Ostettuani Boom Bloxin kamuni kanssa puokkiin, odotin kaikista pahinta. Trailerit ja gameplay-videot lentävistä palikoista eivät vain jääneet uniini - ne saivat minut pelkäämään, että peli tulisi olemaan suosittu ja Steven olisi jo suunnittelemassa elokuvaversiota järkyttävistä eläinhahmoista. Miksi Spielberg tekee pelin suorakulmion muotoisista eläimistä, joita heitellään pommeilla kemikaalipalasten ympäröimänä? En tiedä. Mutta sen tiedän, että se on hauskaa.
Yksinpeli jakaantuu neljään eri tarinaan, joissa jokaisessa on jonkinlainen jippo. Esimerkiksi joissain liikutellaan palikoita ison apinan tieltä, joissain ammutaan kultarosvoja kuudestilaukeavalla viiksille. Tarinat jakautuvat useisiin tehtäviin. Tehtäviä on paljon. Niiden keskittyessä vain yhteen temppuun kerrallaan, ehtii jo tarinan puolessa välissä kyllästyä pahemman kerran. Nyrkkisääntönä voi pitää, että palikoiden liikuttamista vaativat tehtävät ylihelppoja. Tarvittavat siirrot saa tehtyä hetkessä, ja radan läpi hitaasti löntystävään gorillamammaan tekisi mieli asentaa rakettimoottorit. Ammuntaa vaativat tehtävät ovat taas turhan haastavia ja korkein kultapalkinto jää usein vain haaveeksi.
Tarinoihin Spielberg on yrittänyt vääntää jonkinlaista juonta. Luulisi että kaveri olisi elokuvauransa aikana edes jotain oppinut käsikirjoittamisesta, sillä lapsellisen runomuodon alle piilotettu yksinkertainen juonikuvio ei ainakaan minua sykähdyttänyt. "Oh, the sheep are so great, will the Monkey King be late?" -tyyliin kirjoitetut repliikit eivät naurata, kun niitä ladellaan ruutuun kerta toisensa jälkeen aneemisten kuvasarjojen tahdittamana. Edes jonkinlaisia tunteenpurskia juoni saa aikaan, sillä heräsin usein raivon vallasta mäiskiessäni vikkeliä apinoita, jotka olivat loukanneet stoorin sankaria. Oikeus voittakoon! -fiilis on silti hyvin ohimenevää.
Pelissä on siis heittelyn kylkiäisenä ammuskelua näppärän revolerin lisäksi myös laserilla ja vesisuihkulla. Kummatkin ovat todella epätarkkoja ja esimerkiksi vettä ampuessa pitää kohteen liikkeet ennakoida, sillä H2O lipuu sen verran hitaasti peliruudulla. Varoitan, että kyseiset aseet saattavat saada sinut raivon kynnyksille. Onneksi näitä pirun työkaluja ei pelissä nähdä paljoakaan.
Vaikka erilaisia palikoita on vähän, niistä on jaksettu vääntää todella monimutkaisia sekä erilaisia torneja ja rakennelmia. Samojen pommien poksauttelu käy kyllä välillä tylsistyttäväksi, kun jo kenttää vilkaisemalla tietää, mihin pallo pitää viskaista. Kuitenkin Retry-nappi yleensä napsahtaa läpäisyn jälkeen, sillä kultainen ykkönen houkuttelee aina, peliylpeyden vaalimisen vuoksi.
Itseäni aluksi innostanut kenttäeditori tuottikin karvaan pettymyksen. Sen kanssa työskentely on hikistä ja vaivalloista, ja epätarkan ohjauksen vuoksi palikoita saa korjailla useasti. Editori ei myöskään anna minkäänlaista tutoriaalia todella monipuolisista nappuloistaan, joten ensivaikutelma ja aloittelijaystävällisyys hipovat absoluuttista surkeuspistettä. Voin silti kuvitella, että joku puzzlemessias jaksaa näprätä lootien kanssa ja jakaa teoksensa muille. Näin ei itse tarvi nähdä vaivaa ja muiden kentistä nauttiminen voi tuoda paljonkin lisämakua peliin, vaikken ole itse tätä kokeillut.
Yksi suurimmista ilon lähteistä on kaveriporukan kanssa pelaaminen. Tätä jaksaa hakata pitkäänkin, sillä pelimoodit ovat varsin hauskoja. Varsinkin palasien vetäminen kaatumisen partaalla olevasta tornista osoittautui hulvattomaksi pelleilyksi. Usein kuitenkin homma menee läskiksi ja joku vähemmän peliin keskittynyt osapuoli vetäisee tornin samantien maan tasalle, naurunpurskahduksien saattelemana. Muut pelimoodit ovat myös viihdyttäviä, vaikkakin eivät yhtä hauskoja, sillä vuoropohjaisuus syö peli-iloa ja esimerkiksi toisten "linnojen" tuhoaminen on korvattu jättimäisten fortressien sijaan joillain värikkäillä hurlumhei-laatikoilla, joiden poksauttelu ei ole kovinkaan mielekästä.
Mahdollisimman kovan heiton saamiseksi voimaa pitää käyttää melko paljon. Jos siis hihna hiertää rannetta, kannattaa valita ihottuman riski, ellei ole hankkimassa uutta televisiota. Kaikista näistä huolimatta kenttien suuri lukumäärä, ohjauksen tarkkuus ja helposti lähestyttävä käyttöliittymä rennon puzzlemeiningin kanssa tekevät Bloxista melko nautittavan kokonaisuuden. Steven Pelivuoren enteilevä sukunimi osui tällä kertaa nappiin.
