Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Cars

Kun Wiin kapulaohjain paljastettiin ensimmäisen kerran julkisuuteen, pelaajien mielikuvitus alkoi kehitellä mitä erilaisempia tapoja hyödyntää ohjainta. Valopistoolin korvikkeen ohella itestään selvin ajatus oli kumota kapula kyljelleen ja kallistella sitä ratin tavoin. Wiin julkaisussa nähtiin parikin tätä virtuaalirattikonseptia yrittävää kaahailua, joista yksi on Pixarin Autot-animaatioelokuvaan perustuva Cars.

Se ruma L-sana

Ei yllättäne ketään, että autoista kertovaan animaatielokuvaan pohjautuva peli on kaahailu. Tarinallisesti se sijoittuu elokuvan tapahtumien jälkeen. Yksinpelin ytimessä, tarinamoodissa, ajellaan Lightning McQueen -kilpurilla elokuvasta tuttua Radiator Springsiä ympäri etsien autoiluun liittyviä tehtäviä. Lopullisena tavoitteena on tietenkin Piston Cupin mestaruus. Tavallisen kilpa-ajon lisäksi mukana on muun muassa tavaroiden keräämistä, kaahareiden kiinniottoa poliisiauton ominaisuudessa sekä myös elokuvasta tuttua traktorilehmien kaatamista Mater-hinausautolla. Näyttäisikin siltä, että suunnilleen kaikki elokuvan tärkeät hahmot ovat mukana. Tarinasta on valittavissa myös lyhyempi ja helpompi versio pikkuisemmille pelaajille. Elokuvan tunnelma on onnistuttu vangitsemaan todella hyvin oikein eloisasti animoitujen hahmojen sekä onnistuneen huulisynkkauksen ansiosta. Suuren osan tunnelmasta tekee myös elokuvan ääninäyttelijöiden käyttö pelissä.

Kun kyseessä on lisenssipeli, ja vieläpä sellainen josta jokainen taloudellisesti kannattava alusta saa oman versionsa, ei kannata odottaa liikoja konsolin tehojen tai potentiaalin maksimaalisen käytön suhteen. Wiin Cars näyttäisikin ruutukaappausten perusteella olevan muovattu samalla muotilla kuin pelin PS2- ja Xbox-versiot, joten graafisesti mennään hyvin pitkälti edellisen sukupolven ehdoilla. Pelin huolelliseen kehittämiseen käytetystä ajasta, tai pikemminkin sen puutteesta, kielivät myös ajoittaiset ongelmat ruudunpäivityksen kanssa, sekä koneen tehojen loppumiseen liittymätön käsittämätön hetkellinen nykiminen.

Peruskivaa pienemmille

Yhtenä Wiin ensimmäisistä autopelikokelaista Carsilta odotetaan varmasti todisteita siitä, miten hyvin Wii-kapula voi toimia virtuaalirattina. Valitettavasti Cars ei todista näiltä osin juuri mitään. Ohjaus kapulaa kallistelemalla olisi nimittäin ehdottomasti tarvinnut jonkinlaista herkkyydensäätöä. Ohjauksen ääripäät ovat aivan liian suurten kallistusten takana, eikä ilmassa heilutettava kapula anna mitään palautetta kallistuskulmasta esimerkiksi tärinän avulla. Tämä tekee kallisteluohjauksesta toisinaan kiikkerää laidasta laitaan seilaamista. Nunchuk-lisäpalikan avulla voidaan turvautua perinteisempään ja tarkempaan ohjaustyyliin, joka on siis sitä samaa analogitikulla ohjaamista kuin millä tahansa muullakin alustalla. Peli on kuitenkin täysin pelattavissa myös kallistelulla, kunhan vain malttaa keskittyä ohjaamiseen kunnolla.

Cars on selvästikin pienemmille elokuvanystäville suunnattu tuotos, josta vanhemmat pelaajat voivat nauttia melkeinpä pelkästään pikkupelaajien vierellä. Tämä on myös pelin englanninkielisyys huomioiden oikeastaan suotava vaihtoehto. Lisenssipeliksi se on yllättävän laadukas tekele, ja viehättää varmasti vielä enemmän, jos elokuva oli nautinnollinen kokemus. Sitä kamalinta lisenssimoskaa pelkäävät voivat olla huoleti, jos Cars on muuten peli pilttien mieleen. Ensimmäistä kunnon ajopeliä Wiille kärttävien kannattanee kuitenkin malttaa hetki ja suunnata katseensa vaikkapa jo parin viikon kuluttua julkaistavaa Excite Truckia kohti.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi