Perunanenän paluu

Nykyajan elämänmenoa kuvaa hyvin se, että yksi viime vuosien parhaista pelisarjoista koostuu muutaman sekunnin mittaisista minipeleistä. Game Boy Advancella debytoinut Warioware siirtyi myöhemmin DS:lle ja GameCubelle. Nyt se saapuu Wiille. Pelin suurin piirtein muuttumattomana säilynyt konsepti on yksinkertainen ja loistava: ensin valitaan noin kymmenestä minipelistä koostuva tehtävä. Sen läpäisemällä pääsee pelaamaan loppuvastusminipeliä ja siirtymään seuraaviin tehtäviin. Prosessi toistetaan, kunnes lopputekstit rullaavat ruudulla.

Warioware on Wiillä kuin kotonaan. Pelattavuus rakentuu kokonaan ohjaimen ympärille. Noin 200:ssa mukana olevassa minipelissä saa heilua ympäri olohuonetta tavalla, joka ei ollut mahdollista edes DS:n kosketuskontrolleilla. Ohjaamiseen käytetään pelkkää kaukosäädintä. Onkin pienoinen ihme, miten kekseliäs ja vaihteleva Smooth Moves on. Jokainen minipeli vaatii erityisen asennon. Perusasento on kaukosäädin, jossa ohjainta pidellään kuin kanavia selailtaessa. Myöhemmin päästään huvittavampien asentojen, kuten ratin (jossa säädintä pidetään sivuttain) ja elefantin (jossa säädin laitetaan kärsäksi nenän eteen) pariin. Pelin läpäisemällä pääsee myös käyttämään nunchuk-ohjainta.

Minipelien koko kirjo

Warioware-pelien elinkaari perustuu uudelleenpeluuseen. Yksinpelikampanjan läpäisee kohtalaisen nopeasti, etenkin, jos aiemmat julkaisut ovat tuttuja. Läpäisemällä yksittäisen minipelin sen saa käytettäväksi erilliseen valikkoon, jossa sitä voi pelata rajoituksista välittämättä. Myös tehtäviä voi pelata uudestaan. Tällöin pelaaminen ei pääty loppuvastustaisteluun, vaan jatkuu loputtomasti. Tarkoituksena on saavuttaa mahdollisimman hyvä pistemäärä. Tämä on hauskaa, jos kotitaloudessa on kilpailevia pelaajia.

Moninpelivaihtoehtojakin on lukuisia erilaisia. Pelata ei tosin voi kuin yhdellä ohjaimella, jolloin kaukosäädintä täytyy vaihdella pelaajien välillä. Se voi johtaa huvittaviin tilanteisiin, etenkin, jos mukana on useampia osanottajia. Ohjaimen heittely voi myös tulla kyseeseen tilanteissa, joissa Wiin tunnistuspalkki ei rekisteröi kaikkia liikkeitä. Tätä tapahtuu etenkin kaikkein hetkisimmissä tehtävissä, joissa vaaditaan nopeita reaktioita. Ongelma on onneksi harvinainen, sillä suurin osa minipeleistä toimii esimerkillisesti.

Pelit itsessään eivät ole niin tasaisen laadukas kokonaisuus kuin aiemmissa julkaisuissa. Wariowaren perinteiden mukaisesti Nintendon omista peleistä otetut kohdat (kuten kolikkojen kerääminen Mariolla tai tuulessa liitely Linkillä) ovat parhaimmistoa, kun taas toisessa ääripäässä on esimerkiksi yksinkertaistettu, tökeröltä tuntuva miekkataistelu. Pääpiirteittäin Smooth Moves käyttää kuitenkin hyväkseen Wiin tarjoamia mahdollisuuksia virkistävällä ja innovatiivisella tavalla.

Vastinetta rahoille

Ulkoasultaan Warioware on aina ollut kamala, mutta pelin viehätys perustuukin tiettyyn rosoisuuteen. Wiillä äärimmäisyyksiin viety yksinkertaisuus, kulmikkaat hahmot ja kirkkaat värit pääsevät oikeuksiinsa. Minipelit vaihtelevat 8-bittisestä pikselimössöstä GameCube-tasoon. Seuraavan sukupolven grafiikkaa ei ole löydy, mutta peli toimiikin aivan muilla tasoilla. Sama pätee musiikkiin, joka yhdistää midisampleja ja orkesteriosuuksia. Äänimaailma on siis sekin tarpeeksi hullu sopiakseen yleisilmeeseen.

Warioware: Smooth Moves on peli, joka ei sovi kaikille. Kaltaisilleni hermostuneille pelaajille, jotka eivät aina jaksa pelata monen kymmenen tunnin pituisia luolastoja, punanenän seikkailut sopivat mainiosti. Smooth Moves jatkaa onnistuneesti Wariowaren perinteitä. Pelissä ei vieläkään ole mitään järkeä, mutta se on jälleen hauska osoitus japanilaisesta kekseliäisyydestä. Wiin ohjaimelle ei toistaiseksi ole parempaa käyttöä.