Pokémon Pearl

Vielä kerran Pokémon

Pokémon Diamond ja Pearl ovat käytännössä saman pelin kaksi eri versiota, joiden välillä on hyvin vähän eroavaisuuksia. Eriävät arvostelut ovat kaksi eri mielipidettä, joita voi soveltaa kumpaan versioon tahansa.

---

Jos Nintendoa on jostain helppo vihata, se on tunnettujen hahmojen ylikäyttö. Marioa tunnutaan tunkevan aivan joka paikkaan, ja Pokémon-pääsarja on poikinut kymmenessä vuodessa jo kymmenkunta peliä. Kun lukuun lisätään vielä kaikki pääsarjasta irralliset sivuseikkailut, alkaa ylitarjonta näyttää melko ilmeiseltä. Sarjan uutukaiset ovat kuitenkin nyt täällä. Tarkemmassa tarkastelussa on pelin Pearl-versio.

Koko joukko vanhoja ja pari uutta temppua

Pelin tarina sijoittuu kuvitteelliseen Sinnohiin, jonka asukkaat eivät ole keksineet pokémoneille, maailmaansa kansoittaville kiehtoville otuksille, juuri muuta käyttöä kuin ihmisten viihdyttämisen. Isännät ja emännät ympäri maailmaa ottavat egoillaan yhteen, ja väliinputoja-pokémonit joutuvat toimimaan kamppailujen välikappaleina. Pelaaja ohjaa päähenkilöä, joka muutaman sattuman kautta päätyy tutkimaan pokémoneja alaan erikoistuneen professorin apulaisena. Seuraavaksi sitä ollaankin matkalla kohti pokémon-liigan mestaruutta. Matkan varrella myös otetaan yhteen Team Galacticin kanssa, joka on kummallinen maailmanherruuteen pyrkivä ryhmittymä. Liigaan ei tuttuun tapaan ole asiaa, ennen kuin maan jokainen salipäällikkö, eli oman alansa taisteluturrikoiden ammattilainen, on voitettu. Todellinen haaste alkaa kuitenkin vasta liigasta.

Tärkein osa peliä ovat edelleen vuoropohjaiset pokémon-taistelut, joiden resepti on pysynyt ennallaan. Jokaisella pokémon-tyypillä on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Sähkö hakkaa veden, vesi tulen ja näin pois päin, joten monipuolisuus on tehokkaan taistelujoukon edellytys. Yleisin tapa kasvattaa joukkoa on luonnossa viilettävien villien pokémonien pyydystäminen. Mitä kovempaa otusta yritetään ottaa kiinni, sitä enemmän sitä on hakattava henkihieveriin. Kiinniottoa helpottaa toki esimerkiksi elukan nukuttaminen. Toinen tapa saada uutta verta riveihin on vaihdella kiinni otettuja otuksia päittäin muiden kanssa.

Jos nyt suoraan puhutaan, Pearl tuntuu alusta asti melko lailla samalta peliltä kuin edeltäjänsäkin. Toki matkan varrella kokonaisuuteen on lisätty kaikenlaista, mutta peruspeli on pysynyt ennallaan. Pearl ei liiemmin yllätä, jos mikään aiemmista osista on tuttu. Väitteet kierrätyksestä ja rahastuksesta ovat siis jossain määrin perusteltavissa. Pokémoneihin usein liitetty lapsellisuus taas menee enemmän harhaluulon puolelle.

Pokémon-ilmiötä on oheistuotteineen markkinoitu hyvin voimakkaasti erityisesti lapsille ja lastenmielisille, joten ei ole ihmekään, että sarjan varttuneemmilla pelaajilla on tapana pitää isoa ääntä siitä, että kaiken oheisroinan takaa löytyy oikeasti hyvä ja monipuolinen roolipeli. Eihän nyt jokainen Pokémonia pelaileva sentään nuku Pikachu-lakanoissa.

Vaikka peli näyttääkin ensivilkaisulla melko yksinkertaiselta, totuus on toinen. Taistelut ovat täynnä taktiikkaa, ja maailmankartalla riittää kaikenlaista sivutehtävää salaisen tukikohdan koristelusta elukoiden jalostamiseen. Kaiken näkemiseen meneekin aikaa ja paljon, joten tekeminen ei ole lähelläkään loppumista mestaruuden voittamisen jälkeen.

Haluuks nähdä mun 'monnit?

Suurin uudistus ja pelinpidentäjä on kuitenkin nettipeli. DS-osien myötä pelaajat ympäri maailmaa pääsevät ensimmäistä kertaa ottamaan toistensa turrikoista mittaa netin välityksellä. Myös otusten vaihto onnistuu niin lähiverkossa kuin netin yli, ja pelaamista helpottaa mahdollisuus rupatella kaverin kanssa DS:n mikrofonia käyttäen. Uutta on myös DS:n sisäisen kellon käyttö. Käytännössä jotkin otukset ryömivät koloistaan ainoastaan aamunkoitteessa tai iltahämärässä, ja jotkin asiat tapahtuvat vain tiettynä viikonpäivänä.

DS:n muista ominaisuuksista kosketusnäyttöä käytetään erinomaisesti taisteluissa. Kuvakkeet ovat tarpeeksi suuria ja etäällä toisistaan, että niitä voi painella oikein hyvin vaikkapa sormenpäällä. Tämä tekee maailmankartalta taistelutilaan siirtymisen helpoksi, kun kosketuskynää ei tarvitse olla kaivamassa esiin aivan koko ajan. Taisteluiden ulkopuolella kosketusnäyttö on kuitenkin miltei turha, sillä pelin lukuisia muita valikoita ei voi juuri selailla kuin napeilla. Grafiikkaa on myös viilailtu tarkemmaksi, ja esimerkiksi maailmankartta on osittain kolmiulotteinen, mutta nähty jo -fiilis on silti voimakas.

Pokémon Pearl on versiopäivitys sanan nimenomaisessa merkityksessä. Kaikki uudistukset lähinnä laajentavat konseptia eivätkä uudista sitä. Tarjolla on siis edelleen periaatteessa samaa vanhaa, mutta vain suurempana ja nätimpänä. Se sama alkaakin vähitellen maistua puulta, vaikka sitä miten yritettäisiin piristää. Pearl on kuitenkin myös osoitus siitä, miten monipuoliseksi Pokémon-sarja on kehityskaarensa aikana kasvanut. Ensimmäistä kertaa sarjaan tutustuvat voivatkin kasvattaa arvosanaa huoletta pykälällä. Niin kirkkaaksi timantti on vuosikausien laadunvalvonnan seurauksena hioutunut.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi