Ranskalainen Remember Me kuuluu niihin peleihin, jotka todennäköisesti saavat vähemmän huomiota kuin ansaitsisivat. Pelillisesti se ei tuo lajityyppiinsä juuri mitään uutta, mutta puute paikataan kiinnostavalla tarinalla muistojen manipuloimisesta. Noin kahdeksan tuntia kestävän kokemuksen aikana huomaa lukuisia puutteita, mutta on todennäköisesti valmis katsomaan niitä läpi sormien. Tässä vaakakupissa positiiviset asiat painavat enemmän. Remember Me saattaa olla yksi kuluvan vuoden yllättäjistä.

Vuonna 2084 Pariisi on nimetty uudelleen Neo-Pariisiksi, ja elämä on varsin erilaista kuin nykyään. Suurin bisnes tehdään myymällä toisten muistoja, jolloin on helpompi ymmärtää asioita kanssaeläjän näkökulmasta. Harmillisesti muistoja voidaan myös muuttaa tai poistaa kokonaan. Pisteenä iin päällä prosessiin voi addiktoitua ja tulla hulluksi. Tällaista liiketoimintaa pyörittävä firma Memorize hallitsee käytännössä koko maata yksinvaltiaan ottein. Kaikille tämä ei tietenkään käy, ja vastarintaliikkeen jäseniä kutsutaan - ei terroristeiksi vaan - erroristeiksi. Pelaaja asetetaan Nilin-nimisen erroristin saappaisiin, joka herää Bastillen vankilasta muisti osittain tyhjennettynä. Haparoivan paon jälkeen alkaa matka, jonka tavoitteena on vaatimattomasti tuhota Memorize ja pelastaa maailma. Tarina ei onneksi ole näin yksinkertainen. Kerronnan edetessä pohditaan moneen otteeseen, kuka onkaan oikeassa ja oikeuttaako hurskas tarkoitus kyseenalaiset toimintatavat. Muutakin mutkistavaa tulee vastaan, ja juuri nämä koukerot pitävät pelaajan otteessaan. Keskivaiheilla tapahtuu puuduttava notkahdus, mutta onneksi loppuratkaisu paikkaa puutteen lähes täysin. Viimeisen välivideon jälkeen tarina on saanut tyydyttävän päätöksen, mikä on harvinaista tänä jatko-osien luvattuna aikana.

Remember Me on tiukassa putkessa etenevä kolmannen persoonan toimintapeli, jossa Batmanin Arkham-peleistä lainatut taistelut vuorottelevat akrobaattisten tasoloikkaosuuksien kanssa. Lineaarisuus jopa hieman ahdistaa, sillä turmeltunut Neo-Pariisi on saatu näyttämään erittäin mielenkiintoiselta ja se suorastaan kutsuu tutkimaan itseään. Pelin maailmassa olisi ollut ainesta täysimittaiseksi avoimen maailman seikkailuksi Grand Theft Auton ja Assassin’s Creedin malliin. Tiukka putkimaisuus pitää kuitenkin huolen siitä, että kokonaisuus pysyy helposti tekijöiden tarkoittamissa uomissa. Graafisesti Remember Me on hivenen muovisen oloinen, mutta toisaalta se kierolla tavalla sopii tarinaan. Yksityiskohtia on maisemissa erittäin runsaasti. Äänimaailma on kohdallaan, joskin olisin toivonut enemmän taustaääniä tekemään maailmasta vieläkin eloisamman tuntuisen. Suurin osa ajasta kuunnellaan muutaman päähenkilön välistä dialogia, joka on varsinkin Nilin monologeissa hyvin pohdiskelevaa. Sivuhahmojen sanomiset sen sijaan eivät aina ole ihan sieltä terävimmästä päästä, mutta onneksi rimanalitukset eivät onnistu pilaamaan kokonaisuutta.

Aukeiden ja putkien vaihtelu

Tarinan kannalta tärkeintä ja samalla koko pelin omaleimaisinta antia ovat ihmisten muistoja muuttavat osiot. Käytännössä tämä tarkoittaa välivideon kelaamista eteen ja taakse, jonka aikana ennalta määrättyjä kohteita voi muuttaa. Esimerkiksi pöydällä lojuvasta käsiaseesta voi poistaa varmistimen ja katsoa, miten se vaikuttaa lopputulokseen. Pelillisesti muistojen peukaloimisosiot ovat hivenen köyhiä, mutta niiden arvo on toisaalla. Ajatusleikkinä muistojen manipulointi on kutkuttava, mutta oikeassa elämässä sellainen olisi kauheaa. Suurin osa ihmisistä kuitenkin halunnee muistojensa vastaavan todellisia tapahtumia, koska se jos mikä mahdollistaa virheistä oppimisen. Tätä teemaa pelin edetessä käsitellään useampaankin otteeseen.

Kenttäsuunnittelu on liian ennalta arvattavaa: kapeissa putkissa loikitaan tasolta toiselle, ja aukealle astuttaessa alkaa taistelu. Aseettomana ottelevan Nilinin onnistuminen edellyttää vastustajien priorisointia ja jatkuvaa ympäristön tarkkailua. Järjestelmä pakottaa pelaajan tiettyyn muotiin, mikä on häiritsevän rajoittavaa. Itse haluaisin keskittyä pieksämään yhtä vihua kerrallaan, mutta jostain syystä on aina pakko iskeä yhteen pahikseen pari iskua, siirtyä seuraavaan ja jatkaa kierrosta siihen asti, kunnes kaikki vihut siirtyvät ajasta iäisyyteen peräkkäin. Vihollisia on yhteensä 14 erilaista, joten vaihtelua on paperilla riittävästi. Käytännössä tappeluista tulee kuitenkin ennen pitkää puuduttavia, koska pitkien ja hienojen iskuyhdistelmien tekeminen on vaikeaa eikä niistä saatava hyöty useinkaan ole vaivan arvoista. Tappelut ovat siten vain pakollisia hidasteita. Nilin saa ajan kuluessa kourallisen erikoishyökkäyksiä, kuten kädestä ammuttavan latauksen Marvelin Rautamiehen tyyliin ja kyvyn muuttua vähäksi aikaa näkymättömäksi. Kaikilla pieksentäkeinoilla on hauska leikkiä hetken, mutta lopulta tarina on se, joka kantaa Remember Me’tä eteenpäin.

Ohjaus on pääasiassa hyvä, mutta tasoloikkaosuuksiin Nilinin ovat ajoittain liian suurpiirteisiä. Ei ole harvinaista loikata maalistaan ohi, koska sattuu olemaan hyppyhetkellä rintamasuunta hieman sivussa. Myös kamera aiheuttaa ongelmia, mutta yllättäen vain taisteluissa. Kuvan ulkopuolelta tulevat iskut tuntuvat aina epäreiluilta ja ärsyttäviltä.

Remember Me on kunnianhimoinen ja siinä on aivan omaa ajatustaan, mutta toteutus ei ole yltänyt vision tasolle. Kaikki kuitenkin toimii varsin hyvin ja pelikokemus on siten nautittava. Toivottavasti myyntiluvut ovat riittävän suuret ja saamme aikanaan jatko-osan, vaikka Nilinin tarina ei sellaista kaipaakaan. Neo-Pariisin maailmassa on kuitenkin ainesta vaikka mihin. Remember Me on vahva kolmen tähden peli ja ehdottomasti kokemisen arvoinen.