Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Kesäleiriläisestä huipputaiteilijaksi

Disney-hahmot ovat rakastettavia ja mieleenpainuvia. Lafkan tunnetut animaatioelokuvat ovat esitelleet useita suosikkihahmoja aina Aku Ankasta Frozenin Elsaan. Disney Art Academy tuo ne piirrettäväksi Nintendon käsikonsolille. Taiteilun ohessa aika menee kuin siivillä, ja lopputulosten näkeminen tuo hyvän mielen sekä nostattaa itsetuntoa taiteilijana.

Kesäleirin priimus

Kaikki alkaa, kun nuorehko mies ilmoittaa pelaajan aloittaneen loman viettämisen kesäleirillä. Kurssilla on myös kaksi muuta oppilasta, pieni tyttö ja poika. Leirin tarkoituksena on oppia piirtämään Disneyn ja Pixarin yleisölle tutuksi tuomat hahmot. Oppituntien aikana opitaan muun muassa ääriviivojen piirtämistä, varjostamista sekä erilaisten piirustusvälineiden käyttöä.

Yhteensä erilaisia kuvia on yli 80 kappaletta. Kaikki kurssit eivät avaudu tarjolle saman tien, vaan helpommat ja alemmat kurssit on suoritettava ennen vaikeimpiin tehtäviin siirtymistä. Tasosysteemi on hyvä, sillä aikaisempien kurssien ohittaminen voisi aiheuttaa ongelmia haastavammissa töissä.

Oppitunneilla käydään pikku hiljaa läpi erilaisia tekniikoita ja kyniä, jotta nuoremmatkin pelaajat pysyvät mukana. Opetuksien ohessa kurssin vetäjä kertoo leiriläisille nippelitietoa hahmojen taustoista ja ulkoisista habituksista. Ohjattujen tuntien lisäksi pelaajan on mahdollista piirtää vapaasti valitsemiaan hahmojaan.

Harjoittelemalla Juhani Palmun ja Hugo Simbergin rinnalle

Itse taiteilu hoidetaan piirtämällä ohjeistuksien mukaan erilaisia viivoja konsolin näytölle laitteen mukana tulevalla tikulla. Työvälineiden vaihtamiseen käytetään erillistä valikkoa, josta löytyy muun muassa väripaletti, kyniä, siveltimiä ja muita tarvikkeita. Oikean välineen valitsemiseen annetaan apuja ohjeistuksilla. Joskus ohjeet menevät ohitse ja huomasin piirtäneeni väärällä välineellä, mikä vaikutti lopputulokseen negatiivisesti. Vaikka neuvoja tulee paljon, kannattaa ne lukea väärinymmärrysten välttämiseksi.

Kun taideteos on valmis, käydään läpi mitä muut osallistujat ovat saaneet aikaiseksi. Ensimmäisenä näytetään itsetehty taideteos ja tämän jälkeen hieman naureskellaan lapsioppilaiden töherryksille. Joskus kuitenkin kävi niin, että virtuaaliopiskelijoiden teokset olivat hienompia kuin oma teos.

Omia tekeleitä olisi mukava saada tietokoneelle tai internetiin, mutta käsikonsolilta kuvien ulosottaminen on suhteellisen hankalaa. Siirtäminen kuitenkin onnistuu esimerkiksi menemällä Art Academyn galleriaan, josta teokset voidaan siirtää SD-muistikortille.

Tahatonta teoksen kumittamista

Disney Art Academy ei ole ensimmäinen taiteellisuuteen ja piirtämiseen keskittynyt teos. Hahmottelu ja värittely on mukavaa puuhaa, mutta Nintendon 3DS -käsikonsoli ei toimi toivotulla tavalla. Koneen käsittely piirtäessä on hankalahkoa, koska oikeata asentoa ei tunnu löytyvän. Tämän lisäksi on varottava etteivät sormet osu olkanappeihin. Nappuloita painamalla nimittäin pyyhkiintyy piirretyt aikaansaannokset.

Tämän lisäksi jopa Nintendo 3DS XL:n näyttö osoittautui liian pieneksi alustaksi. Pienten yksityiskohtien tekeminen on hankalaa ja apuvälineeksi sopisi parhaiten erillinen suurennuslasi. Kuvaa voi zoomata, mutta tällöin se muuttuu erittäin epätarkaksi pixelimössöksi. Taidepelejä olisi mukavampaa pelata isommalla ruudulla. Tällä hetkellä siihen sopivin laite olisi Nintendon Wii U -konsoli ja sekä televisioruutu. Wii U:n padi on isompi kuin 3DS:n näyttö, joten piirtäminen olisi helpompaa.

Hauska perhehetki

Peli on oiva valinta nuorille lahjakkaille tuleville taiteilijanaluille, mutta suomen kielen puuttuminen voi aiheuttaa ongelmia tai mielenkiinnon katoamisen. Suositeltavaa onkin, että nuoremmat pelaavat peliä sellaisen henkilön kanssa, jolta taittuu englanti. Näin ollen ohjeet ja vinkit sekä muut kertomukset eivät mene ohitse.

Disney Art Academya voi suositella kaikille iästä riippumatta. Riittää vain, että on halukas piirtämään Aku Ankkoja, Mikki Hiiriä tai muita tunnettuja hahmoja. Siinä riittää tekemistä muutamaksi illaksi ja mikä parasta, perheen kesken voi ottaa kilpailun kuka piirtää parhaiten tai huonoiten annetun hahmon. Lopputuloksista voi tehdä vaikka taidenäyttelyn.

Kirjaudu kommentoidaksesi