Yli 25 vuoden ikään ehtinyt Civilization-sarja porskuttaa vuodesta toiseen. Verkkaisen julkaisutahdin ansiosta ähkykään ei ole päässyt yllättämään ja uutta osaa odotetaan aina kuin kuuta nousevaa. Scifi-teemainen Beyond Earth oli monen fanin mielestä harha-askel, mutta nyt vanha kunnon Civ on palannut isiensä maille.
Pientä pintaremonttia
Perusidea ei ole vuosien saatossa juurikaan muuttunut. Maailman herruudesta taistellaan tieteen, kulttuurin, uskonnon ja sodan keinoin. Mikäli voittajaa ei saada vuoteen 2050 mennessä, niin tilanne ratkaistaan matkan varrella kertyneiden pisteiden avulla.
Hienovaraisia muutoksia näkee siellä täällä, vaikkei niiden bongaaminen ei ole itsestäänselvää. Alussa peli kysyykin, onko sarja vai pelkästään tuorein osa uusi tuttavuus pelaajalle. Neuvoja pukkaa valinnan mukaan, joten tutoriaalinkin voi halutessaan ohittaa. Mainittakoon, että sarjaan tutustumattomalle sisäänpääsy on vaikeaa kaikesta avusta huolimatta, joten kärsivällisyyttä vaaditaan.
Huomattavin uudistus pistää silmään heti ensimmäistä kaupunkia kyhätessä. Rakennukset, monumentit, maatilat, kaivokset ja muut vaativat nyt jokainen oman ruudun. Varsin onnistunut muutos pakottaa suunnittelemaan ja tarvittaessa jopa uhraamaan jonkin olemassa olevan rakenteen. Mikään ei ole enää kaupunkien muurien suojissa, mikä avaa uusia mahdollisuuksia sotimiseen. Vihollisen voi lamauttaa tuhoamalla vaikkapa tuotantolaitokset ja farmit.
Toinen huomattava muutos liittyy hallintomuotoihin, joissa on nyt entistä enemmän valinnanvaraa. Tiettyyn osa-alueeseen painottaminen onnistuu kätevästi valittavien suuntausten avulla. Pelaajan on siis entistä helpompi tehdä valtiostaan kaiken tuhoava suurvalta tai rauhaa rakastava kulttuurin kehto. Tämäkin uudistus toimii hyvin, vaikka se vaikuttaa aluksi hieman sekavalta.
Pienet viilaukset ovat tervetulleita mutta osittain myös kyseenalaisia. Graafinen ilme sekä varsinkin valikot tuntuvat edellistä osaa sekavammilta. Vielä tuntien jälkeenkin olo tuntuu epämukavalta ja menuissa seikkailu saa aikaan jopa ärsytystä. Tämä on iso miinus pelille, jossa suuri osa ajasta kuluu muualla kuin kartalla.
Suurin nurisemisen aihe on kuitenkin ailahteleva tekoäly, jota ei ole saatu korjattua, vaikka julkaisusta on kulunut jo kuukausia. Firaxiksen suhtautuminen ongelmiin vaikuttaa keveältä, sillä päivitykset tuntuvat vain tuovan uusia kansakuntia ja muuta turhaketta. Yhtenä hetkenä vastustajien toimia ihailee ja heti seuraavalla vuorolla kolme ei keskenään liittoutunutta valtiota julistaa yllätyssodan, jolle on vaikea löytää järkeviä perusteita. Syy voi olla yksi väärään paikkaan rakennettu kaupunki tai sitten sitä ei vain ole. Kummallisuudet eivät tähän lopu. Rauhaa ehdottaessa hyökkääjä vaatii mittavia sotakorvauksia, mutta kauppaa parin vuoron päästä diiliä, jossa maksaa itse muhkeat hyvitykset. Moninpelipuolella typeryydet jäävät onneksi unholaan ja valtioiden taistelu maailman herruudesta pääsee oikeuksiinsa.
Edellisen osan lisäreineen lunastaneille Civilization VI:ta on vaikea suositella. Moni on kutsunut sitä sarjan parhaaksi, mutta kyseessä on vain parhaan vesitetty kopio. Kyseessä ei ole missään nimessä huono peli, mutta sarjan laadukkuuden tuntien se ei vastaa odotuksia.
