Electronic Arts

Uutinen

Mass Effect Legendary Editionin PC-rautavaatimukset selvillä

Eilen julkistetun Mass Effect Legendary Editionin PC-rautavaatimukset on lykätty pelin Steam-sivulle.

Vuonna 2007 käynnistynyt tieteiseepos tuodaan nykyraudalle visuaalisten ehostusten siivittämänä. Koko paketti on saanut kylkeensä 4K-tarkkuuden ja HDR-ominaisuuden, minkä ohella visuaaleja on muutoinkin tuotu lähemmäs nykypäivän standardeja – taustalla rullaa kuitenkin edelleen vanha kunnon Unreal Engine 3. Tarkemmat rautavaatimukset on listattuna uutisen lopussa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Apex Legendsin Mayhem-kausi käynnistyy tiistaina – Fusen räjähtävä kykyarsenaali videoesittelyssä

Respawn on julkaissut esittelyvideon Apex Legendsin uuden Fuse-tulokashahmon kykyarsenaalista.

Walter "Fuse" Fitzroy lähestyy asioita varsin räjähtävästä näkökulmasta. Miekkosen passiivinen kyky mahdollistaa tämän kanniskella mukanaan kranaatin muita enemmän, minkä lisäksi moisia voi heitellä tarkemmin ja kauemmas. Knuckle Cluster puolestaan vapauttaa ilmoille vihulaisten harmiksi rypälepommimaisia miinoja. Ultimate-kyky Motherlode taas kylvää tuhoa taivaalta käsin. Kaikki kyvyt voi katsastaa uutisen lopun trailerilta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Apex Legendsin kahdeksas kausi käynnistyy helmikuun alussa – uusi hahmo Fuse esittelyvideolla

Respawnin Apex Legends etenee vauhdilla kohti kahdeksatta kauttaan.

Varsin suosituksi kohonneen battle royale -rymistely Apex Legendsin kahdeksas kausi kulkee ytimekkäällä nimellä Mayhem. Tällä kertaa karkeloihin liittyy varsin räiskähtelevä ja suorasukainen persoona Fuse, jonka motiiveja ja taustakuvioita muutoinkin kerrataan uutisen loppuun upotetulla esittelyvideolla.

Jaakko Herranen
Uutinen

Seuraava Mass Effect -peli sai ensimmäisen härnäkevideonsa – jatkaa alkuperäistrilogian tarinaa

BioWare työstää täyttä häkää jatkoa klassikoksi muodostuneelle Mass Effect -sarjalleen.

Vajaan parin minuutin mittaisella kiusoitteluvideolla herkutellaan aluksi näyttävällä avaruusmiljööllä alkuperäisistä peleistä tuttujen ääniklippien siivittämänä. Myöhemmin fokus siirtyy mystiseen hahmoon, joka paljastuu lopulta vanhaksi tutuksi Liara T'Soniksi. Tarina siis seurannee alkuperäistrilogiaa, joskaan tarkempaa tietoa lyhyt videopätkä ei tuntuisi tarjoavan.

Jaakko Herranen
Uutinen

EA vahvistaa seuraavan sukupolven Battlefieldin julkaistavan ensi vuonna

Electronic Arts on vahvistanut, että seuraavan sukupolven Battlefield-peli julkaistaan loppuvuodesta 2021.

Julkaisijan mukaan DICE työskentelee tulevan nimikkeen parissa, joten lienee turvallista olettaa, että käytössä on Frostbite-moottori.

"Uusien konsolien tekninen kehitys antaa tiimille mahdollisuuden tarjota todellisen seuraavan sukupolven vision franchisesta", EA toteaa.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Apex Legendsin Fight or Fright -tapahtuma käynnistyy torstaina – luvassa kosmeettisia ehostuksia ja uusi pelimuoto

Apex Legendsin vuotuinen Fight or Fright -erikoistapahtuma käynnistyy huomenna, lokakuun 22. päivä.

Luvassa on jälleen roppakaupalla halloween-teemaa mukailevia kosmeettisia ehostuksia aina hahmoskineistä lähtien. Enemmän pöhinää herättänee kuitenkin rajatun ajan Shadow Royale -pelimuoto. Kauhistuttava moodi päästää pelaajat vaikuttamaan kahinoihin vielä kuolemankin jälkeen, vieläpä normaalia voimakkaammassa Shadow Form -kuosissa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Apex Legendsin Switch-julkaisu jo ihan nurkan takana – nyt saatiin jo ESRB-ikärajakin

Apex Legends saapuu Nintendo Switchille ihan lähiaikoina.

Switch-versio paljastettiin jo kesällä, mutta sittemmin viime vuoden alussa ensiesiintymisensä tehneen battle royale -hitin ilmaantumisesta Nintendon masiinalle ei ole pukahdettu mitään. Nyt ikärajoja valvova ESRB on kuitenkin lisännyt pelin tietokantaansa "T"-lätkän (blood, violence) kera. Syksyä tarkempaa julkaisuhaarukkaa ei ole kuitenkaan edelleenkään paljastettu virallisesti.

Jaakko Herranen
Uutinen

EA Sports paljasti NHL 21:n parhaat pelaajat – suomalaisia ei kelpuutettu lähellekään kärkeä

EA Sports on listannut tulevan NHL 21:n parhaat pelaajat.

Viidenkymmenen parhaan pelaajan kiistatonta kärkipaikkaa pitää hallussaan Edmonton Oilersin Connor McDavid, jonka pistemäärä on kohonnut peräti 95:een. Parin pisteen päässä seuraa Washington Capitalsin Alex Ovechkin ennen tämän kanssa tasapisteissä olevaa Pittsburgh-sentteri Sidney Crosbyä.

Jaakko Herranen