Marssimurtumia
Red Factionin ensimmäinen osa saavutti melkoista mainetta First-Person-Shooter -fanien keskuudessa. Loppuunsa asti tasapainotettu pelattavuus, luihu tekoäly ja mielenkiintoinen juoni olivat vertaansa vailla. Pelin ensimmäisen osan kehittänyt Volition on yli vuoden ajan työstänyt uudenlaista pelimoottoria, jotta Red Faction saisi arvoisensa jatkajan. Jos kaikki ennakkoon kuullut huhut ja lupaukset pitävät paikkansa, on Red Faction 2:lta lupa odottaa todella, todella paljon.
Pelin tapahtumat sijoittuvat ykkösosan jälkeiseen aikaan 2100-luvulle. Red Factioniksi itseään kutsuva vallankumouksellisten rintama on edennyt Marsin tunkkaisista kaivoksista maapallolle tarkoituksenaan syöstä valtaistuimelta hullu diktaattori Victor Sopot ja hänen johtamansa sortohallitus. Sopot on kuitenkin varustautunut mahdolliseen kapinayritykseen rakentamalla turvakseen hurjan robottiarmeijan, jota vastaan on mahdotonta taistella. Peli alkaa, kun Red Factionin viimeiset henkiinjääneet keskittävät kaikki voimansa ja aloittavat lopullisen taistelun vapaan maailman puolesta.
Ei mun oo hyvä olla yksin
Ensimmäisen Red Factionin sankarina seikkaillut kaivosmies-Parker on Red Faction 2:ssa pelkkä muisto vain. Yksinäisen sankarin tilalla taistelee kokonainen geneettisesti manipuloitu karhuryhmä, joka ei vähästä säikähdä. Joukkoon kuuluvat muun muassa kommando Repta, tarkk'ampuja Quill, vakooja Tangier, ajoneuvospesialisti Shrike ja karski kersantti Molov. Pelaaja pääsee valitettavasti ohjaamaan ainoastaan räjähde-ekspertti Aliasta - muita hahmoja käskyttää tekoäly. Sankareiden erikoistaidot tulevat tarpeeseen kun otetaan huomioon millainen lauma sitkeitä kyborgeja vastapuolella on käytössään. Kenttien välillä joutuu tietysti ottamaan vielä yhteen massiivisten välipahisten kanssa ja lopullisena tavoitteena olisi päästää päiviltä itse diktaattori Victor Sopot.
Kapinallisten käytössä oleva asearsenaali on vakuuttava: jo pelkkiä konetuliaseita on tarjolla kuutta eri laatua. Niiden lisäksi on saatavilla haulikoita, sinkoja, raketinheittimiä, pommeja, kranaatteja, polttopulloja, tarkkuuskivääreitä, norsupyssyjä, kasapanoksia, pistooleita ja raidetykkejä - vain muutamia mainitakseni. Hienot John Woo -tyyliset tulitaistelutkin onnistuvat, sillä ainakin konepistooleita voi pitää molemmissa käsissä yhtä aikaa. Ympäristö reagoi jossain määrin aseiden tekemään vahinkoon ja esimerkiksi puista ovea ammuttaessa luodit jättävät reikiä osumakohtiin ja lennättävät lastuja näyttävässä kaaressa. Seikkailun edetessä on myös mahdollista päästä käyttämään erilaisia sotakoneita, joista mielenkiintoisin on valtavaa MECH-robottia muistuttava taisteluhaarniska.
Red Faction 2 näyttää upealta. Grafiikan ja animoinnin suhteen on tehty tarkkaa työtä, eikä ruudunpäivitys nyi missään vaiheessa. Erityisen kiitoksen ansaitsevat maastot ja maisemat, joiden omalaatuiseen tyyliin on imetty paljon vaikutteita George Orwellin kuuluisasta teoksesta '1984'. Musiikit ja äänet ovat tarpeeksi mahtipontisia ja sopivat erinomaisesti 2100-luvun futuristiseen tunnelmaan. Salaiset kansiot- ja Millennium-sarjoista tuttu Lance Henriksen tekee hienon roolisuorituksen kersantti Molovin äänenä. Aseiden pauketta ei valitettavasti ole saatu mallinnettua kovin tarkasti, vaan isommallakin tykillä ammutut laukaukset kuulostavat säälittäviltä tussahduksilta edellisen osan miehekkääseen räminään verrattuna.
Volition on selvästikin lukenut edellisen osan saamaa fanipalautteita, sillä paljon kaivattu tuki näppäimistölle ja hiirelle on viimein saatu mukaan. Myös moninpeliin on panostettu kunnolla ja ruudulla mahtuu meuhkaamaan jopa neljä ihmispelaajaa kerrallaan. Mukaan voi vielä ottaa erilaisia botteja, joilla on kaikilla omanlaisensa pelityyli ja persoonallisuus. Erilaisia moninpelimuotoja ja -kenttiä on ilahduttavan paljon, ja vaikka Red Faction 2:n moninpeli ei ylläkään aivan Time Splitters 2:n tasolle, on se silti poskettoman hauska ja addiktoiva.
Minne katosi päivät?
Hienoista lähtökohdista huolimatta Red Faction 2 on lievä pettymys. Ensimmäisen osan kiemuraisesta juonesta ei ole tietoakaan, vaan kaikki tehtävät hoidetaan kaavamaisesti juoksemalla ympäriinsä tulitusnappi pohjassa. Ärsyttäviä tasoloikkaosuuksia on aivan liikaa ja eteneminen on melko rajoitettua. Lisäksi vihollisia tunkee esiin loputtomasti sellaistenkin ovien takaa, jotka eivät edes pelaajalle aukea. Vaikka hienoja aseita on paljon, tuntuvat ne kaikki raivostuttavan tehottomilta. Syy piilee pahiksissa, jotka parantuvat itsestään eivätkä osoita mitään heikkenemisen merkkejä edes monen silmien väliin ammutun laukauksen jälkeen. Erilaiset heittimet ja singot ovatkin raidetykin lisäksi ainoita käyttökelpoisia aseita koko yksinpelikampanjassa. Ensimmäisessä Red Factionissa tutuksi tullutta overkill-tunnelmaa ei pääse syntymään missään vaiheessa.
Tekoäly on korkeintaan keskitasoa. Tyhmät viholliset osaavat kyllä syöksyä ja suojautua, mutta eivät yleensä vaivaudu seuraamaan pelaajaa. Lisäksi osa vastustajista edustaa ns. täyskäki-kerhoa, jonka jäsenten suurin ilo on säntäillä ympäriinsä kuin olisivat saaneet oikosulun päähänsä. Pelaajan tekemiset vaikuttavat erikoiseen "sankarimittariin", joka puolestaan vaikuttaa loppuratkaisuun. Mittari täyttyy tekemällä urotöitä ja tyhjenee, mikäli sankari ampuu siviilejä tai taistelutovereitaan. Seikkailu ei ole kovin pitkä, mutta vaihtelevat loppuratkaisut, kolme eri vaikeustasoa ja pelaamisen myötä aukeavat lisäkentät sekä moninpelimuodot lisäävät yksinpelin elinikää.
Red Faction 2:ssa käytetään mullistavaa GeoMod-tekniikkaa, jonka pitäisi mahdollistaa saumaton vuorovaikutus pelihahmojen ja ympäristön välillä. Todellisuudessa GeoMod on pelkkä mainostemppu, sillä ympäristön hajottamista ei muutamaa kenttää lukuun ottamatta hyödynnetä juuri lainkaan. Useimmat seinät ja vallit kestävät vaikka atomipommin - korkeintaan maalit rapisevat. Mitään suurempia reikiä tai poteroita ei voi tehdä kuin muutamassa etenemisen pysäyttävässä kohdassa. Pinna palaakin erittäin herkästi, kun viimeiset räjähteet pitää tuhlata kokeillessa mikä seinämä antaa periksi. Pelin aikana selviää myös, että tulevaisuudessa on käytössä kryptoniitilla vahvistettuja kanaverkkoaitoja, joista kovinkaan kommando ei pääse läpi, yli eikä ympäri.
Punaliput liehumaan
Red Faction 2:n näyttävä mainoskampanja Internetissä ja alan lehdissä nosti monien ennakko-odotukset pelistä todella korkealle. On harmillista, ettei hienoa vallankumousteemaa ole osattu hyödyntää kunnolla. Pelin tekninen puoli on kyllä kunnossa, joten mikäli Volition olisi käyttänyt edes osan markkinointiin kulutetuista resursseista kunnollisen juonen kehittelyyn, olisi Red Faction 2:sta saattanut tulla suuri hitti. Nykyisellään se ei tarjoa FPS-genreen mitään uutta, vaan hukkuu höpöhöpö-pelien yllätyksettömään joukkoon.
