Xboxin seuraaja Japaniin vuonna 2006 (päivitetty)

Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer on Redmondissa hiljattain pidetyssä lehdistötilaisuudessa vahvistanut, että Xboxin seuraaja julkaistaan Japanissa vuonna 2006. Tämä tarkoittaa sitä, että Microsoft lähtee ainakin Japanissa seuraavan sukupolven konsolikilpaan toisena tai kolmantena, sillä Nintendo tähtää lupaustensa mukaan vuoteen 2005 ja Sony vuosien 2005-2006 vaiheille. Microsoft ei kuitenkaan kertonut muiden alueiden julkaisuajankohtia, ja on hyvin mahdollista, että Xboxin seuraaja julkaistaan ainakin Yhdysvalloissa ennen sen lanseerausta Japanissa.

Tieto tuli julki yleisen selvityksen yhteydessä, jossa Microsoft kertoi heikohkosta tilanteestaan Japanin pelimarkkinoilla. Parantaakseen asemiaan yhtiö aikookin kehittää vielä hämärän peitossa olevia palveluita vetoamaan erityisesti japanilaisiin pelaajiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita Segan liittämistä osaksi Microsoft Game Studiosia, koska samaisessa tilaisuudessa Ballmer kiisti kaikki huhut liittyen Microsoftin suunnitelmiin ostaa ainakin osa Segaa.

Päivitys (23.6.2003):

Steve Ballmer lausunto Xboxin seuraajan ilmestymisestä Japaniin vuonna 2006 on osoittautunut väärinkäsitykseksi. Tieto oli alunperin lähtöisin luotettavana pidetystä japanilaislehdestä nimeltä Nihon Keizai Shimbun. Lehti on nyttemmin kuitenkin ilmoittanut, että lausunto ei ole itse Ballmerin antama, vaan vain analyytikkojen spekulaatiota Microsoftin suunnitelmista. Kaiken kukkuraksi lehteen oli tullut painovirhe, toimittaja oli oikeasti tarkoittanut vuotta 2005.

Kirjaudu kommentoidaksesi