Kun lisäsisältönä myytävä seikkailu on tarpeeksi iso, sitä voi myydä myös omana erillisenä pelinään. Näin on käynyt ainakin Xenoblade Chronicles 2: Torna - The Golden Countryn kohdalla.

Alkuperäinen Xenoblade Chronicles 2 sai arviossamme kahtiajakoisen vastaanoton. Monolithsoftin kehittelemässä Switch-roolipelissä oli paljon hyvää, mutta myös kosolti parantamisen varaa. Lisäosa jatkaa käytännössä samoilla linjoilla.

Esiosa aivan kaikille

Torna - The Golden Country on vekkuli paketti roolipelattavaa. Sen lisäksi, että sitä kaupataan omana erillisenä myyntiartikkelinaan, ei alkuperäistä nimikettä ole pakko olla koettuna siitä nauttiakseen. Suurin osa maailman oleellisista rakennuspalikoista esitellään tarinan alkutaipaleella, eikä asiaa haittaa, että tapahtumat sijoittuvat aikaan 500 vuotta ennen pääpelin juonikuvioita.


Vihreillä poluilla

Uutukaisen tarina keskittyy Loraan ja tämän Blade-kumppani Jiniin. Matkan varrella joukkio kasvaa lukuisilla hahmoilla, joista suurin osa ottaa osaa taisteluihin joko tekoälyn tai pelaajan ohjastamana. Pienenä kertauksena tai uutena tietona: Bladet ovat olentoja, jotka heräävät eloon eräänlaisista kristalleista ihmisten koskiessa niihin. Torna-seikkailussa kaikki nämä hahmot ovat ihmismäisiä sotureita. Ihmissankareilla ei ole sen suurempia kykyjä omasta takaa, vaan Bladet suovat niitä käyttöön erilaisten aseiden ja erikoisliikkeiden muodossa. Kyseessä on parhaimmillaan elämänmittainen kumppanuus, joka päättyy viimeistään ihmisosapuolen menettäessä henkensä. Suuri osa tarinan keskeisistä hahmoista ovat Bladeja.

Perusperiaatteiltaan Torna on kovin tutun oloinen roolipeli, jossa ohjastetaan eri hahmoja vihollisia mäiskien, kokemuspisteitä keräten, tehtäviä suorittaen ja maailmaa tutkien. Alrestin maailmassa kaikki elolliset olennot asuvat jättimäisten pilvimeressä seilaavien titaanien selässä tai sisässä. Olentojen päälle sijoittuvat alueet ovat kookkaita kokonaisuuksia, joiden päästä päähän pääsee liikkumaan ilman lataustaukoja. Ratkaisu on toimiva, joskin se lienee syy graafiseen kahtiajakoisuuteen, josta enemmän myöhempänä. Eteneminen on joka tapauksessa hivenen putkimaista, joten kookkaanpuoleinen maailma ei saa missään kohdin aikaan suoranaista vau-fiilistä.

Edeltäjän jalanjäljissä

Seikkailu jatkaa pelimekaanisesti pitkälti emopelin tyylillä, joskin muutoksia myös piisaa. Suurin ero piilee käytettävien hahmojen määrässä, mikä heijastuu sekä taisteluun että erilaisiin pelimaailmassa suoritettaviin toimiin.

Pelaajan johtaman joukkion mukana kulkee tällä kertaa maksimissaan kuusi hahmoa. Tämä on mukavan kompakti määrä verrattuna alkuperäisseikkailun potentiaalisen isoon taistelijajoukkoon. Toisin kuin pääpelissä, ei lisäpaketissa Blade-olentoja näet voi haalia erilaisten kristallien avulla. Taistelussa pelaaja ohjaa yhtä hahmoa, toisen sankarin ollessa tukena. Näiden kahden soturin paikkaa voi vaihtaa nappia painamalla, joten yksikään hahmo ei jää vain taustajoukkoihin. Kompaktin ryhmän kaikkien jäsenten muodossa voi pelata, mikä estää omalta osaltaan kyllästymistä.


Leirinuotiolla valmistetaan esineitä, höpötetään ja levätään

Yksi alkuperäisen Xenoblade Chronicles 2:n ärsyttävimmistä asioista olivat erilaiset kenttätaidot, jotka vaativat hahmoilta tiettyjen kykyjen osaamista. Taitoja oli liikaa, ja ne oli ripoteltu hajalleen eri soturien repertuaariin, minkä takia käytössä olevia hahmoja piti vaihdella aina edessä olevan toimen sitä vaatiessa. Koska tällä kertaa ryhmä on pieni, ei kokoonpanon jäseniä tarvitse vaihdella. Kaikki tarvittavat taidot ovat aina käsien ulottuvilla. Tästä iso plussa.

Pakollista vapaaehtoisuutta

Yksi toimivimmista asioista Monolithsoftin tuotoksessa on sen taistelumekaniikka. Aluksi kovin vaikeaselkoiselta ja epämääräiseltä vaikuttava kokonaisuus paljastuu hyvinkin nokkelaksi, mikäli siihen vain panostaa hetken ajatustyötä. Hahmot iskevät vihollisia automaattihyökkäyksillä ilman mitään pelaajalta vaadittavia toimia. Erikoishyökkäyksien käyttäminen sekä muiden hahmojen käskyttäminen tuntuvat sen sijaan kiihkeimmissä taisteluissa suorastaan reaktiotesteiltä, joissa on panoksena isomman vahingon jakaminen vastapuolelle.

Hienoista ajatustyötä vaativa taistelumekaniikka on parhaimmillaan pomovastustajien kanssa kahinoidessa. Tämän takia isompia rähinöitä odottaa suorastaan mielellään.


Taisteluissa ruutu on täynnä tietoa

Sekä ihmisten että Bladejen taitoja parannellaan taisteluista kerätyillä kokemuspisteillä, joita kertyy emopeliä nopeammin. Taitojen hiominen huippuunsa vaatii paljon tekemistä ja tietyissä tapauksissa tarkkojen kriteerien täyttämistä. Erikoisesti Blade-kumppanien opitut niksit eivät tule käyttöön, ellei hahmojen kykypuuta käy erikseen katsomassa valikkojen kautta.

Sivutehtäviä piisaa hyvä määrä, joskaan niitä ei voi sanoa tässä tapauksessa vapaaehtoisiksi. Suurin yksittäinen sivutoimi Tornassa on oman "yhteisön" hallinnointi, mikä edellyttää pelimaailman hahmojen kanssa puhumista sekä heidän pyyntöjensä täyttämistä. Vaikka kontaktien ylläpitäminen vaikuttaakin aluksi vapaaehtoiselta, on yhteisön pyörittäminen sisällytetty juonikuvioihin todella heppoisilla tekosyillä. Maailma pitäisi pelastaa, mutta mitäpä jos välillä selvitettäisiin kuka roskaa kävelytien vartta?


Bladet tukkanuottasilla

Kultaisen valtion juoni ei ole kovinkaan monimutkainen. Tarina on simppelimpi kuin pääpelissä, eikä suurempia mullistuksia kohdata matkan varrella. Koska kyseessä on esiosa, sopii Torna myös heille, ketkä eivät ole pelanneet emopeliä. Ainoastaan yksi tyhjästä putkahtava tuttavuus kaipaisi tarkemman esittelyn toimiakseen paremmin juonen kannalta. Xenoblade Chronicles 2:n kokeneet tietävät jo useampien hahmojen kohtalon etukäteen, mutta eipä tuosta haittaa ole. Ei se määränpää, vaan se matka.

Puuroa ja velliä

Ulkoasu on kovin kahtiajakoinen kokonaisuus. Television sekä konsolin oman näytön kautta pelattaessa meno muuttuu aakeilla laakeilla (ja osin muutoinkin) kovin suttuiseksi. Myös hektiset taistelut puuroutuvat välillä harmittavan paljon. Välivideot ovat enimmäkseen mukavaa katseltavaa, mutta suttua on myös tällöin nähtävillä taustalla. Peli ei ole kokonaisuudessaan muutenkaan kauneinta, mitä Switchillä on tarjota. Tämä on se hinta, mikä maksetaan isoista ja yhtenäisistä pelialueista. Harmillista, mutta näillä mennään.


Jin ja Lora vakuuttelupäällä

Musiikkipuolella ei ole valittamista, joskin osa korvakarkista on tuttua emopelistä. Uusia sävellyksiä ei kuulla kovinkaan montaa, mutta kokonaisuus on toimiva. Ääninäyttely ei ole hassumpaa, ainoastaan paussit eri hahmojen vuorosanojen välissä sekä paikoitellen korni dialogi nyppivät. Huulisynkka on Tornassa pääpelin tapaan huonoa. Hahmojen suut käyvät omaa tahtiaan, joka ei vastaa puheraitaa kuin paikoitellen.

Sana kompakti on mainittu tässä tekstissä jo muutaman kerran, mutta josko sitä vielä kerran: Torna - The Golden Country on kompakti myös kestoltaan. Emopeliin pystyi käyttämään päälle sata tuntia, mutta Loran tarinan pystyy kokemaan kuuleman mukaan jopa noin 12 tunnissa. Tämä arvostelija pääsi näkemään lopputekstejä 19 tunnin pelaamisen jälkeen, mutta nuohoamalla kaikki sivutehtävät läpi voi tuntimäärää kasvattaa vielä jonkin verran.

Tähtien antaminen on kaksijakoinen kokemus

Onko nimikettä miellyttävää pelata? Kyllä ja ei. Taistelumekaniikka on mainio, musiikit parhaimmillaan mukavaa kuunneltavaa ja pienempi sankarimäärä ansaitsee peukkua. Kokonaisuus on alkuperäispeliä kompaktimpi, mikä ilahduttaa. Toisaalta graafisesti kokemus on jälleen kaksijakoinen ja juonenkuljetus on välillä suorastaan pöhköä. Mutta tuotosta pelaa joka tapauksessa mieluusti.

Mikäli piti alkuperäisestä Xenoblade Chronicles 2:sta, pitänee myös uutukaisesta. Myös ensikertalaisten uskoisi pitävän seikkailusta kohtuullisen paljon. Paketti kallistuu kuitenkin ihan jees -kategoriaan, tälläkin kertaa. Originaalinimikkeen arvosana pyöristyi ylöspäin harvinaisen niukasti neljään tähteen, niin myös tällä kertaa.

Niukasti.

Xenoblade Chronicles 2: Torna - The Golden Country on ostettavissa erikseen omana pelinään tai sen voi ladata osana Xenoblade Chronicles 2:n Season Passia. Fyysisen kappaleen mukana tulee koodi, joka antaa lisäsisältöä emopeliin.

Kirjaudu kommentoidaksesi