Pacific City odottaa pelastajaansa

Avoimeen kaupunkiympäristöön sijoittuvat pelit ovat muodissa. Suosiostaan huolimatta lajityyppi ei ole kuitenkaan koskaan saanut laajaa, kehitystä useisiin suuntiin vievää kärkirintamaa. Esimerkiksi True Crime, Getaway ja Saints Row ovat kaikki velkaa DMA Designin – sittemmin Rockstarin – puhutulle ja arvostetulle Grand Theft Auto -pelisarjalle.

Alkuperäisen GTA:n luojiin lukeutunut David Jones on nyt päättänyt tehdä asiaan muutoksen. Skotlantilaisen Real Time Worlds -pelistudion suojissa valmistunut Crackdown saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa jälleen yhdeltä GTA-kloonilta, mutta totuus on aivan toisenlainen: pelillä on enemmän yhteistä Hämähäkkimiehen ja Hulkin kuin Rockstarin kultakaivoksen kanssa.

Crackdown sijoittuu järjestäytyneen rikollisuuden riivaamaan Pacific Cityyn. Meren ympäröimä kaupunki koostuu kolmesta pääsaaresta, joiden keskellä pienemmällä saarella taivaisiin kurottaa valtava poliisirakennus. Pääsaarilla on omat teemansa ja rikollisjenginsä. Los Muertos hallitsee meksikolaishenkistä aluetta, öljyteollisuutta harrastavalla The Volkilla on kommunistiverta suonissaan ja aasialaislähtöinen Shai-Gen-yritys määrää Pacific Cityn lasiviidakossa.

Superagentin roolin saavan pelaajan tehtävänä on puhdistaa kaupunki lain omiin käsiinsä ottaneista ganstereista. Joka jengiin kuuluu kuusi alijohtajaa ja yksi nokkamies. Vaikka pomoille onkin luotu niiden merkitystä selvittävä taustakertomus, kunnollista juonta Crackdownissa ei ole. Ainoa selkeä päämäärä on kaikkien 21 pomon kukistaminen. Miten ja missä järjestyksessä rikollisten kimppuun käy, on täysin pelaajan päätettävissä.

Älkää kokeilko tätä kotona

Alkuunsa Crackdownin pelaaminen ei erityisemmin poikkea siitä, mihin esimerkiksi GTA:ssa on totuttu. Pelaaja käy matkaan valitusta tukikohdasta ja ajaa tai juoksee toimintaan. Ampumisen apuna on tähtäyslukitus, joten kohteeseen kuin kohteeseen osuminen on helppoa. Tähtäystä voi hienosäätää lukituksen aikana esimerkiksi päähän, käteen tai jalkoihin. Niihin osuakseen hahmo vaatii kuitenkin pitempää keskittymisaikaa kuin keskiruumiiseen ampuessaan; mitä hätäisempi tähtäys, sitä suurempi hajoama.

Vaikka pelin alku on vaatimaton, ajan kuluessa toiminta muuttuu hiljalleen villimmäksi. Pelaajan tekemiset kehittävät hahmon kykyjä, ja ennen pitkää agentti viskoo autoja rikollisten niskaan kuin Hulk, kiipeilee pilvenpiirtäjien pieluksissa kuin Hämähäkkimies ja loikkii betoniviidakossa kuin Neo Matrixissa. Myös kyky tuottaa suuria räjähdyksiä, ampua tarkasti ja hallita autoja paranee. Kolme agenttiautoa jopa muuttavat muotoaan ja saavat uusia ominaisuuksia pelaajan kasvavien taitojen mukana. Esimerkiksi tavallisesta maasturista tulee monsteriauto, joka voi jyrätä muun liikenteen ja hyppiä esteiden yli.

Kaupunkia hallitsevat kriminaalit eivät nokkeluudellaan pysty vastaamaan kehittyvän superagentin kykyihin. Tekoäly on usein huono, jopa surkuhupaisa. Eräs naurettavimmista piirteistä on auton ryömittäminen vihollisten yli: keinoälyn havainnointikyky ei riitä matelevan kulkuneuvon havaitsemiseen. Kovassa vauhdissa yliajot ovat harvinaisempia. Tulitaisteluissa viholliset luottavat miesylivoimaansa. Häikäilemättömän räiskinnän lisäksi ne heittelevät agentin niskaan tiiliä ja tynnyreitä sekä tekevät satunnaisia suojautumismanööverejä. Pelaajan tavoin myös tekoälyhahmoilla on palautuva energiasysteemi, mutta harvoin viholliset kuitenkaan pysyvät suojassa niin kauan, että saisivat haavansa parannettua.

Rikollisten osuus Crackdownissa on hieman samanlainen kuin roolipelin satunnaisvastustajilla. Ne ovat pelissä sen vuoksi, että niiden kurituksesta voi ansaita kokemuspisteitä. Taistelu sinällään ei ole Crackdownin vahvuus. Sen sijaan uusien asioiden kokeilu ja rajojen rikkominen puhaltaa peliin riemunhetkiä. Halutessaan pelissä voi pomputtaa räsynukkeruumista tai autonraatoa rakettien avulla tai miinoittaa kadut pahaa aavistamattomien iskujoukkojen turmioksi. Youtubessa on jo nyt nähtävissä monia luovuudennäytteitä. Yksinpeliin saumattomasti liitetty verkkomoninpeli tukee kikkailua erityisen hyvin. Omaan peliin voi koska vain kutsua kaverin järjestämään tuhoa tai auttamaan pomojen kukistamisessa.

Sankari vailla veroistansa vastusta

Perusvihollisten typeryyden voi helposti antaa anteeksi, mutta pomovastusten mielikuvituksettomuutta ei. Koska koko pelin idea nojaa niiden nitistämiseen, taisteluista olisi pitänyt – edes ylijohtajien osalta – tehdä erityisiä. Valitettavasti pomot ovat vain eri paitoihin pukeutuneita ja tavanomaista kestävämpiä rivimiehiä. Ainoa vaikeus niiden kukistamisessa on oikean paikan löytäminen. Samaan tilaan pomon kanssa päästyään pelaaja voi käytännössä nakata muutaman kranaatin roiston jalkoihin ja taistelu on ohi. Superagentti kaipaisi kovasti veroisiansa Marvel-pahiksia.

Hieman lisämielenkiintoa gansterijahtiin tuo pelin täysin avoin luonne. Joka pomon kimppuun voi käydä monella eri tavalla tai ainakin monesta eri suunnasta. Jotkut pomot voi kaataa siististi kaukaiselta vuorelta tarkkuuskiväärin kanssa tai rämäpäisellä rynnäköllä suoraan tukikohtaan. Toiset pakottavat lähitaistelutilanteisiin piiloutumalla rakennusten uumeniin. Sisätiloissakin on vaihtoehtoisia reittejä, vaikka kädet eivät säilykään tahrattomina. Kukistettu pomo jättää aukon johtoportaaseen, mikä murentaa jengin yleistä olemusta. Esimerkiksi rekrytointivastaavan kaato vähentää vastustajien lukumäärää. Aseistajan puuttuminen puolestaan estää rikollisia saamasta tehokkaampia aseita käyttöönsä. Sillä on kuitenkin myös haittapuolensa, sillä pelaajakaan ei voi kerätä parempia aseita kuolleilta vastustajiltaan.

Kaikkien 21 rikollispomon kaatoon kuluu useimmilta todennäköisesti pari iltaa. Pelin voi juosta läpi nopeamminkin, mutta täysin keltanokka-agentilla ei olla vahvoilla miesylivoiman edessä. Kykyjään voi kehittää roistojen niittaamisen lisäksi pelimaailmaan ripotelluilla aktiviteeteilla. Keräilijälle on tarjolla merkinmetsästystä, kilpailuhenkisille juoksu- ja ajokisoja ja stunt-miehet voivat harjoittaa ammattiaan ajamalla hyppyreiden taakse asetettujen renkaiden läpi. Vaihtoehtoisena pelimuotona Crackdown sisältää ajanottotilan, jossa pomovastuksia metsästetään rajatulla alueella kello kaulassa. Huippuajat lähetetään Xbox Liveen tulosvertailua varten. Ajanotto on mainio vaihtoehtoisten taktiikoiden kokeilemiseen, mutta erityisen pitkäaikaista hupia se ei silti ole.

Kokemuksena Crackdown on omalaatuinen ja piristävän rohkea ponnistus lajityypissään. Siitä kielii jo pelin visuaalinen toteutus. Real Time Worlds hyödyntää realistiselle pohjalle tehtyä sarjakuvatyyliä, joka toimii agentin epäinhimillisyyden tukena. Saints Row'hun verrattuna pelin tekniikka on viimeistelty huolella, vaikka objekteja edelleen ilmestyy tyhjästä ja ruudunpäivityksessä esiintyy lievää hidastelua. Ilahduttavasti parkkeerattu auto saattaa löytyä samalta paikalta jopa tuntien päästä. Myös jotkin tehosteet kuten helposti ketjuuntuvat räjähdykset ovat vakuuttavia. Romua syntyy ja pauke on messevää. Musiikkiosastolla erilaisia kappaleita on kohtalaisesti ja laatu on riittävää, mutta pelaajan oppaana toimiva miesääni käy nopeasti hermoille. Aina opastukset eivät edes liity pelitilanteeseen.

Loppujen lopuksi pelin suurin vika löytyy hintalapusta. Pacific Cityssä koheltaminen on hauskaa aikansa, mutta lihan vähyys vankan rangan ympärillä saa harkitsemaan pelin ostoa kahteen kertaan.