Kuuden vuoden tauolta lomalle

Siitä on yli puoli vuosikymmentä, kun Super Mario 64 mullisti maailman ja minä vähät välitin. Marion loikka kolmanteen ulottuvuuteen ei tuntunut sopivan pelisarjan jatkumoon. Kun peliä vihdoin tuli kokeiltua, ei sen vertaista löytynyt pitkään aikaan nykyaikaisten tasopompintojen joukosta. Niin nostalgiseksi en ylly, ettenkö myöntäisi muutaman pelin ohittaneen Super Mario 64:n, mutta tämä on tapahtunut vasta viime vuosina. Kyseisen Nintendo 64 -pelin kaltaista edistysaskelta on vaikea nähdä genren tulevaisuudessa. Uusin Mario ei ehtinyt GameCuben julkaisuun, ja kesäkin on takana, mutta pelin nimen mukaisesti aurinkoinen meno viihdyttää edelleen.

Tarina pyörähtää käyntiin Peachin lähtiessä palvelijoineen lomamatkalle, Mario mukanaan. Mario saa Delfino-saaren asukkailta kylmän vastaanoton ja nämä saattavat putkimiehen oikeuden eteen. Syynä on saarta terrorisoinut viiksivallu, joka aavemaisen läpikuultavassa olomuodossaankin on kuin Marion kaksoisolento. Mariolle annetaan mahdollisuus korjata jäljittelijänsä jäljet ja päästä itsekin pälkähästä. Varjo-Mario on sotkenut talojen seinät graffitein ja jättänyt jälkeensä kaikkialla vellovaa värikästä likaa. Marion uskollisimmaksi apuriksi osoittautuu Fludd-niminen vesipyssy, joka myös katsoo asiakseen neuvoa Marioa vähän joka välissä. Myös Yoshi-dinosaurukset ovat pitkästä aikaa maisemissa, mutta sittenkin valitettavan pienessä sivuroolissa. Tarinalta on turha odottaa sen syvempää sisältöä kuin Marion aikaisemmissakaan seikkailuissa.

Lika on paras huuhtoa ajoissa pois, sillä hirviöt viihtyvät siinä mutta Mario kerää vauriota eksyessään sekaan. Fludd kelpaa paitsi ampumiseen myös liikkumiseen niihin paikkoihin joihin ei hyppimällä yllä. Fluddia voi käyttää erilaisia suuttimia löydettyään vaikkapa leijumiseen vedenpaineen varassa ja rakettisuutin heittää Marion hetkellisesti korkealle ilmaan. Turbolla viritetty Fludd kiidättää Marioa hurjalla vauhdilla niin maalla kun merellä. Ampumisen lisäksi vesipyssyyn voi valita vain yhden erikoisominaisuuksista kerrallaan. Vihollisiin tehoaa yleensä vesi joten ne voi joko suihkuttaa etäältä tai kastella leijumalla yli. Yllättäen monet hirviöt tuhoutuvat myös Marion pomppaamalla niiden päälle.

Paljon uutta, paljon vanhaa, kaikki hyvää

Ohjaimen joka napille tulee töitä, pahamaineista digitaalipadia lukuunottamatta tosin, mutta kaiken kaikkiaan kontrollit oppii hetkessä. Mario tottelee tikkua ja suuntaa kuvakulmasta riippuen pelaajan antamaan osoitteeseen. Jos tikkua ei paina aivan ääriasentoon, pystyy pelihahmon nopeutta säätelemään. Tarkkaa ohjaamista vaativissa paikoissa kannattaakin mieluummin hiipiä turvaan kuin rynnätä suin päin rotkoon. Super Mario Sunshinen täydellisesti toimivat kontrollit paljastanevat puutteita muissa genren peleissä kyseisellä osa-alueella. Myös Super Mario 64:ssa jokseenkin takkuillut uiminen sujuu mutkitta, joten virheistään on ilo syyttä itseään eikä peliä. Kamera on pelin heikoin kohta, mutta sitä oppii ajan mittaan ohjaamaan C-tikulla ja vasemmalla liipaisimella sen saa käännettyä pelihahmon taakse. Liikkeet ovat hyvin pitkälle samat kuin Super Mario 64:ssa, mutta lyönnit on korvattu vesipyssyn mahdollistamilla kikoilla.

Muutenkin Super Mario Sunshinessa on edetty aiempaa Mario-peliä mukaillen. Palkintoina tasojen läpäisystä jaettavat tähdet on korvattu Shine-nimisillä aurinkosymboleilla. Kaikkiaan niitä on 120, mutta yleensä ottaen puoletkin tuosta määrästä riittää loppuvihollisen kohtaamiseen ja lopputekstien rullaamiseen. Keskusaukiolta seitsemään eri saaren kolkkaan levittäytyvä pelimaailma tarjoaa vaihtoehtoisia etenemisreittejä, mutta tehtäviä on syytä suorittaa ahkerasti ja joka kentästä, jotta tarina etenisi kohti loppuhuipennusta. Monet tehtävät toistuvat samantyyppisinä kentästä toiseen, eli luvassa on esimerkiksi kahdeksan punaisen kolikon etsimistä ja varjo-Marion jahtaamista. Yksittäisten pelialueiden päävastustajat eivät nekään yleensä luovuta yhden tappion jälkeen, vaan niitä saa läksyttää useamman Shinen arvoisesti. Vaikka tehtäviä on joka lähtöön, on Super Mario Sunshine turhan helppo läpäistä, ainakin tarinan osalta. Viimeisiä Shine-mitaleja metsästäessä kuluu aikaa runsaammin, mutta useimpia pelaajia tämä tuskin kiehtoo.

Muutamat tehtävät tuovat tarvittavaa vaihtelua Super Mario Sunshinen perusrunkoon. Aina ei voi turvautua Fluddiin ja perinteistä pompintaa muistuttavat esteradat ovat haastavuudessaan virkistäviä, sillä monesta kiperän näköisestä tilanteesta pelastavaa vesipyssyä ei ole käytössä. Esteradat ovat monesti turhauttavia, mutta niissä jaettavat lisäelämät pitävät huolen, ettei game over yllätä. Syvään mereen sijoittuvissa sukellustehtävissä taas on usein hyvä idea, mutta toteutus hankaline kontrolleineen tuntuu jääneen puolitiehen. Silti vesipedon hampaiden peseminen on harvinaisen hauskaa. Kummitustalokin on mahtunut peliin ja tarjoaa pientä pohdittavaa mysteerien muodossa, mutta ei ole pelin muun annin veroista hupia.

Mario on ajan tasalla

Jos peli ei ennakkokuvissa näyttänyt kovin paljon edeltäjäänsä kummoisemmalta, liikkeessä se herää aivan uudella tavalla eloon. Toki tekstuurit ovat pelkistettyjä ja hahmoihin ei ole tuhlattu ylimääräisiä polygoneja, mutta järkevästi käytetyt kuvalliset tehosteet kertovat, ettei Nintendo ole jäänyt junasta, vaan tietää mitä tämän päivän peleiltä vaaditaan graafisesti. Vesi on Super Mario Sunshinen keskeinen elementti ja se on toteutettu kerrassaan loistavasti. Marion pyssyttämä vesi reagoi luonnollisen oloisesti ympäristöön eikä lomasaarta ympäröivä merikään ole aivan kehnosti tehty. Päällisin puolin yksinkertaisen näköisestä pelistä löytää alati uusia riemastuttavia yksityiskohtia. Luontoa sotkeva lika, mustekalojen sylkemä muste ynnä muu on sekin eloisaa tavaraa ja Mario sotkeutuu ja liukastelee astuessaan mönjään. Toteutus on muutenkin laadukasta jälkeä, joskin kamera aiheuttaa paikoin harmaita hiuksia, jos antaa sen häiritä. 60 hertsin tilasta ei ole siitäkään haittaa.

Super Mario Sunshinea voi huoleti käsitellä ihan oikeana jatko-osana maineikkaalle sarjalle, vaikka lomateema on vahvasti näkyvissä. Aiemmat Mario-pelit ovat toistaneet menestyksekkäästi samaa kaavaa, mutta Super Mario Sunshinen erilainen konsepti on virkistävä. Se ei luultavasti takaa yhtä pitkää ikää pelille kuin vaikkapa Super Mario 64:n selkeästi lumi-, tuli- sun muihin maihin jaettu maailma. Silti tulokas onnistuu sekoittamaan turvallisen tuttuja aineksia sopivassa suhteessa niin, että peli ei petä faneja, mutta tarjoaa heille muutakin kuin vanhan lämmittelyä. Aurinkoloma antaa aiheena tilaa jatko-osalle ja totta puhuen Super Mario Sunshine ei hohda uutuuttaan niin kauan, että seuraavaa Mario-peliä jaksaisi odottaa taas vuosikausia. Mutta onko Super Mario Sunshine edeltäjänsä tapaan peli, jolle jokaisen GameCuben omistajan tulisi varata pysyvä paikka kokoelmaansa? Ei epäilystäkään. Vaikka Marion ja kumppaneiden loma alkaa vasta, kun paha on kukistettu, takaa Super Mario Sunshine silkkaa ilonpitoa pelaajille iästä riippumatta.

Nykyään tulee yhä harvemmin pelejä, jotka pitävät otteessaan päivästä toiseen. GameCubelle tälläisiä helmiä on ainakin toistaiseksi vielä valitettavan harvassa, mutta Super Mario Sunshine on heti ensimmäisestä pelikerrasta lähtien täydellisen upea kokemus. Ensimmäisten pelituntien aikana tapaat monia huvittavia hahmoja, opit käyttämään Marion uutta vakiovarustetta, selässä kannettavaa FLUDD-vesisuihkutinta, pääset tutkimaan vapaasti ympäristöä ja muutenkin sukeltamaan täysillä tähän loistavaan seikkailuun.

Harmoniassa on kuitenkin säröjä. Rapakon takaa kantautuneiden tietojen mukaan Mario Sunshinessa on huonot kamerakulmat. Siinä on lisäksi huono grafiikka, lapselliset hahmot ja kaiken huipuksi peli muistuttaa aivan liikaa edeltäjäänsä, 3D-pelit aikoinaan mullistanutta Super Mario 64:ää. Pelattuani tätä Shigeru Miyamoton ja kumppaneiden tuotosta useita kymmeniä tunteja voin kuitenkin todeta useimmat näistä väittämistä vääriksi. Ensinnäkin, grafiikka on kauttaaltaan hyvälaatuista ja sen piirrosmainen ote soveltuu mainiosti pelin yleistunnelmaan. Piirtoraja on paikoitellen hämäävän kaukana ja ruudulla voi samanaikaisesti olla tusinoittain erilaisia hahmoja sekä objekteja ilman minkäänlaisia ongelmia. Toiseksi, kamerakulmat muodostuvat harvoin ongelmaksi. Keltaisen C-tatin avulla pelaaja pystyy vaivattomasti kontrolloimaan Marion ympärillä pyörivää kuvakulmaa ja L-olkapäänappulasta voi lisäksi keskittää kameran suoraan sankarimme taakse. Pienen harjoittelun jälkeen pelaaja kontrolloi kameraa kuin vanha tekijä ja pystyy manipuloimaan sen useimmissa paikoissa haluamaansa kulmaan. On kuitenkin myönnettävä, että kamerasysteemi ei ole täydellinen ja kuvakulmat menevät tietyissä kentissä helposti vaikkapa seinien sisään. Silti tälläiset ongelmat ovat vain pieni särö muuten niin täydellisessä pelimaailmassa, jonka kuorruttaa loppuun asti hiottunut pelattavuus.

Kyllä, Super Mario Sunshine muistuttaa hyvin paljon Nintendo 64 -edeltäjäänsä. Sen rakenne on hyvin samanlainen N64-inkarnaation kanssa ja etenkin kenttäsuunnittelussa on havaittavissa useita samankaltaisuuksia. Ehkäpä juuri tästä syystä SMS tuntuukin samanaikaisesti vanhalta tuttavuudelta ja kokonaan uudelta kokemukselta. Tämä on hieno asia ja kaikki seitsemän jättimäistä kenttää eri alueineen ovat hyvin persoonallisia sisältäen omat teemansa. Jokainen rata on survottu täyteen kerättäviä shinejä sekä erilaisia kolikkoja, joten tekemistä riittää taatusti. Pääseikkailun menee todennäköisesti läpi noin parissakymmenessä tunnissa pelaajan taitotasosta riippuen, mutta kaiken peliin piilotetun etsiminen ja kerääminen nostaa elinkaaren uskomattomiin mittoihin. Pitkään aikaan mikään videopeli ei ole aiheuttanut minulla Sunshinen kaltaista addiktiota, joka pakottaa keräämään vielä sen yhden shinen.

Super Mario Sunshine tekee minut iloiseksi. Peli on hauska, viihdyttävä, sisältää paljon pelattavaa ja on erinomaista jatkoa vuosien takaiselle edeltäjälleen. Se ei kuitenkaan ole täydellinen. Muutamat sinne tänne jääneet pikkuvirheet on kuitenkin helppo antaa anteeksi, jos kyseessä on tämän luokan laatujulkaisu. Jos sinulla on GameCube, sinun on suorastaan pakko marssia pelikauppaan Nintendo-hyllyn luokse ja poimia sieltä mukaasi tämä peli. Jos sinulla taas ei Nintendon uutta konsolia vielä ole, Mario on paras syy tähän mennessä hankkia kuutio kotiin. Se on paras suositus, jonka pelille voi antaa. "Esa Mäkijärvi, pisteet 9½".

Nintendo pisti pelimaailman raapimaan päätään GameCuben julkaisun aikaan jättämällä pois aina pakollisena pidetyn ensimmäisen Mario-pelin. Sen sijaan sukua tuurasi Marion veli, Luigi. Nyt kuitenkin vihdoin ja viimein Mario sai oman ansaitsemansa videopelin Cubelle. Perinteitä osittain rikkovassa Super Mario Sunshinessa Mario pistetään Delfino-saaren roskaamisesta epäiltynä siivoamaan FLUDD-vesipyssytietokoneen avulla koko saari tuosta maalin kaltaisesta moskasta, ja hankkimaan takaisin hävinneet Shine-esineet.

Peli muistuttaa hyvin pitkälti Nintendo 64:ltä tuttua, Mario 64:ää. Ohjaaminen liikkeineen on samankaltaista, ratasuunnittelusta, äänimaailmasta ja yleiskuvasta puhumattakaan. Niin kamerakulmat kuin grafiikkakin edustavat myös samaa tyyliä, joskin niitä on paranneltu roimasti. Varsinkin jälkimmäinen on kokenut uskomattoman muutoksen. SMS:n vesiefektit, piirtoetäisyys, tekstuurien ja polygonien pyöreys, pehmeys ja niiden käyttö - aivan kaikki - on moista hemmottelua jota silmäsi eivät ole kokeneet pitkään aikaan, elleivät ikinä. Äänimaailma on säilynyt yhtä pirtsakkaana kuin Mario 64:ssäkin; musiikit pistävät viheltämään ja Marion iloiset huudahdukset vääntävät suuta joko ylös- tai alaspäin.

Itse kontrollit uppoutuvat selkärankaan heti ensiminuuteilta lähtien, kuten hyvässä tasohyppelyssä pitääkin. FLUDDin käytön oppii nopeasti ja sillä leikkiminen on yhtä hupia aina pelin loppuun asti. Kameran kääntäminen on tehty Mario 64:ää vastoin portaattomaksi. Siinä missä Mario 64:ssä jouduit valitsemaan kuvakulman tietyistä paikoista, voit nyt pyöritellä sitä itse miten haluat, mihin haluat. Toisaalta vapaa kamera tuo myös mukanaan haittansa. Se nimittäin on välillä liiankin vapaamielinen ja pyörii itse minne haluaa. Joskus se taas jää rasittavasti seinän taakse ja joskus se ei mene millään mihin sen haluaisi menevän. Tästä pääsemmekin yhteen Mario-peleistä tuttuun ongelmaan, hermojen menettämiseen. Tämä on varsinkin uusimmassa tulokkaassa esillä niin, että sivustaseuraajatkin varmasti huomaavat. Kirosanojen käyttö saa uusia ulottuvuuksia, kun huudat äänihuulesi pihalle kuinka "tuo idootti kuolee noin helposti" tai "miten se ei voinut mitenkään hypätä tuolle kielekkeelle". Marion "Mamma mia" -tokaisutkaan eivät auta asiaa alkuunkaan, vaan saavat nekin oman osansa vihaa, "hemmetin spagetinpurija".

Kaiken kaikkiaan 120 Shinea mitä erilaisimpine tehtävineen saa pelin kestämään kymmeniä tunteja. Toki pelin pääsee läpi ennen kuin on kerännyt kaikki Shinet, mutta vasta kun olet selvittänyt kaikki salaisuudet ja saanut jokaikisen Shinen, voit rehellisesti olla ylpeä itsestäsi. Mario täyttää kaikki sille asetetut laatuvaatimukset ja ilahduttaa asioilla mitä et osannut odottaakaan. Kyseessä on varma hittipeli, jota voi suositella kaikenikäisille. Mikäli omistat Cuben, tämä on pakko-ostos. Jos et, mene suorinta tietä kauppaan, osta Cube äläkä missään nimessä unohda Super Mario Sunshinea hyllylle. "Griever, pisteet 9+".