Tuoreimman konsolisukupolven ensimmäinen pelivuosi muistetaan karvaiden myöhästymisten ohella lukuisista uudelleenlämmittelyistään. Mukaan mahtuu lisätehoista ja -kehitysajasta hyötyviä nimikkeitä, kuten Grand Theft Auto V, mutta myös selkeästi julkaisulistojen täytemateriaaliksi tarkoitettuja tapauksia. Halo: The Master Chief Collectionin kohdalla ei tarvitse kauaa pohtia, kumpaan kategoriaan kokoelma kuuluu. Yksiin kuoriin ängetään kaikki neljä John-117:n tähdittämää Haloa, jokainen niistä enemmän tai vähemmän parannettuna versiona.
Yhteensä kymmenien tuntien kampanjasisällön lisäksi kunkin osan verkkomittelöt tuodaan pelattavaksi Xbox Onella, joten kyseessä on suoranainen fanipalvelus. Spartalaisen haarniskan kiilto ei ole vuosien saatossa juuri himmennyt. Räiskintämekaniikoissa ja yleisessä toiminnan hauskuudessa ikänestorit pesevät yhä useimmat nuoremmat kilpakumppaninsa – oli kyse sitten yksin- tai moninpelistä.
Synttärisankarin meikkihetki
Eniten rakkautta jaetaan 10-vuotissyntymäpäiviään viettävälle Halo 2:lle. Alkuperäiselle Xboxille julkaistu jättihitti saa täyden Anniversary-käsittelyn samaan tapaan kuin ensimmäinen osa vastaavana rajapyykkinään. Remasterointi koskee visuaalisen ilmeen lisäksi audiopuolta, mikä tarkoittaa huomattavasti munakkaampia efektejä sekä tyylikkäästi uudelleen sovitettua ääniraitaa. Hiomistyö suoritetaan ensiluokkaisella hartaudella: toinen erä Covenantia vastaan näyttää ja kuulostaa sellaiselta, kuin millaisena se on kultaantuneissa muistoissa jäänyt elämään. Taustalla pyörii kuitenkin myös alkuperäinen versio, joten muinaisen ja päivitetyn ilmeen välillä pääsee vaihtelemaan vapaasti. Vasta karua lähdemateriaalia ihmetellessä selviää, miten paljon näkymiä onkaan ehostettu.
Kampanjansuunnittelunsa osalta kakkonen joutui aikanaan hankalaan rakoon. Ensimmäisen jättimenestyksen jälkeen kehittäjät eivät oikein itsekään tienneet, mihin suuntaan kultakimpaleeksi muodostunutta saagaa pitäisi viedä. Peliä kuola valuen odottanutta Xbox-kansaa piinattiin lukuisilla viivästyksillä, kun lopullista muotoa viilattiin useampaan kertaan. Kampanja oli lopulta melko onnistunut, vaikka mukaan mahtuukin turhan paljon sisätiloissa haahuilua eeppisempien ulkokohtausten sijaan. Ensimmäiseen osaan verrattuna suurin yksittäinen parannus oli ehostetun ulkoasun ohella turhan toiston karsiminen.
Pullataikinan tavoin levinneellä projektilla oli silti kääntöpuolensa, joka paljastui vasta seikkailun kalkkiviivoilla. Nyt kymmenen vuoden jälkeen voi kuitenkin vihdoin antaa pelin suurimman synnin anteeksi: tökerö ja aikanaan suunnatonta ärsytystä aiheuttanut loppuratkaisu on kuitattavissa jatkamalla maailman pelastusta suoraan kolmososan parissa. Halo 2:n kahta rinnakkaista juonijatkumoa kuljettava tarinankerronta saa kosolti lisäryhtiä, kun alun perin pelimoottorilla luodut välivideot korvataan Hollywood-tasoisesti tuotetuilla CGI-animaatioilla. Jälki on kerrassaan upeaa katsottavaa ja motivoi tahkoamaan tarinan läpi ainakin vielä kertaalleen. Mahtuupa mukaan hieman ylimääräistäkin materiaalia syventämään universumin tapahtumia sekä pienempiä yllätysjekkuja niille, jotka pitävät toiminnan tiimellyksessä silmänsä ja korvansa auki.
Päällikkötason työtä
Kaiken kaikkiaan Halo 2:n uudistustyö on ensiluokkaista, mutta ei sentään täysin virheetöntä. Ilmeisesti kahden päällekkäisen moottorin pyörittämisestä johtuen resoluutio ei aivan yllä täyteen 1080p-tarkkuuteen asti, vaikka nätiltä näyttääkin. Suurimman osan ajasta kiltisti 60 ruudun sekuntivauhdilla päivittyvät tapahtumat yskähtelevät silloin tällöin, lähinnä välitallennuspisteiden kohdalla. Pelattavuuden kannalta näillä seikoilla ei kuitenkaan ole mitään väliä. Sen sijaan mukaan luikerrellut tallennusbugi haittaa aidosti elämää. Save & quit -valinta ei palautakaan pelaajaa seuraavalla kerralla normaalisti edelliselle välietapille, vaan tylysti kentän alkuun. Muissa osissa vastaavaa ongelmaa ei testin aikana esiintynyt.
Kolmen muun pelin katrastakaan ei ole käännöstyön aikana täysin unohdettu. Itse asiassa jokainen niistä on saatu yksinkertaisella reseptillä varsin hyvään lyöntiin. Kaikki nimittäin nauttivat silkinpehmeästä ruudunpäivityksestä sekä Full HD -teräväpiirtotarkkuudesta. Ensimmäisen osan tekstuurit näyttäytyvät jo aiemmin ehostetussa Anniversary-kuosissaan, ja senkin rinnalla pyörii kakkosen tapaan alkuperäinen versio. Halo 3 jäi julkaisuhetkellään alle silloisen 720p-standardin, joten lisäpikselit tekevät hyvää sarjan ehkäpä parhaan teoksen habitukselle. Pari vuotta sitten julkaistu nelonen otti puolestaan viimeisetkin tehot irti ikääntyneestä Xbox 360:sta, minkä ansiosta uuden trilogian aloittava seikkailu näyttää edelleen vertailukelpoiselta pelkän pintakohennuksen voimin.
Ostetaan: lisää tunteja vuorokauteen
Moninpelin suhteen uhkaa miltei ähky yllättää. Yli 100 kentän ja lukemattomien pelimuotojen kokonaisuus pidetään aisoissa selkeästi jaoteltujen playlistien voimin. Halutessaan voi keskittyä esimerkiksi pelkästään Halo 3:n verkkomittelöihin, kaikkien osien välillä singahtelevaan Team Slayer -karuselliin ja niin edelleen. Täysin alkuperäisten karttojen lisäksi kehittäjät ovat uudistaneet muutaman kakkosen legendaarisimmista areenoista. Anniversary-versioinnit muistuttavat perusrakenteeltaan esikuviaan, mutta niihin on graafisen lisäkuorrutteen ohella tuotu pieniä uudistuksia, kuten tiettyjä alueita hetkellisesti eristäviä kikkoja. Fiksuna vetona kasvojenkohotuksessa käyneet kentät pidetään omassa karsinassaan mielensäpahoittajien varalta. Valmiiden listojen lisäksi on mahdollista pystyttää yksityisauloja, joiden säätömahdollisuudet ovat yhtä monipuolisia kuin aiemminkin.
Huikeaa verkkokattausta varjostavat ainoastaan kilpailullisen puolen pelinhakuun liittyvät ongelmat. Seurueen etsiminen muistutti ensimmäisen viikon ajan neulan poimimista heinäsuovasta. Tilanne alkaa vasta hiljalleen helpottaa päivitysten ansiosta, mutta vieläkin riittää kosolti petrattavaa. Kunhan matsiin pääsee, ei voi kuin ihailla miten hauskaa nettiräiskiminen voi parhaimmillaan olla. Samalla herää jo pienoinen kuume saada täysin uusi Master Chiefin räiskintä Xbox Onelle. Tosin ehkäpä ikääntyminen ja pelitarjonnan laajentuminen ovat viimein tehneet tehtävänsä, sillä kymmenen vuotta sitten matseissa liehunut sankarin viitta vaihtuu nykyään useimmiten joukkueen riippakiven rooliin.
Alkutaipaleen teknisistä murheistaan huolimatta Halo: Master Chief Collection on äärimmäisen vakuuttava ja selvästi rakkaudella työstetty kokonaisuus. Vaikka rahoilleen saa vastinetta yllin kyllin jo neljää klassikkopeliä ilta toisensa perään tahkoamalla, ei tarjonta lopu siihen. Kokoelman hankkimalla pääsee seuraamaan Halo: Nightfall -minisarjaa, joka vaikutti avausjaksonsa perusteella melko kiinnostavalta. Lisäporkkanana luvataan pääsy joulukuussa starttaavaan Halo 5 -moninpelibetaan. Tästä paketista sietää kaikkien uudelleenjulkaisuja puuhaavien ottaa mallia.
