God of War: Chains of Olympus on PSP:n parhaita yksinpelejä, ellei sitten se paras. Ja ainoastaan siksi, että se on käsikonsolille helvetin hyvin tuotu versio PS2:n hiotuimmasta toimintapelisarjasta.
The Darkness on lisenssipelinä kaikin puolin sieltä mallikkaimmasta päästä. Lähes virheetön ulkoasu, laadukas ääninäyttely, lukuisat yksityiskohdat ja niin mukaansa tempaava kuin mielenkiintoisesti etenevä juoni siivittävät mukavasti yksinpelin läpi. Ainoastaan muutama selkeämmin todellisuudesta irrallinen tehtävä on laskemassa joukkion tasoa, mutta nekin valottavat sitä enemmän synkkää tarinaa. Yksinpeli on harvinaisen vahva kokemus, mutta valitettavan kertakäyttöinen.
Assassin's Creed tarjoaa upeasti mallinnetun ja ennennäkemättömän laajan keskiaikaisen miljöön pelaajan leikkikentäksi. Ristiretkien pyhällä maalla suoritetaan salamurhia assassiinien malliin Jerusalemista Damascukseen, joissa päästään rullaamaan parkour-taiturit häpeään pistävällä sulavuudella. Päähahmo etenee juuri siitä, mistä ja miten pelaaja haluaa. Ja kun pelaaja haluaa, isketään piiloitettu terä kohteen kaulaan.
(Paavo Niskala, 09.08.2008 - 16:35) Keskiviikkona Live Arcadessa julkaistun Braidin suunnitellut Jonathan Blow kritisoi Gamasutran haastattelussa verkkopalvelua. Hänen mielestään Microsoftin asettamat tiukat säännöt ja sertifiointiprosessi voivat heikentää pelien laatua.
Ensimmäisiä oikeasti kovia PS3-eksklusiivisia pelejä mitä meikäläisen käsiin on eksynyt.
Pelissä on hyvä tarina, persoonalliset ääninäyttelijät ja toimintakin on ihan mallillaan. Graffat ovat todella hyvät ja turkoosin sininen vesi ja syvän vihreä viidakko näyttävät erittäin houkuttelevilta. Äänet eivät mitenkään säväyttäneet ääninäyttelyä lukuunottamatta.
(SOJ, 09.08.2008 - 11:27) Japanissa järjestettävän, Yhdysvaltain Game Developers Conferencea vastaavan CESA Developers Conferencen avainpuheenvuorojen pitäjiksi on valittu Nintendon arvostettu pelinkehittäjä Shigeru Miyamoto sekä Mega Man -sarjasta vastuussa oleva Capcomin Keiji Inafune.
(Oliver, 09.08.2008 - 08:49) Espanjalaisen sanomalahden mukaan sikäläisiä taksikuskeja edustava liitto vaatii myyntikieltoa Grand Theft Autolle.
Liiton vaatimus perustuu viime viikolla Thaimaassa sattuneeseen tapaukseen, jossa 18-vuotias nuori sai pelin innoittaman päähänsä kokeilla taksin ryöstöä tosielämässä. Tilanne päättyi 54-vuotiaan taksikuskin kuolemaan.
(Guardian Viper, 09.08.2008 - 03:12) Wiin liikkeentunnistusta parantava MotionPlus -lisäpalikka oli yksi Nintendon tämän vuoden ainoista todellisista E3-paljastuksista. Laitteen valmistuksesta vastaavan InvenSense-yhtiön pääjehu Joe Virginian mukaan myös muut ovat sangen kiinnostuneita samaisesta teknologiasta.
(Paavo Niskala, 09.08.2008 - 03:06) Silicon Knightsin Denis Dyack kommentoi Kikizon haastattelussa studion Too Human -toimintaroolipeliä. Kanadalaisyhtiön johtaja lupasi tarjoavan runsaasti pelattavaa, sillä hänen mukaansa peli sisältää käytännössä rajattoman määrän erilaisia esineitä.
(Oliver, 09.08.2008 - 02:16) Eric Fong, yksi PlayStation 3:lle kehitettävän LittleBigPlanetin tuottajista, uskoo pelin piristävän myös konsolin menekkiä.