Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

System Shock nostokuva

Tekoälyn hirmuvalta kutkuttaa nostalgianystyröitä

Alun perin LookingGlass Technologiesin vuonna 1994 tekemän System Shockin uusioversio tihkuu nostalgiaa, vaikkei alkuperäisteosta olisi koskaan pelannutkaan. Nightdive Studios on kertonut halunneensa luoda juurilleen uskollisen modernisoinnin koko klassikkopelisarjasta, ja ensimmäinen teos onkin varsin onnistunut toimintaseikkailu, jossa retrohenki kohtaa nykytekniikan.

Vuosi on 2072. Olet hakkeri, jolle suurkorporaation pukupamppu antaa tarjouksen, josta et voi kieltäytyä. Tehtäväsi sijoittuu Citadel-avaruusalukselle, jonka suutahtanut tekoäly SHODAN on ottanut valtaansa. Aseman henkilökunta on muutettu mutanteiksi ja kyborgeiksi ja turvamekanismit on tietysti käännetty kaikkia ihmisiä vastaan. Heräät aseman sairasosastolta. Sinun on selvittävä hengissä tässä avaruudessa kelluvassa kuolemanloukussa ja keksiä keino sammuttaa SHODAN.

Kaunista retroilua

Graafinen ilme on tietysti se ensimmäinen, mikä varsinkin tässä teoksessa valtaa huomion. Tekijät halusivat todella rapsutella pelaajan nostalgiahermoja korvan takaa ja yhdistelivät retrohenkisen kulmikkuuden, värikkyyden ja pikselisyyden onnistuneesti nykyteknologian kanssa. Kun esimerkiksi teoksen mutanttivihollisia katsoo kauempaa, ne näyttävät hyvältä; yksittäisiltä hahmoilta. Lähempää katsottuna tulee vastaan retromainen pikselisyys. Nightdive Studios on nähnyt paljon vaivaa sen eteen, että tämä näyttää ilahduttavalta eikä tympeältä. Tasapainottelu näiden kahden välillä on tarkkaa työtä, ja tästä työstä on pakko nostaa kehittäjille hattua.

Teos myös toimii todella sulavasti ilman minkäänlaisia nykimisiä. Tunne on mahtava – graafinen ilme tuo mieleen lapsuuden, mutta nykyteknologian vuoksi tässä ympäristössä liikkuminen ja yleinen pelaaminen on paljon sulavampaa kuin se olisi voinut olla muinoin. Alkuunsa tuntuu kuin olisi taas leikkipyssyn kanssa muksuvuosien maisemissa seikkailemassa.

Lapsenomainen tunne loppuu kuitenkin lyhyeen, kun pelin tunnelma ottaa vallan äänimaailman kautta. Teos osaa olla ilmeestään huolimatta todella immersoiva. Olet edelleen yksin tässä loukussa. Vihollisia on kaikkialla, ja punaisina loistavat kamerat kilahtelevat ja seuraavat jokaista liikettäsi. Sähköputket räsähtelevät välillä pahaenteisesti.

Edesmenneet aseman työntekijät ovat jättäneet jälkeensä äänitteitä, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin. Välillä ääniraidat tietysti päättyvät työntekijöiden tuskanhuutoitoihin ja pahansuopaan elektroniseen kohinaan. SHODAN tekee välillä tietysti kuulutuksia asemalla kiusatakseen hakkeria, ja näistä äänistä taas välittyy puhdas viha koko ihmiskuntaa kohtaan. Tekoälyn ääninäyttelystä vastaa alkuperäisteoksistakin tuttu Terri Brosius, joka nosti SHODANin yhdeksi tunnetuimmista videopelipahiksista jo 90-luvulla. Vuodet eivät ole näyttelijätärtä laimentaneet.

Hakkerit hakkaa

Pelattavuus koostuu ammuskelusta, Citadelin tutkimisesta sekä aivopähkinöiden selvittämisestä. Ammuskelussa ei tähdätä moderniin tyyliin aseen tähtäintä myöten vaan tähdättäessä ase nousee hieman, ja pelaajan on helpompi osua ruudulla näkyvään ristiin. Vanhan koulukunnan meininki siis pysyy tässäkin osa-alueessa. Aseistusta löytyy laidasta laitaan, lyömäaseista energiapyssyihin ja haulikosta konekivääriin.

Pelaaja voi kuitenkin kantaa mukanaan vain tietyn verran välineistöä; tästä pitää huolen vanha kunnon tetrismäinen tavaransäilytysvalikko, joka on tuttu esimerkiksi Resident Evil -peleistä. Tavaratilaa on välillä järjesteltävä, jotta uusi arvokas esine mahtuu mukaan.

Myös vihollistyyppejä löytyy mukavasti, ja varsinkin kyborgit näyttävät todella hienoilta suuren kamerasilmänsä kanssa. Yleisesti ottaen räiskiminen on mukavaa puuhaa.

SHODAN ei ole iloinen nähdessään sinut

SHODAN tekee tietysti kaikkensa estääkseen etenemisesi. Tekoäly lukitsee ovia, katkaisee siltoja ja yksinkertaisesti ampuu päähahmoa kohti automaattiturreteilla. Tämä labyrintti ei ole vain pelikenttä, vaan SHODANin ase hakkeria vastaan.

Citadelin tilat vaihtelevat todella paljon suurista huoneista erilaisiin tutkimustiloihin, ja aluksen sisuksissa on paljon tasoja ja korkeuseroja, mitkä tekevät ammuskelusta mielenkiintoista. Pienet pätkät ahdasta käytävää ja tiukkoja käännöksiä onnistuvat nostamaan jännitystä. Sokkelo muuttuu kuitenkin ärsyttäväksi siinä vaiheessa kun pitäisikin palata taaksepäin muutamaa kerrosta alemmas. Citadel kun koostuu useammasta kerroksesta, eikä kukaan tietenkään yhdistänyt näitä kaikkia kerroksia toisiinsa yhdellä yksinkertaisella hissillä, vaan hissi ykköskerroksesta toiseen voi olla toisella puolella asemaa kuin hissi seuraavaan kerrokseen. Mitättömän suuntavaistoni kanssa olinkin kokemuksen aikana useasti eksyksissä.

Erilaisia paneeleja hakkeroimalla pelaaja voikin ohittaa turvajärjestelmiä ja avata uusia etenemismahdollisuuksia tai tarvittavia välineitä. Innokas tutkija saattaa löytää myös oikoteitä määränpäähänsä, joten myös vapautta etenemisen suhteen löytyy jonkin verran ja aina löytyy jokin tie eteenpäin. Arvoitusten vaikeustasoa voi myös säätää pelin alussa, mikä on hieno lisä. Osa hakkeroinnista taas suoritetaan räikeässä kyberavaruudessa, jossa räiskitään tekoälyn luomia viruksia ja muita bittejä vastaan samalla kun yritetään päästä maaliin.

Nostalgiataivaan kirkkain tähti?

Joitain soraääniäkin teoksesta on pakko antaa. Pelivalikko yleisesti jättää paljon toivomisen varaan. Nappulat tuntuvat pieniltä, ja varsinkin viestivalikon navigointi tuntuu välillä todella työläältä. Viestiluettelo näyttää sekavalta, ja tietyn viestin etsiminen voi osoittautua hankalaksi. Kokeilin pelata teosta myös ohjaimen kanssa, ja silloin valikoiden käyttäminen tuntui aivan kaamealta. Veikkaankin, että tässä on yksi juttu, johon tekijät kiinnittävät paljon huomiota ennen konsoliversion saapumista. Tällä hetkellä suosittelen PC-version pelaamista ihan hiirellä ja näppäimistöllä. Yleisesti on todella tympeää, kun immersio rikkoutuu valikoiden kanssa taistelemisen vuoksi.

Vaikka ylistinkin graafista ilmettä heti kärkeen, voi siinä olla myös nurjat puolensa, eikä ulkoasu ole välttämättä kaikkien makuun. Itse huomasin silmieni väsyvän tätä pelattaessa nopeammin kuin yleensä. Kirkkaat värit ja satunnaiset pikselit tuntuivat vaativan veronsa. Tämä asia voi toki olla kirjaimellisesti vain katsojan silmässä, mutta neuvoisin ainakin ottamaan alun epilepsiavaroituksen vakavasti: varsinkin kyberavaruudessa nopeasti liikkuvat kirkkaan väriset ja monikulmaiset vastustajat saattavat pistää väärällä tavalla vipinää kinttuihin.

Silti System Shockin uusioversio on varsin onnistunut ja tunnelmallinen paketti, joka tulee varmasti viihdyttämään sekä vanhoja faneja että uusia tulokkaita.

Kirjaudu kommentoidaksesi