Master Chief katsoo taivaisiin

Paavin Xbox Live -muistelmat

Olemme kokoontuneet tänään muistamaan hyvän ystävän poismenoa. Kuuden vuoden yhteisen taipaleen jälkeen näin sopivaksi kirjoittaa aiheesta pienen muistopuheen.

En tarkalleen sanottuna muista, miksi päätin hankkia Xbox Liven vuoden 2003 lopulla. Meillä oli tuolloin käytössä vielä ISDN-yhteys, joten samalla hankintalistalle päätyi laajakaista. Olimme vieläpä muuttamassa toiselle paikkakunnalle seuraavana kesänä. Jostain kumman syystä halusin kuitenkin maksaa asennusmaksut ja taistella toimimattoman yhteyden kanssa joulupyhien yli – vain saadakseni Xboxin verkkoon.

Ostin Xbox Liven aloituspakkauksen, johon kuului 12 kuukauden tilauskoodin ohella demolevy ja Project Gotham Racing 2:n kokoversio. Näyte-DVD:lle kuuluneet MechAssaultin ja MotoGP:n kokeiluversiot olivat varmasti monille se unohtumaton neitsytmatka Xbox Liven maailmaan. Minä tyydyin lähinnä kokeilemaan kumpaakin kertaalleen, olihan taskussa jo täysiverinen verkkotuella varustettu ajopelikin. Yhdelläkään tutullani ei ollut Xbox Live –tunnusta, joten tuntemattomien pelaajien sekaan sukeltaminen arvelutti hieman. Yllätyin kuitenkin, kuinka helposti PGR2:n virtuaalikaupunkien kaduilta löytyi samanhenkistä seuraa. Monien tuolloin kohdattujen pelaajien tunnukset ovat edelleen ystävälistallani. Tietyissä määrin puutteellisista ominaisuuksistaan huolimatta PGR2 oli mitä mainioin ensimmäinen Xbox Live –kokemus.

Nürburgringin pitkillä vedoilla törmäsin myös ”livettäjille” tyypilliseen ongelmaan. Istuin sängylläni ajamiseen uppoutuneena, kun kuulokemikrofonin johto ujuttautui salakavalasti polveni alle. Nopea ojentautuminen taaksepäin ja korvan takaa kuului äkäinen napsahdus: headsetin pidike pamahti poikki. En suinkaan ollut maailman ainut kyseiseen ongelmaan törmännyt ihminen. Kuulokemikrofonin sankaan yhdistävä klippi oli suorastaan pahamaineisen heikkotekoinen, eikä niskasankaratkaisukaan ollut välttämättä paras mahdollinen. Liimalla ja teipillä kaikki kuitenkin korjaantui, ainakin melkein. Lopulta päädyin ostamaan uuden mikrofonin, joka ehti sekin rikkoutua ennen Xbox 360:n julkaisua. Muistan riemuinneeni hiljaa sydämessäni, kun uuden konsolin kuulokemikrofonin kerrottiin pitäytyvän perinteisemmässä pääsangassa.

Monilla muilla Xbox Live -neitsyyden vei joko Midtown Madness, Ghost Recon tai Unreal Championship, joista riittääkin varmasti nostalgista kerrottavaa yömyöhäisistä matseista, väijytyksistä ja kansainvälisistä seikkailuista. Vai mitä Killi?

Kissa ja hiiri, vakooja ja vartija

Xbox Live -urani seuraava suuri tapaus olikin Splinter Cell: Pandora Tomorrow. Sarjan ensimmäinen osa tunnettiin tiivistunnelmaisena yksinpelinä, joten jatko-osan erinomainen moninpeli onnistui yllättämään positiivisesti. Verkkopeliin kuului toki mielenkiintoisia bugeja, eihän Ubisoft olisi muuten ansainnut lempinimeä Bugisoft. Kahden vakoojan ja vartijan väliset taistelut tarjosivat piristävän erilaista ja yllättävän monimutkaista toimintaa. Kenttäsuunnittelu (Deftech Belew, Museum, Mount Hospital, Warehouse – nuo nimethän ovat vieläkin hyvin muistissa) ja osapuolten erilaiset ominaisuudet asettivat mielenkiintoisia haasteita molemmille hahmoille. Oli huikaisevan jännittävää hiiviskellä välikattolevyjen päällä ja väistellä vartijoiden asettamia ansoja. Toisaalta palkkasoturin saappaissa sai jatkuvasti pälyillä ympärilleen – vakoojien katseen saattoi tuntea niskassaan aina, eikä koskaan tiennyt, missä ne mokomat oikein väijyivät. Huijatuksi tuleminen tuntui poikkeuksellisen nöyryyttävältä, mutta tiukan matsin voitoksi kääntäminen palkitsi sitäkin enemmän.

Moninpeliin julkaistiin myöhemmin myös lisäkenttiä. Ensimmäinen ostamani maksullinen laajennus sisälsi River Mallin (hieno kenttä) ja hämärän pankkikartan, josta en erityisemmin piitannut muistikuvieni mukaan. Vielä myöhemin sama meininki jatkui Chaos Theoryssa muutaman tuoreen kikan ja entistä isompien kenttien turvin. Olin sanalla sanoen pettynyt, kun Ubisoft päätti ensin pilata moninpelin ja sen jälkeen leikata sen pois kokonaan Convictionista. Vielä ei ole myöhäistä korjata virheitä!

Kesän kuumimmista Xbox Live –sessioista vastasi kuitenkin todennäköisesti RalliSport Challenge 2, joka vetosi suomalaiseen rallikansaan erinomaisesti. Henkilökohtaisesti en niinkään tykästynyt perinteisiin erikoiskoemallin koitoksiin vaan vietin mieluummin aikaani rallikrossin puolella. RalliSport Challenge 2 oli ensimmäinen niistä kahdesta pelistä, joissa olen innostunut tosissani hinkkaamaan hyviä tuloksia. Se toinen on luonnollisesti Trials HD, mutta ei siitä sen enempää. NapaKetun kanssa saatoimme vetää yli sadan kierroksen vetojakin Pretzelin supernopealla radalla. Mud Bogissa sijoitus oli parhaimmillaan 20. parhaan joukossa, vaikka edelle mahtui pari huijariakin. Perinteisiä kilpailuja ei tietenkään sovi unohtaa, sillä pelin muikea vahingonmallinnus suorastaan pakotti toisinaan heittämäänylimääräistä volttia.

Syksyllä vauhdikkaampaa ajelua tarjosi Burnout: Takedown. Kolaririkkaita kisoja riivasi monille alkuaikojen Live-peleille tyypillinen ailahteleva nettikoodi, mutta viihdetta piisasi silti. Samalla peli oli Electronic Artsin ensimmäisiä Xbox Live -pelejä, kun Microsoft ja EA olivat saaneet solmittua jonkinlaisen yhteistyösopimuksen.

Kautta lammasliivien!

En ostanut Xboxia Rallisport Challengen, Burnoutin tai Splinter Cellin vaan Halo: Combat Evolvedin takia. Odotus oli luonnollisesti kova, kun illat alkoivat pimentyä syksyllä 2004 ja jatko-osan julkaisu lähestyi vääjäämättä. Olin kuitenkin henkisesti valmistautunut tyystin kampanjan pelaamiseen. Ajatus Halo 2:n moninpelistä ei herättänyt mitään erikoisia fiiliksiä – nykyään se nostattaa mielen syövereistä erittäinkin nostalgisia ajatuksia. Ensimmäisen, kampanjatäyteisen pelipäivän lomassa päätin kuitenkin kokeilla moninpeliä. Minulla ei ollut oikein minkäänlaista käsitystä verkkopelin ominaisuuksista, mikä tuntuu hassulta varsinkin näin nykykantilta katsottuna. Päädyin pomppimaan hetkeksi Coagulationin nurmille Custom Gamen merkeissä. Yllätyksekseni mukaan liittyi ystävälistalta toviksi ylimääräinen pelaajakin, mutta eipä tuosta mitään erikoisempaa päässyt syntymään.

En osaa sanoa, missä vaiheessa haksahdin täydellisesti Halo 2 -moninpelin koukkuun. Todennäköisesti pääsin vetämään useampia sessioita hyvässä seurassa ja se oli menoa. Aktiivisen pelaajayhteisön seasta tapasin useampia uusia kasvoja, joiden avustuksella meriittilistalle alkoi kertyä uusia tappoja. Samalla monista kehittyi pidempiaikaisia ystäviä. Lopulta innostus yltyi niin kovaksi, että päätimme tehdä riemusta soikeana legendaarisen kamalan hyppyvideon. Se toimi lähtölaukauksena suuremmalle videoinnostukselle, joka oikeastaan kulminoitui Halo 2:n aikana Livegamersin videokilpailua varten väännettyyn ja tylsällä ruotsintunnilla käsikirjoitettuun Chronicles of Ryback: Escape from Chulakiin.

Kilpailusta tuli voitto, vaikka taakse jäikin rehellisesti sanottuna kaikin puolin parempi teos. Muistan ottaneeni videota kohtaan annetun kritiikin vähän liiankin henkilökohtaisesti ja flippailleeni kuvausprosessin aikana kerran jos toisenkin ”näyttelijöille” sekä tietokoneelle tungettelevalle veljelleni. Kuvausten aikana nimittäin sattui yhtä sun toista. Chronicles of Rybackin lukuisat eri kehitysversiot ovat edelleen taltioituna kiintolevylleni, sillä videota voisi pitää Lammasliivi Productionsin esikoisprojektina – tosin aikaisemmin tuli tuotettua joitakin erikoisempia videoita, joihin saattaa liittyä lammasliivit, salibandymaila, Ullavan Kilpa -lippis, kissoja ja kylpytakki.

Sattumia

Halo 2:n pelaaminen jatkui vielä pitkälle Xbox 360:n aikakaudellekin, sillä Microsoftin uutukaiskonsolilta puuttuivat pitkään todelliset verkkopelihelmet. Halo 2 pitkälti määritteli sen tavan, jolla räiskintäpelejä jauhetaan verkossa vielä nykyaikanakin. Jo tuolloin tärkeässä asemassa olivat verkkopalvelun sosiaaliset aspektit: monet käyttivät Halo 2:n moninpeliauloja chat-huoneina esimerkiksi urheilua seuratessa tai World of Warcraftia pelatessa. Tuolloin Party Chatin kaltaiset hienoudet olivat vielä kosteita unia Xbox-pelaajille.

Microsoftilla oli vanhan Xboxin aikana tapana jakaa kahden kuukauden Xbox Live -kokeilutilauksia pelien mukana. Monet pelaajat tarttuivat tilaisuuteen ja onnistuivat välttelemään verkkopelaamisesta maksamista viimeiseen asti. Ikävänä varjopuolena pelaajatunnukset vaihtelivat miten sattuu ja erityisesti Halo 2:n verkkopelissä näkyi kovien pelimiesten ”kakkostilejä” alhaisemmilla taitotasoilla. Itsekin alennuin kerran tähän vitsimielessä kaverin kanssa. Tealc 0f Chulakin ja Jack 0 Neillin Halo-taidot levisivät pian koko maailman tietoisuuteen. Lopulta seuraamme lyöttäytyi skottilainen Tähtiportin ystävä, joka sai luvan kantaa nimeä Danie1 Jackson.

Kahden kuukauden tileihin liittyi vielä sellainenkin hauska seikka, että ne piti osata peruuttaa ajoissa konsolin asetuksista. Muuten joutui pirauttamaan Xbox Liven englanninkieliseen asiakaspalveluun. Näin kävi muun muassa minulle. Muistan vielä varsin elävästi, kuinka yritin tavuttaa järkevästi ”Tealc 0f Chulakia” hassulla murteella puhuneelle asiakaspalvelijalle. Hikisen väännön jälkeen hän onnistui löytämään tunnuksen tietokannoista ja peruuttaminen onnistui. Auta armias niitä, jotka ovat lykänneet tunnuksiinsa kilokaupalla äksiä ja muita ihmeellisyyksiä.

Halo 2:n yhteydessä on vielä muistettava lausua sananen lisäsisällöstä. Peliin julkaistiin peräti 11 lisäkenttää, viimeisimmät kesällä 2007. Näitä kahta viimeistä karttaa lukuun ottamatta kaikki tulivat saataville ilmaiseksi muutaman kuukauden viiveellä. Kun Xbox Live ja konsolien verkkoriistopalvelut ovat yleensäkin kehittyneet, on tällainen käytäntö jäänyt elämään enää pelaajien muistikuvissa. Ikuisesti maksullinen sisältö raastaa pahasti konsolien verkkopelaamista nykypäivänä.

Niin ja ne huijarit… noh, yritetään pysyä positiivisissa asioissa!

Turnauskestävyyttä

Halo 2:n pelaaminen saattoi jatkua pitkään, mutta siinä rinnalla käväisi useitakin pelejä. Näistä merkittävin oli Pro Evolution Soccer 4. Superin futissarjan saapuminen Xboxille otettiin riemulla vastaan, eikä vähiten verkkopelin takia. Nettikoodi ja muut ominaisuudet jättivät vielä nelososassa toivomisen varaa, mutta asenneruuvia hieman hiplaamalla pelistä saattoi silti nauttia täysin siemauksin.
Eriytisesti PES4:n ja myöhemmin hitusen myös PES5:n kohdalla ikimuistoiseksi kokemukseksi muodostuivat verkossa pelatut liigat ja turnaukset. Olihan näitä aikaisemminkin koettu, eikä vähiten Jaffa Troopersin huikean klaaniorganisaation kautta. ESPN NHL Hockeyn eli sen 2k4-painoksen parissa jauhoin liigaa Columbus Blue Jacketsilla, eikä menestys ollut hirvittävän hyvää. Muistan heittäneeni vitsiä Rick Nash -nimisestä tunarista, joka myöhemmin olikin mukana kaatamassa Suomea arvokisoissa useaan otteeseen.

Jalkapallokentillä parhaiten mieleen jäi Sivistyneen Peliseuran järjestämä SPS-liiga ja -cup. Joukkueenvalintaprosessia päädyin ottamaan Liverpoolin. Kauden aloitus oli erittäin kankea, mutta vaikeuksien kautta minulle ja maksa-altaan futareille kertyi erityinen suhde. Kauden noususuhdanne huipentui huikeaan cup-finaaliin, joka päättyi vasta rankkukipailulla kahden maalintäyteisen osaottelun jälkeen. Myöhemmin vastaavanlainen suhde kehittyi Australian kanssa hieman samankaltaisen prosessin kautta: maajoukkueturnauksessa parhaat valintavuorot jäivät saamatta, joten Australia tuntui erinomaiselta valinnalta. Turnauksessa edettiinkin pitkälle, mutta voittoon asti rahkeet eivät riittäneet. Kengurumaan futisjengillä tuli otettua yhteen NapaKetun Uruguayn, Mr Fuxxxin Norjan ja Etelä-Korean sekä monien muiden tiukkojen joukkueiden kanssa useampaankin kertaan. Nopeasti Xbox Liven jalkapallokansa oppi tuntemaan Vierin vähemmän kuuluisan veljeksen mahdin.

Näyttääkö se viheriäistä vai punasta?

Vuosien varrella tuli luonnollisesti jauhettua tai kokeiltua toki muitakin pelejä, mutta nämä mainitut kokemukset nousevat selkeimpinä esille mielen syövereistä. Ehkä tämän avautumisen jälkeen asiaan perehtymätönkin ymmärtää, miksi alkuperäisen Xbox Liven sulkemista voi pitää erään, joillekin ihmisille tärkeän aikakauden päättymisenä. Tarkoituksenani ei ollut tehdä syvällistä analyysiä Xbox Livestä, sen merkityksestä peliteollisuudelle tai lakkauttamiseen liittyvistä ilkeistä implikaatioista vaan enemmänkin henkilökohtainen katsaus menneisiin vuosiin. Sellaisen voi hyvillä mielin päättää tuttuun ja turvalliseen videoon, vaikka nimi ei ehkä tähän tilanteeseen parhaalla mahdollisella tavalla istukaan:Green Light.

Kiitos.

 

Kirjaudu kommentoidaksesi