Kahdeksan hahmoa, tuhat suuntaa
Octopath Travalerin pääjuju on sen kahdeksassa hahmossa. Koko kööri on samanveroisessa asemassa eri puolilla maailmaa, joten pelaaja saa vapaasti valita mieluisensa sankarin ohjastettavaksi. Tarjolla on perinteisiä hahmoluokkia varkaasta ritariin, minkä lisäksi eksoottisempaa osastoa edustaa esimerkiksi tanssijatyttö Primrose.
Vaikka perijapanilaiselle suunnittelulle on tyypillistä, että tarinankerronta lähtee suurieleisyydessään kiertoradalle, Octopath Traveler on valloittavan maanläheinen. Sympaattinen olemus tosin karisee sopivasti hahmojen taustoja avautuessa, sillä mukana on viittauksia varsin synkkiin asioihin. Erityisesti sympaattisen Primrosen ensihetket ovat sen verran rajuja, että ruutua tuijottaa herkeämättä. Onneksi väkivallalla ja synkkyydellä ei mässäillä, vaan tekijät ovat pitäneet paketin hienosti kasassa.
Kun oman hahmon on valinnut, alkaa valtava ja sisältörikas seikkailu. Ensimmäiset hetket kuluvat sujuvasti pelin vuoropohjaista taistelumekaniikkaa sekä hahmojen erikoiskykyjä opetellessa. Kunhan vauhtiin päästään, koko sankariretkueen haluaa niputtaa yhdeksi lössiksi. Mikäli sivutehtävät ja maailman tutkiminen vievät mukanaan, Octopath Traveler kellottaa helposti yli sata tuntia. Pelkkä tarinakin ottaa helposti yli 60 tuntia. Paniikki iskee enintään siinä vaiheessa, kun hoksaa seikkailun olevan täysin epälineaarinen. Pelaaja saa tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa, mikä tuntuisi vähemmän kiehtovassa maailmassa ahdistavalta.
Puolustuksen murskaaja
Pituus ei ole onneksi haitta, sillä Octopathin kulkijoiden maailma ja sisältö on kohdillaan. Eriskummallinen yhtälö sprite-grafiikkaa ja HD-tason kuvaa yhdistyvät valloittavaksi kokonaisuudeksi, joka hivelee silmää. Maisemat ovat upeita ja minimalistisuudestaan huolimatta yksityiskohtaisia. Teos tuntuu kuin remasteroidulta 90-luvun roolipeliltä, josta on kuitenkin poistettu kaikki aikakautensa hölmöydet. Sentään vaikeusastetta on sen verran mukavasti, että tiheään tarjottavat tallennuspisteet tulevat tarpeeseen.
Vaikeusastetta lieventää onneksi taistelusysteemin oivaltaminen. Octopath Traveler on sopivasti uudistettu näkemys klassisesta vuoropohjaisesta roolipelistä, jossa kukin huitoo vastustajaansa vuorollaan. Kyseessä ei onneksi ole pelkkä terveyspisteiden kilpajuoksu, vaan systeemi perustuu hahmojen panssareille. Kun vihulaisen puolustus on saatu murskattua, iskukombot ja erikoistöräytykset läimäisevät örvelöitä turpaan äärimmäisen tehokkaasti. Se, miten puolustus sitten rikotaan, on uusien vihollisten tapauksessa kuitenkin aina itse oivallettava. Toisinaan heikkoudet paljastuvat helpommin kuin välillä, mutta pääasiallinen niksikaksikko muodostuu yrityksestä ja erehdyksestä.
Vetää sanattomaksi
Täysin virheettömäksi Octopath Traveler ei kuitenkaan osoittaudu. Ensinnäkin dialogia on jopa turhan runsaasti. Höpöttely on monin paikoin erinomaista, mutta useamman kerran olisi toivonut käsikirjoittajien ottavan Fiskarsit kauniiseen käteen ja saksivan pitkän liudan jargonia pois. Lisäksi ääninäyttely tuntuu hetkittäin hitusen heikolta. Dialogista vain osa on nauhoitettu, mutta yleensä hahmojen ääntelyt viittaavat sentään edes lyhyesti oikeaan suuntaan.
Vaikka äänipuolella on havaittavissa pientä laiskuutta, onneksi teoksen ääniraita on upea. Nykyään on turhan harvinaista, että pelimusiikki jäisi millään tavalla mieleen, mutta Yasunori Nishikin sävellykset tekevät positiivisen poikkeuksen sääntöön.
Sen minkä Octopath Traveler häviää nykyajan roolipeleille pikselimäärässä, sen teos voittaa tunnelmassa visuaalisessa kokonaisvaltaisuudessaan. Mukaansa imaiseva maailma, viihdyttävä taistelumekaniikka sekä upea audiovisuaalinen toteutus muodostavat sellaisen tukijalan, että teos on syytä pitää mielessä vuoden parhaita pelejä äänestettäessä. Jo tällaisenaan se on heittämällä Switchin paras roolipeli, enkä rehellisesti sanottuna keksi kilpailevilta alustoiltakaan voittajaa. Octopath Traveler ei ehkä ole suuren yleisön suosikki, mutta JRPG-seikkailunsa klassisina haluaville kyseessä on napakymppi.
