Morgan ja hirviö

Mitä jos Twin Peaks olisi ihan järkyttävää jöötiä?

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että hyvän tarinan vuoksi voi antaa paljon anteeksi, vaikka pelin tekninen toteutus ei olisikaan parasta A-ryhmää. Mukaansatempaava juoni, syvälliset hahmot, tunteisiin vetoavat ihmissuhteet ja lennokas dialogi auttavat unohtamaan ajoittaiset ruudunpäivitystaajuuden notkahtelut ja suttuiset tekstuurit. Japanilaisen Access Gamesin Deadly Premonition luottaakin juuri tarinan voimaan, sillä studion rahkeet eivät ihan riitä Guerrillan tai Naughty Dogin tasolle.

Kaksoishuippujen varjossa

Francis York Morgan on eksentrinen FBI-agentti. Hän on jotenkin onnistunut luikahtamaan liittovaltion poliisin psykologisten testien läpi byroon työntekijäksi, ja jahtaa sarjamurhaajia minkä sarjakessuttelultaan ehtii. Agentti Morgan – tai sano vain York, kaikki kutsuvat häntä sillä nimellä – saapuu Greenvalen sympaattiseen pikkukaupunkiin, jossa kaunis blondi on murhattu ja ripustettu puun oksalle. Kuka on murhaaja, miksi naisen suu on täytetty punaisilla siemenillä ja mitä muita salaisuuksia kaupunkiin kätkeytyykään?

Deadly Premonition on monien faniensa mielessä jonkinlainen videopelien Twin Peaks, kulttiteos, jonka nerokkuus kätkeytyy surrealistisen kerronnan, viistojen henkilöhahmojen ja mystisen tarinan taakse. Deadly Premonitionin kerronta on todella surrealistista, lähes normaalin tuntuiset askareet muuttuvat yllättäen painajaismaisiksi taisteluiksi yliluonnollisia hirviöitä vastaan. Henkilöhahmot ovat äärimmilleen vietyjä karikatyyrejä stereotyyppisimmistä jenkkijunteista. Mystiseen tarinaan palaan vielä myöhemmin.

Ruma mutta tökkivä

Aikaisemmin Xbox 360:lle julkaistu peli on ehtinyt kerätä arvosteluja pisteskaalan molemmista päistä. Ehkä jotkut ammattilaiset ovat saaneet lapsina tanakan iskun päähänsä, sillä millään muulla en voi yhtäkään hylättyä parempaa arvosanaa selittää. Itse en kyennyt löytämään Deadly Premonitionista ainoatakaan positiivista ominaisuutta.

Ensinnäkin peli on teknisesti täysin ala-arvoinen. Vaikka yleensä haluaisin ampua kaikki, jotka väittävät PS3-julkaisuja PS2-pelien näköisiksi, on tässä tapauksessa valitettavan aiheellista sanoa näin. 3D-mallit ovat yksinkertaisia, tekstuurit puuttuvat täysin ja silti ruudunpäivitys on saatu putoilemaan häiritsevästi. Nuhjuisen ulkoasun tueksi on kehitetty kömpelö ohjaus: kameran kääntönopeutta ei saa säädettyä yhtään siedettävämmäksi, ja taisteluissa tähtääminen on sujuvaa kuin Abloy-lukon tiirikointi keitetyllä spagetilla.

Kunniamaininnan onnistumisesta ohjauksen täydellisessä kusemisessa saa pelin fysiikkapohjainen autoilu. Greenvaleen ei ole onnistuttu rakentamaan niin isoa risteystä, että autoa saisi käännettyä poikkikadulle pirssiä edestakaisin hinksuttamatta. Autoilu on niin mullistava kokemus, että tein siitä ihan oman videonsa.

"Anna mun kuolla"

Jos ovat grafiikka ja ohjaus erinomaisen perseestä, niin eipä hyvää sanottavaa löydy pelin äänisuunnittelustakaan. Äänitehosteet ovat äärimmäisen kökköjä kenkien kopinasta konepistoolin laukauksiin, ja kaikki vuoropuhelut kuulostavat tynnyrissä äänitetyiltä. Musiikki on syvältä. Pelissä on noin neljä eri kappaletta, ja niitä arvotaan eri kohtausten taustalle välillä hyvinkin satunnaisesti. Mikään ei latista tunnelmaa niin tehokkaasti, kuin julman murhan analysoinnin aikana soimaan lähtevä hilpeä viheltely.

Dialogi on ihan oma lukunsa. Ensinnäkin käsikirjoitus on japanilaiseen tyyliin kuin jälkeenjääneen alakoululaisen kynästä. Jos teksti ei saa amalgameja kirskumaan hampaissa, niin viimeistään laadukas ääninäyttelytyö sen tekee. Puherooleihin on kaivettu väkeä teatterikoulun hylkypinosta. Toisaalta samaa linjaa ovat pelin hirvittävät hirviöt, jotka kävelevät kohti selkä edellä ja mongertavat ilmeisesti "I don't want to die". Puoli tuntia tätä, niin pelaaja haluaa kuolla.

Old School -pelisuunnittelua

Peli on mekaanisestikin täynnä ihan älyttömän jännittäviä ratkaisuja. Kaikkein hilpeintä on juosta pakoon pahaa sadetakkimiestä vatkaamalla tattia edestakaisin. Koska tämä ei vielä ole tarpeeksi turhaa tekemistä, täytyy aina välillä painaa rastia, jotta pääsee nousemaan laatikkokasan päälle. Sitten vatkataan vähän lisää ja painetaan rastia, jotta laskeudutaan laatikkokasan päältä. Tämä esimerkki kuvaa täydellisesti sitä virtaviivaisuutta, josta pelaaja saa nauttia.

Deadly Premonitionissa ei voi tehdä mitään, ilman että siitä palkitaan ärsyttävällä äänitehosteella. Lisäksi jokainen esineen poimiminen ilmoitetaan erikseen mustalla ruudulla, jossa mukaan napattu esine pyörähtää 360 astetta. Jokainen oven avaaminen tarkoittaa hidasta välivideota. Karttaan ja varustelistaukseen ei ole mitään oikotietä, vaan ne täytyy etsiä valikosta, jossa jokaisen välilehden merkitys täytyy arvata.

Koska aiemmin mainitut ominaisuudet eivät ihan onnistu tiristämään kaikkea hauskuutta pelistä, on siihen keksitty vielä pari ylimääräistä pikkukiusaa. Ensinnäkin jotkin tehtävät voi aloittaa vain tietyllä kellonlyömällä. Onneksi sentään aikaa voi tappaa tupakoimalla. Toinen ärsytys on se, että Yorkin täytyy syödä ja nukkua. Nälkää voi sentään torjua nurkista löytyvillä tikkareilla tai tonnikalaleivillä ja musta kahvi auttaa unetukseen. Ja tietysti Yorkin puku voi tulla likaiseksi, jolloin se täytyy pestä. Huisia!

Nyy nyy nyy

Deadly Premonition on rumin, kauheimman kuuloinen ja ärsyttävin peli, jolla olen PS3:a rankaissut. En muista kokeneeni sen parissa yhtään hyvää hetkeä, ja joka kerta pelkkä aloitusruudun näkeminen aiheutti verenpaineen nousua. Hämmästyttävintä on se, miten kukaan on voinut tehdä näitä ratkaisuja kuvitellen niiden olevan hyvä idea, mutta vielä enemmän kummastuttaa, miksi kukaan on antanut tälle videopelin irvikuvalle julkaisuluvan. Levyn poistaminen konsolista kirvoitti melkein onnen kyyneleet silmiin, kun totesin etten joudu uhraamaan moiselle sonnalle enää sekuntiakaan elämästäni.

Ja se tarinakin oli paska.

Galleria: 

Kommentit

Kiitos arvostelusta. Nyt viimeistään on kyllä pakko tämä erittäin eriskummalinen teos kokea.

Jos en jo omistaisi tätä peliä, ostaisin sen heti. Tarkemmin ajatellen taidan ostaa toisen kappaleen ihan tämän arvostelun innoittamana.

Giffi sanoo enemmän kuin tuhat sanaa: https://dl.dropboxusercontent.com/u/13085986/shakehead.gif

Paska arvostelu, hyvä peli.

Loistava arvostelu, johon yhdyn täysin, rajusti takaapäin tietenkin.

Paska arvostelu, hyvä peli.

Deadly Premonitionin ylistäjät eli jryin mielipiteen kiivaat vastustajat: perustelkaa toki, miksi Deadly Premonition on upea kokemus, jota kenenkään ei pidä jättää väliin?

@FelisLeo

Koska DP on täysin uniikki peli, jonka tunnelmaan yksikään peli ei ole päässyt.
http://www.youtube.com/watch?v=dHMuwlchhmM

Juu, uniikki peli on. Onneksi.

Koska DP on täysin uniikki peli, jonka tunnelmaan yksikään peli ei ole päässyt.
http://www.youtube.com/watch?v=dHMuwlchhmM

mistäs lähtien huonosti tehty peli on muka ollu uniikki ;)

Ööh, mitä helvattua? Onko koneessani jotain vikaa, kun näkyy mulla ainakin, että olet antanut viisi tähteä viidestä, vaikka arvostelu antaa ymmärtää täysin muuta? Ja kukaan muu ei ole ole huomannut tätä aikaisemmin?

Se oli alkuun 1/5, mutta koska näin tämä oli ilmeisesti paska arvostelu, vaihdoin sen 5/5:ksi. Tekstistä kukaan ei huomauttanut, enkä siihen olisi muutoksia voinut tehdäkään olematta epärehellinen.

Tämä lienee Jyrin mielipide arvosanan merkityksen syvimmästä olemuksesta.

Valehtelematta näin/kuulin ensimmäisen kerran tästä pelistä, kun GTA V -trailerin jälkeen youtube tarjoili tuota videopätkää autolla ajamisen arvostelusta. Pohdin, että kaikenlaistaa kakkendaalia sitä PS2 aikaan olikin. Täytyy sanoa, että yllätyin kun tämä peli tuli tässä arvostelussa jälleen vastaan ja näkyy olevan ihan tuore julkaisu. Pelkästään tuo autopätkä oli niin käsittämätöntä, että piti ihmetellä kuinka väkevästi pelaajaa aliarvioidaan. Ajomalli ja -fysiikka oli varastettu kenties jostain vanhasta venepelistä?

Aah, täällä peliä vihataan. :)

Itse olen pelin pelanut Xbox360:lla ja se on mielestäni paras kokemus nykyisellä sukupolvella. Pelin juoni on kiinnostava ja sen hahmoissa ja tapahtumissa on ennen näkemättömän paljon syvyyttä. Tämä on niitä ani harvoja pelejä joiden parissa olen pelänyt, nauranut, jännittänyt, kokenut yllätyksiä ja jopa itkenyt. Vain harvat tarinat hahmoineen ovat koskettaneet minua tällä tavoin. DP on ainoa peli, jossa on koskettava rakkaustarinakin. Pelin musiikeihin tykästyin niin kovasti, että yksi soi kännykkäni soittoäänenä vuoden ajan.

Peli ei ole graafisesti ihmeellinen, mutta ajaa hahmojen osalta asiansa. Ohjattavuus on tönkköä, mutta ärsyttävää. Viholliset kyllä alkavat nopeasti toistamaan itseään, mutta onneksi pelissä pyöritään suurimmaksi osaksi kaupungilla ihmisiä jututtamassa. Eli ei peli täysin ongelmaton minustakaan ole.

Vaikka Deadly Premonition on joidenkin mielestä paskaa sanan varsinaisessa merkityksessä, kukaan ei voi kiistää pelin kiinnostavuutta ja valtavaa kulttimainetta. DP on pelinä minulle yksi kaikkien aikojen parhaimmista kokemuksista ja sillä on oma paikkansa top 10 listallani. Se on yksi harvoista peleistä joita olen jaksanut pelata toistamiseen.

Deadly Premonition on kuin Twin Peaks, jota joko vihaa tai rakastaa. Minä rakastan koko sydämestäni!

Erinomainen peli!

/viheltelee Elämä on kaunista kipaletta