Loukussa
Fatal Frame II: Crimson Butterfly kertoo kaksosista, Mio ja Mayu Amakurasta, jotka joutuvat loukkuun autioituneeseen ja kadonneeseen Minakamin kylään Mayun seurattua punaista perhosta.
Sisarukset joutuvat turvautumaan toisiinsa selviytyäkseen vaarallisessa ikuisen yön valtaamassa kylässä, ja apunaan heillä on Camera Obscura – salaperäinen kamera, jolla pystyy ottamaan kuvia aaveista ja samalla myös taistelemaan niitä vastaan.
Minakamin salaisuudet alkavat ratketa hitaasti mitä syvemmälle kylään edetään. Punaiset perhoset auttavat oikean tien löytämisessä, ja yksi Camera Obscuran filttereistä myös tukee erikseen paikkojen tutkimista.
Eteneminen hoituu pääasiassa pienten arvoitusten ratkaisemisella ja aaveita vastaan taistelemalla. Siellä täällä olevat dokumentit valottavat kaupungin menneisyyttä ja siellä vallinneita uskomuksia, jotka vihjaavat siihen, että kylässä on tapahtunut jotain pahaa, joka liittyy kaksosiin ja vaikuttaa jollain tavalla myös Mayuun ja Miohon. Kaksosten suhde on myös yksi pelin parhaimmista puolista. Kaiken keskiössä on pieleen mennyt rituaali, ja nyt Mion ja Mayun on päästävä pois kylästä ennen kuin heistä tulevat seuraavat uhrit.
Minakamissa ei kuitenkaan voi juoksennella ihan päätäpahkaa paikkoja tutkimassa, vaan ympäristöään on pakko pitää silmällä. Kylän teillä partioi useita aaveita, ja niiden kohtaamisen pystyy välttämään halutessaan kokonaan. Mikä on hyvin suotavaa, sillä yhdenkin aaveen tuhoamisessa on haastetta: jos niitä on yhtään enemmän, on parempi vain paeta ja piiloutua. Välillä taisteleminen ei ole vaihtoehto ensinkään, jolloin pakeneminen on ainoa valinta.
Tarina seuraa aika tutullakin tavalla Fatal Frame -sarjan piirteitä. Jotain katastrofaalista on tapahtunut ja sitten selvitetään mitä siellä on taustalla. Jos on pelannut sarjan muita pelejä, pystyy aika helposti päättelemään mitä on tapahtunut, mutta tavallaan se on hyväkin asia: tietää, että tulee saamaan sitä, mistä sarja onkin niin tunnettu.
Päätarinan lisäksi pelissä on myös useita sivujuonia, jotka avaavat muiden hahmojen kohtaloita ja kuinka heidän elämänsä olivat sotkeutuneet kylässä vallitseviin uskomuksiin ja rituaaleihin. Niistä kaikki johdattavat samanlaista mekaniikkaa, eikä niissä ole erityisemmin mitään erilaista, mutta ne ovat kuitenkin pelaamisen arvoisia, sillä ne avaavat Minakamin tarinaa vielä enemmän.
En saanut mahdollisuutta pelata alkuperäistä peliä, kun se julkaistiin PS2:lle, enkä myöskään Wii-versiota. Ainoa kosketukseni tarinaan on ollut läpipeluun katsominen.
Kaiken kaikkiaan, kuitenkin, vuosien odotus oli todellakin kaiken sen arvoista, sillä jäin Fatal Frame II: Crimson Butterflyhin täydellisesti koukkuun, ja se kipusi nopeasti yhdeksi suosikeistani.
Kauniisti uudelleenrakennettu kokonaisuus
Fatal Frame II: Crimson Butterfly REMAKE on uskomattoman kaunis peli. Minakamin kylä on kauniisti toteutettu, ja ympäristö on oikeasti pelottava ja ahdistava. Tutkittavaa löytyy tavaroiden ja dokumenttien muodossa, jotka avaavat kylän tapahtumia ja siellä olevaa salaisuutta. Uusi versio seuraa vanhaa hyvinkin uskollisesti.
Uutena ominaisuutena pelissä Mio pystyy ottamaan Mayua kädestä kiinni ja auttaa tätä eteenpäin, ja tällä on muitakin hyviä puolia: niin kauan kuin siskoon koskee, saa lisää tahdonvoimaa ja terveyttä. Jos Mayu kuolee, peli päättyy, eli siskosta kannattaa pitää huolta. Jo tämänkin takia Mayun kanssa liikkuessa kannattaa valita taistelunsa, sillä aaveiden lisäksi täytyy myös pitää huolta hänen terveydestään.
Myös tahdonvoima on uusi mekaniikka. Se on terveydestä erillään oleva mittari, joka kuluu taistelussa aina väistäessä tai saadessa vahinkoa. Sitä pystyy vastaavasti nostamaan tekemällä vahinkoa aaveisiin. Jos tahdonvoima kuitenkin loppuu kesken, jalat pettävät alta ja silloin täytyy käyttää Camera Obscuraa apuna.
Musiikkia ei ole paljon nimeksikään, mutta tässä pelissä sitä ei tarvitakaan – se on enemmänkin haitaksi kuin hyödyksi. Äänimaailma on kaikin puolin upea ja parhaimmillaan nostaa kylmiä väreitä. Musiikki pilaisi kauhuelementin tältä ihan täysin.
Taistelut hoidetaan tuttuun tapaan Camera Obscuralla. Rukoushelmillä kameraan voi ostaa päivityksiä, ja maailmasta löytyy useaa erilaista filmiä, jotka tekevät enemmän vahinkoa. Uutena mekaniikkana toimivat filtterit, joita on useita erilaisia ja kaikilla on omat käyttötarkoituksensa.
Taistelumekaniikka on tuttua kauraa Fatal Frame -pelejä aikaisemmin pelanneille. Kamera on kuitenkin todella hankala ja rajoittava ase, ja taisteluihin pitää oikeasti keskittyä. Aluksi se saattaa tuntua turhauttavaltakin, mutta mitä enemmän pelaa, sitä paremmin se sujuu. Muihin pelaamiini sarjan peleihin verrattuna, kuitenkin, Crimson Butterflyn Camera Obscura -kontrollit olivat paljon helpommat oppia.
Käytännössä taistelut toimivat kyllä hyvin. Pelaaja saa itse päättää haluaako taisteluihin vahingon tekemisestä saadut pisteet näkyviin, ja joka kerta kun ruudussa välähtää tutut Fatal Frame -sanat, siitä saa suunnatonta tyydytystä.
Kaikin puolin Fatal Frame II: Crimson Butterfly REMAKE on kaunis peli. Vaikka se kauhua onkin, itseäni se ei pelottanut kovinkaan paljon, mutta vähänkin kauhuun tottumattomalle siitä saa hyvät pelot irti. Itse olisin mielelläni säikkynyt enemmänkin. Se myöskin pyöri PS5:llä ilman mitään ongelmia – joskin hieman ehkä valittaisin latausaikojen pituudesta.
Suosittelen lämpimästi kaikkia kokeilemaan uusioversiota, myös sellaisia, jotka eivät ole pelanneet kauhupelejä ennen. Fatal Frame II: Crimson Butterfly REMAKE toimii helposti ensimmäisenä pelinä sarjaan, sillä sen modernisoidut kontrollit ovat paljon helpommat oppia kuin kahdessa muussa aiemmin uudelleen julkaistussa Fatal Framessa.
