Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

LEGO City: Undercover

Lego-pelit ovat olleet erityisesti nuoremman pelaajakunnan suosikkeja eri alustoilla. Kuinkas nyt suu pannaan, kun uusin tuotos on ottanut häpeilemättä mallia GTA:sta ja se on julkaistu vain Wii U:lle?

Kuulin kytän kohellukset

Chase McCain on poliisi, jonka työtavat eivät aina mukaile lain pykäliä. Chase on kuitenkin tehokas pakkaus, jonka apua tarvitaan rikollispomoksi epäillyn ja vanhan vihollisen, Rex Furyn nappaamisessa. Sankarimme eteen tulee kuitenkin runsaasti muita sivutehtäviä, ennen kuin rikollisliigan salat alkavat aueta.

McCain on pohjimmiltaan peitekyttä, joten tarinan edetessä sankarimme hallitsee uusia naamioitumisvaihtoehtoja. Samalla jokaisella valeasulla on omat erikoisominaisuutensa. Poliisista muovautuu tarpeen tullen vaikkapa pesunkestävä rosvo, jonka sorkkarauta tulee tarpeeseen lukittujen ovien avaamisessa.

Keräilijälle tekemistä

Lego-kaupunki on vapaasti koluttava hiekkalaatikko, mutta tarinassa pääsee eteenpäin suorittamalla poliisilaitokselta annettuja pää- ja varsinkin sivutehtäviä. Tehtävät eivät ole kovin vaikeita, mutta paikkojen nuuskimiseen ja paikasta toiseen siirtymiseen kuluu mukavasti aikaa. Samalla pienenä kauneusvirheenä latausajat ovat tehtävien välillä kummallisen pitkät. Kärsimättömälle (tai vapaa-ajan puutteesta kärsivälle) pelaajalle odottelu voi käydä hermoille,

Pelin maailmassa voi kulkea paitsi jalan, myös autoilla tai muilla kulkuneuvoilla. Jos omalle kulkuneuvolle käy köpelösti seiniin törmäillessä, voi vastaantulijalta lainata kotteron kuin kotteron tehtävää varten. Ja mikä parasta, pakkolainaamisesta ei joudu vastuuseen. Legomaailmaan kuuluu olennaisena osana totta kai myös legopalikoiden kerääminen. Tarpeeksi niitä kerättyään voi tilanteen niin vaatiessa rakentaa vaikkapa purtilon, jolla pääsee pyörähtämään esimerkiksi tarinaan kuuluvalla vankilasaarella. Pahimmille tai parhaimmille keräilijöille on luvassa kymmeniä tunteja ruutuaikaa.

Vaikka meno yltyy välillä kiivaaksi hyvisten ja pahisten välillä, ovat kehittäjät onnistuneet luomaan pelistä asiaankuuluvan väkivallattoman. Taistelut loppuvat usein lyhyeen, kun McCain heittää rosvot kanveesiin ja lyö samantien käsirautoihin.

GamePadista on moneksi

Wii U:n GamePadin hyödyntäminen on olennainen osa LEGO City: Undercoverin viehätysvoimaa. GamePad toimii puhelimena, navigaattorina ja salaisten tavaroiden etsimiseen soveltuvana skannerina. Halutessaan puhelut kuuluvat pelkästään GamePadista ja näinkin yksinkertainen idea tuo muutenkin hilpeään peliin hauskan tunnelman.

Visuaalisesti LC:U on nätti ja selkeä, mutta paikoin esiintyvä ruudunpäivityksen putoaminen haittaa, tosin (ja onneksi) vähäisissä määrin. Ääninäyttelijät sen sijaan hoitavat hommansa mallikkaasti ja dialogi tukee mainiota, humoristista käsikirjoitusta. Hahmojen äänet ovat osuneet nappiin eikä yksikään niistä edes ärsytä. Se on hieno saavutus perheen nuoremmille suunnatussa pelissä.

Yksin Wii U:lla

LEGO City: Undercover on komea kokonaisuus, jonka kruunaa käsittämättömän hersyvä, kaikenikäiselle ja monella tasolla toimiva huumori. Klassikkoelokuvat saavat osansa näppärän parodioinnin ansiosta, mutta jo muutamat one-linerit pakottavat hekottelemaan pitkin matkaa.

Täydet pisteet jäävät nyt saamatta moninpelin puuttuessa. LEGO City: Undercover on siitä huolimatta mainio esimerkki Wii U:n vahvuuksien hyödyntämisestä ja nouseekin konsolin tämän hetken valikoiman kärkisijoille.

Galleria: 

Kommentit

Suomeksi: System seller. Ainakin tähän talouteen.

^näin, jos haluaa laittaa päälle parisataa €uroa yhteen peliin.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi