Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

On uskomatonta, miten vääriin asioihin sitä voikaan keskittyä uusversiota tehdessä. Super Nintendo -klassikko ActRaiserin päivitetty versio täydentää teosta juuri niistä paikoista, joista sen ei olisi tarvinnut sitä tehdä.

Enixin julkaisema ja Quintetin tekemä ActRaiser ravisutti 90-luvun alussa tasohyppelyiden täyttämää Super Nintendon valikoimaa. Kunnianhimoinen projekti piti sisällään aikakaudelleen ominaisesti perinteisen kaksiulotteisen toimintapelin, mutta sekoitti pakkaa tekemällä pelaajasta Jumalan (Japanin ulkopuolella ”Mestarin”, koska uskonnolliset viittaukset napattiin pois). Siivekäs kaikkivoipa auttaa luonnonkatastrofien äärellä, teilaa pahaa-aavistamatonta kansaa vaanivat demonit ja asettaa kaupungin ihmisille virtaviivat, jotta maallinen väki pystyy rakentamaan paremmat oltavat. Yhtä suuressa roolissa oli siis sekä miekanheiluttelu että kyläyhteisön rakentaminen.

Vaikka taivaallinen teema pysyi myöhemminkin mukana, tuli ActRaiser 2:sta monien pettymykseksi mukiinmenevä toimintatasohyppely, joka hylkäsi yhteisönrakennuksen kokonaan. Näin ollen myös myynnit jäivät huomattavasti laihemmiksi, sillä esikoisen myydessä pitkästi yli puoli miljoonaa, jäi ActRaiser 2 alle 200 000 kopioon.

Alkuvideo on tyylikäs.
Pääsankarin ohjausta on sujuvoitettu modernimpaan ja parempaan suuntaan. Toimintakohtaukset toimivat muutenkin mainiosti ja ovat ehdottomasti pelin parasta antia, joten on entistä harmittavampaa, että miekanheiluttelu jää niin pieneen rooliin.

Quintet aloitti työstämään kolmatta osaa Nintendo 64:lle 90-luvun loppupuoliskolla, mutta projekti hylättiin, ja sarja vaipui lopulta kokonaan unohduksen suohon. Kunnes yllättäen armon vuonna 2021 eräässä syksyisessä Nintendo Direct -lähetyksessä julkistettiin alusta alkaen uusiksi tehty uusversio ActRaiserille nimeltään Actraiser Renaissance saatteella ”saatavilla NYT!”.

Paljastustyyli oli sangen erikoinen ottaen huomioon, että ActRaiser 2:n julkaisustakin ehti kulua lähes 30 vuotta aikaa.

Ensihetket Fillmoressa.

Älä pidä muita jumalia

Lähtökohtien osalta kaikki on kohdallaan. Pelaaja on edelleen jumalankaltainen olio, joka opastaa ihmisiä rakentamaan yhteisöstään paremman ja auttaa heitä voittamaan kylää ahdistelevat möröt. Uusversio yhdistelee siis tuttuun tapaan kaksiulotteista toimintaa ja kylänrakennusta, mutta aika pian sitä huomaa, että asiat ovat pielessä ja pahasti.

Ymmärrän, että 30 vuotta vanhaa teosta on modernisoitava nykypäivän pelaajille sopivammaksi, mutta sitä en ymmärrä lainkaan, miksi kehittäjästudio Sonic Poweredin oli pakko ympätä näin turhanpäiväinen taustatarina mukaan ja vieläpä aivan järkyttävät määrät puisevaa dialogia. Väitän, että stoori ei kiinnosta ketään selväjärkistä, sillä se koostuu suoranaisesta tekstitulvasta (ääninäyttelyä ei ole), pysäytyskuvista ja muutamista eri mangapiirroksista.

"Niin olen, ei näemmä olisi pitänyt."
Nyt kun joka paikassa vietetään useampi tunti, kaikki alkaa tulla korvista ulos ja pahasti, paitsi toimintatasohyppelykentät, jotka jäävät aivan liian vähälle ajalle.

Hyvä esimerkki ajanhukasta on se, että jos alkuperäisteoksessa pääsee pelin ensimmäisestä kaupungista eteenpäin reilussa puolessa tunnissa, ottaa se uudelleenlämmittelyssä kaksi ja puoli tuntia. Tämä taas johtaa siihen, että pelin rytmitys on todella pahasti pielessä. Aiemmin kylien rakentelulla ja toimintakohtauksilla oli erinomainen balanssi keskenään, mutta nyt pakkaa sekoittaa loputtoman paskanjauhannan lisäksi niin sanottu ”rynnäkkömoodi”, joka on käytännössä tornipuolustuspeli: kussakin segmentissä viholliset hyökkäävät joka kerta samoista paikoista. Parin kuoleman jälkeen on helppo työ kehittää oikea strategia tästä johtuen.

Näin opastetaan kylän asukkaita olemaan oman onnensa seppiä.

Ammattina sankari

Actraiser Renaissance yrittää epätoivoisesti tehdä tornipuolustuksesta mielenkiintoista tuomalla pelaajan avuksi ”Sankarin”. Jokaisessa kylässä, jossa pelaajan ohjastama enkeli käy, on oma sankarinsa, jonka turhanpäiväistä taustatarinaa selitetään ”yllättäen” ummet ja lammet. Pelin edetessä sankarivalikoima kasvaa, ja pelaaja voi valita tornipuolustuksen yhteydessä avuksi tyyppejä, jotka eivät muuten liity paikan historiaan mitenkään.

Okei, tornipuolustus on sinällään looginen lisä Actraiseriin. Kyläyhteisö rakentaa perusjutut edelleen automaattisesti pelaajan asettamien virtaviivojen avulla, mutta uusversiossa rakennellaan puolustukseen sopivia rakennelmia, jotka taas ovat pelkästään ohjainta pitelevän henkilön vastuulla. Vihollisaaltojen päihittämistä varten on rakennettava muureja, torneja jousimiehille ja maagitaloja, jotka ampuvat tulipalloja kohti mörököllejä.

Kyläläisillä riittää juttua. Se ei ole hyvä asia.
Originaalissa säveltäjänä toiminut legendaarinen Yuzo Koshiro on säveltänyt myös uusversion musiikin onnistuneesti uusiksi.

Kuten sanottua, hyvä idea. Jos näitä taisteluja olisi muutama hassu per kylä, olisi puolustustehtävät sangen mainio lisä peliin. Nyt kun joka paikassa vietetään useampi tunti, kaikki alkaa tulla korvista ulos ja pahasti, paitsi toimintatasohyppelykentät, jotka jäävät aivan liian vähälle ajalle.

Niistä puheen ollen, pääsankarin ohjausta on sujuvoitettu modernimpaan ja parempaan suuntaan. Toimintakohtaukset toimivat muutenkin mainiosti ja ovat ehdottomasti pelin parasta antia, joten on entistä harmittavampaa, että miekanheiluttelu jää niin pieneen rooliin.

Yksi sadasta samannäköisestä luolastosta.

Rumankaunis, tai sitten ihan vaan ruma

Graafinen tyylivalinta on vähintäänkin mielenkiintoinen. Ensimmäisen toimintakohtauksen koittaessa mielen valtaa lähinnä yökötys. Luulisin, että tekijät ovat hakeneet samantyyppistä fiilistä, jota nähtiin esimerkiksi Castlevania: Symphony of the Nightissa, mutta esirenderöidyillä hahmoilla. Kysynkin nyt, miten ihmeessä tämä on mokattu näin pahasti?

Actraiser Renaissance ei vain mitenkään päin näytä liikkeessä hyvältä. Pääsankarin ulkoasu vielä jotenkin menettelee, mutta viholliset näyttävät siedettävimmillään tyydyttävältä, huonoimmillaan esirenderöidyiltä muovailuvahamöykyiltä. Taustat näyttävät amatöörimäisiltä, ja alkuperäisen pelin tunnelma on aivan tipotiessään. Tämä pätee niin hyppelykenttiin kuin kylänrakennukseenkin.

Kaiken tämän valituksen jälkeen on todettava, ettei Actraiser Renaissance ole läpeensä huono peli, mutta uusversiona se keskittyy pelillisesti aivan vääriin asioihin ja tunkee liikaa sisältöä paikkoihin, joissa sitä ei tarvita.

Uskomatonta kyllä, tyyliin kuitenkin tottuu pelatessa ja maisemat paranevat pelin edetessä jonkin verran, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa, että alkuperäisen ActRaiserin pikseligrafiikka hakkaa uutukaisen mennen tullen.

Anubikset rivissä.

Onneksi kapellimestari on sentään paikalla

Actraiser Renaissance tekee kuitenkin yhden asian loistavasti. Originaalissa säveltäjänä toiminut legendaarinen Yuzo Koshiro on säveltänyt myös uusversion musiikin onnistuneesti uusiksi. Lisäksi mukana on tukku laadukkaita uusia biisejä niin modernisti sävellettyinä kuin SNES-tyylisinä midi-versioinakin, mikä on mainio lisä jo ennestään ikoniseen ääniraitaan. Löytyypä pelistä myös alkuperäisen pelin midi-ääniraita kokonaisuudessaan, joka sekin herättää mukavia muistoja menneisyydestä.

Aavikolla

Ei läpeensä huono, mutta melkoisen turha teos

Kaiken tämän valituksen jälkeen on todettava, ettei Actraiser Renaissance ole läpeensä huono peli, mutta uusversiona se keskittyy pelillisesti aivan vääriin asioihin ja tunkee liikaa sisältöä paikkoihin, joissa sitä ei tarvita. Toimintakohtauksien ansiosta pelillä on hetkensä, mutta ne hyvät hetket ovat valitettavan harvassa.

Tuore testisessio alkuperäisen ActRaiserin parissa paljasti, että vanhassa oli tällä kertaa vara huomattavasti parempi. Siispä tee itsellesi palvelus ja koe tämä klassikko Super Nintendolla. Näin vältät pettymyksen.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi