Viinarallin varjopuolet

Kieltolain aikaan 1930-luvulle sijoittuvat tapahtumat kertovat karua tarinaa viinan sajakuljetuksista aina politiikan sotkemiseen sopivaan väliin sijoitetulla otsanapilla. Kaikki ei kuitenkaan suju niinkuin pitäisi ja don Salierin mafiaperheessä alkaa tapahtua sisäisiä selkäänpuukotuksia ja salamyhkäistä veljeilyä. Lopulta Tommy Angelo näkee viisaaksi lyijymyrkytyksen pelossa uskoutua sininuttuiselle virkamiehelle lähikuppilassa. Rikollisen riskaabeli elämä ei tunnu eläkepäivien lähestyessä erityisen maittavalta, joten hän kertoo tarinansa mafiperheestä kiinnostuneelle konstaapelille.

Takautumina esitetyn iskumiehen muistelot annetaan pelaajan hoidettavaksi. Paulie ja Sam apunaan alkaa matka taksikuskista Lost Heavenin vaikutusvaltaisimmaksi mafioosoksi. Juoni imaisee pelaajan vahvasti juonikiemuroiden syövereihin, eikä hevillä päästä irti ennen ohitse rullaavia lopputekstejä.

Hiljaa hyvä tulee

Peli lähtee käyntiin verkkaiseen tahtiin. Ensin heitetään pientä keikkaa kaupungilla tutustuen paikallisiin nähtävyyksiin. Opitaan samalla pientä ravintolaa tukikohtanaan pitävältä mafiaporukalta kovistelua ja aseiden käyttöä. Ensimäisen hiljaisen viikon jälkeen pärjätään vielä aivan pesäpallomailalla ja kuudestilaukeavalla, mutta perheriitojen kärjistyessä alkaa konepistoolillekin olla käyttöä. Juoni etenee tukevasti kiskoja pitkin ja juonikiemuroita selvennetään taitavilla pelimoottorilla esitetyillä animaatioilla. Etenkin kasvojen yksityiskohtaisuus ja savuinen ympäristö säväyttävät. Eivätkä taitavat ääninäyttelijätkään yhtään pahaa pelille tee.

Erikoistaitoja opitaan takapihan, hieman vajaapäiseltä ja änkyttävältä mekaanikolta, joka opettaa autoihin murtautumista ja luovuttaa uusia autoja käyttöön. Tarinan edetessä ja vuosien vieriessä automallit paranevat ja uusimmat sisäänpääsyniksit opitaan kuin itsestään välivideoissa. Jalkapatikassa poliisin takaa-ajamana voikin napata parkissa olevan auton pakoa avittamaan. Mukavasti myös kaupunkia kiertävillä raitiovaunuilla ja ilmakiskoisilla junilla voi matkustaa miten mielii. Poliisimittari heikkenee kyllä aikanaan, kunhan pitää matalaa profiilia.

Mukavasti kaupungista saatetaan välillä piipahtaa maalla suojelurahoja kiristämässä tai paikallisen formularadan kaarteita kokeilemassa, mutta pääasiassa juonikuviot ratkotaan Lost Heavenin uumenissa.

Kaupunki ei ole aivan tylsimmästä päästä. Korkeuseroja löytyy korkean mäen huipulta löytyvästä rikkaiden asuinalueesta aina merenrantaan hiipuvan laivasataman pärskeisiin asti. Tiet risteilevät hienosti toistensa yli ja tunneleitakin autoilevalle on rakennettu arkkitehtuurin sortumatta kuitenkaan pikkumaisuuteen tai epäselvyyteen. Lisäksi havainnollinen sijainnin esittävä kartta keikkuu yläkulmassa menosuunnan mukaan ja kattavampi kaupunkikartta on suoraan napinpainalluksen päässä.

Lost Heavenin vilkas kaupunki on täynnä jalankulkijoita ja siviiliautoja. Poliisit partioivat kaduilla tarkkaillen pelaajan tohelointeja ja tarvittaessa päräyttävät pillit päälle ja sakottavat. Asukkaiden päälle voi aina ajaa, mutta siitä ei palkita ilmassa pyörivällä rahalla, kuten eräässä toisessa samantyyppisessä pelissä.

Melko vapaasti kaupungissa voi samoilla ja vaikka ammuskella ohikiitäviä kulkuneuvoja. Jopa tuulilasit särkyvät ja renkaista menee ilmat. Mafiaa voi suositella etenkin vanhojen autojen harrastajille, jotka bongaavatkin hienoja amerikkalaisia ja saksalaisia autoklassikkoja, vaikka ne ovatkin nimetty mielikuvituksettomasti esim. Forforeiksi ja Bolteiksi.

Hyvät, pahat ja rumat

Aikansa yhdestä tehosyöpyimmästä PC-pelistä on jouduttu ikävä kyllä konsolikäännöstä tehtäessä kauttaaltaan höyläämään hienouksia pois. Kaupunki on jaettu muutamaan erikseen ladattavaan osaan, mikä tarkoittaa ärsyttävän pitkiä lataustaukoja kesken rattoisan iltakruisailun tai kiihkeän takaa-ajon. Alkuperäisen verison kauaskatseista maastoa ja nopeita latausaikoja tulee ikävä. Samoin interaktiivisempaa, eli hajoavampaa ympäristöä jää kaipaamaan. Puhelinkioskin ja vesipostit kyllä pärähtävät säleiksi, mutta täyttä laukkaa porhaltavan kuorma-auton luulisi jo lyhtypylvään napsauttavan poikki kuin hammastikun. Onneksi PC-version 40 km/h nopeusrajoitus on nostettu kuuteen kymppiin ennen poliisien reagointia, sekä vaikeita pelinpysäyttäjäkohtia on lyhennetty ja pehmennetty.

Pelin visuaalinen anti ei ole kyllin silmää hellivää. Muutama kiva valoefekti ja kiiltokimallus siellä täällä, mutta yleinen harmaus ja karkeus masentavat kuin lokakuiset bussimatkat. Vuorokauden vaihtelut on toteutettu tehtävien välillä uusiutuvin tekstuurein, joten reaaliaikaista auringonlaskua ei pääse rannalle ihailemaan. Talot näyttävät valoista riippumatta aina staattisilta kulisseilta, mitä ne ovatkin. Sisään taloihin ei nimittäin mennä, jos ei erikseen juoni sitä edellytä.

Juokse ja kuole

Pelinautinto irtoaakin loistavasti käsikirjoitetun juonen ja historiallisen nostalgian turvin. 30-lukuinen tanssimusiikki soi taustalla täyttämässä tyhjiä kohtia toiminnassa ja luokin tunnelmallista siellä olemisen tunnetta. Pelihahmon ohaus ei ole aivan luontevaa, mutta sitä se ei ollut aikaisemminkaan. Tateilla ohjataan suuntia ja liipasimista ammutaan tai tähdätään lähimpään viholliseen. Harmillisesti myös tattien pohjaan painaminen saa Tommyn kyykkimään tai pomppimaan mikä kesken nyrkkirysyn aiheuttaa ilmaisia osumia vastapuolelle. Peli tallentuu aina tehtävien välissä ja usein myös pienempien juonenkäänteiden jälkeen, joten kovin pitkältä kuollessaan ei onneksi tarvitse jatkaa.

Tarina kestää 20 tehtävän verran, joiden yhteiskesto on siinä 15 tunnin luokkaa. Läpipeluun jälkeen saavutettuja autoja voi revitellä vapaa-ajelussa tai vaikkapa heittää taksikeikkaa aikansa kuluksi. Pelistä löytyy myös viihteellinen rallimoodi, jossa ajetaan tarkastuspisteitä kaupungilla. Valitettavasti peli ei tue moninpeliä, mikä voisi olla kivaa kaupungin tarjotessa kuitenkin paljon piilopaikkoja ja pakomahdollisuuksia.

Jos pitkästyt helposti ja vaadit parasta mahdollista grafiikkaa peliltäsi, älä suotta mieti Mafiaa. Jos pidät juonivetoisista toimintapeleistä joissa savuiset, viskiääniset miehet päräyttävät menemään Tommy-guneilla kantti-kertaa-kantti autojen ikkunoista, niin tervetuloa tutustumaan Lost Heaveniin!