(Petri Leskinen, 15.10.2012 - 15:35) Erilaiset multimediapalvelut ovat karttaneet Pohjoismaita tähän päivään asti, mutta nyt suomalaisilla konsolin omistajilla alkavat kissan päivät. Lokakuun aikana Microsoftin ja Sonyn konsoleille aukeaa useampi kilpaileva viihdepalvelu.
(Oliver, 15.10.2012 - 12:22) FIFA 13 jatkoi kolmatta viikkoa Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärjessä, vaikka Dishonored nousikin vahvasti toiseksi.
(Markus Mesiä, 15.10.2012 - 10:43) Xbox- ja Xbox 360 -konsolien kiistatta tärkein pelisarja on toistaiseksi ollut Bungien kehittämä Halo. Mutta kuinka käykään, kun tekijätiimiksi on vaihtunut 343 Industries? Onko Master Chiefin paluulle vielä tarvetta, vai onko aika ajanut vihreään haarniskaan pukeutuneen supersotilaan ohi?
(hforad, 15.10.2012 - 10:01) Tällä viikolla tarvotaan kesyttämättömillä korpimailla ja myrskyninjaillaan. Artikkeleissa ennakopoltetaan kumia. Podcastaajat puolestaan eivät tiedä, että vuonna 2012 ei ole enää katu-uskottavaa pelata lautapelejä, ainakaan ilman täppäriä.
(Markus Mesiä, 13.10.2012 - 00:38) Liki 20-vuotias Need For Speed on jälleen ajankohtainen nimike. Parhaiten Burnout-sarjastaan tunnettu pelistudio Criterion Games on palannut kehutun Hot Pursuitin jälkeen uusimaan sarjan aikaisempia nimikkeitä.
(Petri Kataja, 13.10.2012 - 00:37) Nintendo-pelisarjansa nähneet tunnistanevat reilun määrän vaihtoehtoisista vaatetuksista, jotka löytyvät Tekken Tag Tournament 2:n Wii U -versiolta.