Arvostelu

Wihoviimeinen Wii-peli

Rodea the Sky Soldier saa näillä näkymin kunnian olla viimeinen Wii-konsolille julkaistu peli. Se saapuu markkinoille samassa kotelossa Wii U -käännöksensä kera eräänlaisena bonusmateriaalina, vaikka seikkailu Wiille alun alkaen kehitettiinkin. Tuotos on jäänyt kovin vähäiselle huomiolle, mitä ei myöskään auttanut julkaisupäivän toistuva lykkääminen. Mutta jos Rodeaa on ollut työstämässä muun muassa Sonicin ja NiGHTS-pelisarjan parissa kunnostautunut Yuji Naka, niin lopputulos ei voi olla kovin huono. Eihän?

Petri Kataja
Uutinen

Järjestelmäpäivitys tuo Xbox 360 -pelit Xbox Onen kauppapaikalle

Xbox One saa maaliskuussa päivityksen, joka tekee muutoksia muun muassa Xbox 360 -pelien ostamiseen sekä ryhmäkeskusteluihin.

Major Nelsonin blogissa valaistaan tarkemmin millaisia muutoksia päivitys tuo tullessaan. Tulevaisuudessa Xbox 360 -pelit voi ostaa suoraan Xbox Onen kauppapaikalta. Konsolin Party Chat -ominaisuutta käyttävät pääsevät jatkossa lisäämään 12 pelaajan sijasta 16 keskustelijaa samaan ryhmään. Twitch-palvelua hyödyntävät voivat muutosten jälkeen suoratoistaa videopeliä niin, että se sisältää Party Chatin äänet.

Miia Lyyra
Uutinen

Uncharted 4: A Thief’s Endin julkaisu siirtyy toukokuulle

Alun perin 27. huhtikuuta saataville luvatun Uncharted 4: Thief's Endin julkaisu siirtyy taas. Uusi julkaisupäivämäärä on 10. toukokuuta.

PlayStation Blogin mukaan syynä on kehitykseen tarvittava lisäaika, jotta suureen kysyntään voitaisiin vastata julkaisusta lähtien.

Miia Lyyra
Uutinen

PlayStation 4 saa suoratoiston PC:lle ja Macille

Sonyn leiristä kantautuu kiinnostavia uutisia, sillä yhtiö on ilmoittanut PlayStation 4:n kykenemään suoratoistoon PC:llä ja Macilla seuraavan päivityksen yhteydessä. Versionumeroa 3.50 kantava julkaisu mahdollistaa pelikuvan toiston suoraan kotikoneelle. Päivitys tuo PS4:n samalle linjalle Microsoftin Xbox Onen kanssa, joka tukee tätä jo Windows 10:llä. 

Niklas Isberg
Uutinen

Forza Motorsport 6 kaahailee PC:lle maksutta

Microsoft tuo autopelisarja Forza Motorsportin myös PC-pelaajien ulottuville. Sarjan viimeisin osa saapuukin PC:lle Xbox Onesta poiketen ilmaisversiona.

Forza Motorsport 6: Apex sisältää 12 eri tapahtumaa reilulla 60 menopelillä varustettuna. Ratoja on yhteensä parikymmentä kappaletta. Vaikka mikromaksut ovatkin pelissä mukana, Microsoft lupailee etenemisen onnistuvan sutjakasti myös ilman erillistä rahanmenoa.

Forza Motorsport 6: Apex kurvailee kevään mittaan Windows 10:lle. Peliä kehittää Turn 10 Studios.

Jaakko Herranen
Uutinen

Rocket Leaguessa huristellaan pian Batmanin menopelillä

Autoilua ja jalkapalloilua yhdistelevä Rocket League saa uuden menopelin, sillä supersankari Batmanin autona toimiva Batmobile liittyy pelin autokatraaseen.

Rockeat Leaguen kehittäjä Psyonix kertoi, että pelissä ohjastettavan Batmobilen versio on napattu kohta valkokankaille saapuvasta Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuvasta. Batmobilen lisäksi DLC-paketti tuo mukanaan Batman-, Teräsmies- ja Ihmenainen-antennilipun autojen kustomointia varten.

Teemu Hakola
Uutinen

Veljellistä uhoa maaliskuun PlayStation Plus -nimikkeissä

Sony on paljastanut maaliskuun PlayStation Plus -pelinsä. 80-luvun retrohenkeä huokuva Broforce valikoitui nimikkeiden joukkoon äänestyksen perusteella.

Uudet pelit:

  • Broforce (PS4)
  • Galak-Z (PS4)
  • The Last Guy (PS3)
  • Super Stardust HD (PS3)
  • Flame Over (PS Vita)
  • Reality Fighters (PS Vita)

Poistuvat pelit:

Jaakko Herranen
Uutinen

Maaliskuun Games with Gold -julkaisuissa arvoituksia, strategiaa ja räiskintää

Microsoft on paljastanut maaliskuun Games with Gold -julkaisut. Mukaan on mahdutettu mysteerejä Sherlock Holmesin tyyliin, toimintaa Lords of the Fallenin parissa, Supreme Commander -strategiaa sekä jo klassikoksi muodostunut Borderlands-räiskintä.

Xbox One -pelaajat voivat napata itselleen myös Xbox 360 -julkaisut, kiitos muutama kuukausi takaperin julkaistun taaksepäin yhteensopivuuden.

Xbox One:

Sherlock Holmes: Crimes and Punishment (koko maaliskuun ajan)

Lords of the Fallen (16.3. - 15.4.)

Jaakko Herranen
Uutinen

Vapaaottelija Ronda Rousey kaipailee Metroid-elokuvan pääosaan

Nintendon peleistä ja hahmoista nähdyt elokuvat ovat harvinaistakin harvinaisempia. Se ei kuitenkaan estä vapaaottelija Ronda Rouseytä haaveilemasta hänen tähdittämästään Metroid-elokuvasta.

"Olen aina halunnut olla Samus." Rousey myöntää GameSpot-sivustolle viitaten Metroid-sarjan Samus Aran -päähahmoon. Hän kertoo rakastaneensa sitä, miten ihmisille selvisi vasta myöhemmin, että haarniskan alta löytyi viehättävä nainen. 

Petri Kataja
Uutinen

Uusi Carmageddon-peli tekeillä

Väkivaltaista autohurjastelua tarjoava Carmageddon tekee paluuta PS4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle. Carmageddon: Max Damage -nimeä kantava julkaisu lupaa tuoda edellisistä osista tutun raivokkaan rymistelyn uutukaiseenkin, eivätkä kaahailulta säästy jalankulkijat tai ympäristökään. Käytettävänä on lukuisia eri ajoneuvoja, ja pelailu keskittyy uralla ajeluun sekä nettipeliin. 

Niklas Isberg
Uutinen

Ensi kuun ensimmäinen PlayStation Plus -peli on selvillä

Vote to Play -äänestyksen ratkeaminen on paljastanut ensimmäisen ensi kuun PlayStation Plus -peleistä. Eniten pelaajien ääniä keräsi miehekäs Broforce.

Voittajaksi selviytynyt Broforce on Free Lives -studion kehittelemä 2D-ammuskelu, jossa räiskitään ja räjäytellään vihollisia olan takaa. Pikselirymistelemään päästään PlayStation 4:llä joko yksin tahi maksimissaan neljän pelaajan moninpelissä.

Petri Kataja
Uutinen

Arbiter päästetään irti uudella Killer Instinct -videolla

Halo-sarjasta tuttu Arbiter tähdittää tulevan Killer Instinct -mätkintäpelin kolmatta kautta. Nyt plasmamiekalla varustettu sankari nähdään ensimmäistä kertaa tositoimissa.

Killer Instinctin monipuolinen ja varsin värikäs hahmokaarti saa mielenkiintoisen lisäyksen Arbiterista. Halo-sankarin vahvuuksina ovat 343 Industriesin pelisarjasta tutuksi tulleet plasmakranaatti, näkymättömyys sekä carbine-ase.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kehittäjät kertovat Far Cry Primalin maailman luomisesta

Ubisoftin julkaisema Behind the Scenes -video esittelee tapoja, joilla Far Cry Primalin kivikausi herätetään henkiin. Pelin maailmasta pyritään tekemään mahdollisimman aidon oloinen asiantuntijoiden avustuksella.

Videolla puhutaan muun muassa kolmesta heimosta, jotka ovat oleellinen osa Far Cry Primalin tarinaa. Heimoilla on omat kielensä, jotka perustuvat vanhoihin indoeurooppalaisiin kantakieliin. Sanavaraston täydentämisen lisäksi Far Cry Primalin näyttelijät ovat harjoitelleet myös liikkumaan aikakaudelle sopivalla tavalla.

Jarmo Kuutti
Artikkeli

Crash Bandicoot

Crash Bandicoot julkaistiin vuonna 1996. Pääosassa seikkailee samanniminen pussimäyrä. PlayStation-konsoleilla tunnetuksi tullut sarja on vuosien saatossa ehtinyt sulattaa tiensä pelaajien sydämiin. Kaikkien osien läpikäyminen tuntuu houkuttavalta mutta liian pitkältä prosessilta. Retromuisteluissa sukellamme sarjan ensimmäisen osan maailmaan.

Varhaisimmat muistoni pelistä sijoittuvat vuodelle 2000, jolloin julkaisusta oli kulunut neljä vuotta. Vietin paljon aikaa sairaalassa ja ainoa hupi oli ruokailutilaan sijoitettu PlayStation 1.

Miia Lyyra
Uutinen

Adr1ftin uutuustraileri vie leijailemaan avaruuteen

Ensimmäisen persoonan kokemukseksi kuvailtu Adr1ft on saanut uuden trailerin, joka esittelee kolkkoa avaruutta sekä nimikkeen keräämiä kehuja. 

Three One Zero -studion kehittelemä peli alkaa varsin mielenkiintoisista lähtökuopista. Pelaaja nimittäin ottaa ohjat astronautista, joka leijailee tuhoutuneessa avaruusasemassa ilman muistikuvia tapahtuneesta. Tehtävänä on saada selville tuhon aiheuttaja sekä mahdollisesti kursia alus tarpeeksi hyvään kuntoon kotimatkaa varten.

Petri Kataja
Uutinen

Lego-elokuvan tuottaja haaveilee Nintendo-hahmojen tähdittämästä filmistä

Miltä kuulostaisi Marion, Linkin sekä kumppanien tähdittämä elokuva? Ainakin Roy Lee, yksi Lego Elokuvan tuottajista, haluaisi päästä työstämään näiden sankarien tähdittämää filmiä.

Leen kommentti kuultiin DICE 2016 -tapahtuman paneelikeskustelussa, jossa häneltä kysyttiin hänen unelmaprojektiaan. "Mielestäni Zelda, Mario ja koko universumi [Nintendon] hahmoja olisi täydellinen Lego-tyyliselle filmille." Lee haaveilee. "Minulla ei ole siihen oikeuksia, mutta rakastaisin jos näin olisi. Se olisi graalin maljani."

Petri Kataja
Uutinen

Vanhat suosikkipelimuodot tekevät paluun Halo 5: Guardiansiin

343 Industries on päivittänyt Halo 5: Guardiansia varsin aktiivisesti sitten viime lokakuisen julkaisun. Nyt muutama vanha tuttu pelimuoto tekee paluun.

Alun perin Rooster Teethin Red vs. Blue -huumorisarjasta alkunsa saanut Grifball-pallottelu palaa moninpelikahinoihin muutamilla pienillä uudistuksilla varustettuna. Pelaajien käyttöön on tällä kertaa valjastettu Halo 5:lle uniikit Spartan-kyvyt ryntäilyineen ja maahyökkäyksineen. Moninpelit värittyvät myös neutraalin pommin sisältävällä Assaultilla sekä Fiesta-pelimuodolla.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Punainen lanka visusti tallessa

Ohjaaja Martin Sahlin esitteli Unravelin E3-messuilla viime kesänä. Sahlinin luoma taideteos on samaan aikaan sekä iloinen että surullinen. Pääosassa seikkailee pieni punaisesta langasta tehty Yarny.

Miia Lyyra
Uutinen

Far Cry Primalin ennakkotilaajat hyppäävät mammutin nahkoihin

Vain ani harvassa pelissä päästään ohjaamaan mammutteja. Tämä vakava puute aiotaan korjata Ubisoftin Far Cry Primalin myötä.

Pelin ennakkotilaajat saavat koettavakseen kolme Legend of the Mammoth -nimellä varustettua tehtävää. Näistä jokaisessa vetäistään huiviin miestä vahvempaa ihmelientä ja otetaan ohjat mammutista.

Sanojakin paremman kuvan tästä erikoisesta lisäsisällöstä saa oheisen videon avulla. Far Cry Primal julkaistaan sekä PlayStation 4:lle että Xbox Onelle 23. helmikuuta, kun taas PC-versio ilmestyy saataville maaliskuun 1. päivänä.

Petri Kataja
Uutinen

The Walking Dead: Michonnesta julkaistiin 6 minuuttia pelikuvaa

Telltale on julkaissut trailerin The Walking Dead: Michonne -minisarjalleen. Videolla näkyy ensimmäiset kuusi minuuttia In Too Deep -aloitusjaksosta.

The Walking Dead: Michonne kertoo tv-sarjasta ja alkuperäisestä sarjakuvasta tutun Michonnen tarinaa. Hahmon osuudesta Telltalen syksyllä kolmanteen tuotantokauteen ehtivässä The Walking Dead -pääsarjassa ei ole vielä tietoa. Telltale on tosin aikaisemminkin tuonut peliinsä hahmoja muualta The Walking Dead -universumista.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Mobiililaitteilla ihastuttanut Hitman: Go saapuu PlayStationille ja PC:lle

Aiemmin iOS- ja Android-laitteilla arvostusta kerännyt Hitman: Go nähdään seuraavaksi PlayStationilla ja PC:llä. Hitman: Go Definitive Edition -niminen uusioversio on saatavilla PlayStation 4:llä, PS Vitalla sekä Steam-latauspalvelussa 24. helmikuuta. Hintaa pelille kertyy 7,99 euroa. Uusi versio sisältää kaiken mobiililaitteilla julkaistun lisäsisällön, minkä lisäksi pelin ulkoasua ja pelattavuutta on viilattu kaikilla edellä mainituilla alustoilla terävämpään suuntaan.

Henrik Savonen