Synkeät Legot

Bionicle on Legon tavaramerkki, jonka alle on väsätty Lego-hahmojen lisäksi elokuva, sarjakuvia ja nyt myös konsolipeli. Bioniclen hahmot ovat supersankari-legoukkoja, joilla kullakin on erilaiset heikkodet ja vahvuudet. Tämä kuvio on useissa yhteyksissä havaittu toimivaksi, mutta Bioniclen tapauksessa konsolipeli olisi ollut parempi jättää tekemättä. Pelipaketin kylkiäisenä on mukavana yllätyksenä Bionicle-sarjan Lego-ukkelille kättä pidempää. Tämäkään toissijainen yksityiskohta ei kuitenkaan riitä tekemään yksinpelattavasta tasoloikasta edes keskinkertaista tuotetta.

Koko Bionicle-tuote on erittäin väkisin kasatun oloinen. On kuin Lego-insinöörit olisivat kopioineet kliseen toisensa jälkeen ja ’luoneet’ supersankariryhmän lisäksi Mata Nui -maailman, jonka järjestyksen valvonta kuuluu tälle joukkiolle. Hahmojen ja paikkojen nimet ovat raivostuttavan käsittämättömiä, mutta onpa ainakin mystinen meininki.

Pelin alkutilanteena on varsin tuttu ongelma: rauhallisia Mata Nuin saaren kyliä uhkaa pimeän puolen henki, Makuta, joka haluaa valloittaa maat ja hallita viattomia asukkeja. Hänen apunaan on lentäviä pörriäisiä ja muita sietämättömiä vipeltäjiä. Ainoana toivona on saaren eri alueiden kuusi sankaria, jotka yhdessä voivat hallita kaikkia elementtejä. Pelaajan tehtävänä on käskyttää näitä Lego-hahmoja läpi Mata Nuin ja lopulta pyrkiä vetämään itse Makutaa nekkuun.

Hattu kouraan ja ideamarkkinoille

Peli loistaa ideaköyhyyttään, sillä lineaarisesti etenevä ’seikkailu’ koostuu toinen toistaan puuduttavammista tehtävistä. Ketä jaksaa kiinnostaa helppo tasoloikinta, surffailu laavalla, lumella ja puiden oksilla tai kaivoskärryn kyydissä pelehtiminen. Tämä kaikki on toteutettu jo monta vuotta sitten ja paljon paremmin kuin Bioniclen tapauksessa. Muutenkin välillä saattaa luulla palanneensa viime vuosisadalle, sillä pelin graafinen anti on PS2:sta halveeraavaa. Ympäristöt ovat erittäin rosoisen näköisiä, eikä säväyttäviä elementtejä ole tarjolla missään vaiheessa. Pelin äänimaailmassakaan ei ole hurraamista, sillä eeppinen pauhaus yhdistettynä surkeaan grafiikkaan saa aikaan lähinnä säälin tunteita. Välianimaatiot, joilla tarinaa kuljetetaan puoliväkisin eteenpäin, ovat lähinnä koomisia ja graafisesti köyhiä. Niillä pyritään luomaan dramatiikkaa, jotta pelaajan huoli Lego-maailman mahdollisesta tuhosta saisi pysymään konsolin ääressä edes hetken. Paikoin tämä valitettavasti toimiikin. Toisinaan näet animaatiota ei voi jättää väliin, vaikka joutuisikin hinkkaamaan samaa kohtaa uudelleen.

Ohjattava hahmo vaihtuu kunkin jakson jälkeen, jolloin yleensä siirrytään jonkin uuden peruselementin pariin. Super-Legot ovatkin elementissään joko jäällä, vedessä, ilmassa tai vulkaanisessa maastossa. Ilman herra tarjoaa mielenkiintoisimmat elämykset ja voimakkaimmat tunnelmat. Siihen ei tosin paljoa vaadita.

Lego-sankarit ovat myös tarvittaessa valmiita tarttumaan aseeseen. Tuskalliset ’laserpallomäiskinnät’ tulevat vastaan viimeistään kenttien loppuvastustajia suolattaessa. Taistelumekanismiin on piilotettu pelin paras idea, sillä aseen lataaminen tapahtuu torjumalla vastustajan hyökkäyksiä. Tuolloin oman aseen energiataso nousee. Tämä judomainen asenne tuo erityisiä haasteita taistelutilanteisiin, sillä päätön hyökkääminen ei kannata. Valitettavasti itse taistelutapahtumat ovat sekavia ja erittäin kömpelösti laadittuja.

Kameramies viimeistelee kaaoksen

Pelin ohjaus toimii hyvin, mutta sekava kameratyöskentely tekee joistain tilanteista kohtuuttoman vaikeasti läpäistäviä. Tämä seikka on tosin hoidettu siten, että kutakin vaikeampaa kohtaa saa rauhassa hinkata kerta toisensa jälkeen. Pelin läpäiseminen vaatii siis lähinnä kärsivällisyyttä ja hermojen hallintaa toinen toistaan surkeamman tehtävän tullessa vastaan. Älyllisen toiminnan ystäville Bionicle on karmaiseva kokemus. Vaikealta näyttävissä kohdissa pelaajaa välillä helpotetaan kääntämällä hahmo väkisin oikeaan suuntaa, jottei pelialueen rajoittuneisuus paljastuisi. Ilman tätä ominaisuutta peli voisi tosin olla vielä tuskaisempi kokemus, sillä kieppuva kamera asettaa pelaajan suuntavaiston kovalle koetukselle.

Pelissä riittää tekemistä pariksi illaksi, sillä tarina on varsin lyhyt. Tämän jälkeen voi yrittää parantaa tuloksiaan esimerkiksi keräämällä kaikki vaaditut tavarat kentistä. Tuolloin aukeaa kaikenlaisia bonusfilmejä ynnä muuta roinaa. On kuitenkin vaikea kuvitella, miksi joku lähtisi vielä uudestaan kulkemaan Bioniclen kärsimystietä.

Älkää kokeilko tätä kotona

Bionicle on kerrassaan kurja peli, jota ei voi suositella kenellekään. Ei edes Lego-hulluille. Positiivista sanottavaa ei tästä lisenssiroskasta löydä hakemallakaan. Ai niin; pelin mukana tulee paljon ekstroja ja tietoa Bionicle-maailmasta. Ehkä tekijät ovat havainneet, ettei tällaista kehtaa muuten myydä.