Valoa ja pistooleita

Paljon on kulutettu aikaa ja pillimehua siitä väiteltäessä, ovatko räiskintäpelit parempia hiirellä vai peliohjaimella. Kummallakin koulukunnalla on kannattajansa: toiset kehuvat peliohjaimen tuttuutta ja mukavuutta, toiset taas jauhavat hiiren ja näppäimistön "realistisemmasta" tuntumasta. Tosiasiassa kumpikin muistuttaa oikeaa ampumista yhtä paljon kuin Top Gunin katsominen hävittäjän ohjaamoon istumista. Ainoa oikea tapa kokea aseenkäytön riemu on lähteä ampumaradalle, seuraavaksi lähimmäs pääsee valopistoolin kanssa.

Namco Bandai on jo neljättä kertaa liikkeellä Time Crisis -sarjan kanssa, aiemmin Playstation 2:lla nähdyn peliperheen uusin jäsen on päivitetty sekä grafiikoiden että aseen osalta. Vanhemmat valopistoolit toimivat teknisistä syistä johtuen ainoastaan kuvaputkitelevisioiden kanssa, siksi Namcon täytyi palata piirustuspöydän ääreen luodakseen uuden sukupolven aseen. Nyt Playstation 3:n omistajat pääsevät vihdoin nauttimaan työn tuloksista.

Tekniset pikkuseikat

Guncon 3 -valopistoolia suunniteltaessa lähtökohdaksi on otettu Nintendo Wiistä tuttu sensoriviritelmä. Pyssyn piippuun on sijoitettu kamera, joka pystyy päättelemään suuntansa näyttölaitteen päälle asetettavien kuuden pikku ledin perusteella. Maksimaalisen tarkkuuden saavuttamiseksi ase joudutaan kalibroimaan joka kerta peliä käynnistettäessä. Etenkin perusteellisemman viisipistekalibroinnin jälkeen tähtäys on erittäin tarkka ja laukaukset lähtevät tasan sinne, mihin pistoolisankari sohottaa.

Valmistaja ilmoittaa valopistoolin toimivan monenkokoisten TV-ruutujen kanssa, pienestä 13-tuumaisesta aina 50-tuumaisiin jättitelkkareihin, näyttötekniikasta riippumatta. Omat kokeiluni vaihtelivat 32-tuumaisesta taulutelkkarista noin sadan tuuman valkokankaaseen, eikä toimivuuden kanssa ollut ongelmia missään vaiheessa.

PS3:n kovalevyn käytön kanssa Namco Bandai on tehnyt käyttäjän kannalta parhaan mahdollisen ratkaisun. Osa pelistä voidaan asentaa kovalevylle latausaikojen lyhentämiseksi, vaikka mikään pakko tähän ei ole. Mikäli tilaa riittää, kymmenen minuuttia kestävä operaatio kannattaa, sillä lataustauot lyhenevät sen seurauksena havaittavasti.

Kun alkuasennus on suoritettu ja ase kalibroitu, on aika vihdoin päästää Time Crisis 4 sankarit irti. Maailma on taas kerran pelastettava.

Näkikö joku täällä tarinaa?

Time Crisis 4 on juoneltaan kovin yksinkertainen. Yhdysvaltain armeijan kapteeni Rush saa tehtäväkseen jahdata uuden superaseen perässä pyyhältävää terroristijärjestä W.O.L.F:ia. Koska kyseessä on huippusalainen operaatio, ei Rushin avuksi tietenkään anneta kuin yksi tiedustelu-upseeri, luutnantti Conway. Matkan varrelta mukaan tarttuu vielä pari eurooppalaista agenttia, jotka näyttävät kuin suoraan Duran Duranista karanneilta.

Juonta kuljetetaan tehtävien aikana kuultavan rupattelun lisäksi milloin välivideoilla, milloin ruudulla vilisevällä tekstillä. Mitään mutkikkaampaa kuin "pahat-jätkät-yrittävät-tehdä-pahaa-ja-Rush-kavereineen-tappaa-ne" ei ole luvassa. Siksi näinkin hienostuneiden draaman keinojen käyttäminen on liioittelua. Yksiulotteisten hahmojen roolit vetäistään sopivasti yli, sillä eihän näin pellen näköisten ihmisten odottaisi puhuvan yhtään habitustaan fiksummin. Tarina ei kuitenkaan ole se juttu, minkä takia Time Crisisin tapaisia pelejä pelataan.

Isoimman roolin ansaitsee – ja ottaa – pyssy. Epämuodostuneen .45 Smith & Wessonin näköinen oranssi tussari tarjoaa tarkkuutensa ohella tukevan otteen ja riittävästi vipstaakeja oikeammankin räiskintäpelin tarpeiksi. Liipasimen lisäksi käytettävissä on kahdeksan painiketta ja kaksi ohjaussauvaa, joilla kyykistytään ja hypätään, ladataan ja vaihdetaan asetta sekä tietysti liikutaan ja käännetään katseen suuntaa. Kun vielä varsinainen ampuminen suoritetaan osoittamalla ja liipasinta painamalla, voisi käsien kuvitella menevän helposti solmuun. Näin ei onneksi ole.

Pyssy on muuten hyvä, mutta ohjaustikut ovat liian jäykät. Muoviseos liukuu peukaloiden alla, joten ohjaus on jatkuvasti liian epätarkkaa. Onneksi tämä ei vaikuta kaikkein tärkeimpään, eli ampumiseen. Katseen suunnan muuttuminen joka liikkeellä vähintään 45 astetta heikentää kuitenkin pelinautintoa. Toivottavasti joku keksii jonkinlaiset kumihatut parantamaan ohjainsauvojen kitkaa.

Uutta ja vanhaa

Time Crisis 4:n kampanja jakautuu kahdenlaisiin osuuksiin. Pelihallityyliset raiteilla kulkemiset vastustajia kaataen on nimetty osuvasti perinteiseksi räiskinnäksi. Uudemmanlaista valopyssyttelyä pääsee kokemaan ensimmäisen persoonan haahuiluosuuksissa, joissa valopyssyn ohjaussauvoilla ohjataan liikettä ja katseen suuntaa. Ampuminen tosin hoituu tässäkin tähtäämällä ja liipasinta painamalla.

Ensimmäisen persoonan seikkailuosista huomaa, että Time Crisis on pelisarjana aiemmin liikkunut kiskoilla. Kenttäsuunnittelu on nolostuttavan huonoa: tilaa on vaikka millä mitalla, mutta eteneminen tapahtuu ahtaassa putkessa. Lisäksi lähes joka tehtävään on liitetty edestakaisin juoksua, sillä jossain vaiheessa törmätään oveen, joka aukeaa vain avaimella. Avain täytyy tietysti hakea toiselta puolelta kenttää ja sitten hölkätä takaisin. Hölkkääminen on tosin väärä sana, sillä Time Crisisissa ei uskota kaikenlaisiin Amerikan hienouksiin, kuten juoksemiseen. Rush ei nimestään huolimatta ryntäile vaan lonnii paikasta toiseen.

Tekoälykään ei ole pelihalliräiskinnöissä ollut perinteisesti se tärkein asia, mutta kiskojen poistuessa saapastyhmiin vastustajiin kiinnittää enemmän huomiota. Jokaisen kontin ja puulaatikon takaa hyökkää vihollinen pistoolin tai käsikirveen kanssa. Taktiikkana tekoälyttömillä vastustajilla on joko seistä paikallaan, kävellä sivuttain tai juosta kohti. Viholliset eivät aina huomaa Rushia edes siinä vaiheessa, kun arvoisa kapteeni on tyhjentänyt puoli lippaallista lyijyä huippukoulutetun palkkasoturin selkään.

Arcade-osiot sen sijaan ovat suoraviivaisia, vauhdikkaita ja hauskoja. Niissä ei tuhlata aikaa pelihahmon ohjaamiseen, vaan kaikki tarmo keskitetään silmittömään räiskintään. Viholliset hyökkivät edelleen jokaisen kulman ja laatikon takaa, mutta niitä tulee vastaan sellaisia määriä, että aika ei ainakaan käy pitkäksi. Suurinta ärsytystä aiheuttavat kohti liitävät punaiset ammukset, jotka iskevät yllättäen ja syövät yhdellä iskulla yhden neljästä elinvoimapalkista.

Veretön vaihtoehto

Tarinamoodin lisäksi Time Crisisista löytyy myös joukko pikkupelejä, joissa ammutaan erivärisiä savikiekkoja. Oikean värisistä kiekoista saa pisteitä, vääriin osumalla niitä menettää. Savikiekkoammuntaa voi harrastaa yksin tai kaverin kanssa, kahdella pyssyllä kaverukset voivat pelata yhtä aikaa. Persoonattomien ympyröiden rätkiminen ei vedä vertoja pääpelille, mutta kaipa niillä ainakin liipasinsormen saa lämmitettyä ilman verenvuodatusta.

Vaan eivätpä sisäelimet ja veriroiskeet ruudulla muutenkaan vilahtele. Audiovisuaalinen toteutus on Time Crisis 4:ssä kiltisti sanottuna minimalistinen. Varsinkin seikkailuosuuksien kentät ammottavat tyhjyyttään ja muutenkin grafiikka sopisi paremmin peliin, jossa yksityiskohtia ei yksinkertaisesti ehdi jäädä ihailemaan. Kuin 70-luvun toimintaelokuvista reväisty musiikki alkaa käydä hermoille parin minuutin jälkeen ja aseiden äänet ovat säälittäviä tussahduksia.

Kaikessa pölhöydessään Time Crisis 4, ja etenkin sen arcade-osiot, on joka tapauksessa oikein viihdyttävä paketti. Tarina ei juonen puolesta useampaa läpipeluuta kestä, mutta raideräiskintä on juuri niin hauskaa kuin vuosia samaa kaavaa hioneelta tiimiltä voi odottaa. Ohjaimelle soisi vain tulevan paremmin sitä hyödyntäviä oikeita räiskintäpelejä. Verkkosota valopyssyillä vaikuttaa ainakin paperilla houkuttelevalta konseptilta.