Toki on niitä muitakin seuraamisen arvoisia märkäkorvia taalaparketeilla: virtuaalikoripallon alter-egoni Leo Cannon aloittaa NBA-uransa peräti neljättä kertaa. Tällä kertaa skipataan sekä yliopisto että liigan varaustilaisuus ja edetään suoraan katukoriksesta tryoutilla haluamaansa jengiin. Jokusen sentin ja kilon kasvanut sekä pelipaikakseen Power Forwardin vaihtanut Leo Cannon päätyi lyhyen harkinnan jälkeen Minnesota Timberwolvesiin. Uudessa jengissä taistellaan paikasta aloitusviisikossa muun muassa kokeneiden laitureiden Taj Gibsonin ja Nemanja Bjelican kanssa.

Tässä alkukauden raportissa tarkastellaan Leo Cannonin tuoreita tulokaskokemuksia ja peilataan niitä miehen aiempaan uraan. Siinä sivussa myös arvostellaan uusi NBA 2K18.

Vuoden tulokas jo neljättä kertaa

NBA 2K -kokemukselle keskeinen MyCareer-uratila jakautuu kolmeen osaan: NBA-matseihin, MyParkiin ja ProAm-joukkuepelitilaan. Tarkoitus on luoda uraa vaikka kaikissa osioissa ja samalla kehittää luomansa koripalloilija huipulle.

MyCareerin tarinassa seurataan päähahmomme – jälleen vuoden dorkimman lempinimen tittelistä kilpailevan – “DJ:n” NBA-uraa. Pelaajan syntymänimen ja -paikan (Leo Cannon, Finland) saa päättää, mutta välidemoissa entistä tiskijukkaa puhutellaan aina kyseisellä ammattinimikkeellä. Eihän nimi miestä pahenna, ellei ajokortissa satu lukemaan Frequency “Freq” Vibrations kuten NBA 2K16:ssa. Tarinaan liittyviä videoita tuijotetaan aiempaa runsaammin: tuon tuosta ravataan managerin toimistolla, brändiedustajien sopimusneuvotteluissa, parturissa ja jopa nauhoitusstudiolla. Naurettavan paljon ruutuaikaa omistetaan DJ:n harvinaisen ärsyttävälle kämppikselle, jonka jatkuvan koheltamisen pitäisi ilmeisesti huvittaa. Eihän se muuten pääsisi häiritsemään, mutta mitään kohtauksia ei pysty skippaamaan. Koskaan. Keskusteluja ja haastatteluja joutuu muutenkin seuraamaan skarppina, sillä välillä voi joutua valitsemaan aikarajan puitteissa kahdesta mustavalkoisesta vastausvaihtoehdosta. Kokonaisuudessaan tarinatila on tuttuun tapaan melko vaisu kehys uralle.

Kenkäkauppaa nappirahoista.

Kesällä julkaistussa ilmaisessa Prelude-esiosassa pystyi etenemään NBA-urallaan aina try-outteihin asti, mutta ainakaan arvostelijalla tallennus ei toiminutkaan kokoversiossa. Lopulta jouduin luomaan kokonaan uuden pelaajan sekä tietysti karsimaan jengiin toistamiseen. Kuten sanottua: toisto tekee mestarin.

Uran alussa luodaan oma palloilija, jolle saa jälleen siirrettyä vaikka oman pärstänsä hieman kömpelön MyNBA2K18-mobiilisovelluksen avulla. Tällä kertaa pelaajalle valitaan kaksi arkkityyppiä, jotka määrittelevät lähtötason ja kykypuun kattorajat niiden mukaisille taidoille. Esimerkiksi jos luo tyypiltään atleettisen donkkaajan ja levypallospesialistin yhdistelmän, vaaditut skillit autetaan hyvälle alulle ja aikanaan ne saa kehitettyä aivan tappiin. Jäljellejäävät toissijaiset kyvyt ovat sitten ihan omasta satsauksesta kiinni. Siitä kertoo jo seuraava statistiikka: Tällä kaudella Leo Cannon ei ole pussittanut vielä yhtään kolmen pisteen heittoa, eikä varmaan ihan heti siinä onnistukaan.

Ennen ja jälkeen.

Siinä menee naapurusto

MyCareeria on ruuvattu poikkeuksellisen paljon. Suurin rakenteellinen muutos koskee käyttöliittymää, joka on nyt oikeastaan koko kuvitteellinen asuinkaupunki. Kyseessä siis ei ole valitun seuran kotipaikkakunta vaan ikään kuin kaikkien ihmiskoripalloilijoiden asuttama seutu – The Neighborhood. MyCareerista on tullut korikseen keskittynyt virtuaalimaailma, sosiaalinen yhteisö. Muistatteko edesmenneen PlayStation Homen? Vähän sen tapainen. Muutaman korttelin hoodeilla sijaitsevat tärkeimpinä muun muassa seuran treenihalli, katukoris- ja ProAm-kentät sekä sitten managerin byroo ja melkoisesti räikeää tuotesijoittelua. Vai miltä kuulostavat Gatoraden kuntosali ja ihka oikea Foot Locker -kenkäkauppa? Ja kotinurkillaan DJ kuuntelee musaa vain langattomista JBL:n vastamelukuulokkeista.

Kadulla kulkiessa näkee kymmenittäin toimettomina seisoskelevia tai sinne tänne askareillaan säntäileviä ihmispelaajia. Useimmat suuntaavat yleensä MyParkiin, jonne entisaikaan kuljettiin MyCareerin latausruudun tai valikoiden kautta. Nyt puistomatkalle voi ottaa metron tai tarpeeksi kokeneena jopa polkupyörän. Vaikka aiemmissa osissa oli paikoin todella huonoa valikkosuunnittelua, Neighborhood ei totisesti ole parannus vaan silkka harha-askel. “Kaupunki käyttöliittymänä” on varmasti vaikuttanut vallankumoukselliselta suunnittelupöydällä, mutta toteutus on valovuosien päässä käytännöllisestä. Pelaajalla saattaa kulua naapurustossa jopa minuutteja suorittaa toimenpide, joka vastaisi muutamaa klikkausta valikoissa. Pahimmillaan välissä on lataustauko ja perillä sitten valikkonäpertelyä. Odottelusta puhumattakaan: kuntosalilla joutuu jopa venaamaan vuoroaan tietyissä laitteissa. Aika arkista touhua. Onneksi sentään NBA-otteluiden välissä ei ole pakko käydä kylillä, vaan pukuhuoneesta voi siirtyä suoraan seuraavaan, ellei sitten halua käydä harjoittelemassa tai palautumassa.

Mitäs Iverson sanoikaan harjoittelusta?

Harjoittelumahdollisuuksia on ruuvattu parempaan suuntaan. Joukkueen treeneihin ei tyrkytetä enää sovittuja aikoja, vaan hallille voi mennä aina silloin kuin itselleen sopii – kunhan on NBA-ottelupäivä. Myös suoritettavat harjoitteet saa lähtökohtaisesti päättää itse ja siten voi panostaa niihin kykyihin, jotka on pelaajalleen luontivaiheessa valinnut. Useimmissa treeneissä on selvä sapluuna mitä haetaan ja rehkiessä jopa oppii uusia kikkoja, kun taas toisissa vain epäonnistuu kerta toisensa jälkeen hataran ohjeistuksen vuoksi.

Jo kertaalleen mainitun urheilujuomavalmistajan ilmeisen anteliaasti tarjoamalla kuntosalilla taas tehdään reaktiotestejä ja lihasharjoittelua. Toisin sanoen treenataan tiettyjä kykyjä ja palautetaan energiaa, jota kuluu NBA-, ProAm- ja puistomatseissa. Leo Cannonin salikäynnit ovat toistaiseksi rajoittuneet muutamaan päivittäiseen juoksumattolenkkiin, jossa riittää kun pinkoo yli 100 metriä 45 sekunnissa. Sitten spurttaamiseen vaadittavaa energiaa palautuu parikymmentä prosenttia.

"Not a game! We're talking about practice."

Mikään ei ole ilmaista, ei edes leikkiraha

Tällä kertaa MyCareeria täydennetään lisänimellä Road to 99, jolla viitataan pelaajan maksimitasoon – ikoninen ”99 overall” – ja kilpailuun sen saavuttamisessa. Kyseessä on yhtä aikaa nerokasta ja häikäilemätöntä markkinointia, sillä kykyjen ostoon vaadittava virtuaalivaluutta (eng. virtual currency, VC) on uutukaisessa harvinaisen tiukassa – suorastaan kiven alla. Samaan aikaan edes kohtalainen osaamistaso (yli 85) vaatii joko työviikkojen verran duunia pelikentillä tai sitten ihka oikealla rahalla satsaamista. Sivuhuomiona mainittakoon, että Forbesin mukaan julkaisija Take-Two saavutti viime tilivuonna pelkästään mikromaksuilla noin puolen miljardin dollarin myynnin.

Kroonisen virtuaalivaluuttavajeen vaivatessa pelaajan kehittäminen on huomattavasti hitaampaa kuin ennen. Palkkiota saa pääosin matseista – etenkin hyvin suoriutumalla – ja sponsoridiileistä. Finanssipuoli on kuitenkin pitkälle tulokaskautta melkoista nappikauppaa, eikä edes vaikeustason nostaminen takaa parempaa ansiotasoa, sillä ottelupalkkioissa ei enää huomioida haastekerrointa. Heti tarinan alussa sattuikin persaukiselle tulokkaallemme huvittava tilanne, kun kävi käsky käydä parturissa, mutta VC-tilillä ei ollut katetta edes satasen kampaukseen. Ensi palkasta sitten. Kuluissa rupeaakin ensimmäisenä karsimaan turhakkeista kuten tatuoinneista ja trendikkäämmästä vaatetuksesta, joista naapurustossa tunnistaa ketkä kiskovat paksuinta virtuaalipinkkaa tai ostivat pelistä kalliimman erikoisversion.

V.C.R.E.A.M - Virtual Currency Rules Everything Around Me

Meidän vai teidän puistoon?

MyParkia on viilattu harmittavan vähän. Aiemmin kolmeen kykytyyppiin jaotellut puistot on nyt tiivistetty yhteen. Parkki koostuu useasta kentästä, joissa on meneillään otteluita eri pelaajamäärillä. Kenttien laidalla voi odotella omaa vuoroaan joko yksin tai oman ryhmän kanssa. Squad perustetaan läsnä olevien listan avulla, mitään pysyvämpää kokoonpanoa ei puistopeleihin saa vaikka haluaisi.

Ylipäätään kaverin kanssa samoihin peleihin pääseminen vaatii pientä kikkailua. Ensitöiksi kaveri pitää kutsua samaan puistoon, sillä todennäköisesti sessio vie samassa ryhmächätissäkin hengailevat eri ilmentymiin MyParkista. Kutsu pitää lähettää nimenomaan puistossa, sillä naapurustoon kutsuttu koriskamu saattaa kadota matkalla MyParkiin, vaikka kulkisi miten yhtä matkaa käsi kädessä taikka samaan aikaan metrolla. Kuulostaako sekavalta? Sitä se on myös käytännössä.

Yksinkertaisesti sanottuna MyParkin matchmaking on yksi huonommista ikinä, mutta eivät sen ongelmat tähän lopu. Varsinaisiin katukorismatseihin päästäkseen on jonotettava, että matseissa vapautuu tilaa: Mikäli mukaan mielii, pitää kentän laidalla olla skarppina, kun edellinen ottelu päättyy. Täyden kokoonpanon on oltava kerralla paikalla, sillä muutoin kokonaisilla squadeilla on etuiluoikeus. Vaikka NBA 2K -pelaajia on varmasti jo miljoonia, katumatseissa ei tehdä minkäänlaista ottelukokemus- tai tasoerottelua. Kenttiä on rajallinen määrä ja niillä haastetaan ketä nyt sattuu vastaan tulemaan. Ensikertalaisille kokemus on varmasti karuimmasta päästä.

Seuraavana vuorossa!

MyParkissa pelaaminen eroaa tempoltaan NBA-parketeista: meno on hitaampaa ja tilanteet vaativampia. Tahti luultavasti pyrkii tasoittamaan verkkopelin viivettä ja korotettu vaikeustaso tasoeroja. Vapaastakin paikasta heittäminen vaatii tarkkuutta etenkin aloittelijatason pelaajilla, vaikka miten olisi juuri pyyhkinyt NBA:ssa tietokonevastustajilla lattiaa.

Tällaisenaan MyPark kaipaisi perusteellista remonttia. Etenkin vapaasti kuljettava puisto on käyttöliittymänä onneton. Saman voisi hoitaa – ilman jonottamista ja tasoerot huomioiden – otteluhakutoiminnolla tai edes yksinkertaisella listalla pelaajia kaipaavista matseista. ProAm-parketeilla täysin automaattinen pelihaku toimii huomattavasti paremmin, ja vajaaksi jäävät kentälliset täydennetään vaikka tekoälypalloilijoilla. Haittapuolena kaverin kanssa ei pääse samaan otteluun ilman yhteistä joukkuetta.

Aloitettiin pohjalta, nyt ollaan täällä taas

Yllä on kritisoitu rankastikin MyCareerin monia puutteita, mutta tehtäköön selväksi, että NBA 2K18 on yhä nautinnollinen koripallosimulaatio. Tekijöiden rakkaus lajiin – kaikkine brändeineen – näkyy ja kuuluu. Tuttuun tapaan parketin tapahtumat on toteutettu uskomattoman yksityiskohtaisesti, kun taas muissa sisätiloissa ja naapurustossa suositaan karumpaa jälkeä. Pelaajat on mallinnettu tatuointeineen ja tunnistettavine liikehdintöineen; Markkasen pojankin bongaa kentällä oitis, vaikkei ihan tuorein hiustyyli ole mukaan ehtinytkään. Selostuksessa vilisee vierailevina kommentaattoreina entisiä NBA-legendoja Kobe Bryantista Kevin Garnettiin, ohjaimen kaiuttimesta kuulee kenttälöpinät ja koutsin palautteen. Mainio makasiiniohjelma 2KTV toimittaa joka viikko tähtipelaajien haastatteluita sekä tuoreimmat uutiset liigasta ja virtuaaliyhteisön tapahtumista. Soittolistalle on mahdutettu kunnioitettava katalogi hip-hoppia aina vanhan koulun reppuräpistä (Souls of Mischief) uudempaan mumina-aaltoon (Lil Uzi Vert). Ja kaikesta siitä väliltä. Ainahan huonojakin kappaleita mahtuu sekaan, mutta onneksi ne saa kytkettyä pois häiritsemästä.

Markkenan eikun Markkanen! Ihan on näköinen.

Kenttäpelattavuuteen on saatu näppäriä uudistuksia. Syöttöjä voi nyt suunnata Pro Stickillä eli oikealla tatilla, mikä etenkin kiivaissa tilanteissa toimii intuitiivisesti. Lisäksi kolmiota pohjassa pitämällä annetaan läpiajopasseja suoraan korille. Tuttuun tapaan tekoäly munailee etenkin MyCareerissa välillä tuskastuttavan nolosti, mutta osoittaa paikoin yllättävää kyvykkyyttä ratkaista pelejä. Aiemmilla tulokasurillaan vastuu oli pitkälti Cannonin harteilla, kun nyt Timberwolves vaikuttaisi pärjäävän jopa ilmankin uutta nelosmiestä.

NBA 2K18 on liki täydellinen koripallopeli siellä missä kuuluukin: parketilla. Vaikka kaikki muu on pitkälti melko toissijaista, siitä aiheutuva turhautuminen hivuttaa väistämättä arvosanaa alas. Yllätyksettömän NBA 2K17:n jälkeen moni muutos sapettaa, mutta ongelmat eivät ole varsinaisesti vähentäneet peliaikaa. Päinvastoin: koska hahmonkehitys on hitaampaa, tulee pelattuakin enemmän. Se taas ei totisesti ole viesti, jonka haluaisi välittää mikromaksuista päättäville tahoille. Suunnitteluratkaisujen aiheuttamista vastoinkäymisistä ja taloudellisista ongelmistaan huolimatta Cannonin ura on jatkunut kohtalaisesti – jopa nousujohteisesti. Pohjalta aloittaminen tuskastuttaa jälleen aikansa, mutta tulosta syntyy alati kasvavan vastuun mukana. Pitkään joutuu silti olla yksinoikeudella kentän surkein pelaaja – etenkään kun ei ole mitään aikeita pulittaa oikeaa rahaa kehittyäkseen.