Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Aina hyvät perusteet eivät riitä, kun tunnetta uupuu

KonsoliFINin ylläpidon epävirallisena moottorifanaatikkona olemisessa on puolensa. Parhaimmillaan Gran Turismon tai vastaavan pitkään odotetun päristelyn julkaisussa olo on yhä kuin pikkulapsella joulun alla ja sormet syyhyävät radalle. Toisaalta tiettyjen sarjojen ainaiset vuosipäivitykset ja etenkin niiden arviointi alkavat väistämättä maistumaan puulta, mikäli kehittäjä ei suoranaisesti juhli innovaatioillaan.

Ehdottomasti jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvat Milestonen prätkäpelit. Ahkerasti erilaisia päristelyitä tehtailevan italialaisstudion tuotoksia yhdistävät aina enemmän tai vähemmän samat ydinkohdat – haastavan palkitsevat ajofysiikat loistavat, mutta tekninen toteutus ja yleinen fiilis jättävät toivomisen varaa.

Komitean kokoama

Toki tuoreimman konsolisukupolven aikana ilmeisimmät tekniset murheet on saatu onneksi viimein korjattua. Nykyään ruutu päivittyy kiitettävän sulavasti, eikä lataustaukojen pituus aiheuta enää hermoromahdusta. Virallisella lisenssillä varustetun MotoGP 23:n tärkeimmäksi kehityskohteeksi jääkin erityisesti fiilispuolen lisääminen usein kovin kuivakalta tuntuvaan puurtamiseen.

Kyseiseen osa-alueeseen on myös markkinapuheiden mukaan panostettu. Hehkutuksissa keskiöön nostetaan ennen kaikkea entistä dynaamisempi uramoodi, jossa yhdenkään kuljettajan polku ei ole samanlainen, valinnanvaraa etenemiseen annetaan entistä enemmän ja radan tapahtumilla on ehtaa merkitystä sekä kuljettajien että tiimien välisiin suhteisiin. Perinteisten sijatavoitteiden ohella kisakohtaista jännitystä luodaan erilaisilla kaksintaistoilla, mikä tarkoittaa useimmiten tiimikaverin päihittämistä.

Kuten pessimistisimmät varmaan tässä vaiheessa arvaavat, Milestonen rajalliset paukut eivät aivan riitä viemään kokemusta uusiin sfääreihin yltäväksi roolimopoiluksi, vaan dynaamisten elementtien integrointi jää pintapuoliseksi. Muiden kuljettajien reaktiot viikonlopun tapahtumiin esitetään kuivakan Twitter-feedin tapaisena tekstiseinänä, johon voi klikata joko negatiivisen tai positiivisen reaktion halutessaan. Tarinat luonnollisesti toistavat itseään kovin nopeasti. Tallien suhtautumista pelaajan edesottamuksiin kuvataan puolestaan hymiöiden avulla, mikä kertonee riittävästi ominaisuuden merkityksestä ja panostuksesta siihen.

Kisoissa pärjäämällä ja pisteitä keräämällä saadaan lopulta paikkoja paremmista tiimeistä, mikä on tuttua miltei mistä tahansa genren pelistä. Ylisuorittamista ei noteerata tälläkään kertaa tarpeeksi, kun alokkaan voittoputken päätteeksi tiimin tavoite on silti yltää top 15 joukkoon. Polku Moto 3:n pikkupyörän sarvista kuninkuusluokkaan tehdään näennäisesti nopeammaksi, mutta myös edellisissä osissa alkupään tallinsa on saanut vapaasti valita, mikäli laiskin luokka ei kiinnosta. Oman tiimin kehittäminen jää sitä vastoin pahoin kuljettajakeskeisen urarakenteen jalkoihin. Menestyshuumaiset insinöörit toki työskentelevät aiempaa ahkerammin paremman kisavauhdin eteen, mutta managerointi on selkeästi pienemmässä roolissa kuin aiemmin, mikä ei varmasti miellytä kaikkia.

Muutenkin MotoGP 23 tuntuu monin paikoin oudon karsitulta. Esimerkiksi aiemmissa osissa nähdyt klassiset pyörät sekä erilaiset haasteskenaariot puuttuvat paketista kokonaan. Toki yksittäisiä kisoja, aika-ajoja sekä mestaruuskausia pääsee koittamaan, mutta valikoima on uramoodin ohella jopa hämmentävän laimea.

Moottorihärkää sarvista

Radalla meno sentään maistuu. Tekoäly vaikuttaa huomattavasti fiksummalta kuin sarjan synkimpinä hetkinä, sillä konekuskien kanssa saa aikaan yllättävän rehtiä kisaamista. Kaverit tekevät paineen alla satunnaisia virheitä, eikä koko porukka noudata vain yhtä ainoaa ajolinjaa. Epätasapaino aika-ajojen sekä kisanopeuden välillä on kuitenkin edelleen läsnä ja aina yhtä harmillinen huomata. Uutena jippona esitelty dynaaminen sää jää hieman piippuun lajin luonteen vuoksi, sillä formulamaisen rengasssekoilun sijaan kisat yksinkertaisesti keskeytetään ja aloitetaan sadekelin asetuksilla uudelleen lähtöruudukosta.

Ajettavuuden suhteen tarjolla on edelleen iso nippu apuja, mutta edukseen peli nousee unohtamalla liialliset apupyörät. Fysiikoita on jälleen hiottu aiemmista osista. Tällä kertaa erityisesti jarrujen säännöstelyn kanssa saa olla tarkkana ja DualSensen liipaisimia kannattaa oppia painamaan riittävällä herkkyydellä. Oppimiskäyrä on sopivan jyrkkä mutta ei missään nimessä mahdoton, ja esimerkiksi takaisinkelaaminen auttaa pääsemään jutun juonesta kiinni.

tunnetta ja tuoreita ideoita kaivattaisiin jo kosolti lisää

MotoGP 23 tuntuu monin paikoin tietynlaiselta välityöltä. Totta kai mukana ovat kaikki kuluvan kaudet kuskit ja tarvittavat päivitykset, eikä kaksipyöräisten simulointia hoida kukaan muu vieläkään Milestonea paremmin. Sarjan pitkäaikaisille faneille tuoreen painoksen hankkimista on silti kovin vaikea suositella ainakaan täyteen rahaan. Toisin sanoen perusteet ovat jälleen kunnossa mutta tunnetta ja tuoreita ideoita kaivattaisiin jo kosolti lisää, että veteraani jaksaisi tahkota uraa muutenkin kuin puolivaloilla. Tuoreille kuskeille kyseessä on edelleen tutustumisen arvoinen kokemus, johon voi jopa koukuttua.

Kirjaudu kommentoidaksesi