Arvostelu

Borderlands 2

Tervetuloa Pandoralle, psykoottisten kääpiöiden luvattuun maahan!
Zanis Dust
Uutinen

KonsoliFINin retronurkkauksessa Final Fantasy -saaga

Maineikas roolipelisarja Final Fantasy on viihdyttänyt konsolin omistajia jo 25 vuotta. Hironobu Sakaguchin ideoima unelma on kasvanut yli kymmenosaiseksi saagaksi, jonka alkupään pelejä pääsee viimein pelaamaan myös nykykonsolipolven edustajat.

Lue KonsoliFINin kolmiosainen Final Fantasy -artikkelikokoelma, jossa toimittajamme J. Pikkarainen sukelsi sarjan varhaistuotannon pariin.
J. Pikkarainen
Uutinen

KonsoliFIN Podcast Unplugged

Konsolipelit eivät ole pelaamisen ainoa muoto, sillä myös lautapelit ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina. KonsoliFIN Podcast nappasi pari vierailevaa asiantuntijaa pöytäänsä pohtiakseen seurapelien syvintä olemusta.
Markus Mesiä
Podcast

KonsoliFIN Podcast 081: Taikapiiriin unohtuneen

Tattien vatkaaminen saa tällä viikolla jäädä sivuosaan, kun podcast-pojat sukeltavat lautapelien mystiseen maailmaan. Asiantuntijoina kuultavat hartsukka. hukkapätkä ja japipoju valaisevat Jyriä ja Waluigia mm. parhaista peleistä aloittelijoille tai videopelaajille. Tietysti vähän puhutaan videopeleistäkin. Pääosassa MOPP-osiossa on vielä kerran Borderlands 2, mutta mainitaan jaksossa jotain vanhaa ja jotain todella uuttakin. Uutiskeskustelussa juhlitaan Xboxin pornopalveluita ja povataan Wii U:lle lyhyttä elämää.

Uutinen

Äänestä vuoden pelijournalistia

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry järjestää ensimmäistä kertaa Vuoden Pelijournalisti -yleisöäänestyksen. Äänestyksen tavoitteena on "palkita ansioituneita toimittajia ja kannustaa kaikkia pelijournalisteja entistä korkeatasoisempaan toimintaan."

Ehdolla on huomattava määrä Suomen pelimedioista tuttuja nimiä - myös KonsoliFINin Paavi.
Petri Leskinen
Uutinen

Pokémon-pelit joutuivat eläinoikeusjärjestö PETAn hampaisiin

Maailman suurin eläinoikeusjärjestö PETA on ottanut jälleen pelit hampaisiinsa. Tällä kertaa keihäänkärki on suunnattu kohti Pokémon-seikkailuja, joissa pelaajien keräämät taskuhirviöt ottelevat toisiaan vastaan. Kritiikkiä kerää hahmojen ahtaminen poképallojen sisään pitkiksi ajanjaksoiksi, sekä otusten usuttaminen toistensa kimppuun.

Järjestön mielestä pelit antavat positiivisen kuvan eläinten vangitsemisesta viihteellisiä tarkoituksia varten.
Petri Kataja
Uutinen

The Walking Dead jatkuu vihdoin

Hyviä uutisia kaikille the Walking Deadin ystäville. Telltale Games ilmoitti, että seikkailupelin seuraava osa, Around Every Corner, julkaistaan keskiviikkona Xbox 360:lle. Samalla Telltale julkaisi kaksi kuvakaappausta uudesta episodista.

PlayStation 3 -versio tulee ladattavaksi huomenna Pohjois-Amerikassa, mutta Euroopan julkaisupäivää ei vielä varmistettu. On hyvin mahdollista että PlayStation-fanit joutuvat odottamaan tuskallisen pitkän ekstraviikon.
Petri Leskinen
Uutinen

Rayman Legends lykkääntyi ensi vuodelle

Ubisoft on ilmoittanut, että Rayman Legends ei ehdi valmistua Wii U:n julkaisua varten.

Yhtenä Wii U:n odotetuimpana julkaisupelinä pidetyn tuotoksen kerrotaan ilmestyvän ensi vuoden alussa. Kehittäjätiimi ilmoitti viivästymisen syyksi halun tehdä täysin valmis peli, joka ylittää pelaajien odotukset. Rayman Legendsistä luvattiin paljastaa lisää yksityiskohtia piakkoin.
Markus Mesiä
Uutinen

Arvostelussa Darksiders 2

Tummasävyinen Darksiders oli vuoden 2010 yllättäjä, vaikka myyntimenestyksesi THQ:n seikkailupeliä ei voi kutsua. Jatko-osan harteilla onkin kovat menestyspaineet.

FelisLeo
arvosteli sarjan uusimman tuotoksen Kuolemaa halveksuen. Onko pelisarjalla tulevaisuutta? Lue KonsoliFINin Darksiders 2 -arvostelu täältä.
Petri Leskinen
Uutinen

FIFA 13 edelleen brittikärjessä

FIFA 13 piti helposti toista viikkoa ykkössijansa Chart-Trackin kokoamalla brittilistalla.

Capcomin Resident Evil 6 ei yltänyt edeltäjänsä tapaan kärkipaikalle, vaikka se olisikin vuoden neljänneksi parhaiten julkaisuviikollaan myynyt peli Britanniassa. Ubisoftin Just Dance 4 jorasi lähes pelkästään Wii-version voimin neljänneksi ja 2K Sportsin NBA 2K13 pompotteli kuudenneksi.
Oliver
Lukijan arvostelu

Resident Evil 6

Itse voisin tähän mennessä 2 kampanjaa läpi pelanneenna ja 3 menossa, sekä mercenaries ja agent hunt moodia pelanneenna sanoa että kyllä tämä on onnistuneempi kuin 5 osa.

Omasta mielestäni arvio pitää antaa per kampanja koska eri porukka tehnyt eri kampanjan.

Leonin kampanjassa on sitä vanhan ajan RE meininkiä jossain määrin ainakin alkupuolella. Sekä ihanuutta kun on niitä zombeja. Mutta ei tietenkään vain niitä normaaleja laahavia vaan kehittyneempiä. Pidin kovasti tämän kampanjan rytmityksestä, paikoista sekä vihollisista. Eli kyllä se yksinpelinäkin 8/10 saa minulta.

m454
Uutinen

Arvostelussa Wreckateer

Vihaiset linnut lentävät tiuhaan kännyköiden ruuduilla, mutta nyt samasta konseptista muunnellaan uusi versio Xbox 360 -konsolille. Kinect-tuellisessa Wreckateerissa pelaaja ohjaa ballistan ammuksia tuhotakseen vihollisörkkien linnakkeita. Lue KonsoliFINin arvostelusta, onko lopputulos vain Kinect-tuellinen Angry Birds vai jotain ihan muuta.

J. Pikkarainen
Uutinen

3DS:n tulevia pelejä ja värikerrastoja esitellyt presentaatio summattuna

Euroopan Nintendo järjesti eilen iltasella Nintendo Direct -presentaation, jossa valotettiin 3DS-käsikonsolin lähitulevaisuutta pelien julkaisuajankohtien ja kahden uuden värikerraston muodossa. Jos et seurannut itse esitystä, mutta haluat tietää mitä tuleman pitää, voit suunnata katseesi KonsoliFINin aihetta käsittelevään artikkeliin.

Juttua pääsee lukemaan tästä kokonaisuudessaan tästä linkistä: 3DS:ään keskittynyt Nintendo Direct summattuna
Petri Kataja
Uutinen

Arvostelussa Resident Evil 6

Capcomin legendaarinen Resident Evil -sarja on kasvanut jo kerhoikäiseksi. Tällä viikolla julkaistu Resident Evil 6 on otettu erittäin vaihtelevasti vastaan maailmalla. Lue KonsoliFINin arvostelusta, mitä Esa Mäkijärvi oli mieltä zombiepelin uusimmasta tulemisesta.
Petri Leskinen
Uutinen

Joutsen laskeutuu loppukuusta PlayStationille

The Unfinished Swan on saanut vihdoin julkaisupäivän. Peli saapuu ladattavaksi 23. päivä lokakuuta yksinoikeudella PlayStationin latauspalveluun. Plus-jäsenet pääsevät nimikkeen kimppuun viikon etuajassa.

Omaperäisen näköisessä seikkailussa pelaaja hyppää 10-vuotiaan Monroen kenkiin. Mustia maaliläiskiä heittemällä valkoinen maailma muuttuu eläväksi ja sitä kautta Monroen joutsenjahti etenee. Pelin virallisen trailerin voi katsoa täältä.
Petri Leskinen
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikolla 39

FIFA 13 nousi suoraan Suomen virallisen FIGMA-pelilistan kärkeen ja toiselle sijalle ylsi PC:n World Of Warcraft: Mists Of Pandaria.

Angry Birds Trilogy pyrähti viidennelle oksalle ja Gran Turismo 5 kurvasi uuden Academy-painoksen avittamana seitsemänneksi.

FIGMA-LISTA VIIKKO 39 / 2012
Oliver
Uutinen

Cliffy B jättää Epicin

Epic Gamesin yhtenä johtohenkilönä mainetta niittänyt Cliff Bleszinski on päättänyt jättää yhtiön. Syyksi lähtöön hän kertoo haluavansa pitää tauon alasta, jonka parissa hän on tehnyt työtä teinivuosista lähtien. Asiasta ilmoittettiin firman kotisivuilla jäähyväissanoineen.

Bleszinski ehti työskennellä Epicille 20 vuotta. Hän kuuluisimpia tuotoksia ovat Unreal - ja Gears of War -pelisarjat. Hän on noussut alalla lähes supertähden asemaan.
rioichi
Uutinen

Wii U jakaa mielipiteitä

Pelitutkijoilla on erilaisia käsityksiä Wii U:n potentiaalista. Pelinkehittäjä Juha Köönikkä, joka on toiminut aiemmin pelitutkijana Tampereen yliopistossa, arvelee Nintendon pyrkivän uuden laitteensa avulla säilyttämään edellisessä konsolisukupolvessa tavoittamansa casual-pelaajat, mutta kosiskelevan samalla pelaajia myös Sonyn ja Microsoftin leiristä. Köönikkä ei ole kuitenkaan täysin vakuuttunut koneen ominaisuuksista.
The King
Uutinen

KonsoliFIN Podcastissa mehustellaan XCOMia

Lokakuussa kannattaa paeta syyssateita ja -flunssaa sisätiloihin. Aikaansa voi kuluttaa helposti esimerkiksi pelaamalla kuukauden mielenkiintoisinta julkaisua. KonsoliFIN Podcast jakoi kyseisen tittelin tässä kuussa XCOMille.
Markus Mesiä
Uutinen

Huhu: Xbox Music aukeaa 26. lokakuuta

Microsoft valmistautuu avaamaan Xbox Music -palvelunsa 26. lokakuuta. Tämä tapahtuisi samaan aikaan Windows 8 -käyttöjärjestelmän käyttöönoton kanssa. Teknologiasivusto The Verge sai tiedon useilta Microsoftia lähellä olevilta lähteiltään.

The Vergen tietojen mukaan Xbox Music tarjoaa musiikin suoratoistopalvelua niin mainosrahoitteisena ilmaiseksi kuin kuukausimaksunkin kera. Vastaavalla mallilla toimii esimerkiksi Spotify.
RauskuS
Uutinen

Vihainen kani riehuu PS3:n Storessa

Tällä viikolla PlayStation Storeen tuli kokeiltavaksi Hell Yeah! Wrath of the Dead Rabbit -toimintatasohyppely, jonka täysversion voi ladata 12,95 eurolla tai Plus-tilaajana ilmaiseksi.
Oliver
Uutinen

Nintendolta luvassa 3DS-uutisia tänä torstaina

Euroopan Nintendo järjestää 3DS-aiheisen Nintendo Direct -presentaation tänä torstaina. Luvassa on uutisia ainakin käsikonsolin tulevista peleistä.

Verkon välityksellä esitettävän presentaation isäntänä toimii edellisen esityksen tapaan Euroopan Nintendon pomo Satoru Shibata. Esityksen makuun pääsee tämän linkin kautta torstaina kello 21 Suomen aikaan.
Petri Kataja
Podcast

KonsoliFIN Podcast 080: Näin vähän kontrolleja

Lokakuun alun kunniaksi podcast-posse päätti hoitaa kuukauden julkaisun pois alta. Onnenpyörän neula jäi osoittamaan vähemmän harrastetun genren, vuoropohjaisen taktikoinnin, suuntaan. Käsittelyssä siis XCOM: Enemy Unknown. Pelatuissa peleissä kuullaan Paavin ensimietteet Halo 4:stä ja Tuhomursun Resident Evil 6 -kirahvointeja. Vierailija-Feldon taas antaa esimakua ensi viikon lautapelijaksosta. Uutisissa haukutaan Nintendoa, Sonya, Microsoftia, Valvea ja Garri Kasparovia.
Lukijan arvostelu

Dust: An Elysian Tail (XBLA)

Metroidvania seikkailu käsin maalatuilla 2D graafikoilla. Pelin hahmot näyttävät siltä että ne on repäisty Pikku kakkosesta. Hahmojen ulkoasuun nähden niille on kirjoitettu välillä jopa hieman synkkää puhetta. Päähenkilön apulainen on sentään koominen ja onhan siellä sepän örisevä apulainen Matti. Pelimekaniikka on sopivan yksinkertainen ja koukuttava. Lisäliikkeitä tulee tipoittain seikkailun edetessä. Peli koukuttaa tiukasti loppuun asti eikä mitään erityistä puutetta ole mistä valittaa.

JTahti
Uutinen

Arvostelussa Dust: An Elysian Tail

Summer of Arcade -kampanjan toiminnallista puolta edustaa satumaisen kaunis Dust: An Elysian Tail. Lue, miltä tuntuu kerryttää tuhansien iskujen komboja KonsoliFINin arvostelusta.

Jos J. Pikkaraisen mielipide on mielestäsi väärä, kannattaa käydä kirjoittamassa oma näkemys pelistä Gamerankingiin. Samalla on mahdollista voittaa vapaavalintainen peli.
J. Pikkarainen