(designed, 13.12.2001 - 00:00) Elämättömän pelikansan riemuksi PC-puolella mainetta ja kunniaa niittänyt Half-Life on nyt kääntynyt myös PS2lle uusien jippojen kera ja lopputulos on parempi kuin odotin.
(Jore, 12.12.2001 - 00:00) Toptronics ilmoitti, että Max Paynen julkaisupävä PS2:lle on edelleen 11.1.2002. Julkaisupäivän siirtymisestä on ollut huhuja liikkeellä, joilta Toppura haluaa katkaista siivet.
BBS:ssä pelistä käydään tiukkaa keskustelua, koskapa PS2-versio tökkii ainakin arvostelujen mukaan todella pahasti.
(Jore, 12.12.2001 - 00:00) HS uutisoi 12.12.2001 taloussivuillaan, että PS2:ta ei saada riittävästi joulumarkkinoille:
Myös PS2 on kärsinyt toimitusvaikeuksista. Artmanin mukaan PS2 on myynyt hyvin, mutta tavaraa joulumarkkinoille ei ole taaskaan tarpeeksi. "Olemme pystyneet toimittamaan jälleenmyyjien tilauksista noin 70 prosenttia", Artman sanoo.
(Kimmo Sjöblom, 12.12.2001 - 00:00) Nyt PS2:den omistajat pääsevät siirtymään The Mummy Returns elokuvan tunnelmiin. Miten hyvin elokuva on sitten siirtynyt PS2:selle onkin toinen juttu.
(Mpdman, 11.12.2001 - 00:00) Digital Mayhem:in PC:llä jo aiemmin julkaistu Giants: Citizen Kabuto:n PS2 version on valmistunut. PS2 versiosta on vähennetty pelin taktisia ominaisuuksia, että pelin toiminnalliset puolet tulevat parmmin esiin. Pelissä on PC versioon verrattuna hieman paremmat grafiikat ja hienommat erikois efektit.
(Kimmo Sjöblom, 11.12.2001 - 00:00) Gift, uusi tasohyppely
Gift, uusi crazy huumorilla varustettu tasohyppely tulee pahaan aikaan markkinoille Jak And Daxterin ja Crash Bandicoot kanssa. Pelistä kerrotaan seuraavaa, mutta tehoaako uusi anti-sankari edulliseen hintaan.
(Jore, 09.12.2001 - 00:00) 29.11. Japanissa julkaisut MGS 2 meni odotetusti pelimyyntitilastojen kärkeen 2.12. päättyneellä viikolla.
Sija - Kone - Peli - Viikko / Kokonaismyynti
(Anonyymi (ei varmistettu), 09.12.2001 - 00:00) Jälleen kerran pelaaja heitetään synkkään scifiympäristöön taistelemaan mutantteja vastaan, mutta tämä peli ei ole sitä miltä se näyttää. Pääpaino ei olekaan räiskinnällä, vaan loputtomalla määrällä kekseliäitä puzzleja.
(kani, 08.12.2001 - 00:00) PS2:n myynti on uusista tulokaskonsoleista huolimatta ylittänyt odotukset USA:ssa. Tärkeällä joulumyyntiä ennakoivalla thanksgiving-ajanjaksolla PS2 myi Sony Computer Entertainment of American virallisten tietojen mukaan marraskuun 19. päivästä alkavalla viikolla yli 317 000 kappaletta ja seuraavalla viikolla 321 000 kappaletta. Tahdin ennakoidaan pysyvän kovana koko joulusesongin ajan.