Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Kula World

Pyhä yksinkertaisuus

Yksinkertaisuus on parhautta. Olen viime aikoina pelannut Kula Worldia, PlayStation Storesta lataamaani ongelmanratkaisupeliä. Siinähän ohjataan rantapalloa fysiikan lakeja uhmaavien kenttien läpi. Wikipediassa lukee seuraavaa: "Pelin tarkoitus on etsiä kenttään piilotettu avain, tai avaimet ja ohjata pomppiva rantapallo maaliin ennen kuin tiimalasin aika on kulunut loppuun. Kannattavaa on myös kerätä hedelmiä ja rahaa. Kun hedelmiä on kerännyt viisi, pääsee bonus-kenttään. Kentistä löytyy myös tiimalaseja, jotka voivat kuluneesta ajasta riippuen lisätä tai vähentää aikaa. Kaikista kerättävistä esineistä saa pisteitä. Joissain kentissä on myös erilaisia ansoja, kuten piikkejä ja hajoavia alustoja. Kenttä alkaa alusta, jos pallo puhkeaa, putoaa tai aika kuluu loppuun. Jokainen epäonnistuminen vähentää pelaajan pisteitä, ja jos pisteet loppuvat, peli päättyy. Pelissä on sekä yksin- että kaksinpeli mahdollisuus ja se sisältää yli 150 kenttää."

Tämä taitaa olla turhan monimutkaisesti sanottu. Useimmat videopelitkin kärsivät yksinkertaistamisen puutteesta. Mitä suurempi peli on kyseessä, sitä epätoivoisemmin se usein yrittää olla Hollywood-elokuva. Melodraamaa tai puolivillaista toimintajuonta seuratessa tulee monesti mieleen, että eikö tämänkin olisi voinut jättää pelaamatta. Hiljattaisista julkaisuista muun muassa Resident Evil 5 ja Silent Hill: Homecoming ovat sortuneet yliyrittämiseen. Kelpo pelejä ne toki ovat molemmat, mutta juonissa olisi paljon hiomisen varaa.

Yksinkertaisista ideoista ja konsepteista on syntynyt monta hienoa peliä: Kula World, LocoRoco, Rez, Meteos, Lumines ja Samba de Amigo ovat vain muutama esimerkki. Toisaalta esimerkiksi Final Fantasy VII:n ja Metal Gear Solidien kaltaiset eeppiset pelit osoittavat, ettei videopeleillä aina mene sormi suuhun suurten juonikokonaisuuksien kanssa.

Videopeli on taidemuotona vielä lähtökuopissa. Kohoavien tuotantobudjettien ja pelitalojen keskittymisen takia näyttää ja tuntuu siltä, että yksinkertaisuus on valttia. Vanhat hyvät pelit on jo myyty moneen kertaan uusissa kuorissa. Peliteollisuus tarvitseekin innovatiivisia pelinkehittäjiä, jotka vievät tuoreilla ideoilla yksinkertaisuuden käsitettä eteenpäin.

Kirjaudu kommentoidaksesi