Uutinen

FIFA ei väistynyt jättienkään tieltä brittilistalla

FIFA 13:lle tuli täyteen jo kuukausi Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärjessä.

Vuosi sitten julkaistun Skylanders: Spyro’s Adventuren hiljalleen kasvaneen suosion ansiosta jatko-osa Skylanders Giants jyräsi suoraan toiseksi. Viidenneksi ylsi Doom 3: BFG Edition, josta löytyy pelisarjan kaikkien osien lisäksi myös mm. ennen julkaisematon The Lost Mission -yksinpelilaajennus.
Oliver
Uutinen

Tanssahtele Gangnam Stylen tahtiin Just Dance 4:ssä

Eteläkorealaisen räppäri PSYn  megahitiksi noussut Gangnam Style ilmestyy ensi kuussa ladattavaksi Just Dance 4:ään. Asiasta kertoi pelin kehittäjänä toimiva Ubisoft.

Biisi on hinnaltaan muiden rallien tapaan hivenen alle 3 euroa tai 240 Microsoft-pistettä. Ubisoft paljasti uusien kappalepakettien ilmestymisen jatkuvan myös tulevaisuudessa.
Markus Mesiä
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikolla 41

Suomen virallista FIGMA-pelilistaa myllerrettiin peräti viiden uutuuspelin voimin.

Suoraan ykköseksi rynnisti Dishonored, perässään XCOM: Enemy Unknown. DS:n mustavalkoiset Pokémon-uutuudet ottivat haltuun sijat kuusi ja kahdeksan, kun kärkikymmenikön täydensi WRC: FIA World Rally Championship 3.

FIGMA-LISTA VIIKKO 41 / 2012
Oliver
Uutinen

Borderlands 2:n toisesta lisäosasta viitteitä trophy-listoissa

Borderlands 2 päivittyi vasta pari päivää sitten, mutta jo nyt on ilmassa syksyn tunnun lisäksi myös viitteitä toisestakin DLC-paketista. Tieto mahdollisesta laajennuksesta saatiin tutkailemalla pelin PlayStation 3 -version trophy-tietoja.

Seuraava lisäsisältöä tuova paketti on näillä näkymin nimeltään Mr. Torgue's Campaign of Carnage. Torgue onkin yksi nimikkeen asetehtailijoista ja tämä hahmo onkin mitä todennäköisimmin tulevan toiminnan keskiössä.
Petri Kataja
Uutinen

Call of Duty Elite ei Wii U:lle - ainakaan heti

Wii U:n Call of Duty: Black Ops 2 jää ilman Elite-palvelua pelin julkaisun yhteydessä. Activision vahvisti asian Kotakulle sähköpostin välityksellä.

Muille alustoilla Elite-palvelu on ilmainen pelin ilmestyessä. Activision kuitenkin kertoi samalla firman tutkivan erilaisia mahdollisuuksia Nintendon uutuuslaitteen käyttäjien palvelemiseksi.
Markus Mesiä
Uutinen

KonsoliFIN Podcast muistelee Psychonautsia

Tim Schafer lienee tuttu nimi KonsoliFIN Podcastin kuuntelijoille, sillä alkuvuonna ilmestyneessä jaksossa käsiteltiin miehen perustaman Double Fine Productionsin tekemää Brütal Legendiä. Puolisen vuotta myöhemmin on keskustelijakaarti napannut aiheekseen jo toisen julkaisun firman aikaansaannoksista: Psychonautsin.
Markus Mesiä
Uutinen

Arvostelussa Pro Evolution Soccer 2013

Edellisen konsolisukupolven tilanne kääntyi nykyisillä alustoilla päälaelleen, kun FIFA onnistui ohittamaan Huuhkajien tavoin tunaroineen Pro Evolution Soccer -sarjan. Konamilla ei kuitenkaan vetäydytty kilpikonnapuolustukeen odottamaan seuraavaa takaiskua, vaan sarjasta päävastuussa ollut Shingo ”Seabass” Takatsuka väistyi Kei Mesudan tieltä.
Markus Mesiä
Uutinen

Mega Man, mutaa ja kasa lehmipoikia Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut saavat jälleen uutta pelattavaa, sillä onhan taas torstai.

3DS-pelaajat saavat tänään hyppysiinsä Mad Dog McCree -nimikkeen, joka näyttää ja tuntuu pitkälti interaktiiviselta elokuvalta. Tässä laserdisc-pelissä Mad Dog McCree ja hänen lurjuslaumansa ovat kidnapanneet pormestarin tyttärineen ja pelaajan tehtävänä on pelastaa heidät. Ammuskelu ei vaadi monimutkaisia näppäinyhdistelmiä, sillä tähtääminen luonnistuu kosketusnäytön avulla ja liipaisinta vedetään painamalla L- tai R-painiketta.
Petri Kataja
Uutinen

Uudistuneessa PlayStation Storessa sporttiheiluntaa

Täysin uudistunut PlayStation Store tarjoilee tällä viikolla PS3:lle demoksi Sports Champions 2 -Move-peliä. Kokeilemaan pääsee myös aikaisemmin Vitalle julkaistua retrohenkistä A-Men-toimintaa. Vitalle testattavaksi löytyy Super Monkey Ball Banana Splitz.
Oliver
Lukijan arvostelu

NHL 13

NHL-kaukaloissa on tätä kirjoitettaessa työsulku mutta NHL 13 on taas ulkona. Ero viimevuotiseen on huomattava.

ollicas
Uutinen

Maailmanennätyksen tehneestä Deadly Premonitionista uusintajulkaisu

Vuonna 2010 PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle julkaistu kauhupeli Deadly Premonition saa The Director's Cut -lisänimellä varustetun uusintajulkaisun. Peli ilmestyy PS3:lle ensi vuonna.

Pelin tarina istuttaa pelaajan FBI:n erikoisagentti Francis York Morganin saappaisiin tutkimaan nuoren naisen murhaa. Rikoksen selvittämisen lisäksi keskeisessä roolissa on selviytyminen yliluonnollisten olentojen valtaamassa Greenvalen kylässä.

Markus Mesiä
Uutinen

Wiin Connection Ambassador -kampanja loppuu marraskuun lopulla

Kun Wii-pelaajat ovat opastaneet uusia laitteen omistajia internetin ihmeelliseen maailmaan, on kummallekin osapuolelle napsahtanut 500 pistettä käytettäväksi konsolin latauspalvelussa. Tämä Connection Ambassador -kampanja päättyy marraskuun 21. päivänä, vain muutamia päiviä ennen Nintendon seuraavan kotikonsolin julkaisua.
Petri Kataja
Uutinen

The Amazing Spider-Man syöksyy myös Wii U:lle

Marvel paljasti New York Comic Con -tapahtumassa Hämähäkkimiehen viimeisimmän seikkailun ilmestyvän keväällä Wii U:lle. The Amazing Spider-Manin käännöksen hoitaa myös 3DS-painoksesta vastannut Beenox Studios.

Wii U -versiossa on mahdollista hyödyntää ohjauksessa kosketusnäyttöä sekä liikkeentunnistusta. Samaan pakettiin on lisätty kaikki viisi jo ilmestynyttä maksullista lisäsisältöpakettia.
Markus Mesiä
Uutinen

Arvostelussa Kingdom Hearts 3D: Dream Drop Distance

Euroopassakin lähes kymmenen vuoden ikään ehtinyt Kingdom Hearts oli todellinen menestys. Disneyn ja Final Fantasyn hahmoja sujuvasti yhdistellyt roolipeli onnistui varastamaan pelaajien sydämet, joten tarinan jatkuminen ei ollut suuri yllätys. Nyt arvostelussa oleva Kingdom Hears 3D: Dream Drop Distance onkin jo sarjan kahdeksas osa.
Markus Mesiä
Podcast

KonsoliFIN Podcast 082: Psykedeelinen tasoloikka

Podcast-possella on selkeästi jotain alitajuista vipinää Tim Schaferin kanssa, sillä jo toista kertaa lyhyen LTTP-jaksojen historian aikana kuukauden klassikoksi on valikoitunut Double Finen peli, tällä kerralla pumpun esikoisteos Psychonauts. Koska peliä ei sen laadukkuudesta huolimatta ole pelannut ihan joka jamppa ja jampan sisko, täytyi muisteloihin asiantuntemusta tuomaan kutsua ylläpidon ulkopuolelta sph. MOPPia heilutetaan kuudennen Resident Evilin ja vihaisten lintujen arkkivihollisten tahtiin, vaikka Borderlands 2:sta ei ole vielä päästy eroon.
Uutinen

Multimediapalvelut valtaavat kotikonsolit

Erilaiset multimediapalvelut ovat karttaneet Pohjoismaita tähän päivään asti, mutta nyt suomalaisilla konsolin omistajilla alkavat kissan päivät. Lokakuun aikana Microsoftin ja Sonyn konsoleille aukeaa useampi kilpaileva viihdepalvelu.

Xbox 360 -käyttäjille saapui ladattavaksi viime perjantaina pohjoismaalainen videovuokraussovellus, Headweb. Teräpiirtoelokuvia ja -sarjoja tarjoava palvelu toimii perinteisen videovuokraamon tavoin. Valikoimasta löytyy niin kotimaista kuin ulkoista tarjontaa suomeksi tekstitettynä. Hinnat pyörivät 4,90 eurosta halvimmillaan 99 senttiin kappaleelta.
Petri Leskinen
Uutinen

Ennakkotunnelmat Halo 4:stä luettavissa

Xbox- ja Xbox 360 -konsolien kiistatta tärkein pelisarja on toistaiseksi ollut Bungien kehittämä Halo. Mutta kuinka käykään, kun tekijätiimiksi on vaihtunut 343 Industries? Onko Master Chiefin paluulle vielä tarvetta, vai onko aika ajanut vihreään haarniskaan pukeutuneen supersotilaan ohi?
Markus Mesiä
Uutinen

KonsoliFIN viikkokatsaus 41/2012

Tällä viikolla tarvotaan kesyttämättömillä korpimailla ja myrskyninjaillaan. Artikkeleissa ennakopoltetaan kumia. Podcastaajat puolestaan eivät tiedä, että vuonna 2012 ei ole enää katu-uskottavaa pelata lautapelejä, ainakaan ilman täppäriä.

Arvostelut:

Borderlands 2 (PS3) - Zanis Dust sai jo toisen rajakokemuksen.

hforad
Uutinen

Lisää tuttuja Nintendo-kostyymeja Tekken Tag Tournament 2:n Wii U -versioon

Nintendo-pelisarjansa nähneet tunnistanevat reilun määrän vaihtoehtoisista vaatetuksista, jotka löytyvät Tekken Tag Tournament 2:n Wii U -versiolta. Jo aiemmin tappelupelistä kerrottiin löytyvän muun muassa Mario-veljesten sekä miekkamies-Linkin vaatetukset ja nyt vahvistus on saatu The Legend of Zelda -pelisarjan Sheikin, Super Mario -maailmasta tutun Toadin ja F-Zero-kuski Captain Falconin vaateparsille.
Petri Kataja
Uutinen

Monster Hunterin seuraavasta tulemisesta esitteillä uusi traileri

Capcom on julkaissut uuden trailerin 3DS:lle ja Wii U:lle julkaistavasta Monster Hunter 3 Ultimate -pelistään. Videomateriaali esittelee kuvamuodossa seikkailunimikkeen jo vahvistetut ominaisuudet aina verkkomoninpelistä tallennusdatan siirtoon nimikkeen kahden version välillä.

Comic Con -messujen kunniaksi verkkoon päästetty liikkuva kuva löytyy alta. Ultimaattinen hirviönmetsästys alkaa Euroopassa ensi vuoden maaliskuussa.
Petri Kataja
Uutinen

Maaliskuussa julkaistavan God of War: Ascensionin oheiskrääsät julki

Seuraavan God of Warin erikoisversiot on paljastettu sisältöineen. Tavallisen paketin ohella Kratosin seuraavasta kostoretkestä on tarjolla erikois- sekä keräilyversio.

Molempien keräilypakettien metalliseen koteloon on piilotettu pelin soundtrackin ja uusien teemojen lisäksi myös verkkopelistä tuplamäärän kokemuspisteitä antava bonus.
Markus Mesiä
Uutinen

Arvostelussa Of Orcs and Men

Cyanid Studiosin Of Orcs and Men kääntää peliasetelmat uusiksi, kun maailman pelastavat tällä kertaa ihmisten sijaan vihernahat. Lue KonsoliFINin arvostelusta, riittääkö pelkkä puolten vaihto tekemään hyvän pelin.

Jos J. Pikkaraisen viherpropaganda särähtää korvaan, kerro oma puolueeton mielipiteesi Gamerankingissa. Samalla voit voittaa ilmaisen pelin.
J. Pikkarainen
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikolla 40

FIFA 13 ei ehtinyt kauaa nauttia Suomen virallisen FIGMA-pelilistan kärkipaikasta, kun jo Resident Evil 6:n zombit saapuivat puhkomaan pallon.

Uutta palloilua saatiin sijalle seitsemän korispeli NBA 2K13:n muodossa.

FIGMA-LISTA VIIKKO 40 / 2012
Oliver
Arvostelu

Of Orcs and Men

Poikkeuksellisesta näkökulmasta kerrottu toimintaroolipeli kärsii putkinäköisyydestä ja epäreiluudesta.
J. Pikkarainen
Arvostelu

Borderlands 2

Kuinka Pandoran aseteollisuus selvisi eurokriisistä?
Foeman
Uutinen

Arvostelussa Battlefield 3: Armored Kill

Battlefield 3:n ison mittakaavan sota laajenee aiempaa kookkaammaksi. Uusi Armored Kill -lisäosa tuo perusyhtälöön mukaan uusia ajoneuvoja, AC-130-lentokoneen ja neljä karttaa, joista yksi on pelisarjan suurin. Vaan kuinka lisäykset toimivat pelaajamäärältään rajoitetussa konsolisodassa?

Lue lisää KonsoliFINin arvostelusta.
J. Pikkarainen