Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Siilin ja putkimiehen olympialaiset

Etelä-Amerikan jalokivi Rio De Janeiro toimii tänä vuonna olympialaisten pesäpaikkana. Itse tapahtuma alkaa vasta elokuun alussa, mutta Wii U:n Mario & Sonic at the Rio 2016 Olympic Games ottaa mittelöön varaslähdön. Kisat asettavat Segan ja Nintendon rakastetut maskotit toisiaan vastaan.

Taidot joutuvat koville muun muassa esteratsastuksen ja kolmiloikan merkeissä. Tekeminen ei onneksi vaadi enää oikeita urheilusuorituksia, sillä fyysinen rasitus on laskettu minimiin. Sen sijaan ohjaimet saavat osansa aggressioista, koska tietyissä lajeissa mallikas suoritus saavutetaan raivokkaalla hakkaamisella.

Vaikka ohjaimen murjominen pää punaisena on oudon tyydyttävää, sitä ei onneksi tarvitse tehdä kuin muutamassa lajissa. Track and field -tyyliset yksilösuoritukset, kuten sadan metrin pikajuoksu ja keihäänheitto, vaativat sorminäppäryyttä. Vastapainoa tekemiselle tuovat sen sijaan joukkuelajit, joissa tarvitsee osata hieman muutakin.

Jalkapallo, rugby ja rantalentopallo mukailevat oikean maailman sääntöjä, mutta niissä on ripaus nintendomaisuutta. Lajeja voi harrastaa myös hieman rajumpana versiona. Duel-moodissa hahmoilla on käytössään erikoiskykyjä, joilla voi pilata helposti vastustajan pelin. Duel onkin supervoimien ansiosta paljon hauskempaa ajanvietettä, ja urheilulajien tavalliset versiot jäävät pakosti vähemmälle huomiolle.

Kyvyillä ryyditetty touhuaminen tekee esimerkiksi jalkapallosta lähes toisen lajin. Tärkeintä ei ole maalien tekeminen, vaan vastustajan murjominen liukutaklauksilla tai ampumalla tulipalloja. Näyttävät kaadot kasvattavat kerrointa, jonka avulla maalien saldo kasvaa huimiin lukemiin. Toteutus on varsin onnistunut ja muistuttaa tyyliltään Nintendon bilepelejä. Duel-taistoja jaksaa vääntää pidemmänkin aikaa kyllästymättä. Kisoja läpäisee mielellään myös yksin, mutta moninpelissä Marion ja Sonicin olympialaiset näyttävät kyntensä.

Harmillisesti Nintendo on kuitenkin päättänyt jättää nettikahinat kokonaan pois. Rion olympialaiset ovat samalta sohvalta koettuna maistuvaa puuhaa, mutta satunnaisia ihmisiä vastaan taistelu olisi tuonut valtavasti lisäarvoa. Ilmeisesti Nintendo ei halua siirtyä vielä nykyaikaisiin menetelmiin.

Let Mii, entertain you

Mario & Sonic at the Rio 2016 Olympic Games sisältää samoja lajeja kuin itse olympialaisetkin. Suorituksia on mahdollista harjoitella yksi kerrallaan minipelien tapaan, ja homma onnistuu joko itsekseen tai kaverin kanssa. Lajeja voi pelata myös turnausmuotoisesti, joissa kilpaillaan omalla Mii-hahmolla. Pallopään ominaisuudet parantuvat voitettavilla asusteilla, ja ne nostavat muun muassa nopeutta sekä ketteryyttä. Kyvyt ovat riippuvaisia lajista, sillä esimerkiksi nyrkkeilystä saatu kypärä parantaa voimaa.

Turnauksien ja yksittäisten kisojen lisäksi olympialaisissa on myös mukana Heroes Showdown -muoto, jossa pelaaja asetetaan vaikeiden valintojen eteen. Tiimipohjaiseen rellestämiseen perustuva Heroes Showdown pakottaa ottamaan joko Sonicin tai Marion joukkueen. Itselle mieluisampi tiimi on helppo valita, sillä Segan ja Nintendon kaverusten välillä ei ole juuri eroa.

Heroes Showdown on Mario & Sonic at the Rio 2016 Olympic Gamesin yksi kiinnostavimmista pelimuodoista. Tarkoituksena on eliminoida vastustajan kilpailijat ennen toista joukkuetta. Voittava tiimi saa matsin päätteeksi käyttöönsä superkortin, jolla voi esimerkiksi tuhota kolme vastustajan avainpelaajaa. Kapteeninsa menettänyt tiimi häviää automaattisesti pelin, jos tilanne ei ratkea ennen viimeistä kierrosta.

Rio De Janeiro on paras paikka, Rio on iloinen

Rio De Janeirossa paistaa aina aurinko, tai ainakin niin Mario & Sonic at the Rio 2016 Olympic Games antaa olettaa. Ulkoasu on luonteeltaan pirtsakka, iloinen ja huokuu positiivista energiaa. Tunnelmaa säestää lisäksi sambamainen rytmikäs bilemusiikki. Avattavana on myös Nintendon ja Segan peleistä tuttuja sävelmiä. Tosin ne soivat taustalla vain tiettyjen tapahtumien aikana.

Marion ja Sonicin virtuaaliolympialaiset sopii hyvin etkoiluun, mutta siitä saa paljon irti myös perheen kanssa. Se tarjoaa hetkeksi viihdykettä itsekseenkin viihtyvälle pelaajalle, sillä tekoälyvastustajistakin on mahdollista saada sopivasti haastetta nostamalla vaikeusastetta. Helpoimmalla voittaminen käy vähän liian sutjakasti.

Pelin markkina-arvoa lisäävät Duel- ja Heroes Showdown -muodot, jotka viihdyttävät erilaisuudellaan. Ilman niitä kokemus olisi valitettavan puuduttava ja tylsä. Nettimoninpelin puute jää myös hieman vaivaamaan, mutta Mario & Sonic at the Rio 2016 Olympic Games toimii silti samalta sohvaltakin nautittuna. Virtuaaliolympialaiset ei jää muistoihin merkittävänä teoksena, mutta se on hyvä lisä Wii U:n lyhyeen bilepelilistaan.

Kirjaudu kommentoidaksesi