Ylen e-urheilulähetykset houkuttelevat katsojia
Tukholmassa pidetystä Dreamhack-tapahtumasta lähetetty Counter Strike -turnaus veti lauantaina yömyöhään ruutujen ääreen parhaimmillaan 106 000 katsojaa. Television lisäksi räiskintää seurattiin Yle Areenassa, jossa lähetys käynnistettiin sekä perjantaina että lauantaina noin 20 000 kertaa.
Taivaan pilarit kääntyy pelimuotoon
Suomen suosituimmat pelit viikko 47/2014
Suomen suosituimpien pelien listan kärkikolmikko muodostui viime viikolla uutuuspeleistä.
Ykköspaikan nappasi nykyisen sukupolven pelikonsoleille julkaistu Grand Theft Auto V. Kakkossijalle ylsi Far Cry 4 ja kolmanneksi listautui Dragon Age 3: Inquisition.
Joulukuun Games with Gold -peleissä matoja, korppeja ja lumilautailua
Xbox Onella tarjolle saapuu toukokuussa julkaistu Worms Battlegrounds. Battlegrounds kasvattaa matomaisen asevalikoiman määrän peräti 65:een. Karkeloihin voi ottaa osaa tuttuun tyyliin yhdestä neljään pelaajaa, mutta peliseuraa voi hakea myös verkosta.
Joulukuun PlayStation Plus -pelit
Sony on julkistanut PlayStation Blog -sivustolla joulukuun PlayStation Plus -pelit. PlayStation 4:lle tarjotaan pelattavaksi DC Comics -hahmoihin perustuvaa Injustice: Gods Among Us Ultimate Editionia sekä villinlännen maisemiin sijoittuvaa Secret Ponchosia.
PlayStation 3:lla pelataan FBI-agentin roolissa selviytymiskauhua Deadly Premonition: The Director’s Cuttia ja palkkamurhataan Hitman Trilogy HD:n merkeissä.
Super Smash Bros. ja Pokémon-kaksikko Nintendon latauspalveluissa
Star Wars -hahmot laskeutuivat Minecraftiin
Minecraftia Xboxilla pelaavat voivat hankkia itselleen kymmeniä Star Wars -hahmoja. Disney, Lucasfilm ja Microsoft ovat yhteistyössä tuoneet ostettavaksi 55 hahmon lisäsisältöpaketin.
Pikselimuotoon on käännetty elokuvista Star Wars Episode IV-VI kymmeniä hahmoja, joiden joukossa ovat Luke Skywalker, Han Solo, Chewbacca, C-3PO ja R2-2D. Katso täydellinen hahmolistaus ensimmäisestä kommenttikentästä.
Interview with Manfred Linzner (Shin'en Multimedia)
Lapiollinen pikseleitä - arvostelussa Shovel Knight
Mätkintää Tampereella - Rautanyrkki 2014
Rautanyrkki 2014 matkasi tällä kertaa Tampereen Monitoimitalolle keräten paikan päälle satakunta taistelupelien ystävää. Porin Taistelupelaajat Ry:n järjestämässä tapahtumassa taitoja mitattiin tuttuun tyyliin lukuisten eri mätkintöjen parissa.
Fly kävi tutustumassa tapahtumaan paikan päällä. Tunnelmia voi lukea täältä.
Dark Souls 2 ensi vuonna nykyiselle sukupolvelle
Bandai Namco Games julkisti Dark Souls 2:n saapuvan nykyisen sukupolven konsoleille.
From Softwaren teoksen uudistettu versio kantaa lisänimeä Scholar of the First Sin. Painos sisältää alkuperäisen pelin lisäksi kolme tänä vuonna julkaistua ladattavaa lisäosaa.
Uuden painoksen myötä pelattavuus on tasapainoisempaa, mukaan tulee haastavampia vihollisia ja mukana on myös uudet pelin sisäiset tapahtumat.
Mätkintää Tampereella - Rautanyrkki 2014
Tampereella järjestettiin 21.-23.11 Suomen suurin taistelupelitapahtuma Rautanyrkki.
Batman: Arkham Knight näyttää eeppiseltä uudella videoklipillä
Video esittelee uutta Fear Takedown -liikettä sekä erilaisia tapoja käyttää ympäristöstä löytyviä asioita taistelun tuoksinassa. Myös Batmobilella räiskiminen on osana materiaalia.
Joukkorahoitusidea: Kun pelissä vuodetaan verta, vuodat sinäkin verta
Miltä kuulostaisi pelivarustus, joka valuttaa sinusta verta aina kun ohjaamasi pelihahmo menettää henkensä tai ottaa vahinkoa? Tämä on kohta todellisuutta, mikäli Brand and Grotesquen joukkorahoitusta hakeva Blood Sport -projekti ottaa tuulta siipiensä alle.
Vähintäänkin erikoinen idea toimii nykyohjaimissa olevien tärinätoimintojen avulla. Elektroninen signaali, joka on laukaissut ohjaimien tärinän, valjastetaan käynnistämään Blood Sportin veren valuttaminen.
Quantum Break sai taakseen isoja nimiä
Remedyn odotettu Quantum Break on saanut taakseen kohtuullisen isoja vahvistuksia. Suuren mittakaavan Hollywood-elokuvista tutut Dominic Monaghan sekä Shawn Ashmore ovat liittyneet pelin näyttelijäkaartiin.
Dominic Monaghan on suurelle yleisölle tuttu Merrin roolista vuosituhannen alun Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa. Epäonninen mies ajautui myös autiolle saarelle muutaman vuoden takaisessa Lost-sarjassa. Shawn Ashmore on puolestaan tehnyt itseään tutuksi peräti neljässä X-Men -elokuvassa.
Haastattelussa Shin'en Multimedian Manfred Linzner
Kastle sai haastateltavakseen Shin'en Multimedian toimitusjohtajan ja perustajan Manfred Linznerin. Lue haastattelu kokonaisuudessaan täältä.
Arvostelussa Assassin's Creed Unity
Haastattelussa Shin'en Multimedian Manfred Linzner
Killer Instinctin kakkoskausi käyntiin hahmotrailerilla ja kahdella versiolla
Arvostelussa Halo: The Master Chief Collection
Ori and the Blind Forest lykkääntyy ensi vuoteen
Odotettu ja paljon positiivista huomiota kerännyt Ori and the Blind Forest oli alunperin tarkoitus saada latauspalveluihin jo kuluvan vuoden loppupuolella. Nyt Moon Studios ja Microsoft ovat yhteistuumin päättäneet kiillottaa satumaista seikkailuaan vielä hieman lisää tuodakseen pelaajille haluamansa unohtumattoman pelikokemuksen.
Ensimmäinen traileri tulevasta Game of Thrones -pelistä julki
Cersei Lannisteria näyttelevän Lena Headeyn puhujaäänen saattelemana tavataan televisiosarjasta tuttuja hahmoja sekä uusia tuttavuuksia. Episodimaisesti julkaistavan pelin pääosassa tavataan Stark-suvulle uskollisen Forrester-perheen jäseniä. Sarjan ensimmäinen osa, joka on vielä vailla tarkkaa julkaisupäivämäärää, tottelee nimeä Iron From Ice.
Arvostelussa NBA 2K15
Watch Dogs lisäsisältöineen Nintendon latauspalveluissa
Watch Dogs - Ubisoftin hakkerointiin ja toimintaan keskittyvä peli on antanut odottaa itseään Wii U:lle pitkän aikaa. Nyt nimike on kuitenkin saatavilla kahden lisäsisältöpaketin saattelemana. Traileri.
Viikonloppuna mätkitään jälleen Rautanyrkin merkeissä
Naruto Shippuden: Ultimate Ninja Storm Revolution
Just Cause 3 keskittyy täysin yksinpeliin
Master Chief Collection päivitetään keskiviikkona (päivitetty)
Hyrule Warriorsin lisäsisältö tuo mukanaan spoilahtavan hahmon
Arvostelussa The Evil Within
Ubisoft paikkailee Assassin's Creed Unityn ongelmia
Tulevan Game of Thrones -pelin ensimmäiset kuvat vuotaneet verkkoon?
Vuoto on peräisin Twitterin lifelower-nimiseltä käyttäjältä, joka on myös aiemmin jakanut kuvia tulevista peleistä. Nimikettä työstävä Telltale Games -studio ei ole vielä kommentoinut vuotoa, joten ne ovat vielä vailla virallista vahvistusta.
GTA V laajenee vihdoin ryöstötehtävillä
Alunperin tehtävien oli tarkoitus tulla peliin ilmaisena lisälatauksena jo kuukausia sitten. Rockstarin venyneen kehitystyön vuoksi nämä ovat kuitenkin antaneet odottaa itseään tähän päivään saakka.
Rockstar ei anna ryöstötehtäville edelleenkään tarkkaa julkaisuajankohtaa, mutta vakuuttaa niiden saapuvan hyvin pian kunhan pelin uudemman sukupolven versio saadaan kauppojen hyllyille.