Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Tarja Porkka-Kontturi

Puusepän töistä pelialalle ponnistanut kulttuurituottaja ja yrittäjä, jonka työssä korostuvat liiketoiminnan kehittäminen, saavutettavuus sekä yhteisöjen rakentaminen ja niiden kanssa työskentely.

Tarja tuli mukaan KonsoliFINin riveihin vuonna 2020 uutisten, peli- ja laitearvioiden pariin, ja on sittemmin kirjoittanut myös mm. Pelaaja-lehteen. Työn ohella hän on aktiivisesti mukana erilaisessa (yhdistys)toiminnassa pelialan ja maailman parantamiseksi, panostaa jatkuvaan oppimiseen sekä mentoroi alalle pyrkiviä uusia tekijöitä. BAFTA-jäsen vuodesta 2025.

Arjessa aika kuluu nörttijuttujen ohella kissojen ja puolison kanssa elämää ihmetellen, joogaillen sekä niin digi- kuin lautapelien parissa. Lapset ovat jo lehahtaneet maailmalle, joten nykyisin jaloissa pyörii lähinnä se ikuinen backlog, joka ei pelaamalla lopu.

"I used to be an adventurer like you, then I took an arrow in the knee."

Sähköposti: tarja.kontturi[ a t ]konsolifin .net

PSN ja Xbox: pallopipari / IG: tarja_pk / Bluesky: tarjapk

Sisältö

World of Warcraft: Shadowlandsin julkaisu ylikuormitti palvelimia – moni wowittaja jäi ulos pelistä

24.11.2020 - 08:56, Tarja Porkka-Kontturi

Shadowlands

Sonyn toimitusjohtaja PlayStation 5 -varastoista: ''Kerrassaan kaikki on myyty"

23.11.2020 - 20:00, Tarja Porkka-Kontturi

Hitman 3 saa tuen säteenseurannalle – kumppanuus Intelin kanssa lisää optimointia PC:llä

23.11.2020 - 19:34, Tarja Porkka-Kontturi

Hitman 3

KonsoliFIN viikkokatsaus 47/2020: PlayStation 5:n julkaisu ja Xbox Series X -peliarvosteluja

22.11.2020 - 21:35, Tarja Porkka-Kontturi

DOOM Eternal julkaistaan Nintendo Switchillä vain digitaalisena versiona

22.11.2020 - 21:07, Tarja Porkka-Kontturi

DOOM Eternal mainoskuva

Pelinkehityksen maailmanmestaruuskisat 2020: Grid Fight – Mask of the Goddess ylistää naisia ja diversiteettiä elämissämme

22.11.2020 - 14:33, Tarja Porkka-Kontturi

Grid Fight - Mask of the Goddess

Druckmann ja HBO sitoutuivat The Last of Us -sarjan kokonaiseen kauteen

21.11.2020 - 23:12, Tarja Porkka-Kontturi

The last of us hbo serie image hollywood reporter

PlayStation vaikuttaa suunnittelevan kilpailijaa Xbox Game Passille – Sony-pomo ei halua konsolisotaa

20.11.2020 - 18:29, Tarja Porkka-Kontturi

Jim Ryan

Remedyn CrossfireX-räiskinnän julkaisu siirrettiin ensi vuodelle

20.11.2020 - 08:55, Tarja Porkka-Kontturi

CrossfireX

MTV: Ville löi rahoiksi ennakkotilaamillaan PlayStation 5 -konsoleilla – voittoa lähes 650 euroa

19.11.2020 - 19:45, Tarja Porkka-Kontturi

PS5

Nintendo pyytää pitämään politiikan kaukana Animal Crossingista

19.11.2020 - 17:29, Tarja Porkka-Kontturi

Animal Crossing: New Horizons Biden HQ -saarella itse Joe Biden

Peliviikon soittolista kokoaa suomalaisia pelialaa ja -kulttuuria avaavia videoita

19.11.2020 - 12:20, Tarja Porkka-Kontturi

Peliviikko 2020

Pokémon GO -päivitys mullistaa pelin – tasokatto nousee ja uudet taskuturrikat ryntäävät areenalle

18.11.2020 - 22:49, Tarja Porkka-Kontturi

Pokemon GO seasons

Opi havaitsemaan manipulaatiota ja valheellista tietoa verkossa psykologien kehittämän nettipelin avulla

18.11.2020 - 10:29, Tarja Porkka-Kontturi

Harmony Square

World of Warcraft: Shadowlands sai uuden elokuvallisen trailerin

17.11.2020 - 14:08, Tarja Porkka-Kontturi

World of Warcraft: Shadowlands

Halo Infinitestä on tulossa mystinen korkean tason tilannepäivitys

17.11.2020 - 13:44, Tarja Porkka-Kontturi

Halo Infinite

Pelinkehityksen maailmanmestaruuskilpailujen vuoden 2019 voittajat julkistetaan sunnuntaina – koronapandemia siirsi juhlallisuudet verkkoon

17.11.2020 - 08:00, Tarja Porkka-Kontturi

game development world championship 2019

Call of Duty: Black Ops Cold War on jo täynnä huijareita

16.11.2020 - 22:45, Tarja Porkka-Kontturi

KonsoliFIN viikkokatsaus 46/2020: Toimitus kokosi menneen konsolisukupolven suosikkikuvansa

15.11.2020 - 21:35, Tarja Porkka-Kontturi

Sisäministeri Maria Ohisalo puolustaa nais- ja muita vähemmistöpelaajia

15.11.2020 - 14:28, Tarja Porkka-Kontturi

Kuva: SEUL ry / Jussi Jääskeläinen