ainoastaan yksi voittaja. Pelikuvatrailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
HITMAN 2 julkaistaan 13. marraskuuta PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.
Futisviheriön legendat vertailussa.
Seasons-laajennus tuo mukanaan muun muassa neljä vuodenaikaa ja kourallisen aiheeseen liittyvää oheispuuhaa.
Microsoft on julkistanut Project xCloud hankkeensa, jonka tarkoituksena on mahdollistaa konsolitason pelaaminen vaikkapa tabletilla tai puhelimella.
Järkälemäisessä projektissa on hyödynnetty Microsoftin Azure-nimistä pilvipalveluteknologiaa sekä sen palvelimia 140:ssä maassa.
Jo aivan nurkan takana häämöttävän Call of Duty: Black Ops 4:n julkaisun aikaiset moninpelikartat ovat selvillä.
Tarjolle heitetään heti kättelyssä 14 taistelutannerta (lista uutisen lopussa), mikäli päävalikosta vuotanutta kuvakaappausta on uskominen. Mukana on kymmenen täysin uutta miljöötä, kun taas neljä (Firing Range, Jungle, Slums, Summit) on vanhojen klassikkojen uusioversioita. Viidestoista kartta Nuketown julkaistaan vielä marraskuun aikana. Verkkokahinoita päästään harrastamaan lisäksi Zombies- sekä Blackout-moodeissa.
Fallout 76:n beeta alkaa lokakuun 23. päivä Xbox Onella. Viikon päästä 30. päivänä myös PlayStation 4- ja PC-käyttäjät pääsevät mukaan leikkimään.
Hupaisa Fortnite-sketsi, olkaa hyvät.
Uutta huimalta näyttävää materiaalia Red Dead Redemption 2:sta.
Syyskuussa hypitään, liutaan, seikkaillaan, sekoillaan ja uudistetaan genreä.
Forza Horizon 4 nousee vähemmän yllättäen autopelien parhaaseen kastiin. Sen ainoa varjopuoli lieneekin, että lopputulos tuntuu aiemmat osat puhki tahkonneille jo aavistuksen tutulta.
Ubisoftin avoimen maailman kaahailu The Crew 2 on saanut ensimmäisen lisäsisältöpakettinsa.
Gator Rush -lisäpaketti tuo pelaajien ulottuville niin uudenlaisia ajoneuvoja, kisalajin kuin pelitilankin. Kosteilla rämeillä ja suomaisemissa päästään kurvailemaan kiikkerillä ilmatyynyaluksilla. Sokerina pohjalla on uusi Ace-vaikeustaso, jota tahkoamalla on mahdollista voittaa legendaarisia viritysosia ajoneuvoihinsa. Esittelyvideon voi katsastaa uutisen lopusta.
Koiria, liskoja ja muita otuksia. Loot Lake on mennyttä. Muuta krumeluuria. Tätä kaikkea on Fortniten kuudes kausi.