Mies vailla yhteyttä

Vuoden 1999 elokuussa avaruusseikkailujen ystävillä oli aihetta iloon, kun mielenkiintoa herättänyt Outcast julkaistiin. Belgialaisen Appealin kehittämä scifi-seikkailu on vuosien aikana ehtinyt keräämään taakseen – jos ei valtaisan niin ainakin – omistautuneen ja uskollisen fanikunnan. Second Contact -lisänimellä varustellun remasteroinnin saavuttua PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle peliin hurahtaneet pääsevät vielä kerran hyppäämään Twon-Han selkään ja pelastamaan kaksi maailmaa yhden hinnalla.

Uuteen seikkailuun

Toisin kuin alkuperäisessä julkaisussa uusioversiossa tarinan pyöräyttää vauhtiin videon sijaan animoitu sarjakuva. Vuonna 2007 Yhdysvallat onnistuu lähettämään luotaimen rinnakkaismaailmaan. Mystinen olio kuitenkin vahingoittamalla laitetta aiheuttaa ketjureaktion, jonka päässä odottaa Maan olemassaoloon suht negatiivisesti vaikuttava musta-aukko. Kovan onnen luotaimen perään lähetetään pieni ryhmä tiedemiehiä ja tietysti yksi kainalopieruvitsejä laukova sarkastinen kovanaama – Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukoissa palvellut Cutter Slade. Ennen kuin ehtii sanoa ”jokaisen stereotyyppisen toimintasankarin isä”, herää päähenkilö yksin vieraalta planeetalta paikallisten messiaana, Ulukaina. Perinteisten pelimoottorilla luotujen välivideoiden lisäksi tarinaa kuljetetaan eteenpäin päähenkilön ja Adelpha-planeetan asukkien välisten keskusteluiden kautta. Dialogit tosin rajoittuvat melko usein kaavaan, jossa pelaaja kysyy ja paikallinen kävelevä tietosanakirja vastaa. Pelaajan syliin kaadetaan alusta alkaen melkoinen määrä nippelitietoa, mutta tekstityksiin upotetut lyhyet käsiteselitykset pitävät huonomuistisimmankin seikkailijan mukavasti kartalla.

Outcast: Second Contactin ehdottomasti vahvin osa-alue on edelleen useasta avoimesta pelialueesta koostuva maailma. Alueiden välillä liikutaan pitkin maailmaa löytyvien Daoka-portaalien avulla. Laajat alueet suorastaan kutsuvat tutkimaan paikkoja tarkemmin ja eksymään Okaarin tutkimattomiin metsiin tai elämää kuhisevan Talanzaarin kaduille. Alueet sisältävät päätehtävien lisäksi planeetan asukkailta saatavia yksinkertaisia sivutehtäviä jonkin verran – mitään nykypäivänä julkaistavien avoimen maailman seikkailupelien tapaista työleiriä ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Palvelusten tekeminen sivuhahmoille näkyy negatiivisesti muun muassa vastapuolen raha- ja ruokaresursseissa, joita voi tarkkailla pelin valikoiden kautta. Pelissä jää mukavasti aikaa myös tehtävien ulkopuoliseen haahuiluun ja uuteen maailmaan tutustumiseen. Vanhaan tuttuun tyyliin pelaajaa ei visuaalisesti ohjata tehtävän seuraavaan välipisteeseen, vaan päättely ja suunnistaminen jätetään miellyttävästi pelaajan omalle vastuulle. Tämähän on vanhaa kunnon scifiä parhaimmillaan!

No, ei itse asiassa ole. Valitettavasti avoimet alueet luovat Second Contactin suurimmat ja peli-ilon voimakkaimmin tappavat ongelmat. Visuaalisen päivityksen saanut maailma itsessään näyttää katselijan silmään vielä ainakin siedettävältä, mutta ongelmat alkavat heti liikkeelle lähdettäessä. Ruudunpäivityksen erittäin voimakas kyykkääminen ei ainoastaan ärsytä, vaan se tekee yhdessä kömpelön liikkumisen kanssa toimintakohtauksista ikimuistoisen kamalia kokemuksia.

Jo alkuhetkistä on selvää, että maailmaan uppoutuminen ei jää musiikin takia tapahtumatta. Lennie Mooren sävellykset maalaavat soinnuillaan täydellisen kuvan siitä, miltä vieraan planeetan lähes taianomaisissa ja mystisissä maisemissa asteleminen kuulostaa. Vastaavanlaisesta laadusta ei päästä nauttimaan ääninäyttelyn parissa, sillä hahmojen puheet ovat äänenlaadullisesti lähempänä Matti Kyllösen Japanin GP:n mestaruusselostusta kuin videopeliin nauhoitettua dialogia. Erittäin heikko äänenlaatu hahmojen puheessa syökin uskottavuutta tarinankerronnalta, joka nojaa vahvasti lukuisiin hahmojenvälisiin keskusteluihin.

Omituisten otusten kerho

Seikkailun etenemistä värittävät lukuisat bugit, jotka vaihtelevat huvittavista fysiikkasekoiluista aina tarinan etenemisen estäviin jumitteluihin. Vainoharhainen tuplatallennusten käyttäminen on tässä tapauksessa erittäin suotavaa. Jatkuvat bugit yhdistettynä koomisen heikkolaatuisiin puheäänityksiin, ilmeettömiin alieneihin ja erittäin vaatimattomiin hahmoanimaatioihin tekevät kokonaisuudesta kömpelön friikkisirkuksen, jonka myötä immersio mystisen vieraassa maailmassa seikkailusta on tyystin kadonnut.

Outcast: Second Contact muistuttaa kokemuksena hyvin paljon sukujuhlien vanhuspöytään juuttumista. Alkuhuumassa on ihan kivaa vanhoja aikoja muistellessa, mutta muutaman tunnin istumisen jälkeen seurueen jutut käyvät kuitenkin paikoin höpsähtäneiksi. Vähitellen mieleen tulvii ajatuksia siitä, mitä kaikkea muuta sitä voisikaan juuri sillä hetkellä tehdä. Outcast on kiistatta rakenteeltaan hyvä seikkailupeli ja kulttimaineensa ansainnut, mutta uusiojulkaisu Second Contact ei onnistu tekemään kunniaa alkuperäisversiolle. Lopputuloksena on teknisesti kömpelö ja ainakin arvosteluhetkellä ylihinnoiteltu viritelmä – hauta, jonka olisi voinut tällä kertaa jättää avaamatta.

ladataan kommentteja...