Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Football Manager 2018

Joukkuehenkeä etsimässä

Football Manager porskuttaa vuodesta toiseen. Uusin versio tuo mukanaan nipun uudistuksia, jotka piristävät toimintaa mukavasti. Harmi vain edellisen version tallennusta ei voi jatkaa nyt – eikä tekijöiden mukaan koskaan tulevaisuudessakaan. Katsokaamme jälleen pienen tarinan muodossa, mitä kaikkea futismanagerin arkeen kuuluu.

Vuoden koutsi?

Kahden menestyksekkään Manchesterin-vuoden jälkeen Pekka Kaukalo päättää siirtyä kohti uusia haasteita ja ottaa pestin toissa vuoden yllätysmestari Leicester Cityn peräsimessä. Mies tekee uuteen joukkueeseensa heti lähtemättömän vaikutuksen lupaamalla viedä heidät seuraavaksi kaudeksi eurokentille. Tavoite on niin epärealistinen, että osa pelaajista suuttuu ja loput nauravat.

Seuraavaksi tuore koutsi haluaa muuttaa joukkueen pelitavan pallonhallinnan suuntaan. Johtokunta suhtautuu epäileväisesti, mutta näyttää idealle lopulta vihreää valoa. Heti ensimmäinen harjoitusottelu kuitenkin osoittaa, ettei taktiikka toimi. Erilaiseen pelitapaan tottunut joukkue ei yksinkertaisesti osaa pitää palloa, eikä aikaa opetteluun ole. Kaukalo ei tästä kuitenkaan lannistu, vaan pistää pelimerkit vielä kerran uusiksi ennen kauden alkua.

Kauden avauksessa tulee takkiin, mutta harmitus unohtuu heti seuraavassa pelissä, kun yksi mestariehdokkaista kaatuu niukasti. Kauden alku on kuitenkin kokonaisuudessaan katastrofi. Ongelmat pahenevat, kun yksi kokeneimmista pelureista vaatii lisää peliaikaa. Kaukalo kieltäytyy pyynnöstä ja pelaaja poistuu toimistosta ovet paukkuen. Osa joukkueesta asettuu pelaajan puolelle ja osa managerin. Kriisipalaveri keventää tilannetta hieman, mutta pian ovella on kaksi pelaajaa lisää vaatimassa minuutteja. Joulun lähestyessä jakaantunut joukkue tipahtaa putoamisviivan alapuolelle ja median hyeenat haistavat tilanteen. Vedonlyöntitoimistojen kertoimet kertovat potkujen olevan todella lähellä.

Joulun alla hermostuneen managerin oveen koputetaan jälleen. Tällä kertaa joukkueen johtohahmot vaativat taktiikan muutosta. Kaukalo on samaa mieltä ja pelaajat vaikuttavat tyytyväisiltä. Heti perään johtokunta kutsuu luokseen vaatien parempia tuloksia ja antaa kuukauden aikaa kurssin kääntämiseksi.

Kaukalo piirtää taktiikat uusiksi ja onnistuu luomaan niin tylsän pelitavan, että Urheiluruudun on vaikea näyttää otteluista huippuhetkiä, sillä sellaisia ei yksinkertaisesti ole. Homma kuitenkin toimii kohtuullisesti, eikä oma pää vuoda enää hallitsemattomasti. Juuri kun tilanne näyttää lupaavalta, joukkueen paras hyökkääjä loukkaantuu ja seuraa tasapelien putki. Kaukalo syyttää tilanteesta itseään, sillä analyytikko varoitteli jo viikkoja aiemmin liiallisesta rasituksesta tiettyjen pelaajien kohdalla.

Vuodenvaihteen tienoilla toimiston ovet käyvät jälleen, sillä muutama pelaaja ilmoittaa haluavansa pois joukkueesta tammikuun siirtoikkunassa. Heti perään osa johtavista pelureista vaatii muutoksia, jotta kurssi saataisiin käännettyä. Kaukalo on samaa mieltä, vaikkei hänellä ole aavistustakaan, mitä pitäisi tehdä toisin. Yhteishenki on surkea, eikä joukkue kunnioita manageriaan, joten tilanne näyttää toivottomalta.

Kuukauden armonaika tulee täyteen ja Kaukalo saa toistaiseksi pitää paikkansa. Johtokunta jää kuitenkin tarkkailemaan tilannetta ja kutsuu miehen jälleen luokseen parin heikomman esityksen jälkeen. Epätoivoinen manageri voi jo lähes tuntea kengän lähestyvän takapuoltaan. Hän anoo lisää aikaa, johon johtokunta suostuu pienen vaatimuksen kera. Seuraavasta viidestä ottelusta tulisi saada 12 pistettä, mikä tarkoittaisi vähintään neljää voittoa. Tehtävä on työläs, mutta voitto ensimmäisestä ottelusta antaa toivoa. Tappio seuraavassa nostaa verenpaineen jälleen huippulukemiin ja kolmannen ottelun rökityksen jälkeen epäonnistunut manageri saa ansaitusti kenkää.

Alkaa armoton työnhakurumba ja mediapyöritys, joka vie Pekka Kaukalon lopulta uusien haasteiden pariin Skotlannin toiseksi korkeimmalle sarjaportaalle.

Joukkuehenkeä luomassa

Football Managerin suurin uudistus tänä vuonna on joukkuedynamiikka, joka lisää uusia kiemuroita pelaajiston ja managerin välisiin suhteisiin. Tiimi on jaettu pyramidiksi, jonka kärjessä on manageri ja alla pelaajat jakaantuvat osioihin vaikutusvallan mukaan. Ylimpänä majailevat avainpelaajat ja alimpana uudet tulokkaat tai muuten vain vähäisen vaikutusvallan omaavat pelurit.

Pyramidin lisäksi pelaajisto jakaantuu erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin. Samanhenkiset hakeutuvat porukoihin ja on suuri mahdollisuus, että joku jää yksin. Yksinäiselle palloilijalle saattaa iskeä koti-ikävä, mikäli esimerkiksi kieli on hakusessa ja kavereitakin näkee vain kesälomalla.

Sosiaalisen puolen uudistukset toimivat pääosin hienosti ja lisäävät kaivattua syvyyttä managerointiin. Täydellisesti uusi systeemi ei vielä toimi, sillä tuntuu, että pelaajat ravaavat tämän tästä päällikön toimistossa valittamassa milloin mistäkin.

Analyytikon paratiisi

Myös statistiikkapuolella puhaltavat uudet tuulet. Sarja on jo ennestään tunnettu hyvistä tilastoistaan, mutta aina on parannettavaa. Nyt managerilla on entistä paremmat työkalut esimerkiksi peluutuksen suunnitteluun ja loukkaantumissumien estämiseen. Analyytikon jakamat raportit kertovat yksilöiden loukkaantumisriskin, johon vaikuttavat harjoittelu sekä pelatut ottelut. Harjoittelua höllentämällä voi välttää monta turhaa loukkaantumista.

Pelaajatarkkailu on viimein saanut oman osion joukkueen budjetista. Tarkkailua voi halutessaan vähentää ja ohjata rahavirrat siirtobudjetin suuntaan. Rikkailla joukkueilla ominaisuus ei ole kovinkaan hyödyllinen, mutta pienemmissä seuroissa sen merkityksen huomaa nopeasti. Pelaajatarkkailijoiden sijoittamista joutuu harkitsemaan, kun käytettävissä ei olekaan šeikin pohjaton rahapussi. Harmittavasti osion visuaalinen uudistus menee metsään: uusien kykyjen etsintä on hankalampaa ja vähemmän hauskaa.

Pienemmistä uudistuksista mainittakoon realistisemmat siirtomarkkinat, monipuolisempi taktiikkaruutu sekä paranneltu pelimoottori. 3D-mallinnus ei edelleenkään ole kummoista katsottavaa, mutta eteenpäin on kuitenkin menty.

Hyvä, mutta…

Football Manager 2018 jättää ristiriitaisen maun. Lopputulos ei laadullisesti yllä edeltäjänsä tasolle, mikä syö myös uusien ominaisuuksien viehätystä. Käyttöliittymä on kauttaaltaan hieman sekavampi ja ärsyttää varsinkin otteluiden aikana. Esimerkiksi pelaajavaihtojen tekeminen on helpointa suorittaa taktiikkaruudulta, joka näyttää enemmän tarpeellista tietoa. Taustalla jylläävä pelimoottorikaan ei toimi enää entisen veroisesti. Nähtävissä on selkeitä toistuvia virheitä, kuten päätyrajalta annettuja keskityksiä, vaikka taktiikka ei sellaiseen kannustaisi. Ilahduttavasti tolppalaukausten ja lisäajalla tehtyjen maalien määrä on lisääntynyt. Edellä mainitun kohdalla liikutaan jo liioittelun rajoilla, mutta ainakin jännitysmomentti pysyy korkealla. Muista ongelmista mainittakoon kaatuilu, jumittaminen sekä käyttöliittymän sekoilu.

Maineikkaan managerisarjan uusinta tulokasta voi suositella varauksella, mikäli pieniä kauneusvirheitä pystyy katsomaan läpi sormien. Herkkänahkaisimpien kannattaa odottaa kuukausi tai pari, jolloin pahimmat ongelmat on melko varmasti jo korjattu. Tuolloin myös arvosanaan voi lisätä yhden tähden. Virheistä huolimatta Football Manager 2018 tekee sen, mitä pitääkin ja uudistaa juuri sopivasti rikkomatta liikaa vanhaa tuttua sopivasti koukuttavaa kokemusta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi